Oli virhe päästää nämä saksihullut valtaan!
Persujen äänestäminen oli äärettömän tyhmää
Anonyymi-ap
77404
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Kun Marinin hallitus kulutti hullusti!
Kiitos Jeesukselle että niillle tuli perikato
aohhhaoaoahHAHHAHAAOAOHAAHAAOAHOAt
Lisään avaukseein
Älä houri, äänestitkö sinä purraa, sahasitko sinäkin omaa oksaasi?
Juuri näin.
Mikä tahansa hallitus on parempi, kuin vasemmisto hallitus tai jonkinlainen koalitio, missä vasemmisto on mukana.
Sipilän hallitus oli ensimmäinen oikeistohallitus Suomessa. Sipilän hallitus sai talouden suunnan käännettyä parempaan. Moni joutui kiristämään vyötään, mutta hallituskauden lopussa tilanne helpottui. Rinne/ mariini tuhosi ne saavutukset mitkä Sipilä sai aikaan ja Suomi oli sieraimiaan myöten talouden suossa.
Orpon hallitus oli toinen oikeistohallitus ja se on joutunut kiskomaan hiuksista Suomen talouden suohon vajonnutta ruhoa kantavalle maalle. Se tekee jokaiselle kipeää. Mikäli Suomeen tulee koalitio-tai vasemmistohallitus, tulee Suomi nimisen valtion ruho vajoamaan niin syvälle, että suomalaisten omat voimat eivät sitä enää pelasta.
OrpoPurran hallitus lisää ENNÄTYKSELLISESTI velkaa yli 60 mrd euroa, vaikkei ole viime kauden kriisejä ja sopeutetaan eli leikataan ja nostetaan veroja ainkin 9 mrd euron edestä. Palkansaajien verotus nousee 2025 kovimmaksi 10 vuoteen (EVA).
Työttömyys noussut yli 9%:n, pitkäaikaistyöttömyys yli 103 000:een, työllisyys pudonnut 60 000;lla, konkurssit ennätykselliset 2000-luvulla, kiinteistörahastoja jo 7 sujettu määrittelemättömäksi ajaksi, toieentulotukimenot kasvaa, pienituloisten määrä jo 750 000 ja yhä useampi pienituloisuuden köyhemmässä päässä. Terveydenhuollon asiakasaksuihin jättikorotukset ja päivystyksiä ajetaan alas. Talous maailmantilaston jaettu 9 huonoin sija. Koko yhteiskunnan "taksiuudistus" menossa.
Persuihin ei edes viisaita oteta, tyhmien puolue se on,.
Niin totta.
https://www.suomenuutiset.fi/hallitus-kayttaa-velkarahaa-sukupuolettomien-liikennemerkkien-vaihtotyohon-kymmenia-miljoonia-koponen-ei-voi-ymmartaa-vaihtoon-menevat-myos-ehjat-ja-hyvakuntoiset-merkit/
Oli virhe päästää nämä NAISHALLITUS valtaan!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
Oli virhe päästää nämä NaTsihullut valtaan!
Oli virhe päästää nämä saksi(AXIS)hullut valtaan!
Kunnallisvaaleissa menee ääni taas Perussuomalaisille, Sakset eivät riitä, kun tarve on todellisuudessa moottorisahalle.
HULLU!
Ei mene! Minä en enää ikinä ikinä ikinä äänestä persuja! Vaalipettureita ja valehtelijoita kaikki tyynni!
Äänestän PS jatkossakin. Tai kd eli kristillisdemokraatit. Suomalaisten asialla todistetusti.
Aima moni haluaisi varmaan nähdä ne todisteet. Huonoimmassa asemassa olevien suomalaisten elämäntilanteen kriittiseksi ajaminenko sitä suomalaisten asialla olemista on?
Saksit on Saksasta niinkuin Hitler . Persut piilovihjaili .
Persut saa ääneni seuraavissakin eduskuntavaaleissa JOS lupaa saksien sijaan käyttää viikatetta valtion menojen karsintaan!
Mikä sua oikein vaivaa?
Maanpuolustukseen triplaten rahaa ja veroja keksittävä vihervassareiden huveista otettavaksi.
Sinä älä hauku toisia loisiksi kun itse olet sellainen!
