Afrikan tähdestä leivotaan rasismin käsikassaraa

Anonyymi-ap

Olen sitä mieltä, että puheet Afrikan tähden kieltämisestä lisäävät itsessään rasismia. Rasismin istuttaminen asiaan kuin asiaan ikään kuin jonain yleismausteena, aiheuttaa ainoastaan sen, että rasismi ja siitä puhuminen itsessään aletaan tuntea vihaa kasvattavana elementtinä.

Jos rasismista puhutaan aidossa yhteydessä, siinä merkityksessä kuin se alunalkaen käsitetään, silloin samanlaista reaktiota ei tapahdu. Ihmiset ovat kyllä fiksuja ja ymmärtävät milloin kyse on woke -ilmiöstä ja milloin puhutaan aidosta rotu- tai muusta syrjinnästä.

Afrikan tähti ei ole tällainen, josta voisi leipoa rasismin käsikassaraa, koska siinä nyt ylipäätään ei yleisesti olla rasismia nähty ennen kuin joku pienen piirin edustaja on sen rasistiseksi leimannut. Väitän, että ylipäätään tällainen yhtäläisyysmerkkien vetäminen tuotteiden ja rasismin välillä vain kasvattaa vihaa, mainittakoon aiemmista esimerkeistä nyt eskimo puikkojen tai lakritsojen nimien muuttamiset. Näillä on niin syvät tunnesiteen ja juuret ihmisten mielissä ja nimien muokkaukset rasismi -perusteella on ikään kuin hyökkäys näitä tunteita kohtaan. Mitä muuta se voisikaan aiheuttaa kuin vihan kasvua? Tunteena se tuntuu siltä kuin murtauduttaisiin kotiin ja reaktio on sen mukainen! Siksi keskustelukin on kiivasta, kuten nyt Afrikan tähden kohdalla näemme!

85

739

    Vastaukset 85

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä siinä pelissä on rasismia, multa mennyt ohi?

      Jasu

      • Anonyymi

        "Edellisen kerran Afrikan tähdestä syntyi kohu syksyllä 2021, kun joukko Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijoita pukeutui opiskelijatapahtumassa lautapelin pelinappuloiksi, timanteiksi ja rosvoiksi. Pelin sanottiin toistavan rasistisia ja kolonialistisia stereotypioita Afrikan siirtomaa-ajalta."

        Lähde: Ilta-Sanomat

        Nojaa, sehän on eräänlaista historiaa. Mikä on kyllä sortanut afrikkalaisia, mutta tosiaan tunteethan tuossa kuohuu. Traumat.

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomestahan voisi tehdä pelin myös. Kaikki myydään pois, tehotuotetaan puita, otetaan määräyksiä vastaan Eu:sta ja Natosta.

        Tai Suomen politiikasta missä kansa on pelinappuloina. 😅

        Saisko siitäkin joku slaagin tai kaks?

        Jos tällainen peli tehtäisiin Suomessa, asia ei olisi sama. Mutta jos esimerkiksi vastaavasta pelistä tehtäisiin Venäjällä versio, joka olisi täynnä stereotyyppistä ja alentavaa kuvitusta suomalaisista, ja pelin tavoitteena olisi nyysiä Suomen maat ja luonnonvarat, ja siitä tehtäisiin rakas kulttuuriin sidottu koko perheen peli jolla on pitkä historia, niin eiköhän siitäkin täällä mieli pahastuisi.

        Meillä on paljon tämän kaltaista rakenteellista ongelmaa, jota ei edes hoksata, koska se on meille niin normaalia ja sisältää tunnearvoa. Harva varmasti ajattelee tuttua lasten peliä pelatessaan normalisoivansa kolonialismia, tai jäätelöä syödessään käyttävänsä slurria. Se että ei tarkoita pahaa, ei silti tarkoita etteikö voisi tehdä tietämättömyyttään pahaa. Ja se että meille tulee paha mieli vanhojen tuttujen nimien muutoksista, ei ole riittävä syy sallia rasistisia asenteita. Raskasta se varmasti silti on, jos ei ymmärrä miksi asiat muuttuvat. Empatia ja se että opettelee miettimään myös miltä asiat näyttävät eri näkökulmista auttaa tässäkin.

        Nojoo, itse näen afrikan tilanteen niin, että tottahan tuo on riistoa ollut ja totuus saa minusta näkyäkin. Ei siitä vaikeneminen asiaa pois pyyhi. Voihan pelin nimeä muuttaa Afrikan historiaa.

        Onko sekin mielestäsi paha, jos erehtyy käyttämään neljäntuulenlakkia tai intiaanipäähinettä? Itse en tykkää, jos käytetään julkisesti stretch housuja ja omitaan "lehmä" -kulttuuria!

        Olen samaa mieltä ettei historiaa tule pois pyyhkiä, kyse on esitystavasta ja missä asemassa asiaa tarkastellaan. Se mikä määrä muutosta on tarpeen, jotta se "väärä asenne" pelistä poistuu, on jonkun minua fiksumman ratkaistavissa rahaa vastaan.

        Ja jos nyt kaikki repii haavoja auki mitä kykenee jotenkin liittämään johonkin tapahtumaan jolla on traumaattisia seurauksia, niin myös väkivalta ja raiskaukset pitäisi elokuvissa ja kirjoissa kieltää. Kaikki kokeneet traumat saaneet ei varmasti pidä haavojen auki repimisestä eikä noitten asioitten viihteeksi kuvaamisesta, jolla vielä myydän bisneksenä.

        Ainakin itse mietin mitä viihdettä muka on katsella kun joku hakataan tai raiskataan? Miksi sitä normalisoidaan elokuvabisneksessä ja kirjallisuudessa?

        Tai peleissä?

        Riippuu varmasti kontekstista. Millä tavalla niitä pitää ja miksi. Ja jos joku intiaanitaustainen esim. Pahastuisi päähineestäni, kokisin että hänen mielipiteensä asiasta on tärkeämpi kuin minun, koska hänelle se tarkoittaa kulttuurihistoriallisesti enemmän. Itse en ole tietoinen että suomalaisia olisi kansana sorrettu, ja tästä muistuttamassa voittanut osapuoli kulkisi nyt stretch housuissa, mutta voin toki olla väärässäkin.

        Minusta se väärä asenne on pelaajan päässä, jos asiaa miettii tarkemmin.

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos nyt kaikki repii haavoja auki mitä kykenee jotenkin liittämään johonkin tapahtumaan jolla on traumaattisia seurauksia, niin myös väkivalta ja raiskaukset pitäisi elokuvissa ja kirjoissa kieltää. Kaikki kokeneet traumat saaneet ei varmasti pidä haavojen auki repimisestä eikä noitten asioitten viihteeksi kuvaamisesta, jolla vielä myydän bisneksenä.

        Ainakin itse mietin mitä viihdettä muka on katsella kun joku hakataan tai raiskataan? Miksi sitä normalisoidaan elokuvabisneksessä ja kirjallisuudessa?

        Jasu

        Värillisen väestön systemaattinen orjuuttaminen, sorto ja riisto eivät ole sama asia kuin esim. Väkivalta yleisesti. On eroa onko trauma yksilökohtaista, vai onko joku ihmisryhmä asettanut itsensä toisen yläpuolelle ja luo vaurautensa toisten selkänahasta. Mielestäni väkivaltaa ja raiskauksia, kuten ei kolonialismin historiaakaan tule täysin kieltää viihdeteollisuudesta, mutta niiden esitystapaa on hyvä tarkastella. Esim. Väkivaltainen materiaali on usein ilmaistu k-18 tai muilla varoitusmerkeillä, mikä tässä tapauksessa varmasti on riittävää.

        No on ihmisryhmiä missä väkivalta ja raiskaukset ovat arkipäivää. Juurikin siellä värillisten suunnalla. Nausen osa on olla kärsijä.

        Joten siihen kun peilaa, miksi ne hyväksytään?

        Kansakunnat muodostuu aina yksilöistä, sekin pitää muistaa. Ja yhdenkään yksilön tuska ei ole vöhempi kuin kansakunnan. Muutoin poljetaan taas väärin perustein.

        Ja pitää muistaa sekin, että siinä missä Afrikan tähti saa jonkun pahoittamaan mielensä, niin omassa kulttuurissaan on paljon korjattavaa mm. nausten asemassa. Korjaavat oman kulttuurinsa ihmisoikeusrikkomukset ensin ja sitten takertuu peleihin.

        Naisten silpominen yhtenä.

        Periaatteessa en varmaan saisi fanittaa Caitliniakaan, sillä hän on siirtokuntien "pahisten" eli vaaleiden jälkeläisiä Afrikasta. 😑 Fanittanalla tuen riistäjien pentuja.

        https://youtu.be/2h5puR8Z_5k?si=NQchyU_I5_1isXQh

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pitää muistaa sekin, että siinä missä Afrikan tähti saa jonkun pahoittamaan mielensä, niin omassa kulttuurissaan on paljon korjattavaa mm. nausten asemassa. Korjaavat oman kulttuurinsa ihmisoikeusrikkomukset ensin ja sitten takertuu peleihin.

        Naisten silpominen yhtenä.

        Jasu

        Eihän niitä kukaan hyväksykkään.

        Yksilön tuska on aina tärkeä ja merkittävä asia johon tulee puuttua, mutta esimerkiksi emme voi todeta että meidän suomalaisina pitää keskittyä nyt enemmän venäjän sisäisten rikostilastojen vähentämiseen kuin Ukrainan sodan lopettamiseen, vaikka jokainen tapaus kauhea onkin. Kyse on nyt tässä keskustelussa siitä onko Afrikan tähti rasistinen, ei siitä mitä tapahtuu jollain muulla sektorilla.

