Jääkö nykyään loppuvuoden piikki tulematta?

Silloin kun lähes kaikki erot tulivat EK,n kautta niin tuntui, että eroja tuli enemmän ainakin loppuvuonna. Nyt ns. piikki kyllä tulee vuoden viimeisille päiville, mutta se on selvästi pienempi kuin silloin kun erot tapahtuivat lähes yksinomaan EK,n kautta.
26562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Yli miljoona suomalaista harkitsee kirkosta eroamista. Onkelma tuntuu nyt olevan ettei julkisuuteen ole saatu sopivia ärsykkeitä, jotta toitoisuus kirkosta eroamisesta olisi pinnalla.

Äänestä
  • Jorin mukaan tiedotteita ei kannata lähettää kun niitä ei ehkä julkaista. Ei kai niitä julkaista jos niitä ei lähetetä. Toisaalta Jori on valmis siihen, että joku MUU lähettää tiedotteita.

    Jori = Työnvieroksuja

    Äänestä

EK ei ainakaan tee mitään asian edistämiseksi. Lukekaa vaikka tiedotearkistoa: https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2014, julkaistiin laskujeni mukaan 21 lehdistötiedotetta. Tänä vuonna on julkaistu yksi. Edes mitään vuosiyhteenvetoa ei ole vaivauduttu tekemään. Kasteet laskivat historiallisesti alle puoleen, eikä tämäkään ollut mainitsemisen arvoinen asia uskonnottomien etua ajavien mielestä.

Hanskat on selvästi lyöty tiskiin, ja EK-porukka kuvittelee, että kirkosta eroaminen jatkuu nykyisellään sen vähintään kymmenen vuotta, jonka sen pitäisi jatkua kirkkoon kuuluvien jäämiseksi vähemmistöön. Se ei tule jatkumaan, jos pysytään hiljaa. EK tuntuu olevan tällä hetkellä vähän kuin Nokia vuonna 2007: 50 prosentin markkinaosuus, ja kun Apple julkaisi ensimmäisen älypuhelimen, naureskeltiin vain, että ei sellaisia kukaan halua ostaa, jatketaan me nykyisellä linjalla. Ja kuinkas sitten kävikään.

En jaksa millään uskoa, että kirkkoon kuuluvat jäävät vähemmistöön tai mitään muutakaan järkevää tapahtuu ainakaan seuraavaan 15 vuoteen nykyisellä miehityksellä ja asenteella. Nimenomaan asenne tuntuu tässä viime vuosien aikana muuttuneen selvästi: ennen haastettiin kirkkoa ja oli hyvä tekemisen meininki, nykyään ei ryhdytä mihinkään ja pahimmillaan jopa pelataan kirkon pussiin harvoissa ulostuloissa. On vaikea kuvitella, että tämä palvelisi Vapaa-ajattelijoidenkaan yhdistystä, koska miksi kukaan näin saamattomaan porukkaan liittyisi tai tukisi yhdistystä rahallisesti.

Äänestä
  • Voithan toki tehdä itse tiedotteita, ettet leimaudu työnvieroksujaksi.

    Äänestä

  • Jo nyt Helsingissä on alueita joissa juutalaisuskossa on alle puolet asukkaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Voithan toki tehdä itse tiedotteita, ettet leimaudu työnvieroksujaksi.

    Yksittäinen suomalainen tekee tiedotteen tai tunnetuin uskonnottomien järjestö tekee tiedotteen kummalla kuvittelet olevan suurempi todennäköisyys mennä mediassa läpi?

    Taidat olla Jori ilman kirjautumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Yksittäinen suomalainen tekee tiedotteen tai tunnetuin uskonnottomien järjestö tekee tiedotteen kummalla kuvittelet olevan suurempi todennäköisyys mennä mediassa läpi?

    Taidat olla Jori ilman kirjautumista.

    "Taidat olla Jori ilman kirjautumista."

    Isosti tämä. Eikä olisi ensimmäinen kerta kun Jori jää kiinni huutelemassa kirjautumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Voithan toki tehdä itse tiedotteita, ettet leimaudu työnvieroksujaksi.

    En ole edes vaparien jäsen. Enkä ammatiltani tiedottaja. Työnvieroksujaakaan minusta ei saa, olin joulun töissä ja niin olen myös uutenavuonna.

    Homma ei sitä paitsi toimi niin, että joku ulkopuolinen kirjoittelee tiedotteita yhdistykselle, jonka johto käytännössä avoimesti myöntää, ettei edes yritä saada viestiään läpi.

    Äänestä

  • Kyllä kirkkoa on haastettu monillakin asioilla ks. vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti

    Pitää paikkansa, että erokampanjointia ei nyt ole kunnolla hoidettu. Vapaa-ajattelijain perusporukoissa on aina katsottu, että EK-tiimi tai -porukka hoitaa. Ja on hoitanutkin.
    Ja EK on itsekin katsonut, että he hoitaa, että peusvaparien ei tarvi sekaantua.

    Mutta EK-porukkaan pitäisi ilmeisesti saada toimintavalmiutta omaavia uusia sktiiveja. Yksi edes. Tai kaksi. Kolmekin?

    Äänestä

  • Niin, henkilöt täällä tekevät ilmaista työtä.
    Sinä kehotat heitä tekemään vielä enemmän ilmaista työtä.
    Mitä jos tekisit itse jotain?

    Äänestä

Toivottavasti ei jää. Juutalaisten sadut saavat olla omassa "arvossaan".

Äänestä
  • Kai olet tietoinen siitä, että vain Vanha Testamentti on juutalaisten.

    Uusi on roomalaisten hallitsijoitten käyttöön laadittu hallintainstrumentti.

    Äänestä

On totta että EK ei tee juuri mitään asian suhteen, että saataisiin vielä lisää eroja. Siitäkin huolimatta, kirkon jäsenosuus laskee joka vuosi yli yhden prosentin verran.

Äänestä

Yksi iso onkelma on nykyisessä statistiikassa ja miten se esitetään. DVV-linkin päivittäisistä klikkausmääristä puutuu kokonaan aiemman kaltainen kuvaaja, joka kertoi hyvin visuaalisesti kun tuli piikki päiviä.

https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html

Oma veikkaukseni on, että kyseinen kuvaaja ruokki aina piikkipäivää lumipalloefektin tavoin. Myösloppuvuodelle kyseinen kuvaaja toi huomattavaa nostetta. Nyt tälläinen lumipalloefekti puuttuu kokonaan.

Olen asian tuonut täällä aiemmin esille, mutta asiaan ei ole saatu korjausta. Silloinkin laiskuri Mäntysalo vain Jeesusteli joitain ettei jaksa.

Äänestä
  • Jos Jori sanoi, että ei jaksanut jotain, se ei ollut ja ole jeesustelua. Se oli luultavasti tosiasian toteamus. .
    ET-tiimin pitäisi rekrytoida uusia vereksiä aktiiveja yhteistoimintaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos Jori sanoi, että ei jaksanut jotain, se ei ollut ja ole jeesustelua. Se oli luultavasti tosiasian toteamus. .
    ET-tiimin pitäisi rekrytoida uusia vereksiä aktiiveja yhteistoimintaan.

    Koko projektia pitäisi tosiaan nyt miettiä taas vähän alusta alkaen. Sellainen tarkoitus oli joskus ennen koronaa mutta sitten tuli DVV:n uusi linjaus ja osa jo tehdystäkin hommasta jäi turhaksi.

    Väkeä pitäisi olla enemmän. Itselläni on kaikenlaista muutakin elämää kuin eroakirkosta-palvelu.

    Äänestä

Jos eilinen dvv-linkin klikkausmäärä 662 vastaa läheskään toteutunutta erojen määrää, kyseessä on kaikkien aikojen pannukakku ja ek-tiimillä vakava peiliinkatsomisen paikka.

