Se on merkillistä klassisen musiikin alueen levytysfilosofiaa ajatellen, että vaikka suomessakin on elänyt suuri määrä jonkinlaisen klassikkoaseman saavuttane8ita säveltäjiä, jotka ovat säveltäneet paljon hienoa ja kaunista, sekä varsin tuoretta musiikkia, niin sen sijaan, että näiden teoksia kukaan tohtisi kaivaa esiin arkistojen kätköistä ja ryhtyä levyttämään niitä, suositaan enemmin sitä musiikkia, joka on päivän puheen aiheena ja uusinta uutta, sillä todennäköisesti ajatellaan, että sille on myös kysyntää ja tämän vuoksi menekkiä, kun säveltäjänimi on monien huulilla, eikä vanhemmat mestarit tunnu ajankohtaisilta, vaikka musiikillisen kauneutensa ja laadukkuutensa edellyttäisivät suurempaa huomiota unohduksen sijaan.
Taidemusiikin levytysfilosofia suosii ajankohtaisia säveltäjänimiä klassikoiden sijasta.
Anonyymi-ap
0
220
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733564Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91961Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241309- 1341176
- 1001063
- 1071020
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil68991- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6955- 35866