        Tämä ei ole kilpailu, tai että "koska noiden maassa on asiat huonosti niin meitä ei saa arvostella." Me olemme hyvinvointiyhteiskunta, ja sellaisena meidän tulee myös näyttää mallia muulle maailmalle kuinka se tehdään. Emme voi oikeuttaa omia vääryyksiä sillä että köyhemmissä maissa tapahtuu enemmän rikollisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu varmasti kontekstista. Millä tavalla niitä pitää ja miksi. Ja jos joku intiaanitaustainen esim. Pahastuisi päähineestäni, kokisin että hänen mielipiteensä asiasta on tärkeämpi kuin minun, koska hänelle se tarkoittaa kulttuurihistoriallisesti enemmän. Itse en ole tietoinen että suomalaisia olisi kansana sorrettu, ja tästä muistuttamassa voittanut osapuoli kulkisi nyt stretch housuissa, mutta voin toki olla väärässäkin.

        Ja jos jonkun samantaustaisen mielestä se päähine taas on täysin ok, niin kumman heustä mielipiteellään on enemmän painoarvoa. Entä onko vaikkapa tuosta kulttuuripiiristä tulevalla taiteilijalla oikeus tehdä taidetta oman kulttuurinsa asioista stereotyyppisellä kuvastolla? Pitääkö hänen olla tekrmättä, kun joku muu "loukkaantuu"? Tai vielä suurempi kysymys, saako joku tuohon kulttuuriin kuuluva tehdä oman kultuurinsa taidekäsitöitä, vaikka nyt noita päähineitä ja myydä niitä? Onko se heti "kulttuurista omimista", jos joku kehtaa häneltä ostaa? Kuka omistaa kulttuurin, hekö jotka loukkaantuvat, vai he, jotka puolestaloukkaantuvat, vaikkeivät edes kuulu kyseiseen kulttuuriin?

        Sanoisin että tapauskohtaista, riippuen onko sillä loukkaantumisella merkittävä kulttuurihistoriallinen syy. Kaikki kun eivät aina tunne edes omaa historiaansa.

        Mielestäni ihmisillä on oikeus tehdä arveluttavaakin taidetta omasta viitekehyksestään, se haluaako kukaan sitä nähdä tai ostaa on asia erikseen. Myös yhteisön sisällä asiasta saattaa nousta haloo, ja mielestäni tuo asia kuuluukin tässä kohtaa sen yhteisön päätettäväksi mitä sille teokselle tehdään. Sama pätee myös oman kulttuurin arveluttavaan kaupallistamiseen. Koen että sekin on yhteisön sisäinen asia estää, jos sen tarpeelliseksi kokevat. Meidän tehtävämme taas on määritellä mitä meidän kansan on hyvä ostaa, ja määritellä ne lain alaisuudet missä toimitaan. Esim. Tuollaista arveluttavaa taulua tuskin Kiasmassa nähtäisiin, ja esim. sen maahantuonti saatettaisiin kieltää, vaikkei meillä olekkaan oikeutta käskeä sitä polttamaan. Tästäkin saa toki olla eri mieltä, edustan tässä omia mielipiteitäni, en jonkun aatteen.

        Kulttuurinen omiminen on mielestäni hieman harmaata aluetta, eikä tässä Afrikan tähti jupakassakaan ole kyse varsinaisesti siitä, vaan alistetussa asemassa olleen kansan esittäminen huonossa valossa ja kolonialismin normalisointi. En loukkaannu kenenkään puolesta, mutta häpeän kyllä omasta puolestani etten ole koskaan tajunnut kyseenalaistaa ja huomata tuon pelin välittämää viestiä. Mitä asialle pitäisi tehdä on asia, josta nyt yhteisönä keskustelemme. Minä en tiedä suoraa vastausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansakunnat muodostuu aina yksilöistä, sekin pitää muistaa. Ja yhdenkään yksilön tuska ei ole vöhempi kuin kansakunnan. Muutoin poljetaan taas väärin perustein.

        Jasu

        No mitäs se on kun yksilöitä on miljoonia joilla on tuska ja jotka toivovat niiden manujen lähtevän Suomesta, jotka eivät halua sulautua suomalaiseen maailmankuvaan ja tapoihin sekä opiskella suomenkieli.
        Samalla höviää niiden mamujen tuska jotka kokevat olevansa rasismin kohteena suomessa.

    • Anonyymi

      Nimenhän voisi muuttaa alkuperäisestä: "Naapurin tähti". Nimi osin muutettu tuossa edellä ;). Eikö sitä ymmärretä että asioiden kieltämiset itse asiassa lisäävät vastakkainasettelua? Voi toki olla niin että se tässä on salaa oikeasti ideana.

      • Anonyymi

        Keksitään Afrikalle kokonaan uusi nimi. Muuten se on rasistista ja muistuttaa kolonialismista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keksitään Afrikalle kokonaan uusi nimi. Muuten se on rasistista ja muistuttaa kolonialismista.

        M*nani on m*sta. Hyvät sanat, biisissä nimeltään rytmimunat ;). Toisaalta jos se olisi m*sta, niin omalla kohdallani se olisi silloin kuoliossa :O. Kyllä, tämä on asenteeni tiettyjen aihepiirien ympärillä. Se ei riitä että väitetään jonkin asian olevan väärin. Se pitäisi lisäksi osoittaa maalaisjärjen avulla. Enpä ole edes lueskellut niitä uutisia, jos nyt ihan rehellisiä ollaan.

        Okei, mä jatkan itse itseäni. Olen kaavaillut tehtailevani itselleni reversed Michael Jacksonit. Kyseisen erikoisoperaation myötä olisin immuuni maailman kaikelle pahuudelle. Jos nyt oikein kriittisiä ollaan niin sen lautapelin jalokivet muistuttavat Afrikan veritimanteista. Hollanti ja Belgia olivat erityisen julmia hallitsijamaita aikoinaan.

    • Anonyymi

      Hyvä, että olemme saaneet Afrikasta asti Suomeen mies joka on niin viisas, että tulee kertomaan Suomalaisille kuin SUomalaisten tulee elää. Ymmärrettävää, koska Suomessa kaikki on vuonosti ja Afrikadsa kaikki on vyvi. Itse oikein odotan, että pääsen elämään Suomessa jossa eldtään kuten Afrikassa, esim Etelä-Afrikassa tai Ruandassa. Tosin, olemme hyvää matkaa menossa em maiden tasolle. Kiitos Paco kun emme ole ymmärtäneet yli sataan vuoteen olevamme niin väärässä elintapojemme ja kulttuurin suhteen.
      Sitä vain mietin miksi ihmeessä sinä Paco lähdit Afrikasta kun siellä on niin hyvät oltavat, että haluat ne samat myös Suomeen. Ehdotankin, että palaat takaisin Afrikkaan ja otat mukaa Piia Elon ihan vain näytteeksi pohjoismaisesta alnukantaisesta henkilöstä joka ei osaa elää kuten Afrikkalainen.
      Btw, kun kerrot Afrikkalaisille Suomesta, niin älä missään nimessä nöytä kuvia kolttalappalaisista, ettei kukaan Afrikkalainen vihervaduri tule syyttämään sinua rasistiksi tai kolonianismistä.

    • Anonyymi

      Menkööt takas Afrikkaan kaikki jotka haluavat kieltää Afrikan tähden, ei niitä Suomeen kaivata.

      • Anonyymi

        Jotkut afrikkalaistaustaiset tytöt ovat kyllä ihan nättejä vaikka hiv-riski heidän kanssaan onkin suurempi kuin muiden kanssa yleensä. No, onneksi sekin tauti on nykyään jo helposti hoidettavissa lääkkeillä. Menee siinä samalla kuin monivitamiinitkin!

    • Anonyymi

      No. Jos arfikkalaistaustainen kokee pelin jotenkin noloksi, ehkä sietää miettiä.
      Kuvitys on sitä, mitä esim. ambomailla käyneiden mustavalkoiset rainat ovat ajalta miekka ja kirves.
      Mutta tämä hysteerinen voihotus ihan tarkoituksellisesti peittää taas jotain päätösvalmisteluja.
      Voisiko joku ottaa selvää, mitä eduskunnassa tai valiokunnissa valmistellaan.
      Vilma

      • Anonyymi

        Niinpä, esimerkiksi se, että nykyään ei voida esittää Tarzan elokuvia, koska ne koetaan rasistisiksi, on se sama kuin kiellettäisiin historia. Ihan venäläistä meininkiä yrittää pestä historian tosiasioita toisiksi ja väittää mustaa valkoiseksi. Elämme nykyaikana sellaista anteeksi pyytelyn aikaa ja ylivarovaisesti pyydellään anteeksi jopa sellaisissa yhteyksissä, joissa ei mitään anteeksi pyydettävää edes ole. Afrikan tähden kieltäminen menee juuri tähän kategoriaan!

        10:19
        No onhan siirtomaa-ajattelu ollut jotain todella törkeää ja alustavaa ja maissa on käynyt sellainen riisto, että hyihyi.
        Hyvähän se on, että pyydellään anteeksi.
        Ei se mitään venäläistä meininkiä ole.
        Onhan niitä alueita vieläkin, että voitaisiin vapauttaa 'emomaasta'. Ranskalla jne.
        Miksi britit hääräävät Australiassa? Ihan vallattu koko manner.
        Nykyisin kansainväliset yritykset putsaavat rikkauksia.
        Vilma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, esimerkiksi se, että nykyään ei voida esittää Tarzan elokuvia, koska ne koetaan rasistisiksi, on se sama kuin kiellettäisiin historia. Ihan venäläistä meininkiä yrittää pestä historian tosiasioita toisiksi ja väittää mustaa valkoiseksi. Elämme nykyaikana sellaista anteeksi pyytelyn aikaa ja ylivarovaisesti pyydellään anteeksi jopa sellaisissa yhteyksissä, joissa ei mitään anteeksi pyydettävää edes ole. Afrikan tähden kieltäminen menee juuri tähän kategoriaan!