Äänestä

Tälle vuodelle EK:lle ja vapareille ei voi kuin jakaa risuja. Homma totaalisesti ryssittiin. Mitään ei saatu aikaiseksi. Ei edes yritetty. Eroamista ei kiihdytetty millään eikä minkäänlaista yritystä ollut korjata uskonnottomiin liittyviä epäkohtia. Ainoa valopilkku oli kastettujen 50 prosentin alitus, mitä vastaan vaparien puheenjohtaja sitseästi propagoi.

Totaalisen saamattomuuden ja epäonnistumisen johdosta, ehdotan vaparien puheenjohtajan vaihtoon laittamista.

Äänestä
  • Onko vaparien ja Tampereen vaparien puheenjohtaja sama henkilö? Ymmärtääkseni Tampereen vaparit ovat vastuussa EK:sta ja sen tiedotuksesta, ja se tosiaan möhlittiin viime vuonna aivan totaalisesti eikä parempaa ole näkyvissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Onko vaparien ja Tampereen vaparien puheenjohtaja sama henkilö? Ymmärtääkseni Tampereen vaparit ovat vastuussa EK:sta ja sen tiedotuksesta, ja se tosiaan möhlittiin viime vuonna aivan totaalisesti eikä parempaa ole näkyvissä.

    Ei ole, mutta Tampereen pj on liittohallituksen varajäsen ja minä liiton pj Tampereen yhdistyksen hallituksen jäsen.

    EK taas ei liity oikein kumpaankaan tehtävään, vaan pyörii aika lailla omana projektinaan.

    Äänestä

  • Eroakiekosta on palvelun pyörittämisen sekä mediapalvelun ja -tiedottamisen suhteen ollut oma projektonsa. Se on tietoisesti ollut 20 vuotta hieman erillään vapareista.
    Vapaa-ajattelijain liitto on kuitenkin tukenut asiaa vähintään kin epäsuorasti, ks. Esim. Lehden numeroita vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti ja fb-tyhmässä ja fb-sivuillaan muutenkin.
    EK-projektiin voi varmaan hakea aktiiviksi. Vaparien yhdistykseen voi hakea jäseneksi ja aktiiviksi.
    Aggressiivinen vaparien syyllistäminen ja mollaaminen ei välttämättä palvele EK-projektin kehitystä. Aggressiivista mollausta harjoitetaan ammattimaisesti vapaa-ajattelu -palstalla.

    Äänestä

Eipä lopulta jäänytkään loppuvuoden piikki tulematta, vaan ihan mukava n. 17 000 eroa. Mutta tilastointi on kyllä täysin pielessä, täytyisi saada reaaliaikaista dataa viranomaiselta, tai ainakin päivä kerrallaan. Miksei sitä saada?

Äänestä
  • Ei kai siihen erityistä syytä ole. DVV tuottaa avointa dataa, mutta tämä ei kuulu siihen joukkoon.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ei kai siihen erityistä syytä ole. DVV tuottaa avointa dataa, mutta tämä ei kuulu siihen joukkoon.

    Voisiko sieltä kysyä? Noin niin kuin avoimen yhteiskunnan nimissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Voisiko sieltä kysyä? Noin niin kuin avoimen yhteiskunnan nimissä.

    Pyydetty jo aikaa sitten. Tuohan vaan jonkun pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Pyydetty jo aikaa sitten. Tuohan vaan jonkun pitäisi tehdä.

    Pyytäkee uudelleen :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Silloin kun lähes kaikki erot tulivat EK,n kautta niin tuntui, että eroja tuli enemmän ainakin loppuvuonna. Nyt ns. piikki kyllä tulee vuoden viimeisille päiville, mutta se on selvästi pienempi kuin silloin kun erot tapahtuivat lähes yksinomaan EK,n kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu