Tiedän, että aihe ärsyttää puolta kansaa, mutta kun EI VOI, EI OLE OIKEIN vaieta!
En ole ottanut ensimmäistäkään korona-rokotetta eikä ole puolisonikaan ottanut. Emme ole ratkaisustamme missään vaiheessa toisille toitottaneet. Emme ole edes varoittaneet muita; olemme halunneet antaa jokaiselle vapauden tehdä päätöksensä.
Kun omat vanhempani v. 2021 kertoivat menevänsä rokotettaviksi, en sanonut sanaakaan. - Hiljaisessa mielessäni mietin, että mikä minä olisinkaan mitään sanomaan, ehkä rokote oikeasti suojaisi heitä.
Isäni kuoli muutama viikko jälkeen toisen (tai kolmannen?) rokotuksen. Äkilliseen sydänpysähdykseen.
En väitä mitään, kerron vain, mitä tapahtui ja mitä tuli vielä tapahtumaan.
Äitini ja sisarukseni menivät yhdessä jälleen rokotettaviksi muistaakseni viime loka-marraskuun vaihteessa. Kumpikin otti samaan aikaan sekä neljännen (vai viidennen?) korona-piikkinsä että kausi-influenssarokotteen.
Siitä päivästä lähtien heillä molemmilla on JATKUVA KUUME, jolle ei loppua näy!!! He luonnollisesti palelevat lähes kaiken aikaa, milloin eivät satunnaisesti hikoile. Väsymystä lukuunottamatta he eivät muutoin tunne itseänsä kipeiksi, kuume vain ei hellitä! Tosin siskoani ajoittain ”ottaa sydämestä”, näin hän on itse tulkinnut, ja äidilläni on, voi jo sanoa, kroonistunutta migreenipäänsärkyä.
Marraskuuta taidettiin elää, kun äidilleni, joka oli sisareni kanssa palaamassa ostosreissulta kotiin, yhtäkkiä iski jokin outo, ohimenevä tuntemus päähän. Pienen pysähdyksen jälkeen he jatkoivat kävelyä, mutta yhtäkkiä sisareni näki kauhukseen, että äidin ohimo oli mennyt ”mustaksi”!!
Noin viikko sitten varhain aamulla taas itse puhuin äitini kanssa puhelimessa. Kaikki oli ”normaalisti” ja äiti suunnitteli lähtevänsä jälleen kauppoja kiertelemään (vaikka siis on koko ajan kuumeessa). Kohta puhelun jälkeen hän soitti uudestaan kertoen, ettei voikaan lähteä: toiseen jalkaan oli iskenyt äkillinen kova kipu ja kävely ei onnistunut! (Kipu on päivä päivältä hellittänyt eikä kipukohdassa näy mitään epätavallista. Apteekin terveydenhoitaja oli sanonut, että jokin tukos on tullut.)
Mahdollisista todetuista rokotehaitoista olin sittemmin äidilleni hiukan puhunut mutta myös todennut, että kukapa näistä totuutta tietäisi. En edelleenkään halunnut johdattaa toisia suuntaan tai toiseen. En katso sitä oikeudekseni, koska minulla ei ole varmaa tietoa.
Äitini on suunnitellut menevänsä yksityislääkärille oudosta oireilustaan puhumaan, ja siinä minä olen häntä yrittänyt vahvistaa, joskaan toistaiseksi hän ei ole aiettaan toteuttanut.
Onko muita, joilla samankaltaisia kokemuksia - ennen tai jälkeen pandemian?
Heli.
IHAN PAKKO puhua vielä rokotehaitoista
8
221
Vastaukset
Rokotevastaisuus on yksi ajan ilmiöistä, jotka tuntuvat leviävän kuin kulkutaudit. Joku aivopöpö niitä kai kevittää. Kyseinen pöpö ei ole kuitenkaan virus eikä bakteeri vaan ihan abstrakti juttu, kuvitelma. Korona lähti liikkeelle Kiinasta, rokotevastaisuus Amerikasta, mistä on lähtenyt liikenteeseen muitakin villityksiä ja hullutuksia.
