Lisäksi kuuntelen Hitmix radiokanavaa. Voiko ihmisrepale viettää aikaansa paremmin?
Ja ne "mene töihin" huutelijat voisivat itse kokeilla kyseistä toimintaa.
Minulla on moisesta jokusen kymmenen vuoden kokemus ja vihreiden nuorisojärjestö haluaa tuhota eläkevarman maksaman osa työkyvyttömyys eläkkeeni.
Pennut ei tajuu, että heikennykset koskevat heitä itseäänkin kumulatiivisesti.
Noh, jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia.
Olen humaloitunut
11
326
Vastaukset 11
- Anonyymi
Mä tykkään ideologisesta työttömyydestä :). Kyseinen elämäntyyli sopii niille keillä on vaikeuksia sopeutua yhteiskunnan rattaisiin. Työelämä, olisipa se oma juttuni. Toisaalta jos se olisi, niin olisin luultavasti muutenkin toisenlainen ja silloin en olisi minä.
- Anonyymi
Pitäisköhän kokeilla. En koe oikein sopeutuvani yhteiskunnan pyörteeseen kivuitta. Tuntuu ettei vaan ikinä asetu virtaan, vaan tahtoo pois pyörteestä.
Ja ensi viikolla olen menossa työhaastatteluun, tällä kertaa kokopäivä töitä osa-aikaisen sijaan. 😑
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Pitäisköhän kokeilla. En koe oikein sopeutuvani yhteiskunnan pyörteeseen kivuitta. Tuntuu ettei vaan ikinä asetu virtaan, vaan tahtoo pois pyörteestä.
Ja ensi viikolla olen menossa työhaastatteluun, tällä kertaa kokopäivä töitä osa-aikaisen sijaan. 😑
JasuÖkyt hakee ja tekee kokoaika töitä. Itse katselen osa-aika töitä ihan vain huvin vuoksi. Eeeiiikun kukahan se öky olikaan? 🤔
- Anonyymi
5imiti kirjoitti:
Ökyt hakee ja tekee kokoaika töitä. Itse katselen osa-aika töitä ihan vain huvin vuoksi. Eeeiiikun kukahan se öky olikaan? 🤔
No mä en ole tehny paljonkaan töitä muutamiin vuosiin, oli pitkä väli kun olin kuntoutuksessa toista vuotta. Muksutkin väänsin vanhemmiten ja jäi mun vastuulle se kotivanhemman rooli noin 5 vuodeksi. Pätkien, mutta silti. Sitten opiskeli 2017-2019 välin uuden ammatin, jota en voi tehdä. 😂
No, katotaan. En minä töitä tekisi päivääkään, jos rahaa tippuisi taivaalta syliin tai kehtaisin elää siivellä. Mut kun en tyhmänä kehtaa. Tulee morkkista. 😅
Niin pakko vaan koittaa tykätä tehdä jotain rahansa eteen.
Jasu - Anonyymi
5imiti kirjoitti:
Ökyt hakee ja tekee kokoaika töitä. Itse katselen osa-aika töitä ihan vain huvin vuoksi. Eeeiiikun kukahan se öky olikaan? 🤔
Tuossa sun uusille kajareilles. Miltäs kuulossaa? 🙂
Vähän metallimusaa. Kiva video.
https://youtu.be/RgrztcYwCuQ?si=p6xC4ciZ8jhKJDoe
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa sun uusille kajareilles. Miltäs kuulossaa? 🙂
Vähän metallimusaa. Kiva video.
https://youtu.be/RgrztcYwCuQ?si=p6xC4ciZ8jhKJDoe
JasuToinen vielä. U. D. O a. Noin..
https://youtu.be/gOtTyWIJD1Q?si=hDJDlfVVoVUI5u5I
Jasu
- Anonyymi
Minä kuuntelen Hitlerin vanhoja puheita
- Anonyymi
Yläasteella ope näytti niitä puheita meille. Silloin oli reilu meininki, lähes 20 v sitten. Se oli TOTUUS, siks se oli niin merkityksellistä.
- Anonyymi
E#njä jos alexdwes stubbon itsettyydyttäjien esikuva.
- Anonyymi
m4lkoieia mulkun penikoita alekxNSWE RUMPI J pwrrie oephAN..
VURYB NYKJYB OWBUJIUR icE - Anonyymi
¨kwjaBSWA SRYBB IB NYKJYB WKUJJA HI SYBTRWSSÖÖBJUB IKYR
ITSELLÄNI JOKU AUIOAIKI OENORÄHI RON vKABCGWE ävRAVVYT GEG
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran76771Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144750- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384
