Kuten totesin yhteen viestiketjuun on perunalle suotava kunniaa.
Tietenkin joka ikinen vuosi pitää osoittaa perunan kunnioitukselle. Perunasta on moneksi ja joillain on jopa perunanenä.
En tiedä onko se sukua tryffelisian kärsälle?
Hyvin moni parisuhdekin on alkanut perunalautasen ääressä. Myös 100% suomalaisista ja maahanmuuttajien lapsista on kasvatettu perunan voimalla.
Suuri kunnia ja ylistys perunalle! Olkoon peruna mukuloineen teidän kanssanne nyt ja iankaikkisesti.
Peruna kunniaan
23
564
Vastaukset 23
- Anonyymi
No nyt kun sanoit ja asiaa miettii niin kyllä perunan kansallinen päivä olisi tärkeämpi kun moni huuhaa päivä. Perunan muotoista autoa en muista nähneeni mutta kyllä sekin päivä saattaa vielä tulla. ”Sähköperuna”
- Anonyymi
Pitäisi keksiä myyrille pätevä karkoituskeino🤔
Meillä on aina kunnioitettu perunaa. Ennen muinoin peruna pelasti suomalaiset nälkuolemalta.
Potut pottuina ja potuille niille kuuluva kunnia. 🥔😁👏Milloin ja miltä nälkäkuolemalta peruna on pelastanut?
1860-luvulla perunan viljely oli jo yleistynyt, mutta perunasato epäonnistui sitten joinakin vuosina samaan aikaan monin paikoin viljasadon kanssa.- Anonyymi
scrg kirjoitti:
Milloin ja miltä nälkäkuolemalta peruna on pelastanut?
1860-luvulla perunan viljely oli jo yleistynyt, mutta perunasato epäonnistui sitten joinakin vuosina samaan aikaan monin paikoin viljasadon kanssa.Peruna pelasti suomalaiset nälkäkuolemalta toisen maailmansodan aikana
"Peruna pelasti suomalaiset nälkäkuolemalta jo toisen maailmansodan (1939–1945) aikana, sillä se oli säännösteltynä vain tilapäisesti.
Pahimpana ”nälkätalvena” 1942 kevyen työntekijän ja 8–12-vuotiaan lapsen korttiannokset olivat 2 dl maitoa ja 200 grammaa leipää viljaksi laskettuna vuorokaudessa, 150 grammaa voita, 433 grammaa lihaa ja 750 grammaa sokeria kuukaudessa.
Muistan ruoanpuutteen hyvin, sillä olin ”nälkätalvena” kyläkansakoulun ensimmäisellä luokalla. Tutkimusten mukaan suomalaiset laihtuivat maailmansodan aikana keskimäärin kuusi kiloa ja yleinen kuolleisuus laski."
(suomenmaa.fi 11.3.2024)
- Anonyymi
Joo, onhan se tehokas kasvattamaan tärkkelyspitoisia juurimukuloita.
Nauris on kyllä perinteisempi suomalainen juures, muttei ollenkaan niin tehokas kuin peruna. Nytkin on jo viime syksyn nauriit syöty, että nälkä tulis, jollei olis ne syksyn perunat vielä suurimmaksi osaksi kellarissa.
-keinovaginamies- - Anonyymi
Kuruna Pennuaan on peruns kunniaan toisin päin ajatellen. Sinänsä peruna on vitamiinirikasravintoaines, jossa myös muutama kivennäinen on eksynyt joukkoon. Ilman perunaa Suomessamoni olisi nääntynyt nälkävuosina nälkään. Kiitos siis eteläamerikkalaisen perunan, ettei näin käynyt!
- Anonyymi
Perunoita kävin cittarista ostamassa, olivat 0,50€/kg tarjouksessa.
Perunamuussi on yks mun lempiruuista. Kesällä uusia perunoita ja voinokare kylkeen, nam.
- Anonyymi
Nuorempana, kun oli maalla vielä sukulaisten perunatarpeisiin viljeltiin ja perunan nostotalkoot ja sitten kaikki pikkuperunat, koleraiset ja haljenneet perunat laitettiin säkkeihin ja säkit sitten tyhjennettiin naapurin traktorin kauhaan, niin tuli siinä aina mieleen, että
siitä tulisi kylpyammeellinen perunamuusia, jos kaikki perunat muusiksi tekisi.
Ne perunat meni sitten naapurin mullikoille.
Perunamuussi on kyllä hyvää kalapuikkojen, lihakastikkeen ja käristyksen kanssa.
