On kestänyt 51 vrk päästä ja kolmevuotta 24.2.2025. On ne vuorokaudet pirun
pitkiä tuollä Venäjällä 3 vrk = 3 vuotta. Länsimaissa on 3 vrk = 3 vrk melkoinen ero aikakäsityksillä.
pitkiä tuollä Venäjällä 3 vrk = 3 vuotta. Länsimaissa on 3 vrk = 3 vrk melkoinen ero aikakäsityksillä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Suuri maa suuret mittayksiköt.
Rauhansopimus saatiin aikaan Turkissa käydyissä rauhanneuvotteluissa, mutta sen torppasivat USA ja UK, jotka vaativat sodan jatkamista.
Ennen sotaa läntiset asiantuntijat sanoivat, että Ukrainan vastaiselle rajalle kerätyillä ryhmittymillä ei voida aloittaa ja käydä täysimittaista sotaa.
Länsimaiden harrastama diplomatia on sanelupolitiikkaa. Venäjän esittämiin vaatimuksiin länsi vastasi vaikenemalla. Niitä ei länsi kommentoinut mitenkään. Tulevissa rauhanneuvotteluissa länsi joutuu ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja kuuntelemaan Venäjää mikä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Näin ainakin puoli miljoonaa ukrainalaista voisi osallistua maansa rakentamiseen ja kehittämiseen. Nyt Ukrainasta on länsivaltojen toimesta tehty savijaloilla seisova epävaltio, jonka luonnonvarat on siirretty USAn korporaatioiden haltuun.
Suomen tulee välttää tekemästä samanlaisia typeriä valintoja vastaisuudessa vaikka minkä tässä Suomi enää voi kunnista paskansi housuunsa.
Rauhansopimus oli olemassa jo 1990-luvulta asti ja siihen pitää palata sekä hyökkääjä velvoittaa maksamaan kaikki tuhot korkoineen.
Niillä Kremlin lähettämillä örkeillä oli paraativermeetkin mukana. Luulivat, että saavat pukea ne kolmen päivän jälkeen päälleen. Typerykset!
Putinin voitonpuhettakin kerettiin lähettämään Venäjän TV:ssä.
Se 3vrk oli median valhe ja kansa uskoo.
Väität siis, että idolisi Putler on valehtelija!
Venäjän median valhe.
Nimenomaan suomalaisen median levittämä vale.
Mediapoolin ohjauksessa Suomen valtamedia ei halua kertoa suomalaisille Venäjän ja Ukrainan välille neuvotellusta rauhansopimuksesta eikä varsinkaan siitä, että USA ja UK vaativat sodan jatkamista.
Just näin.
Ja Puten lätti on menossa kivikaudelle ja Puten vesipää paisuu ja sen kyllä huomaa
Putin ei ole puhunut 3 vuorokaudesta mitään. Se on länsimedian keksimä. Ja sinä p.ö.silö uskot.
Onko noin vaikeaa uskoa totuutta Putinistin pelkäätkö putoavasi ikkunasta, jos tunnustat totuuden. Putinin voitonpuhetta esitettiin Venäjän TV:ssä erokoisoperaation 4:n päivän aamulla, mutta se esitys lopetettiin, kun huomattiin ettei sitä voittoa tullutkaan.
Kohta saa Zelensky pitää oman "voitonpuheensa" 😂😂😂😂
Puten sota meni reisille, venäjän mahtava armeija ei saanut edes Ukrainaa valloitetuksi, vaikka koko maailma uskoi niin.
Puten armeijan surkeus paljastui.
Putte uskoi, että nappaa Ukrainan, pistää oman nukkehallitusijan Kiovaan ja kaasunmyynti Saktśaan ja muualle Länteen jatkuu kuin ennenkin.
Kuten kävi Krimin suhteen.
Mutta nyt sillat Länteen on poltettu, eikä uusia rakenneta ainakaan yhtee-kahteen sukupolveen. Syynä Puten varastamat Lännestäliisatut lentokoneet, usean maan tehtaat jne.
Kun Putte näki itsensä jo lähitulevaisuudessa Pietari Suuren tasoisena tsaarina, jonka vastaanottolle jonottaisi koko Länsi, niin hänestä tulikin etsintäkuulutettu hylkiömaan vihattu ja halveksittu mulkku, joka pistetään Haagin päätöksellä linnaan, jos eksyy ns. vapaaseen maailmaan.
Putinin unelmat kaatuu.
Uus-Kolonialistinen länsi on joutunut panostamaan 50 MILJARDIA dollaria, sotaa pitkittääkseen, eikä loppua näy,
siksi jakavat sinullekin LOPPUTILEJÄ aktiivisesti , sotaansa rahoittaakseen !
ukruja tapettu jo puoli-Miljoonaa !
Joo, kolmevuotta on aloittajalle pitkä aika!
Kuka on puhunut 3vrk:n erikoisoperaatiosta? Se voi kestää vaikka vuosikymmeniä jos tarve vaatii, koska veljeskansana haluavat rajoittaa tuhoa. Sensijaan Suomi voidaan tuhota tunnissa ohjuksilla, sillä ei ole mitään järkeä lähettää tänne maavoimia, kun muutamilla taktisilla ydinohjuksillla voidaan tunnissa hävittää koko Suomen puolustusvoimat ja infrastruktuuri. Senjälkeen ei tarvitse kuin huolehtia siitä, että mikään ei pääse lähellekään Suomen maaperää tai sieltä pois. Sekin hoitunee droneilla ja ohjuksilla. Maavoimia siihen ei tarvita. Ukrana on toinen juttu ja siviilivahinkoja pyritään välttämään mahdollisimman paljon toisin, kuin esim. Israel Palestiinassa, Libyassa, Libanonissa, Syyriassa jne. Jos Venäjä toimisi samoin kuin Israel, niin Ukrainaakaan ei enää olisi.
Jep joo, Ukrainassa siviilivahinkoja on toden teolla pyritty välttämään...
Uskotko itsekkään tuohon, että siviilivahinkoja on toden teolla pyritty välttämään.
"Uus-Kolonialistinen länsi on joutunut panostamaan 50 MILJARDIA dollaria, sotaa pitkittääkseen, eikä loppua näy, "
Kyllähän Uus-Kolonialistinen länsi on joutunut panostamaan ennemminkin luokkaa 500 MILJARDIA dollaria sotaa pitkittääkseen.
Kukapa ne kaikki panostukset pystyisi laskemaan.
Ja kyllähän se loppukin jo alkaa näkyä. Ukrainalaisjoukot alkavat olla jo niin loppu että koko Ukrainan armeija on romahduspisteessä.
Rintamakarkuruus on jo sadoissa tuhansissa ja Zelensky joutuu toteuttamaan lännen vaatiman asevelvollisuusiän laskemisen 18 vuoteen, joten 18 - 25 vuotiaat nuorukaiset vielä uhrattaisiin.
Hitlerin viimeinen yritys oli ottaa aseisiin 15-vuotiaat pojat, Hitlerjugend.