Vanhalle rajalle jäämistä 1941 ei olisi palkittu mitenkään

Anonyymi-ap

Neuvostoliittoa olisi tyydyttänyt vain se ettei Suomi olisi syksyllä 1940 tehnyt Saksan kanssa kauttakulkusopimusta.

Sotasyyllisyysoikeudessa sitä pidettiin jatkosodan alkusyynä. Niin se olikin mutta oikeudessa ei puhuttu mitkä olisi ollut Suomen vaihtoehto.

Mannerheim sanoo muistelmissaan, että kauttakulkusopimus esti Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen syksyllä 1940:

”Kauttakulkusopimusta on myöhemmin ankarasti arvosteltu, mutta syntyessään se aiheutti helpotuksen huokauksen koko maassa. Jokainen tajusi, että Saksan mielenkiinto Suomea kohtaan oli silloisessa tilanteessa ainoa oljenkortemme, vaikka sen kestävyydestä ei kukaan tiennytkään mitään. -- -- Tapahtumain myöhempi kulku ja etenkin se, mitä on tullut tietoon Molotovin marraskuussa 1940 tapahtuneesta Berliinissä käynnistä, on kuitenkin saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että ilman kauttakulkusopimuksen ilmi tuomaa Saksan mielenkiintoa Suomi olisi jo syksyllä 1940 joutunut uuden hyökkäyksen uhriksi, hyökkäyksen, jota maamme ei olisi ollut silloin valmis kohtaamaan.”

12

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin Ryti oikeussalissa:

      – Syyttäjä on asettunut sille kannalle, että saksalaisten sotavoimien kysymyksessä olevasta kauttakulkusopimuksesta aiheutunut oleskelu maassamme olisi ollut syynä sotatoimien aloittamiseen Neuvostoliiton taholta Suomea vastaan kesäkuussa 1941 ja että sota siten määrättiin ennakolta jo syksyllä 1940, silloin kun saksalaisten läpikulkuun suostuttiin. Tämä on mielestäni lievimmin sanoen suurta liioittelua, presidentti lausui.

      • Anonyymi

        Ratkaisevaa on että NL piti kauttakulkusopimusta jatkosodan alkusyynä vaikka se ei sitä olisikaan ollut.

        Näin ollen ei vanhalle rajalle jääminen olisi mitään hyödyttänyt. Saksalaisia olisi ollut Suomessa ja NL olisi jatkanut hyökkäilyä.

        Raatteen tienkin kohdalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratkaisevaa on että NL piti kauttakulkusopimusta jatkosodan alkusyynä vaikka se ei sitä olisikaan ollut.

        Näin ollen ei vanhalle rajalle jääminen olisi mitään hyödyttänyt. Saksalaisia olisi ollut Suomessa ja NL olisi jatkanut hyökkäilyä.

        Raatteen tienkin kohdalla.

        "Ratkaisevaa on että NL piti kauttakulkusopimusta jatkosodan alkusyynä vaikka se ei sitä olisikaan ollut."

        No eihän pitänyt, vaan saksalaisten joukkojen pysyvää oleskelua Suomessa!

        On ilmoitettu, että saksalaisten sotavoimien oleskelu
        maassamme oli syynä sotatoimien aloittamiseen
        Neuvostoliiton puolelta Suomea vastaan, ja myöskin maamme
        johtavat hallituksessakin toimineet henkilöt ovat, niin
        kuin asiakirjoista käy selville, jo sodan aikana
        katsoneet, että sota määrättiin ennalta syksyllä 1940,
        jolloin saksalaisten läpikulku sallittiin Suomen kautta
        pohjoiseen ja että Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan
        syynä oli ollut saksalaisten sotavoimien olo maassamme.

        https://www.histdoc.net/pdf/Sotasyyllisyysoikeuden_syytteet_1945.pdf


    • Anonyymi

      Myös Moskovan rauhan rajalle jääminen 1941 olisi ollut hyödytöntä. Kun Suomessa oli Saksan kauttakulkujoukkoja.

      Järkevintä oli viedä sota kauas Itä-Karjalaan ja olla siellä puolustuasemissa kesään 1944 saakka.

    • Anonyymi

      Hehehe olihan se vallan h.lvetin järkevää, jos halusi saada sotakorvaukset maksettaviksi ja päälle alueluovutukset ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnit:-D

      • Anonyymi

        Joka tapauksessa Suomesta olisi tehty sotasyyllinen ja vaadittu Suomelta sotakorvauksia.

        Sotasyyllisyyden Suomi olisi välttänyt vain niin ettei olisi tehnyt Saksan kanssa kauttakulkusopimusta syksyllä 1940. Mutta se olisi johtanut Suomen miehitykseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa Suomesta olisi tehty sotasyyllinen ja vaadittu Suomelta sotakorvauksia.