Mitä enemmän nyt saksitaan, sitä vähemmän seuraavan hallituksen täytyy saksia
Eikö nyt tämän hallituksen kannattaisi antaa saksia mahdollisimman paljon että seuraava kommareiden hallitus ei tarvitsisi niin paljon leikata, edellyttää että se punikkihallitus edes haluaa taloutta kuntoon. Tämä olisi sen punikkihallituksen etu että nyt saksittaisiin mahdollisimman paljon.
Punikkien aate perustuu valheeseen ja on murhannut sata miljoonaa ihmistä.
Valetta.
Et kai itse usko tuohon hokemaan? Leikkaukset, verojen ja veroluontoisten maksujen korotukset kurjistaa entisestään kansalaisten ostovoimaa ja maa menee entistä kurjempaan kuntoon.
On se totta.
Totta se on. Kiina pelkästään on murhannut 70 miljoonaa ihmistä. Neukku 20 miljoonaa. Muut punikkimaat loput.
Punikit ei ikinä anna vaihtoehtoja. He eivät edes halua taloutta kuntoon koska heillä on tavoitteena saada maa konkkaan että saisivat maan eurostoliiton holhouksen alle. Silloin ovat unelmassaan.
Mikä merkillepantavaa, tätä ei edes kiistetä.
Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja, eikä koskaan kukaan ole kiistänyt että punikkeja ei kiinnosta tämän maan talous. Heitä kiinnostaa sosialististen eurostotasavaltojen liitto.
Valetta.
Suomessa ei ole ollut kommunistihallitusta vuosikymmeniin joten älä persu latele typeryyksiäsi!
Entäs oikeistolaiset sitten, venäjällä on oikeistolaisia nykyään ja ne on murhanneet paljon ihmisiä! Ja mitä valheisiin tulee niin teidän persujen aate siihen valheisiin perustuu!
Kusettivat ja suorastaan valehtelivat äänestäjille.
Sie kusit housuihisi edellleen-
Persujen johdolla viimeinkin pienituloinenkin duunari saa oikeutta. Joillain on ihme vääristymä, että yhteiskunnan tulisi maksaa kaiken.
#PETOSJYTKY
Niinkuin persuilla ja kokoomuksella
Tunnustan että äänestin persuja. Antakaa minulle anteeksi sillä en voinut tietää mitä he tekevät tulevaisuudessa. Kadun syvästi erehdystäni.
Et äänestänyt, vasukki.
No äänestinpäs. Miksi et usko minua kun haluan tunnustaa virheeni? Miksi et anna anteeksi? En minä voinut tietää :(
Persujen maksetut trollit kyseenalaistavat asiattomasti aina kaikki persuja kritisoivat.
Olen syytön, en äänestänyt persuja enkä kokkareita edellisissä vaaleissa.
Et ole syytön.
Demareita äänestit.
Onneksi tajusin persujen mädännäisyyden jo 90 -luvulla turhien vaalilupausten antajana joten en ole vielä mennyt mukaan persuretkuun!
#Petosjytky
sdp ja muu oppositio on ollut aina vallassa niin maan talous ei ole kasvanut 20v
maan talous on mennyt vain alaspäin.
on vietetty vaan ystävien juhlia kaikille tukijoille on järjestetty vaki työpaikat.
sdp. hedelmiä nyt maksetaan seinä on tullut vastaa harmi vaan että se ei ole
kelanseinä joka työntää rahaa kuin rännistä.
se rahavirta tyrehtyy kun ei ole toista kaistaa joka syöttää tuloa .
sdp. on kuin loppumaton satupata kaikille kivaa.
tämä meno ei ole mukavaa ps:lle
Riikka yrittää parastaan.
#Petosjytky
Purra ja Orpo on vetänyt suomen niin syvälle suohon,että kestää muutama hallituskausi sitä sieltä kaivaessa. Järkyttäviä idiootteja joita ohjaa ideologinen viha heikommassa asemassa olevia kohtaan sekä suomen sisun natsiaate.Onneksi päästään eroon näistä aivovammaisista kusipäistä ja saadaan hieman järkeä tähän maahan.
