Nonnih. Tähän on nyt tultu taas. Tulo- ja varallisuuserot kasvavat; ihmisiä hyväksikäytetään surutta; köyhälistö laajenee, vaikkakaan vielä ei ole varsinaista kurjistumista Suomessa kovin laajalti; turhautuneisuus lisääntyy. Eräät tahot ovat ottaneet asiakseen keinotella vallitsevalla tilanteella. Julkisesti on todettu, ettei ole odotettavissa köyhälistön liikehdintää, koska se pysty organisoitumaan.
Miksei pysty? Pystyi se sata vuotta sitten ja pystyy nytkin. Edellinen kansannousu huipentui sisällissotaan, jonka oikeisto kyllä voitti, mutta joka silti oli osaltaan johtamassa tasa-arvon lisääntymiseen.
Nyt isoisiemme työtä ja saavutuksia ollaan polkemassa kilpailukyvyn nimissä. Mitä me siitä kilpailukyvystä hyödymme? Emme mitään, tulot menevät niille joilla rikkauksia on ennestäänkin. Egoistinen ajatus siitä, että harvojen hyvinvointi toisi hyvät ajat myös vähäisemmälle väelle, on maailman sivu tiedetty perättömäksi. Oikeistolainen näkemys ei johda muuhun kuin elintasoerojen syvenemiseen ja varakkaiden lisääntyviin hyväksikäytön mahdollisuuksiin.
Puolueet ovat osoittaneet kykenemättömyytensä rahavallan edessä. En kehota ketään mihinkään vallankumoukseen, sillä se olisi laitonta. Terrorilla ei synnytetä kuin uutta terroria. Esitän vain haasteen: miten me, jotka elelemme yhteiskunnallisten armonpalojen varassa ja osallistumme työkokeiluiksi, koulutukseksi tai harjoitteluksi kutsuttuun pakkotyöhön, saisimme oman otteemme vallan kahvasta? Meillä ei ole lakko-oikeutta eikä etenkään lakkomahdollisuutta. Lakkoilu on varakkaiden työntekijöiden - lennonjohtajien, lääkärien ja paperimiesten - ase.
Ystävät! Meitä tapetaan masennukseen, turhautumiseen, katkeruuteen, tarpeettomuuteen ja vihaan. Ikikoulutus, harrastus ja puuhastelu ja lomakkeiden täyttö ei ole oikeaa elämänsisältöä. Meillä on oikeus sellaiseen työhön, joka tarjoaa elannon. Me emme voi pirstota voimaamme tuhansien pikkuyritysten perustamiseen, se ei johda yhteiseen hiileen puhaltamiseen vaan vääristyneeseen kilpailuun, jossa heikoimmat sysitään syrjään.
Tällä palstalla kirjoitellaan paljon vaikeista ja laajoista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Lapsellisimmat uskovat, että pysymme elossa palveluammatein. Kuka silloin tekee sen materiaalisen hyvän, jonka nämä palvelut edellyttävät? Jotkut uskovat globalisaatioon. Seurauksena näyttää olevan työvoiman kohteleminen karjana, joka voidaan paimentaa yhä etäämmälle rakkaistaan ja läheisistään. EU:n piti olla koko Suomen etu. Miltä näyttää? Tukiaisin on perusteltu kaikenlaisia hankkeita, joista kiusallisen monet eivät osoittaudu kestäviksi. Elämä ei ole projekti. Me tarvitsemme kodin, läheiset sekä arvot ja aatteet, jotka ovat suhteellisen pysyviä. Muuten epävarmuus tekee pahaa jälkeä meissä.
Aroisat syrjäytetyt! Älkäämme pyrkikö väkivalloin hankkimaan elämäämme mielekkyyttä! Älkäämme muistuttako olemassaolostamme. Uskokaamme edelleen, että lisääntyvät itsemurhat ja kasvavat masennustilastot johtuvat keskushermoste välittäjäaineista, ei yhteiskunnan ongelmista. Tappakaamme itsemme turhautumiseen!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Manifestisi on vastaanotettu. Kiitos.
Muistathan, että jos teet aina kaiken yhteiskunnan kulloistenkin temppujen mukaan (esim. valmistut yliopistosta vaaditussa 5 vuodessa), voit saada oivan työpaikan puhelimeen vastaavana kahvinkeittäjänä.
Sinulla on mahdollisuus asuntoon, jos otat 150 000 euroa velkaa. Voit jonain päivänä saada jopa ylennyksen, jolloin kahvinkeitto vaihtuu paperien siirtelyyn pinosta A pinoon B. Toista on elämä, jos satut olemaan pomon sukulainen. Silloin pääset suoraan hyville apajille eikä sinun tarvitse enää välittää muista.
