Tiesitkös, että työttömyyden kasvu on itse asiassa hyvä juttu

Voi kuulostaa oudolta, mutta näin vain se on. Sannanhan väitettiin parantaneen työllisyyttä ja niinhän Sanna paperilla tekikin. Suojatyöpaikkoja, tilastokikkailua jne. Linkistä selviää, että Sannan kaudella Suomi oli ainut Euroopan maa, jossa bkt laski, joten jokainen ymmärtää, että työpaikat ei voineet olla aitoja lisäarvoa tuovia työpaikkoja, vaan kikkailua, suojatyöpaikkoja.
Nyt Purra-Orpo purkaa näitä suojatyöpaikkoja, jolloin työvoimaa tulee tarjolle aitoihin työpaikkoihin yksityissektorille. Tämä taas mahdollistaa yksityissektorin kasvun ja myös bkt:n kasvun kun tehdään ihan oikeita töitä!

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010912799.html
12188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hyvä pointti!

Äänestä
  • Kyllä tuo avaus pitää kaikilta osiltaan paikkansa.

    Äänestä

linkissä kerrotaan, taloustilanne johtuu ukrainan sodasta, Suomi pahimpana kärsijänä eu maista, lisäksi rakennusteollisuuden lamasta.
Siis ei edellisen hallituksen toimista, muuten olisi mutta ukrainan sodan aiheuttamien toimien osalta eduskunta oli varsin yksimielinen.
Joten ei osunut väitteesi kohdalleen.

Äänestä
  • Ukraina vaikuttaa koko Eurooppaan ja Sannan Suomi oli koko Euroopan huonoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukraina vaikuttaa koko Eurooppaan ja Sannan Suomi oli koko Euroopan huonoin.

    no ei, Suomi oli ylivoimaisesti suurin menettäjä, sen tietää kaikki, Fortum, uniper, Finnair, metsäteollisuus, kemianteollisuus. Jos verrataan esim talouskasvultaan suurimpaan, Tanskaan, Tanska ei ole menettänyt yhtään mitään, päinvastoin on hyötynyt sodasta esim sähkön viennillään

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukraina vaikuttaa koko Eurooppaan ja Sannan Suomi oli koko Euroopan huonoin.

    Ainut maa, jossa kasvu oli negatiivista, sellainen oli Sanna-Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    no ei, Suomi oli ylivoimaisesti suurin menettäjä, sen tietää kaikki, Fortum, uniper, Finnair, metsäteollisuus, kemianteollisuus. Jos verrataan esim talouskasvultaan suurimpaan, Tanskaan, Tanska ei ole menettänyt yhtään mitään, päinvastoin on hyötynyt sodasta esim sähkön viennillään

    Uniper case oli Tytin osaamattomuutta. Sanna reagoi asiaan yhdellä tekstarilla.

    Äänestä

Rahaa on...... toisille hyväveli

Äänestä

Joo, mutta työttömien kiusaaminen ja kyykytys on täyttä pa.....a.

Äänestä
  • Sairaiten myös ei päästetä es sairauspäivään rahoille eläkkeestä puhumatta. Sairat joutuu myös ole työttömänä työn hakijana.

    Äänestä

Ukrainan sodan pitäisi periaatteessa nostaa taloutta länsimaissa. Jos sinne työnnetään aseita ja varoja mieletön määrä, niin senhän pitäisi kiihdyttää kasvua samoin kuin Venäjällä. Marinin hallitus jakoi vain pelkkää velkarahaa kaikille, joten se köydytti taloutta, ja nyt yritykset eivät pysty enää toimimaan, kun tottuivat ilmaiseen rahaan. Yritysten pitää palata entiseen, ja yrittää kilpailla markkinoilla tuotteillaan ja hinnalla.

Äänestä

Suomessa 1400 Valtion varoilla koulutettua tohtoria jotka ei pääse vakuutusyhtiöön
töihin koska siellä on liikaa eli eivät voi saada 800 000 eur eläkettä jotka siellä on jaossa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voi kuulostaa oudolta, mutta näin vain se on. Sannanhan väitettiin parantaneen työllisyyttä ja niinhän Sanna paperilla tekikin. Suojatyöpaikkoja, tilastokikkailua jne. Linkistä selviää, että Sannan kaudella Suomi oli ainut Euroopan maa, jossa bkt laski, joten jokainen ymmärtää, että työpaikat ei voineet olla aitoja lisäarvoa tuovia työpaikkoja, vaan kikkailua, suojatyöpaikkoja.
Nyt Purra-Orpo purkaa näitä suojatyöpaikkoja, jolloin työvoimaa tulee tarjolle aitoihin työpaikkoihin yksityissektorille. Tämä taas mahdollistaa yksityissektorin kasvun ja myös bkt:n kasvun kun tehdään ihan oikeita töitä!

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010912799.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu