Sanovat että Suomella on 900000 miehen reservi

Heistä vain 250000 on taistelu kelpoisia tositilanteessa.
1105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ne kaikki rintamalle menekään, vaan moni reserviläisistä menee sitten sotatoimia tukeviin tehtäviin esim. huoltotoimet ja logistiikka yms.

Reserviläisten käyttö sotaan on myös kovin rajallista. Kyllä sellainen sota on jo hävitty jos esim. kerätään väkeä rintamalle jostakin 50-60-vuotiaista reserviläisistä, ja poliitikkojen on ennen sitä tilannetta jo syytä tehdä johtopäätöksiä.

Väestöä varmasti evakuoidaan isossa mittakaavassa jos koko maa joutuisi tuollaisen sodan kohteeksi.

Sotilasliittouman jäsenyys tuo tilanteeseen myös muiden maiden sotavoimat, joten rintamalla saattaa sitten pommit paukkua vähän enemmänkin. Pitää olla aika vakaa tahto hyökkääjällä jos marssittaa kansalaisiaan hyökkäämään, vaikea edes nähdä mikä se syy olisi tänne tulla, toki maan tuhoamiseen on sinällään aina syy olemassa.

Suomikin on iso maa kun vertaa Baltian maihin, kyllä niissä maissa puolustamiseen ja väestön suojeluun liittyvät asiat on Suomeakin korkeammalle priorisoitu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heistä vain 250000 on taistelu kelpoisia tositilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu