Koiran kanssa

Meillä on uusi asunto ja hyvä ystäväpariskunta tuo aina ison koiransa meille kylään. Pentuna se päästeli sisälle tarpeensa ja nyt isompana pelkään että se raapii parkettia. Olen siitä epäsuorasti maninnut heille että eikös se koira pärjää kotona yksin ollenkaan, ovathan he päivätkin poissa kotoa. He ovat antaneet ymmärtää että jos ei koiran kanssa voi tulla kyläilemään, ei tulla sitten ollenkaan. Onko muilla ollut samalaisia tapauksia?
7816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En mene kylään lainkaan mihin ei myös koirani ole tervetullut. Tai jos on "pakko" mennä, se on kyllä tosi pikavisiitti.

Äänestä

Me ei voida mennä anoppilaan kylään koiran kanssa. Anoppi inhoaa koiria. Appi taas pitää nistä, mutta... No kyllähän se joskus vähän harmittaa olisi kiva ottaa koira mukaan, kun on vähän pitempi matka anoppilaan. Mutta kyllä koira on kotona pärjännyt tai sitten on viety jonnekin hoitoon.

Äänestä

koiran omistajana olen sitä mieltä että aina pitää kysyä "saako ottaa koiran sisälle". mulle ei tulis mieleenkään mennä sellaiseen paikkaan kylään koiran kanssa jossa ei ole koiraa. jätän koiran autoon tai kotiin, riippuen täysin ilmoista. jos nämä ystävänne eivät ole koskaan edes kysyneet lupaa koiran sisälle tuomiseen, niin sellaiset ihmiset voi ihan hyvin unohtaa.

Äänestä

Kääntäen voisin koiran omistajana todeta, että otan aina huomioon tuollaiset asiat koiran kanssa liikkuessa. Kyse ei todellakaan ole pienestä haitasta, jos koira raapii parketit tai nahkasohvat pilalle. Jos raapii, anteeksipyyntö on suorastaan typerää: arvokkaat asiat on todellakin korvattava. En ole koskaan vienyt koiraa kylään mihinkään sellaiseen paikkaan, jossa tuollaisia materiaaleja on. En mene edes asukkaiden luvalla, jolloin varmasti vältän karmeat tilanteet.

Vielä kun saisi lapsiperheet tajuamaan, että on vanhempien tehtävä estää lapsiaan

-rikkomasta maljakoita
-piirtämästä seiniin
-rämpläämästä elektroniikkalaitteiden nappuloita
-pissaamasta sohvalle
-repimästä huonekasveja ruukuistaan

Vanhemmat ajattelevat mielestäni koiranomistajia useammin olevansa kylässä hermolevossa, kun asunnon haltija juoksee taklaamaan lapsen aina uhkaavassa tilanteessa. Noloakin se on, kun saa toisen vierasta lasta koko ajan komentaa. Tai sitten olen vain törmännyt huonotapaisiin vanhempiin. =)

Äänestä
  • Jos koira vierailee talossa, jossa ei koskaan aikaisemmin ole ollut koiraan, niin kestää viisi vuotta ennen kuin kaikki koiran jättämät allergiaa aiheuttavat "pölyt" ovat poistuneet asunnosta.

    Meidän taloon ei allergian takia tule yhtään eläintä vierailemaan. Kun vierailemme itse eläinkodeissa, niin joudumme lääkitsemää itsemme ennen ja jälkeen. Jos ystävyys on eläimistä kiinni, niin sitten on!

    ELI TARINAN opetus: Vetoa alkavaan eläinpölyallergiaan.

    Äänestä

  • Itse valitsen vapaa-ajallani kyläpaikat ja harrastukset, jonne voin ottaa koiramme mukaan.
    Mietin toki tilanteet ja paikat minne voin ottaa koirani, aina koiran kannalta katsoen, se viihtyy kyllä kotipihallakin. Työssä käyvänä en vain halua jättää vapaa-ajallani koiraa yksin kotiin kyläilyn vuoksi. Siksihän olen sen ottanut että siitä on seuraa minulle ja olenhan saanut koirani kanssa monta hyvää ystävää ja tuttavaa, eli vanhat tutut jotka ei voi sietää koiraani ovat historiaa, jota ei nyt tule ikävä.

    Äänestä

  • Minä pidän koirista erittäin paljon, mutta en omista itse sellaista. Lapsuudenkodissani niitä kyllä oli ja on vieläkin. Minulla ei siis ole yhtään mitään koiria vastaan, mutta se, että joku tulee kotiini koiran kanssa KYSYMÄTTÄ ensin minulta, saa minut ärtymään hyvin voimakkaasti. Asuin aikaisemmin asunnossa, jossa oli virheetön uusi parkettilattia ja eräs tuolloinen ystäväni toi koiransa minulta mitään kysymättä useammin kuin kerran kotiini. Koira oli suuri ja on sanomattakin selvää, että sen vierailut jättivät jälkensä lattiaan. Näitä jälkiä sitten korjailtiin parkettivahalla kauhun vallassa, ettei niiden takia jouduttaisi vaikeuksiin asunnon omistajan kanssa. Koiran vierailu maksoi sekä aikaa että rahaa. Lisäksi koiralle annettiin aina makupaloja ja pureskeltavaa, joita se sitten kuljetteli pitkin asuntoa ja mässytteli sotkien joka paikan, karvojen irtoamisesta nyt puhumattakaan.