Pidän itseäni kykenevänä objektiiviseen ja loogiseen ajatteluun. Minuun eivät pysty propaganda, kuvitelmat eikä joukkohysteriat. Pyrin aina arvioimaan saamani tiedon luotettavuutta. Omat kokemukseni koronasta ja rokotteista viittaavat siihen, että niistä oli suojaa eikä minkäänlaisia haittoja. Koronan alussa noudatin suosituksia, Otin kolme rokotetta heti kun niitä oli tarjolla - ei haittoja eikä koronaa, olin varsin terve, flunssat olivat minulle tyypillisiä lieviä ja kuumeettomia. Kun en kuitenkaan ollut mikään rokoteintoilijakaan enkä tautihysteerikko niin lopetin rokotukset niihin kolmeen. Vuonna 2022 syksyllä iski sitten karmea räkätauti, joka kesti pitkään. Aivan poikkeuksellista minulle. Kuume nousi ja laski, mutta ei noussut missään vaiheessa huolestuttavan korkeaksi, ei edes 38:aan. Ajattelin tietenkin, että olisiko sittenkin kannattanut jatkaa rokotuksia. Olo oli inhottava, mutta kestin sen kun välillä näytti aina helpottavan. Ohihan se lopulta meni jälkiä jättämättä. Kuitenkin mieleen tuli, että olisiko sittenkin kannattanut jatkaa rokotuksia - olisi säästynyt moiselta kurjuudelta. Nyt sitten vähän ennen joulua iski samanlainen karmea räkätauti, joka jatkuu vieläkin. Uutiset kertovat, että koronaa on liikkeellä joten sitä ittiäänhan tämäkin räkätauti voi olla. Luotan kuitenkin taas siihen, että on sitä kesympää tyyppiä, joka kyllä ohi menee.- Anonyymi
Kaikkein harvinaisin ihminen lienee aivopesty, joka tajuaa olevansa aivopesty. Kun herää, eli alkaa nähdä propagandan, ja ryhtyy hakemaan faktatietoa, ei enää ole aivopesun alla.
Sinuun on uponnut kaikki propaganda, mutta mitään faktoja et ole uskaltanut edes pohtia. Kyse oli kenraaliharjoituksesta. Tuloksena sinun kohdallasi oli, että uskot kaiken ja teet kaiken, mitä käsketään, aivan kuin suuri enemmistö. Tämän vuoden suurtapahtuma aloiteltiin jo muutama viikko sitten. Toimitko tälläkin kertaa 'virallisten ohjeiden' mukaan? Oletko kuullut Deagelin väestönmääräarvioista tälle vuodelle maittain? Britannian ja Irlannin väkiluvun 'arvioidaan' vähenevän kolmella neljänneksellä, USA:n kahdella kolmanneksella, ja Suomenkin lähes viidellä prosentilla. Mitä tiedät tuosta Deagelista? Oliko se sama taho, joka pystytti Georgia Guidestonet ja myöhemmin tuhosi ne? Miksi sinua ei edes kiinnosta? - Anonyymi
Pakkorokotukset vahvistetaan lailla. Presidentti olisi voinut estää täytäntään panonon mutta on valittu virkaansa juuri siksi. https://www.youtube.com/watch?v=tQ8Qb1ELlow
- Anonyymi
Sairastuin korona rokotteesta ja myöhemmin sairastuin koronaan ,joten olen sairastunut
- Anonyymi
Monet ovat sairastuneet koronaan rokottautumisesta huolimatta. Meidänkin suvussa muutama jopa useaan kertaan! (Itse olen siis rokottamaton, mutta en ole ollut koko pandemia-aikana tai nyt pandemian jälkeenkään kertaakaan edes flunssassa. Ei myöskään puolisoni.)