        Niin, kaikki pelit, kirjat, elokuvat jne. Ne liittyy elävään elämään ja elämä jättää melkein kaikkiin jonkunlaisia traumoja, mitä kellekin. Ei kaikkea voi kieltää siksi, että elämä on toisille toisinaan perseestä. Asenne ratkaisee.

        Nautitko siitä, että joku on kärsinyt vai mietitkö, että kaikkea tuokin ihminen, kansa on joutunut kokemaan. Mutta eipä sillä, minun puolesta joutaa roskiin pelit, kirjat, elokuvat mitkä itkettää ihmisiä liikaa.

        En niitä itse pelaa tai isommin katsele edes. En ainakaan asenteella, kiva kun noikin saa köniinsä. Hyvän ja pahan valtataistelu on ikuista ihmismielelle, mihin moraalinsa kukin nojaa.

        Täytyy myöntää kyllä, että seurasin sivussa miehen sarjavalikoimaan kuuluvaa Pingviiniä, roisto jota näytteli Colin Farrell. Siinä mulla oli psykologinen mielenkiinto juuri Pingviinin eli Oz Cobbin mielenliikkeisiin. Eipä muuta.

        Josta taas kirposi halu lähteä opiskelemaan psykologiaa. Mutta...

        Jasu

    • Anonyymi

      Afrikan tähti - jupakka on Vasemmiston ja Vihreiden vaikuttamien poliitikkojen aikaansaama irvokas näytelmä jossa kielletään suomalaisten perinteet ja oikeudet omaan kulttuuriin ja mielipiteisiin.
      Lautapelissä ei tosiaan ole mitään rasistista mutta pelkkä Afrikka nimi on riittänyt sen cancelointiin ja tuomitsemiseen.
      Olen ollut erittäin kriittinen oikeiston ja varsinkin Persujen ihmisvastaiselle politiikalle mutta nyt alan ymmärtää miksi heillä on niin suuri kannatus.
      Vasemmisto ja Vihreät haluavat tehdä suomalaisista muiden kulttuurien tukijoita ja kynnysmattoja.
      Siihen on johtanut heille syötetyt sinänsä paikkansa pitävät uutiset maailman kurjuudesta ja ihmisten kohtelusta esim. Afrikan rauhattomilla alueilla ja Lähi-Idässä.
      Nämä kaikki uutiset ovat järkyttäneet heidän mielen tasapainoaan niin, että varsinkin Vihreät ovat alkaneet pitää Suomea velvollisena auttamaan muita jopa yli omien varojensa.
      Kaiken kruunaa tunnussana "kunnianhimoinen", jota kunniaa he haluavat lähinnä
      muiden kuin länsimaisten kulttuurien piiristä.
      Ihmisten pitää tulla toimeen keskenään ihonväristä, uskonnosta tai kulttuurieroista riippumatta, sehän on kaikille selvää.
      Mutta pienen pohjoisen maan tehtävä ei ole yli varojensa ja velaksi hoitaa muiden maiden ihmisten turvallisuutta ja jopa painaa omaa kulttuuria alas tulokkaiden edessä.
      Nyt on kielletty jopa oman uskonnon esittäminen jottei muiden uskontojen harjoittajat loukkaantuisi.
      Heidän uskontoaan ei rajoiteta mitenkään vaan siihen kuuluva hiuksien peittäminen ja burkhat saavat vapaasti olla esillä. Niistä ei saa sanoa mitään.

      Näinkö sairas on suomalainen yhteiskunta Vasemmiston ja Vihreiden jäljiltä?

      • "Ihmisten pitää tulla toimeen keskenään ihonväristä, uskonnosta tai kulttuurieroista riippumatta, sehän on kaikille selvää. "

        Eivät ne koskaan ennenkään ole tulleet toimeen eivätkä tule jatkossakaan. Sitä suurempi sotku vain saadaan aikaiseksi mitä enemmän kaikkea hevonperseilyä siedetään ja sotketaan keskenään. Kaikilla on mahdollisimman hyvä olla suunnilleen kaltaistensa kanssa. Paitsi loisijoilla ei ole hyvä olla kaltaistensa kanssa ja siksi ne tuppautuvat hajaantumaan niiden joukkoon, joilta voivat loisia.