2008-2019 oikeistojohtoiset Vanhasen kesk., Kataisen kok ja Sipilän kesk. hallitukset ja BKT:n kasvu 4% 😆👍
(Ruotsi: 22 %, Tanska: 15 %, Norja: 14 %)
Nyt sama näivetysleikkauspolitiikka mutta triplareseptillä. Tuloksena talous maailmantilaston 9 paskin, velkaa otetaan ennätyksellisesti, työllisyys paskottu ja työttömyys kasvaa kovaa vauhtia, ennätykselliset konkurssit, palkansaajien verotus nousee tänä vuonna korkeimmaksi 10 vuoteen. Jip Hurray!
Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus joutuu tekemään vielä kovemmat leikkaukset.
Persut eivät ole natseja. He vastustaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan toisin kuin vihervassut jotka kannattaa juutalaisten vihollisten tuloa maahan. Näin vihervassut tietoisesti ja välillisesti nostaa antisemitismia.
puolusta mitä hyvää on sdp. tehnyt.
"sama-suunta-Rinne" ajoi Suomen rinnettä alas rotkoon,
Jotain on mennyt nappiin, kun punapanssi on noin äreänä.
Täytynee jatkossakin äänestää persuja.
hopi hopi sdp. tule areenalle puolustamaan miksi olette niin hyviä.
kerro että otetaan kantaa.
Miksi sitten äänestit heitä?
Itse äänestän mieluummin seksi- kuin saksihullua.
paljon tyhjiä puheita vähän villoja.
Saksimista pitää tehostaa silläkin uhalla että sossutukien maksaminen ei lopukaan.
Ääni viherpunikeille on ääni ISLAMISAATION jatkumiselle!
Olihan se tyhmää luottaa PS:n hunajaisiin lupauksiin, mutta toisaalta nyt lompakon kautta katkerasti oppineena voi sanoa: ei koskaan, ei milloinkaan enää persuja.
Oliko se lompakko rakennettu täysin tukien varaan? Miksi?
Ei tietenkään ollut. Tyhmä kysymys.
Paska reissu mutta tulipa tehtyä. Ensi vaaleissa sitten paluu juurille.
Vanha sdp on parempi kuin pussillinen uusia persuja.
Pyydämme anteeksi, että teiltä jotka kuvittelitte elävänne helppoa elämää koko loppuikänne automaattisilla tuilla, mentiin viemään näin kuvitelmat alta.
Entä meiltä, joilta teidän aiheuttama Suomen talouden ja sisämarkkinoiden tahallinen päin seinää ajo, vei firmat selvitystilaan ja työt sekä toimeentulon alta?
Milloin Suomesta on järjestelmätalous? Kysyntä määrää meillä tarjonnan elinvoiman.
Varmasti en äänestänyt persuja.
Minä äänestin Kokoomusta.
Onko sinulla saksifetissejä kuten persuilla?
Saitteko sitä mitä tilasitte?
https://yle.fi/a/74-20125867
Ei tämäkään yhtään hyvältä näytä persujen saavutuksissa.
https://yle.fi/a/74-20133314
Aloittajalla pallo aivan hukassa.
Kokoomus ohjaa venettä. Mitäs äänestitte kokoomusta!
Persut ja muut puolueet ovat vain soutamassa kun kokoomuksen kapteenit ohjaavat.
Vene menee sinne minne kapteeni määrää.
Heh heh. Kyllä persuja hymyilytti saksikuvissa.
äänestäminen on tyhmää ja juntit vaan äänestää.
Perussuomalaisiin pettyneiden joukko kasvaa vähintään yhtä kovaa vauhtia kuin yritysten konkurssien määrä ja työttömyys.
Vai on persut konkurssien takana. Ottakaa nyt ne vähät aivosolunne jo käyttöön.
Suomessa on hyvä koulutus mutta tyhmä kansa. Ei evoluutio tapahdu muutamassa kymmenessä vuodessa, ei muutamassa sukupolvessakaan
Tähän on tultu persujen Suomessa. Jopa lapset joutuvat nyt selvästi nälkäisinä hakemaan ruokajonoista ruoka-apua.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/lapsia-tulee-nyt-jopa-yksin-ruoka-apuun-heilla-on-silmin-nahden-nalka/