Pomon sukulaisilla ja mielistelijöillä on aina "oikea asenne". Heidän ei tarvitse turhia ponnistella, voi ottaa rennosti. Samalla voi ihmetellä muiden puurtamista ja todeta, että "kaikki on itsestä kiinni".
On helppoa edetä elämässä ilman suhdeverkostoa. Riittää kun on täydellinen.
Suomessahan tämän ongelman aiheuttaa hallituksen ylläpitämä työttömyys. Eikö ole vain ihmeellistä, että nämä köyhimmät ja heistä huolta kantavat kansalaiset kannattavat juuri työttömyyden pitämistä suurena.
Kävin kyselemässä tuolta vasemmiston palstoilta mitä mieltä he ovat työttömyyden vähenemisestä (ilman että kerroin miten sen saisi vähenemään) ja enemmistö vastauksista kertoi ettei työ ole ihmistä varten ja mitä enemmän vapautta ja työttömyyttä, sen parempi.
Eri puolilla suoritettujen kyselyitteni tuloksena olen kyllä tullut siihen tulokseen, että enemmistö kansalaisista kannattaa nykyistä köyhyyttä ja työttömyyttä.
Jos joku haluaa köyhälistön liikehdintää, sen perimmäisenä syynä ei ole köyhyyden vähentäminen, vaan uuden ja mielenkiinnon saaminen tylsäksi käyneeseen elämään.
"Me emme voi pirstota voimaamme tuhansien pikkuyritysten perustamiseen, se ei johda yhteiseen hiileen puhaltamiseen vaan vääristyneeseen kilpailuun, jossa heikoimmat sysitään syrjään. "
Tässä lainauksessa koen ajatuksen kohdistuneen itseeni. Sinulla, kuten monella muullakin, on ilmeisesti jäänyt ymmärtämättä esittämäni ajatuksen sisältö. Suosittelen tutustumaan kommentteihini ja löytämään sieltä jotakin muuta kuin yritysten perustamisen ratkaisuksi työttömyyden poistamiseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=hallitusnikkari&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2005&ed=27&em=6&ey=2005&hpp=25
Ehkä nuo luettuasi ymmärrät tilanteen paremmin ja myöskin esitykseni (mikäli tuo lainaus viittasi esitykseeni).
Jos et ja lainaus tarkoitti minua, niin ole hyvä ja kysy suoraan tässä. Yritän selittää asiaa tarkemmin.
Jokainen voi miettiä mitä tapahtuisi jos työttömyysturvalakia muutettaisiin esittämälläni tavalla eli kaikille automaattinen soviteltu päiväraha esittämälläni tavalla.
Tuossa lainauksessa sanot, että heikoimmat sysitään syrjään. Mutta jos heikoimmallekin kansalaiselle taataan 2000 euroa kuussa (nykyistä tilannetta vastaavana), niin väittäisin että heikoimmat pärjäisivät sittenkin paljon paremmin kuin nykyisin suurin osa köyhistä, joista useimmat saavat vain tonnin ja jotkut vain 500 kuussa. Tuon kaksi tonnia voimme saada heikoimmille muutamassa vuodessa jos työttömyysturvalakia muutetaan esittämälläni tavalla.
"Seurauksena näyttää olevan työvoiman kohteleminen karjana, joka voidaan paimentaa yhä etäämmälle rakkaistaan ja läheisistään. "
Oletko ajatellut miksi näin? Jos ei ole olemassa vaihtoehtoa, kansalaisista tulee karjaa. Jos joku haluaa irtaantua tästä yhdestä ja ainoasta karjalaumasta, hänelle langetetaan välittömästi 20 000 - 400 000 euron sanktiot. Irtaannu siinä sitten kun tullaiset maksut painavat päälle.
Mieluummin kaikki ovat orjina ja karjana, kuten olet huomannutkin. Tuon karjuuden aiheuttaa nykyinen työttömyysturvalaki, joka tarjoaa 20 euroa tai enemmän päivässä jos suostuu karjaksi. Jos ei suostu eli yrittää työllistää itseään, tuota rahaa ei saa, vaan suunta menee toisin päin eli yhteiskunta vie kaiken siihen saakka ansaitunkin.
"EU:n piti olla koko Suomen etu. Miltä näyttää? Tukiaisin on perusteltu kaikenlaisia hankkeita, joista kiusallisen monet eivät osoittaudu kestäviksi. "
Jos emme olisi EU:ssa, meillä tuskin olisi näinkään hyvä tilanne kuin nyt on. Vai pitäiskö sanoa että meillä olisi todennäköisesti huonompi tilanne. Jotta meillä olisi parempi tilanne ilman EU:ta, meillä pitäisi olla enemmän luonnonvaroja, pelkät metsät eivät riitä.