        Paras lääke moneen asiaan olisi ajaa ns. "hyvinvointiyhteiskunta" alas. Siihen asti loisiminen jatkuu ja lisääntyy. Vaikka tuohon alasajoon ei tahtoa olisikaan, niin systeemillä on kuitenkin itseään korjaava luonne. Siis niin, että se hyvinvointi poistuu ihan itsestään koska loisijat eivät sitä pysty ylläpitämään.

      • Anonyymi

        10:59
        Eiköhän nyt taustalla ole kyse siitä, mikä tänään on sivistynyttä ajattelua.
        Ei tähän puolueita tarvita, vaan ajattelevia ihmisiä.
        En muista milloin olen viimeksi pelannut. Eipä tullut mieleen.
        Mutta joskus joku teroittaa, miltä jokin asia nyt näyttää. Se on eri kuin 1951.
        Vilma
        Yletön hössötys taas juoruaa siitä, mitä hallituksessa tehdään.
        800.000 ihmisen määrää halutaan nostaa miljoonaan, siis halutaan lisää porukkaa köyhyyteen eli noin 20 % kansasta. Kurjuuteen. Nöyryyttämistä.

      • scrg kirjoitti:

        "Ihmisten pitää tulla toimeen keskenään ihonväristä, uskonnosta tai kulttuurieroista riippumatta, sehän on kaikille selvää. "

        Eivät ne koskaan ennenkään ole tulleet toimeen eivätkä tule jatkossakaan. Sitä suurempi sotku vain saadaan aikaiseksi mitä enemmän kaikkea hevonperseilyä siedetään ja sotketaan keskenään. Kaikilla on mahdollisimman hyvä olla suunnilleen kaltaistensa kanssa. Paitsi loisijoilla ei ole hyvä olla kaltaistensa kanssa ja siksi ne tuppautuvat hajaantumaan niiden joukkoon, joilta voivat loisia.

        Paras lääke moneen asiaan olisi ajaa ns. "hyvinvointiyhteiskunta" alas. Siihen asti loisiminen jatkuu ja lisääntyy. Vaikka tuohon alasajoon ei tahtoa olisikaan, niin systeemillä on kuitenkin itseään korjaava luonne. Siis niin, että se hyvinvointi poistuu ihan itsestään koska loisijat eivät sitä pysty ylläpitämään.

        Siitä loisimisesta

        Jos ketä kiinnostaa, niin havainnollinen peliteoreettinen esimerkki siitä miten populaatiossa on tasapainotila "reilusti käyttäytyvien" ja "loisijoiden" välillä
        https://www.youtube.com/watch?v=YNMkADpvO4w

    • Ensimmäinen reaktioni Afrikan tähti-kohuun oli hämmennys. En muista koskaan ajatelleeni Afrikan tähteä minkäänlaisena historiallisena opetuspelinä enkä ole liittänyt mitään sen suurempia stereotypioita Afrikkaan pelaamisen seurauksena. Pelissähän vain kuljetaan laudalla tietyn maanosan päällä, pyritään saamaan parhaat timantit ja pääsemään vikkelästi paikasta toiseen. Laudalla on kuvia Afrikan mantereelta, eläimiä, muutama tummaihoinen piirroshahmo, muistaakseni pyramideja jne eli asioita, joita Afrikasta löytyy laudalle kuvitettuna. Samankaltaisia kuvia on vaikkapa pelissä, jossa kuljetaan pitkin Suomen maata eli siellä on asioita, joita Suomesta löytyy. En siis ole ajatellut pelistä muuta kuin että se on lautapeli muiden joukossa.

      Se kuitenkin täytyy tunnustaa, että minunhan on helppo puhua näin. Minä en ole koskaan elämässäni kokenut rasismia tai tullut kaltoinkohdelluksi etnisen taustani vuoksi. Minua ei pysäytellä vartijoiden toimesta tai minulle ei huudella mitään ikävää julkisilla paikoilla saati kokenut jotain vielä pahempaa. Minua ei ole syrjitty työnhaussa nimeni vuoksi yms. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miltä tuntuu tulla kohdelluksi kuin olisin muita vähäarvoisempi ihonvärini tai etnisen taustan vuoksi. Ja sama pätee suurimpaan osaan suomalaisista.

      Tämän takia on mielestäni tärkeää käydä keskustelua aiheesta ja kuulla erilaisia näkökulmia. Henkilökohtaisesti ajattelen Afrikan tähden kieltämisen olevan hieman ylimitoitettu toimenpide ja keskittyisin rasismin torjunnassa oleellisimpiin asioihin, mutta samaan aikaan on mielestäni aiheellista pitää avoin mieli ja kuunnella eritoten heitä, joita asia henkilökohtaisesti loukkaa. On mielestäni tärkeää, että yhteiskuntaa rakennetaan siihen suuntaan, että kaikilla olisi täällä mahdollisimman hyvä olla. Lautapelin kieltäminen tuntuu vähän äärimmäiseltä, mutta aiheesta noussut keskustelu kertoo kuitenkin siitä, että Suomessa on ihmisiä, joilla on vaikea olla täällä etnisen taustansa vuoksi. Se ei ole koskaan oikein ja asiaan täytyy reagoida.