        Sotasyyllisyyden Suomi olisi välttänyt vain niin ettei olisi tehnyt Saksan kanssa kauttakulkusopimusta syksyllä 1940. Mutta se olisi johtanut Suomen miehitykseen.

        No Venäjän homppeli Isoisä toki saa vapaasti uskoa Hitlerin valeisiin, jos sillä löytää dementoituneeseen kaaliinsa mielenrauhan🤪


    • Anonyymi

      Lähetetty 4. elokuuta 1941
      J . V. STALIN F. ROOSEVELTILLE*
      SNTL kiinnittää suurta huomiota Suomen tekemiseksi puolueettomaksi ja sen
      erottamiseksi Saksasta. Suhteiden katkaisu Britannian ja Suomen välillä sekä Suomen
      saarto, minkä Britannia on ilmoittanut, ovat jo kantaneet hedelmää ja synnyttänyt
      ristiriitoja Suomen hallitsevien piirien keskuudessa. Ääniä puolueettomuuden
      puolesta ja sovinnosta SNTL:n välillä on jo noussut.
      Jos USA:n hallitus uhkailisi Suomea suhteiden katkaisulla, Suomen hallitus olisi
      päättäväisempi Saksan suhteiden katkaisua koskevassa asiassa. Siinä tapauksessa
      neuvostohallitus voisi tehdä joitakin alueluovutuksia Suomelle sen pehmentämiseksi
      ja sopiakseen uudesta rauhansopimuksesta1
      sen kanssa.
      Notes:
      * Toimittajien antama otsikko kirjassa.
      1 Tätä Stalinin viestiä seurasivat keskustelut 19. elokuuta 1941 Neuvostoliiton
      suurlähettiläs K.A. Umanskin ja USA:n varaulkoministeri hra Sumner Wellesin
      kanssa. Umanski raportoi keskusteluistaan SNTL:n Ulkoasioiden
      kansankomissariaatille seuraavasti:
      ”Presidentin puolesta hra Welles antoi tämän vastauksen salaiseen Suomea
      koskevaan kirjeeseeni toveri Stalinin puolesta Presidentille, se toimitettiin hra
      Rooseveltin ollessa merellä.
      ”Presidentin ohjeiden mukaisesti hän, hra Welles, oli kutsunut luokseen muutama
      päivä aikaisemmin Suomen lähettilään, Procopéen, ja antanut tälle tiedoksi, että
      USA:n hallituksen saaman tiedon mukaan taistelee päättäväisesti ja uupumatta
      hyökkäystä vastaan, mukaan lukien hyökkäyksen pohjoisella sektorilla, eikä Suomen
      hallituksella pitäisi olla sen suhteen epäilyksiä. USA:n hallitus pitää lisäksi varmana,
      että SNTL voittaa varmasti tämän taistelun. (Hra Welles selvensi, että hän
      Rooseveltin ohjeiden mukaan toimien, on näillä termeillä tehnyt selväksi Suomen
      lähettiläälle sen, että suomalaiset eivät tulkitsisi Yhdysvaltojen démarche'ta
      osoituksena Neuvostoliiton heikkoudesta.) Hra Welles jatkoi kertomalla Procopélle,
      että Suomen jatkama sota Neuvostoliittoa vastaan Saksan puolella ei ollut
      sopusoinnussa Suomen ja sen itsenäisyyden intressien kanssa, se olisi kohtalokasta
      Yhdysvaltain ja Suomen välisille suhteille ja antaisi korjaamattoman iskun
      suomalaisten suosiolle Yhdysvalloissa. Mutta jos Suomen hallitus palaisi rauhan
      tielle, niin sikäli kuin Yhdysvaltojen hallitus on tietoinen neuvostohallitus olisi
      halukas tekemään uuden rauhansopimuksen, jossa olisi alueellisia muutoksia. Kun
      kysyin, oliko hän maininnut suomalaiselle vaaran siitä, että Yhdysvallat katkaisee
      diplomaattisuhteet Suomen kanssa, hra Welles sanoi, että yhteisymmärryksessä
      presidentin kanssa hän oli varannut sen siihen asti, kunnes Suomen hallituksen
      vastaus on saatu, ja että periaatteessa jo päätetty katkaisu-uhka tulisi olemaan
      Yhdysvaltain hallituksen seuraava askel.
      6

    • Anonyymi

      Yhdysvaltojen alivaltiosihteeri Sumner Welles tiedotti 18.8.1941 Suomen Washingtonin lähettiläälle, että Yhdysvaltojen hallitus oli saanut tiedon Neuvostoliiton halukkuudesta neuvotella uudesta rauhansopimuksesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja alueluovutuksista Suomen hyväksi. Koska Suomen hallitus ei ollut vastannut alivaltiosihteeri Wellesin yhteydenottoon, Yhdysvaltojen hallitus huomautti asiasta 27.10.1941, minkä jälkeen valtioneuvosto valtuutti ulkoministeri Wittingin ilmoittamaan, että Suomi oli katsonut kysymyksessä olleen vain tiedoksiannon, jonka perusteella Suomen olisi tullut pyytää rauhaa, ja että Suomen hallitus sotatoimien silloisessa vaiheessa, jolloin ei edes Viipuria ollut vallattu, oli jäänyt odottamaan asioiden kehittymistä.[34]


