En viime aikoina ole kirjoitellut enää tänne mutta joskus olen sanonut liian kärkkäästi. Antakaa kun selitän.
Internet on vähän kuin kaikukoppa: minun ei tarvitse muutaku vaikka lukea jostain törkeästä ulkomaalaisen tai joskus suomalaisen tekemästä raiskauksesta tai murhasta ja sappi alkaa kiehua yli äyräiden. Silloin tulen purkaneeksi vihaa palstalle ja joskus jopa epäsuoriin kohteisiin kun aitoihin kohteisiin ei pysty. Siis nähä uhrit ja tekijä voivat olla aivan tuntemattomia mutta kun se silti tapahtuu suomessa niin se voi aiheuttaa aivan suunnatonta vihaa. Myös useat tapahtumat suomessa ja ulkomailla ovat järjettömän ärsyttäviä. Olipa kyseessä olkiluodon temppuilut tai paperitehtaiden luontoon tekemät tihutyöt vaikkapa ne simpukat tai jotain muuta. Ja näitä tulee liukuhihnalta niin ettei pieni pää nuppi enää vain kestä enempää. Niin silloin voin tulla sanoneeksi jotain harkitsematonta. Plus kaikilla meillä on varmasti menneisyyden painolasti taakkana joka voi tehdä liian kärkkään ja jo valmiiksi ärtyneen kommentoijan. Uskon täällä olevan myös henkilöitä jotka veitsen tarkasti osuvat minua tunteisiin ja tietävätkin sen ja sanovat ne loukkaavat asiat silti kuten vaikkapa tukien lopettaminen köyhiltä ja muu uhkailu.
Toivoisin voivani jättää palstan taakseni koska tästä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Pyydän anteeksi pahoja sanoja palstalla
9
220
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan jokaisella on joskus huonoja päiviä, se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Olen samaa mieltä siitä, että palstasta on enemmän haittaa kuin hyötyä ja täällä oleminen turhauttaa!
- Anonyymi
Riippuvuuksista ei parane ilman hoitoa ja niihin on saatavissa apua. Oma motivaatio on paras askel eteenpäin.
- Anonyymi
Eiköhän tuo ihan normaalia. Se vaan pitäisi osata kääntää hyväksi voimaksi.
- Anonyymi
Sivusta kysyn, että määrittele "normaali"? Onko se jotain standardien mukaan elämistä, jotka joku muu on päättänyt?
Toiset meistä eläytyvät elämään ylipäätään vähän hanakammin kuin toiset. Tekeekö se heistä mielestäsi jotenkin epänormaaleja?
Mielestäni ihmisen kerroksellisuus on ehdottomasti rikkaus, ei vaje. Ei kaikki jaksa aina lentää positiivisen kautta asioita läpi eikä varsinkaan, jos pelikaanit lentelee turbiiniin.
Tai ei kai sen tarvitse olla pelikaani, kun joku töyhtöhyyppäkin riittää, kun niitä on tarpeeksi monta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta kysyn, että määrittele "normaali"? Onko se jotain standardien mukaan elämistä, jotka joku muu on päättänyt?
Toiset meistä eläytyvät elämään ylipäätään vähän hanakammin kuin toiset. Tekeekö se heistä mielestäsi jotenkin epänormaaleja?
Mielestäni ihmisen kerroksellisuus on ehdottomasti rikkaus, ei vaje. Ei kaikki jaksa aina lentää positiivisen kautta asioita läpi eikä varsinkaan, jos pelikaanit lentelee turbiiniin.
Tai ei kai sen tarvitse olla pelikaani, kun joku töyhtöhyyppäkin riittää, kun niitä on tarpeeksi monta.Töyhtöhyypät lentelee harvoin, onneksi.
lehtokurpalta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Töyhtöhyypät lentelee harvoin, onneksi.
lehtokurpaltaJoo, en perehtynyt töyhtöhyyppien taustoihin, mutta se tuli vaan mieleen tuossa. Voishan se lentävä parvi olla vaikka naurulokkeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta kysyn, että määrittele "normaali"? Onko se jotain standardien mukaan elämistä, jotka joku muu on päättänyt?
Toiset meistä eläytyvät elämään ylipäätään vähän hanakammin kuin toiset. Tekeekö se heistä mielestäsi jotenkin epänormaaleja?
Mielestäni ihmisen kerroksellisuus on ehdottomasti rikkaus, ei vaje. Ei kaikki jaksa aina lentää positiivisen kautta asioita läpi eikä varsinkaan, jos pelikaanit lentelee turbiiniin.
Tai ei kai sen tarvitse olla pelikaani, kun joku töyhtöhyyppäkin riittää, kun niitä on tarpeeksi monta.-sivulliselle vastaan.
Ei se ollut määrittely. Se oli anteeksianto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-sivulliselle vastaan.
Ei se ollut määrittely. Se oli anteeksianto.Anteeksianto on aina hyvä asia.
- Anonyymi
Paljon hyvää oloa sinulle ❤️
Saat anteeksi. Minullakin lähtee herkästi harkitsemattomia asioita näppäimiltä. Olen niistä pahoillaan yleensä aina.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133141
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172871Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3731582Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271468- 961342
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531249- 991237
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1701097Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1711094Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe143964