      • "Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miltä tuntuu tulla kohdelluksi kuin olisin muita vähäarvoisempi ihonvärini tai etnisen taustan vuoksi. "

        Tavallaan ymmärrän tuon pointin. Mutta ei ihonväri toisaalta ole yhtään sen kummempi kuin joku muu geneettinen ominaisuus. Toiset ovat vahvempia kuin toiset, toiset kauniimpia kuin toiset, toiset älykkäämpiä kuin toiset. Jokainen arvottaa ihmisiä juuri siten kuin haluaa. Kukaan ei sinällään ole toista objektiivisesti vähäarvoisempi. Mutta kyllä mä silti haluaisin mieluummin fiksuja kuin tyhmiä työkavereita.

        " Minua ei pysäytellä vartijoiden toimesta "

        Sinun pitää kiittää niitä ihmisiä joiden hyvät käytöstavat korreloivat ulkonäkösi kanssa. Tai päinvastaisessa tapauksessa syyttää niitä sinulta näyttäviä, jotka eivät ole osanneet käyttäytyä. Ja kun nykyaika vielä korostaa sitä, että ihmiset eivät ole yksiöitä vaan ryhmänsä edustajia niin asialle ei mitään voi.

      • scrg kirjoitti:

        "Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miltä tuntuu tulla kohdelluksi kuin olisin muita vähäarvoisempi ihonvärini tai etnisen taustan vuoksi. "

        Tavallaan ymmärrän tuon pointin. Mutta ei ihonväri toisaalta ole yhtään sen kummempi kuin joku muu geneettinen ominaisuus. Toiset ovat vahvempia kuin toiset, toiset kauniimpia kuin toiset, toiset älykkäämpiä kuin toiset. Jokainen arvottaa ihmisiä juuri siten kuin haluaa. Kukaan ei sinällään ole toista objektiivisesti vähäarvoisempi. Mutta kyllä mä silti haluaisin mieluummin fiksuja kuin tyhmiä työkavereita.

        " Minua ei pysäytellä vartijoiden toimesta "

        Sinun pitää kiittää niitä ihmisiä joiden hyvät käytöstavat korreloivat ulkonäkösi kanssa. Tai päinvastaisessa tapauksessa syyttää niitä sinulta näyttäviä, jotka eivät ole osanneet käyttäytyä. Ja kun nykyaika vielä korostaa sitä, että ihmiset eivät ole yksiöitä vaan ryhmänsä edustajia niin asialle ei mitään voi.

        Lukematon määrä ihmisiä on menettänyt jopa henkensä ihonvärinsä ja etnisen taustansa takia puhumattakaan muusta sorrosta ja syrjinnästä, joten en ihan rinnastaisi ihonväriä kauneuteen tai fiksuuteen. Vai monenko ihmisen tiedät joutuneen murhatuksi fiksuutensa takia?

        Asialle kyllä voi jotain, kun aletaan kohtelemaan ihmisiä ihmisinä eikä ryhmänsä edustajina. Ei ole kiveen hakattu, etteikö ihmiskunta voisi oppia parempia toimintamalleja. Onhan ihminen jo monessa asiassa oppinut paremmaksi. Jos verrataan vaikka keskiaikaa nykyaikaan, niin aika monesta vahingollisesta tai jopa tuhoisasta toimintamallista on päästy eroon. Minutkin olisi keskiajalla todennäköisesti poltettu noitana. Nykyään saan elää vapaan itsenäisenä naisena. Kehitystä sekin, eikö?

      • Aletheias kirjoitti:

        Noitavainojen uhrit Pohjoismaissa, myös Suomessa olivat enimmäkseen miehiä. Hyvin harvalla keskiajalla muutenkaan oli resursseja tai kykyjä elää "itsellisenä". Nykyajan naisilla vain on jokin hassu taipumus uhriutua joidenkin menneiden vuosisatojen kuviteltujen vääryyksien vuoksi jotka eivät mitenkään koske heitä itseään.

        Maon, Pol Potin ja Stalinin kaltaisten diktaattoreiden puhdistukset saattoivat olla etnisiä, mutta toisaalta uhriksi joutui myös jos kognitiiviset kyvyt tai niiden ilmentymä toimena tai asemana oli sellainen että yksilö olisi potentiaalinen uhka.

        Mutta tyhmyys tietenkin on pääsääntöisesti ollut vielä vaarallisempaa, koska se altistaa onnettomuuksille, väkivallalle, nälälle ja taudeille. Darwinistisen sopeutumisen perusteella on hirveän luonnollista että populaation älykkyys kehittyy kulloisiinkin olosuhteisiin sopivaksi.