Vielä, kun sekoittaa perunamuusiin kiivun voita ja laittaa kuuman perunamuusin keskelle voikiivun, niin hyvää on ja perunamuusi pitää täysmaitoon tehdä, ei saakeli mitään kurria!!!
- Anonyymi
perunankuorimakone olisi hyvä
- Anonyymi
Kaupassa valitsen yleensä suurimmat perunat, on helpompaa kuoria ja sitten vaan halkoo ne pienempiin osiin vaikka puolisi ja puolikkaat vielä puoliksi, niin kypsyy nopeammin.
Tuolaisen iso kokonaisen perunan kysymiseen kulusi ikuisuus ja sitten vielä, että on keskeltä vielä kova ja ympäriltä pehmeä.
- Anonyymi
Krtpå moom taoso pööa livaaja-henkilö.. niin itselläåni on kummitusmaisia videoiyta, en ole v ielä ollut aikaa koostaa..
mikähän musiikki: Run if you can, joku accept-saksalaisten juttu... jos näet tuoollaisen in real life is deadly aas deevil. El Diabolo heh - Anonyymi
hyvä lempinimikin joku El Diblo... hah
- Anonyymi
El Dublon voi kasata legoista
- Anonyymi
run if you can jos näkee El Diablon heh... wouldc be killing yourself if confronting hime hehhe
pelijuttu tyttöjen kanssakin... kun niin jotta olisi hauska pienehkö 2d ja sellainen.. - Anonyymi
accepgt- run icf you c an pakoon.. El Diabloa jozs näet.
mutta niin tietokonejutut.. atorgena on oikein hy vä Western Digilalin, on monia Seagawen jutuja..
Qestern Digirtalk, storage experts.
https://www.westerndigital.com/ Joo, mä tykkään kans kauheesti perunasta. Mä aina vähän ylikeitän, koska mikään ei oo pahempaa kun kovaksi jääny peruna.
Se oli karseeta sillon kun oli omilleen muuttanu, niin joka päivä sai vaan makaronia ja jauhelihaa ja sitä jatku kymmenen vuottaa. mutta sitten kun mä muutin Tam-tampereelle niin sain perunaa ja sitä söin jauhelihan kanssa. Sitä taas kymmen vuotta ja muutin takas kotipaikkakunnalle. Ja nyt perunaa, soijarouhetta ja ihan pikkumäärä jauhelihaa enää. Nyt on taas kymmenen vuoden periodi takana, että mitähän nyt?Keitetty peruna, se on niin junttia, todella passé...
Ranskalaiset perunat! Siinä on tuulahdus Eurooppaa...
Päälle pikantisti ketchup-maustekastiketta.Joo, onhan pariisilaiset perunat ihan hyviä, mutta normaalit keitetyt parempia. Ja enhän mä osaa tehdä tollasia pariisilaisia perunoita. Mä muistan kun me mentiin faijan kanssa syömään, oisinko ollu jotai viis. Niin tilas itellee pariisilaiset perunat ja mulle höyrystetyt, kun luuli etten tykkää, mutta tykkäsinkin kun antoi maistaa. Pariisilaiset perunat oli sillon sellasta vähän parempaa, ei niinkään pikaruokaa.
- Anonyymi
JeroP kirjoitti:
Joo, onhan pariisilaiset perunat ihan hyviä, mutta normaalit keitetyt parempia. Ja enhän mä osaa tehdä tollasia pariisilaisia perunoita. Mä muistan kun me mentiin faijan kanssa syömään, oisinko ollu jotai viis. Niin tilas itellee pariisilaiset perunat ja mulle höyrystetyt, kun luuli etten tykkää, mutta tykkäsinkin kun antoi maistaa. Pariisilaiset perunat oli sillon sellasta vähän parempaa, ei niinkään pikaruokaa.
Keitetyt perunat ovat parhaimpia.
- Anonyymi
JrroP mnoom ,ogt' jeövregtom kigtgika bpo taööemmeööa< åaökpm kittika kpjpmlom moom Westgerm Diogotaö stprage exåertaom öevyuööe--
- Anonyymi
Aloittaja kehuu perunaa. Mutta syyttää maanviljelijöitä työtä tekevien eläteiksi.
Itse perunanviljelijän jälkikasvuna kuuntelen mielelläni perunakehuja. Meillä ei enää viljellä. Äiti myi torilla. Arvaatte, kuka kylvi, lannoitti, kitki ja keräsi sadon. Toki koneet olivat käytössä. Olisin tietenkin voinut jatkaa. Taloudellisesti se oli asiallista työtä.
Itseäni kiinnostivat ne koneet enemmän kuin sato!
Mies 65
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 71589
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 54563
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?104535- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40493- 30483
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20478
