On kieltämättä hämmentävää, miten faktoihin perustuvaa tutkimusta ja uutisointia pyritään nykyään somessa haastamaan - eikä Ukrainan sota ole ainakaan vähentänyt sitä. Milloin EU:ta on syytetty kommunistiseksi ja sen perustajia entisiksi natseiksi. Hitler puolestaan oli hyvän puolella kamppaillessaan juutalaisia vastaan ja 2. maailmansodan syttyminen oli brittien syytä. Suomussalmella taistelleita ukrainalaisjoukkoja on syyttäminen talvisodan syttymisestä ja ennen kaikki oli paremmin.Ja koronoarokoteet olivat myrkkypiikkejä, joilla pyrittiin hävittämään valkoiset ihmiset- tai ainakin Kekkosen presidenttikaudella asiat olivat paremmin kuin nykyään.
Salaliittoteoriat ja valetieto leviävät somessa
Anonyymi-ap
5162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
YLE JA HS LEVITTÄVÄT VALEUUTISIA
Etkö osaa keskustella, vaan möläytät heti omia väitteitäsi vailla perusteluja.
Perustele ettei näin ole?
Väärä sanamuoto "somessa" Tulisi olla "somessakin" Valtamediahan levittää tämän tästä kaikenlaisia salalittoteoriota, kuten tuossakin viimeisimmässä kaapelikatkotapauksessa.
"Hurja väite: Ratsattu rahtilaiva täynnä vakoilulaitteita – Asiantuntija: ”Tietoa on pidettävä luotettavana”"
Myöhemmin:
"IL: Poliisi ei löytänyt Eagle S:ltä vakoilulaitteita"
Yliopistot ovat yrityksiä, jotka tuottavat "korkeasti koulutettuja", ei mitään absoluuttista totuutta. Tiede on kauppatavaraa, koska kaikki mitä tiedetään tieteellisen tutkimuksen kautta riippuu resursseista.