    Oma moka tietysti, että en räjähtänyt tyypille totaalisesti, vaikka hänen vierailunsa aiheuttivat aina hampaiden kiristelyä. Olen kuitenkin niin kiltti ja hyvän kotikasvatuksen saanut, että en tuolloin viitsinyt ruveta rähjäämään, vaikka suomeksi sanottuna v***tti!!! Tämän tyypin kohdalla homma ei rajoittunut vain siihen koiraan, tokihan hänellä oli yliaktiivinen lapsikin, joka oli tietty otettava aina mukaan, vaikka muija näki varmaan jo naamastani, että lapsukainen saa minut näkemään punaista. En erityisemmin pidä muutenkaan lapsista, mutta tämä joka paikkaan tunkeva ja kaiken penkova sekä tuhoava "kullannuppu" oli ihan omaa luokkaansa. Äitinsä vietti "stressilomaa" lehtiä lukien ja kahvia juoden sillä välin kun minä laahustin kakaran perässä ympäri taloa, jotta edes jotain irtaimistostani olisi ehjänä myös vierailun jälkeen... Ystävyys on sittemmin loppunut, tosin muista kuin edellä mainituista syistä.

    Mielestäni koiraihmisten pitäisi EDES KYSYÄ asianosaisen mielipidettä ennen kuin asuntoihin tuodaan koiria, edes pieniä, ja mikäli vastaus on kieltävä, siitä on turha närkästyä. Ei se ole mikään henkilökohtainen loukkaus tai merkki siitä, että kyseinen henkilö on koirien vihaaja tai "ei siedä nimenomaan sinun koiriasi". Allergiat ovat aivan ehdoton syy jättää koira ulkopuolelle, mutta on syytä kunnioittaa ihmisen määräämisoikeutta hänen omassa kodissaan muutenkin. Kuten todettua, koirat saattavat aiheuttaa yhtä ja toista, lievimmillään sotkua, pahimmillaan kalliitakin vahinkoja. Koiran omistaja on sitten varmaan valmis nämä korvaamaan???

    Argumentit kuten "miksi ihmisillä on mukamas niin hienoja asuntoja, että niihin ei kärsi edes koiraa tuoda???", "onpas hirveää nipotusta" tai "kyllähän asuntoon tulee aina normaaleja (?) asumisen jälkiä", ovat sikäli aivan turhia, että jokaisen asunto on hänen oma kotinsa ja henkilö saa tasan tarkkaan itse päättää ne "hienouden" ja siisteyden standardit, joita HÄNEN kodissaan noudatetaan. Yleensä ihmiset ottavat asunnon itselleen eivätkä ystävänsä koiran ja/tai lapsen temmellyskentäksi. Jos sen takia haluaa ystävyyden katkaista, ettei koira ole tervetullut asuntoon, niin minkäs sille voi...

    Lapsia ei voi tietysti kieltää tulemasta asuntoon, eiväthän he sille mitään voi jos heillä on Yasunin mainitsemat "huonotapaiset vanhemmat". Mielestäni on yksinkertaisesti törkeää, että tullaan kylään ja annetaan lapsien mellastaa aivan miten sattuu,pahimmassa tapauksessa niin, että talon isäntäväki joutuu paimentamaan lapsia, etteivät he riko, pengo ja sotke joka paikkaa. Lapset ovat lapsia, mutta on todellakin vanhempien tehtävä pitää lapsensa ruodussa. Vieraiden lapsien komentaminen ja valvominen on paitsi noloa, myös erittäin stressaavaa. Hermoloma on siis syytä pitää jollain muulla tapaa kuin jättämällä kyläreissulla kakaransa isäntäväen vastuulle. Mellastavien lasten hoitovastuun sysääminen muille aiheuttaa 100:n prosentin varmuudella skismaa, joka olisi helposti vältettävissä.

    Yasunille täydet pisteet kommentista ja muutkin ihmiset huomioon ottavasta käyttäytymisestä koiran omistajana!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kylään? kirjoitti:

Meillä on uusi asunto ja hyvä ystäväpariskunta tuo aina ison koiransa meille kylään. Pentuna se päästeli sisälle tarpeensa ja nyt isompana pelkään että se raapii parkettia. Olen siitä epäsuorasti maninnut heille että eikös se koira pärjää kotona yksin ollenkaan, ovathan he päivätkin poissa kotoa. He ovat antaneet ymmärtää että jos ei koiran kanssa voi tulla kyläilemään, ei tulla sitten ollenkaan. Onko muilla ollut samalaisia tapauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu