Kaveri pyytää aina lainaksi tavaroitani, milloin digikameraa matkalle, milloin peräkärryä. Olen ajatellut sanoa hänelle että jos tarvit jotakin, osta oma. Pelkään kuitenkin hänen reaktiotaan. Itse en ole lainannut keneltäkään mitään, olen aina ostanut tarvitsemani. Taidan perustaa vuokraamon ja antaa hänelle hinnastoni, ...kele.
Tavaroiden
lainaaminen
6537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen aina ollut nihkeä lainaamaan kenellekään mitään. Kun sitten joskus olen lainannut, melkein aina olen saanut tavarat takaisin rikkinäisinä tai en ollenkaan. Niinpä sitten päätin lopettaa lainaamisen kokonaan, eipähän tarvitse kirota joka kerta. Joskus lainasin pinon isäni kirjoja hyvälle ystävälleni. Kun pyysin niitä takaisin, peräti yksi löytyi, muut olivat "kadonneet". Hävettää hitosti, kun eivät olleet edes minun ja luotin liikaa ystävääni. Tosin isäni ei ole niitä koskaan kaivannut ja minua siinä lähinnä otti päähän periaatteesta.
Kun lainasin jokin aika sitten parhaimpia kokoelmalevyjäni ystävälleni, palautuivat ne kotelot nurkista haljenneina. Käyttökelpoisia ne tietysti ovat, mutta taas vitutti periaatteesta.
Kun lainasin polkupyörääni omalle _avomiehelleni_ vannotin häntä, että jos se hajoaa/varastetaan, hän sen myös korvaa. No eiköhän äijällä jää jotakin pinnojen väliin ja koko pyörä lentää ympäri. Uuden renkaan mies siihen osti, mutta olihan se koko fillari ihan naarmuilla. Siihen loppui koko lainaaminen. Oli jo aikakin minun oppia..
Se on vaikeaa, mutta kun aikasi harjoittelet, se tulee kuin luonnostaan. Minulla oli yksi kaveri, joka olisi omalle kaverilleen lainannut kameraani. Sanoin, ettei käy. Sen jälkeen ei ole kaveria näkynyt, mutta en kaipaakaan ihmisiä, jotka keräävät vain hyväksikäytettäviä kohteita ympärilleen. Mieluummin yksin hyvässä seurassa kuin kaksin huonossa;)
Mä en lainaa enää kenellekään mitään. Oon kyllä aina ollu tarkka siitä kenelle ja mitä lainaan, mutta nyt se on loppu totaalisesti. Harvoin saa takaisin ainakaan ehjänä. Niin se vaan on. Ei ole vaikeaa sanoa ei, kun sanoo, ettei lainaa kenellekään tasapuolisesti ;)
Yksi parhaista sanoista on "EI". Vaikea opetella, kestää aikansa opetella sanomaan niin, mutta se palkitsee! Itselläni 'koulu' meneillään.. :-D Apuaan tietysti voi tarjota, jos aidosti niin tuntee?
;-) Yksin hyvässä seurassa ;-)
Juuri samaa olen kiroillut itekki viime aikoina miehen kanssa. Kyllä mielellään lainataan niille joilta itekki jotain lainataan, ja pidetään huoli että samankuntoisena, ellei parempana palautetaan molemmin puolin, mitään ei lainata jos ei varaa olisi maksaa jos tavara esim särkyy. Eräs sukulainen meiltä on kaiken aikaa ollu jotain kinuamassa, viimein alkoi tympimään moinen, ettei anneta enää mitään, eikä hältäkään kyllä mitään lainaan oteta, eikä olla aiemminkaan otettu -kun ei ole mitä ottaa, omaisuutta kun ei ole, kun ei tarvitse kun on saanut meiltä lainaan! Eniten kai ärsyttää se kun ei saa hetkeä rauhaa kun on soittelemassa tavaraa lainaan ja sitä sitten palauttamassa, ja johan se tavaran käyttöikä lyhenee käytössä, omasta lompakostahan se sitten on poissa. Ei muuta kuin suoraan sanoa vaan, että osta oma, jos siitä suuttuu niin saa luvan suuttuakkin.
Miten toinen edes kehtaa pyytää lainaksi digikameraa? Sehän on arvokas vempele, joka voi mennä helpostikin rikki! Peräkärryn lainan vielä ymmärtää ja senkin vain joskus ja hyvin perusteluin. Kas kun eivät kalsareita pyydä lainaksi....Tällaiset jatkuvat lainaajat käyvät aikaa myöten ahneiksi ja sitten sitä ollankin lirissä!