Olen omassa suvussa ja tuttavapiirissä pannut merkille, että rokottautumisella tai rokottamattomuudella ei näyttäisi juuri olevan vaikutusta siihen, sairastuuko vai ei, ja jos, niin kuinka kevyesti tai vaikeasti. Jollekin covid vain tulee, lievänä tai rajumpana, toiseen ei lainkaan. Melkeinpä surkuhupaisa koko rokotekampanja.
Heli.
- Anonyymi
Olen aloittaja ja unohdin mainita vielä yhden tapahtuman, ihan muutaman päivän takaa: äitini kertomansa mukaan oli KAATUA JYSÄHTÄNYT SELÄLLEEN LATTIAAN kuulemma sen takia, että häntä oli äkisti alkanut pyörryttää niin paljon! Oli kuulemma siitä heti toennut, mutta sitten vatsa oli tullut kipeäksi ja on nyt ollut joka päivä kipeä - ihmisellä, jolla aina on ollut mitä tervein vatsa…
Taustatiedoksi on kerrottava, että äidilläni on (ainakin ennen näitä rokotuksia ollut) hyvät veriarvot, ei koskaan esim. kolesteroliongelmia.
KAIKKI TÄMÄ OUTO SAIRASTELU ON ALKANUT VÄLITTÖMÄSTI NOIDEN KAHDEN ROKOTUKSEN JÄLKEEN.
Äitini on kaiken aikaa valitellut, että tuli niistä tosi huonoon kuntoon ja tuntuu kuin ei paranisi ikinä. (Täytyy kysyä häneltä vielä, oliko tuo korona-rokote hänelle järjestyksessä neljäs. Luulen näin, koska muistan, että hän aiemmin jätti yhden, sen jonka olisi pitänyt olla se neljäs, väliin juuri sen takia, että oli kolmesta ensimmäisestä tullut joka kerta niin väsyneeksi usean kuukauden ajaksi.)
Tyttärensä, mitä jaksamiseen tulee, on jopa huonommassa kunnossa: siskoni ei jaksa tehdä juuri mitään, mutta äitini, alkuviikkojenkin kuumeesta ja yleisflunssaisesta olosta huolimatta, on jaksanut puskea lumitöitä, ja lunta hänen asuinalueellaan on kuulemma tullut todella paljon. (Pakko toki on sanellut ehdot, itse asun kaukana enkä pääse auttamaan.)
Olen miettinyt, että mahtoiko näille omaisilleni olla liikaa saada nuo MOLEMMAT ROKOTUKSET SAMANAIKAISESTI ja että onko heille mahdollisesti aiheutunut LONG COVID. (Äiti kai on nyt tiistaina vihdoin menossa terveyskeskukseen.)
Heli. - Anonyymi
Väliaikatiedotus: sekä kehon lämpötila että kipeytyneen jalan tila on äidilläni alkanut normalisoitua, jalan turvotuskin kokonaan poissa.
Heli. - Anonyymi
Oma isäni kuoli v.2023 kun otti tuon rokotteen vaikka siitä häntä varoitin. Itse en ole ottanut yhtäkään piikkiä ja 2 kertaa olen Koronan sairastanut. Syy siihen oli se että näitä äkkikuolemia rupesi tulemaan maailmalta ja lääkärit jotka yrittivät varoittaa niistä, vaijennettiin potkuilla. Terveitä urheilijoita rupesi kaatumaan kuolleena maahan ympäri maailmaa ykskaks. 💀Rokote ei ole täysin turvallinen kenellekkään. Nyt moni tuttu kärsii terveyshaitoista tuon piikin takia vuosikausia ilman että tietää toipuuko vai ei. Lääkefirmat tekivät noilla rokotteilla miljardibisneksen ilman että olisivat ottaneet mitään vastuuta mistään.
Noista piikeistä kyllä oli saatavissa tietoa jos sitä halusi etsiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252114Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921935Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881911MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131613Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881476Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11464Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241427Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481267Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351139Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731134