Toimistokoirat

Ne todella kääntää pään.

Tänään oli taas toisella tavalla kiva asiakaskeikka, kun paikalla oli myös asiakasolennon toimistokoira. Ei niin etteikö se olisi muutenkin ollut mukava keikka, mutta aina noi toimistokoirat piristää päivää. Tämä pikkuinen vilivilpertti oli, kuten aina, kovin halukas tulemaan syliin, mutta myös nuolemaan naama ja kun äkkäsi bt-kuulokkeen korvalla, niin sitähän piti tietty tavoitella. Samoin kaikki tarvittavat johdot ja työvälineet vaikuttivat ehdottomasti hänelle tarkoitetuilta leluilta, niin olihan siinä hiukan ylimäräistä vempulointia saada hommat hoidetuiksi. Mutta mieluummin näin, pieni (kirjaimellisesti) piristys päivään.

Onneksi tuon asiakkaan kohdalla ovat aika tarkkoina otuksensa kanssa, että varoittavat paikalle tulijoita asiasta ennalta, niin otus voidaan siirtää toisaalle, mikäli paikalle on tulossa joku joka ei koirista pahemmin välitä. Allergikot on sitten oma lukunsa, heidät tavataan koiravapaissa tiloissa joka tapauksessa.

22

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiakasolento on siinäki sana luin ensin että asiakaslento.

      • Anonyymi

        Ei asiakasolento sanaa ole olemassakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei asiakasolento sanaa ole olemassakaan.

        Eipä ole mutta niin luin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei asiakasolento sanaa ole olemassakaan.

        On se, just itekin sen kirjoitit tuohon todisteeksi.


    • Anonyymi

      Koira, maailman ihanin lemmikki! Otin koiran vuosia sitten, luulin aiemmin olevani kissaihmisiä (kyllä kissallakin paikka sydämessä on), mutta koirat on jotain uskomattoman vilpitöntä, pyyteetöntä, sulaa rakkautta. Koirani rodusta sanotaankin, että se kiintyy syvästi omistajaansa. Kyllä olen huomannut.

      Tykkään myös jos joku tuo koiransa toimistovisiitille. Piristää päivää!

      • No en ota kantaa siihen onko se kissa vai koira, mutta toimistokoirat on kivoja piristyksiä päivään. Ja on noita toimistokattejakin tullut kohdalle, mutta harvemmin.


    • Anonyymi

      Asiakasolento? 😁Mieheni puhuu nykyisin putkihenkilöstä, se on tätä nykypäivän idiotismia 🤓

      • No asiakasolento on meillä vakiintunut termi, kertoo pitkälti siitä, että kyseessä on
        A) asiakas (useimmiten jopa maksava)
        B) olento jolta voi odottaa melkein mitä tahansa (yleensä asiaan liittyvää)
        C) olento on androgyyni, niin ei tule loukattua ketään, jos ei huomannut jonkun olevan sukupuoleltaan transhomoaseksuaaliandrogyyniheteroentiedä. Olento, neutraali.


      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No asiakasolento on meillä vakiintunut termi, kertoo pitkälti siitä, että kyseessä on
        A) asiakas (useimmiten jopa maksava)
        B) olento jolta voi odottaa melkein mitä tahansa (yleensä asiaan liittyvää)
        C) olento on androgyyni, niin ei tule loukattua ketään, jos ei huomannut jonkun olevan sukupuoleltaan transhomoaseksuaaliandrogyyniheteroentiedä. Olento, neutraali.

        Joo no, naurettavaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo no, naurettavaa.

        No ei sen kummempaa kuin putkihenkilö, sähköhenkilö, taksihenkilö. Mutta mieltä saa olla, mitä mieltä huvittaa, ei vaikuta mun elämääni.


      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No ei sen kummempaa kuin putkihenkilö, sähköhenkilö, taksihenkilö. Mutta mieltä saa olla, mitä mieltä huvittaa, ei vaikuta mun elämääni.

        Ei kai termien muutos tosiaan ole uhka. Ennen miehiset ammattinimikkeet voidaan vaihtaa sukupuolettomiin. Ei se ole uhka. Se on vain muutos.


    • Anonyymi

      Haluaisitko työpaikallesi toimistopalstalaisen piristämään päivää?

      • Anonyymi

        Hyvä idea, toimistopalstalaiselle voi laittaa kaulaan turinatiimi-kaulapannan.


      • Mähän olen jo siellä? Tosin en kyllä piristä kenenkään päivää, mutta olen siellä silti 😂


    • Anonyymi

      Koirienkin kuuluu iloita ilotulitteista.
      Näin se tehdään:

      Teippaamme koiran häntään TODELLA PITKÄN papattimaton paukkumaan.
      Ja päästämme sen temmeltämään ulos paukuttelemaan.

      Juokse, koira juokse!

      Anna paukkua!

      • Anonyymi

        Typerä ajatus ja eläinrääkkäystä. Mieti, millaisia juttuja kirjoitat 😡


      • Anonyymi

        Olet julma, ilkeä ja inhottava.


    • Anonyymi

      Haluaisin tulla työpaikallenne vierailemaan olentohahmona, sopisiko tämä?

      • En tiedä, kysy pomoltani, kun mä en ehdi toimistolla pahemmin ketään viihdyttämään.


    • Anonyymi

      Mä tykkään enemmän ehkä työpaikkamisuista. Voi käydä päiväseltään vaikka pommisuojassa mirriä silittämässä!

      8 lupaa jäljellä...(karhunkaatoja)

      • Kissa, koira, mirri, rekku, misu who cares? Kunhan on vähän vaihtelua.


      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Kissa, koira, mirri, rekku, misu who cares? Kunhan on vähän vaihtelua.

        Tai karhu. Jäi viisi henkiin henkiin menneeltä vuodelta.

        Kaataja


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      213
      3141
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      17
      2871
    3. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      373
      1582
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      27
      1468
    5. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1342
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1249
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1237
    8. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      170
      1097
    9. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      171
      1094
    10. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      143
      964
    Aihe