Kun olemme EU:ssa, meillä olisi oivat mahdollisuudet hyödyntää sitä. Mutta mitä me teemme? Me yritämme etsiä vain lisää ongelmia EU:n avulla. Jos meillä työn tekeminen ei olisi rangaistavaa, me voisimme innovatiivisuudellamme hyötyä suuresti puolen miljardin ihmisen kotimarkkinoista.
Mutta jostakin syystä me emme tee niin. Hallituksemme tekee kaikkensa jotta meillä menisi huonosti. Se ylläpitää työttömyyttä ja estää näin EU:n kotimarkkinoiden hyödyntämisen.
"Uskokaamme edelleen, että lisääntyvät itsemurhat ja kasvavat masennustilastot johtuvat keskushermoste välittäjäaineista, ei yhteiskunnan ongelmista. "
Jos nyt oikein ymmärrän kirjoittajaa, hän ei pahoittaisi mieltään jos asiat olisivat vähän paremminkin. Nyt on oikea aika ottaa sulkakynä esiin ja kirjoittaa kesälaitumilla oleville kansanedustajillemme. Nyt heillä on aikaa lukea teidän pieni pyyntönne. Soviteltu päiväraha kaikille.
"Mitä me siitä kilpailukyvystä hyödymme? Emme mitään, tulot menevät niille joilla rikkauksia on ennestäänkin."
Sinusta täytyy siis tulle se jolle tulot menevät eli yksityisyrittäjä.
Olisi kiva kuulla perustelusi asiasta. Meillä veroihin menee 80 % työn arvosta. Hyvin menestyvä yritys tuottaa yrittäjälle noin 10 %. Huonosti menestyvällä luku on negatiivinen.
Suurin hyötyjä on siis yhteiskunta eli sinun olisi pitänyt sanoa edelliselle kirjoittajalle että hänestä pitäisi tulla yhteiskunta.
Yhteiskuntahan olemme me, mutta me emme kylläkään saa kaikkia niitä rahoja, joita veroina ja muina maksuina kerätään. Saamme niistä vain puolet. Ja siitä puolesta osa saa vain vähän, ehkä sen ilmaisen opiskelun, turvallisuuden ja infrastruktuurin.
Puolet kerätyistä veroista kuluu työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin. Niitä emme näe, emmekä niistä hyödy.
Pieni vinkki: Unohda ne muut 399 999 työtöntä ja järjestä itsellesi töitä. Pääset paljon vähemmällä murehtimisella.
miksi ihmeessä et toteuta omaa ideologiaasi ja pidä huolta vain omista asioistasi!
Vaikka mikä olisi aiheena,sinäpoika jauhat vain samaa virttä.
Täällä on kuule paljon sellaisia ihmisiä jotka haluavat jakaa toisen taakkaa omille harteilleen ja vaihtaa kokemuksia.Sitten tulet sinä,herra maailman napa joka ylhäisesti ilmoitat,että ryhtykää kaikki oravannahkatalouteen ja hoitamaan toisianne,mutta muistakaa että pidätte sitten huolen vain itsestänne.
On melkoisen ristiriitaiset nuo sinun juttusi.
Alkaa jurppimaan ihan oikeasti tuo,että pelkästä pätemisenhalusta miestelet täällä työttömille eikä sinussa oo silti miestä kertomaan edes sitä millä alalla olet.Kyllä täällä väki on sellaista tietoa keskenään vaihdellut.Ei ammattinimikkeestä voi toisen identiteettiä päätellä,jos ei nyt satu ilmoittamaan olevansa esim.puhemies tai pääministeri.(En kyllä sua niihin hommiin usko huolittavan vaikka aika tollolta välillä vaikutatkin.)
Järkimies menee metsään ja löytää alueen, jossa kasvaa runsaasti mustikoita. Heti hän alkaa huutamaan ja soittamaan kännykällä että täällä on paljon hyviä mustikoita.
Pian paikalle ryntää kymmenittäin poimijoita ja pian mustikat onkin poimittu. Järkimies ehti saada kourallisen niitä lopetettuaan viimeisen puhelun kertoakseen kuinka paljon hän löysikään mustikoita.
Toisin sanoen. Jos haluat pitää sen työpaikkasi, ole hiljaa ettei joku toinen varustaudu paremmin ja vie sitä sinun työpaikkaasi.