      Helsingissä oli kuitenkin Yhdysvaltain lähettiläs Schoenfeld
      lokakuun 6. päivänä käynyt tapaamassa tasavallan presidenttiä ja
      jättänyt hänelle muistion, jonka mukaan Hull oli lokakuun 3. päivänä
      tehnyt Procopélle kaksi selvää vihjausta:
      1) Yhdysvaltain hallitus oli tullut siihen johtopäätökseen,
      että Suomen armeija oli jo tunkeutunut aivan liian kauaksi neuvosto-
      liiton alueelle, jotta tämän tunkeutumisen saattaisi katsoa olevan
      sopusoinnussa oikeutetun politiikan kanssa, joka tähtäisi ainoastaan
      menetettyjen alueiden takaisinvaltaukseen;
      2) olipa Suomen hallituksen tarkoituksena kaikesta huolimatta
      jatkaa hyökkäystään tai keskeyttää se piti sen oivaltaa, että Yhdys-
      valtain hallitus päättävästi omaksui saman kannan kuin Ison-
      Britanniankin hallitus.
      3) Lokakuun 27. päivänä Yhdysvaltain Helsingin-lähettiläs jät-
      ti tasavallan presidentille muistion, jossa kiinnitettiin huomiota
      Suomen jatkuvien hyökkäysoperatioiden arveluttaviin seurauksiin. Li-
      säksi viitattiin Sumner Wellesin keskusteluun Procopén kanssa elo-
      kuun 18. päivänä ja todettiin, ettei Suomi ollut antanut vastausta
      ensiksi mainitun tällöin tekemään ilmoitukseen. Tässä tilaisuudessa
      Procopé oli esittänyt joukon itsestään selviä näkökohtia takeista ja
      muusta sellaisesta, josta amerikkalaisen käsityksen mukaan sopivim-
      min voitiin keskustella sen jälkeen, kun Suomi oli ilmoittanut ole-
      vansa halukas ryhtymään neuvotteluihin. Yhdysvaltain hallitus oli
      myöhemmin saanut tietää, että eräät Suomen hallituksen jäsenet jul-
      kisissa puheissa sekä Saksan sanomalehdistö ja suurin osa Suomen sa-
      nomalehdistä olivat korostaneet, ettei Suomi tekisi rauhaa nykyisin
      vallassa olevan neuvostohallituksen kanssa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suomen kohtalo ratkaistiin kolmen koplan, Churchill Roosevelt Stalin, kesken Teheranissa 1943. Stalin hieman kehaisi Suomea: ”Kansa, joka on niin urhoollisesti taistellut itsenäisyytensä puolesta, on otettava asiallisesti huomioon.”
        Molotov muisteli myöhemmin Talvisotaa ja ehkäpä selitteli lopputulosta: ”Olimme fiksuja, kun emme vallanneet Suomea talvisodassa. Siitä olisi tullut meille märkivä haava. Ihmiset siellä ovat itsepäisiä, hyvin itsepäisiä.”


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kohtalo ratkaistiin kolmen koplan, Churchill Roosevelt Stalin, kesken Teheranissa 1943. Stalin hieman kehaisi Suomea: ”Kansa, joka on niin urhoollisesti taistellut itsenäisyytensä puolesta, on otettava asiallisesti huomioon.”
        Molotov muisteli myöhemmin Talvisotaa ja ehkäpä selitteli lopputulosta: ”Olimme fiksuja, kun emme vallanneet Suomea talvisodassa. Siitä olisi tullut meille märkivä haava. Ihmiset siellä ovat itsepäisiä, hyvin itsepäisiä.”

        Raevuori Antti: Hyvästi, Viipuri

        Ennen Talvisodan alkua Stalin oli marsalkka Ivan Konevin muistelmien mukaan sanonut: ”Suomalaiset on asutettava muualle, heitä on vähän, heidät on helppo siirtää.” Stalinin ajatukset tiedosti myöhemmin myös kirjailija Alexandr Solzenitsyn teoksessaan Vankileirien saaristo: ”Stalin tunsi vastustamatonta himoa karkottaa koko Suomi Kiinan rajan tuntumaan.” Historioitsija Edvard Radzinskin teksti Stalinin elämänkerrassa on jopa ironista: ”Isäntä oli mestari toteuttamaan suurimittaisia hankkeita. Jos Jumala oli asuttanut suomalaisia väärään paikkaan, hän kyllä korjaisi Jumalan tekemät virheet.”


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4611
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      502
      2431
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      2001
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1869
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1576
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      11
      1161
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      101
      964
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      842
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      839
    Aihe