        Palataan vielä tähän "rasistiseen" kuvastoon:

        "Afrikan mantereelta, eläimiä, muutama tummaihoinen piirroshahmo, "

        Peli on suunniteltu 1950-luvulla ja kuvannee suunnilleen 1800-luvun lopun maailmaa. Etelä-Afrikassa ja suunnilleen Norsunluurannikon kohdalla on piirrettynä pari yksintoimivaa ilmeisen länsimaista kaivosmiestä. Mauritanian kohdalla on paimentolaispari kuten myös Arabian niemimaalla. Häiritsevimmät hahmot lienevät noin Angolan ja Tansanian tienoilla olevat miltei alasti olevat mustat hahmot, joista yksi seisoo keihään kanssa ja osa ilmeisesti tanssii. Tämä ilmeisesti on joko stereotyyppinen tai valheellinen kuva? Mutta miten 1900-luvun vaihteen paikalliset ihmiset sitten pitäisi kuvata?

        Luultavasti hyvin harvoilla nykypäivän afrikkalaisilla itsellään on mitään käsitystä miten paikalliset ovat eläneet n. neljä sukupolvea sitten. Matkan varrelta löytynee aika paljon sellaista josta olisi mukavampaa vaieta kuin setviä tai puhua. Paljon helpompi nykypäivän "rodullistetulle" on yhtyä tarinaan, jossa länsimaalaiset ovat sortaneet ja jos jossain on vikaa, niin syy on jossain muualla. Suunnilleen noinhan ihmiset aina ja kaikkialla pyrkivät luontaisesti tekemään.

        Tässä kukaan mitään uhriutunut. Noitavaino oli vain yksi esimerkki siitä, miten ihmiskunta on kehittynyt monessa asiassa parempaan suuntaan. Se ei ollut kirjoitettu mitenkään erityisesti naisnäkökulmasta, vaikka noitavainot yleisesti ottaen keskittyivätkin enemmän naisiin.

        Ihmisiä on tapettu, sorrettu ja syrjitty historian aikana ties millaisista syistä, siinä olet oikeassa. Ihonväri tai etninen tausta eivät tietenkään ole ainoita syitä, mutta tässä Afrikan tähti-kohussa nimenomaan keskiössä on Suomessa esiintyvä rasismi ja se, miten Afrikan tähden kaltaiset asiat ovat (tai eivät ole) osaltaan ylläpitämässä stereotypioita, joista halutaan päästä eroon.

      • scrg kirjoitti:

        Palataan vielä tähän "rasistiseen" kuvastoon:

        "Afrikan mantereelta, eläimiä, muutama tummaihoinen piirroshahmo, "

        Peli on suunniteltu 1950-luvulla ja kuvannee suunnilleen 1800-luvun lopun maailmaa. Etelä-Afrikassa ja suunnilleen Norsunluurannikon kohdalla on piirrettynä pari yksintoimivaa ilmeisen länsimaista kaivosmiestä. Mauritanian kohdalla on paimentolaispari kuten myös Arabian niemimaalla. Häiritsevimmät hahmot lienevät noin Angolan ja Tansanian tienoilla olevat miltei alasti olevat mustat hahmot, joista yksi seisoo keihään kanssa ja osa ilmeisesti tanssii. Tämä ilmeisesti on joko stereotyyppinen tai valheellinen kuva? Mutta miten 1900-luvun vaihteen paikalliset ihmiset sitten pitäisi kuvata?

        Luultavasti hyvin harvoilla nykypäivän afrikkalaisilla itsellään on mitään käsitystä miten paikalliset ovat eläneet n. neljä sukupolvea sitten. Matkan varrelta löytynee aika paljon sellaista josta olisi mukavampaa vaieta kuin setviä tai puhua. Paljon helpompi nykypäivän "rodullistetulle" on yhtyä tarinaan, jossa länsimaalaiset ovat sortaneet ja jos jossain on vikaa, niin syy on jossain muualla. Suunnilleen noinhan ihmiset aina ja kaikkialla pyrkivät luontaisesti tekemään.

        Ilmeisesti juuri nuo mainitsemasi kuvat koetaan häiritsevimpinä. Eiväthän ne sinänsä ehkä valheellisia ole, sillä ainakin oman käsitykseni mukaan Afrikasta löytyy heimoja, jotka käyttävät vielä nykyäänkin keihästä ja pukeutuvat niukasti. Senhän voi nähdä hieman samana kuin, että ranskalaiset esitetään usein baskerit päässään. Stereotypiahan sekin on, mutta en osaa sanoa miten loukkaantuneita ranskalaiset itse tästä ovat. Kovin kapean kuvan tuollaiset tietenkin antavat maasta tai maanosasta eivätkä takuulla edusta ainakaan nykypäivää, kuten sanoit.

        Korostan jälleen sitä, että minä en osaa ajatella tätä sorrettujen näkökulmasta. Minulle jokin harmiton kuva, tapa, sanonta tai mikä muu asia tahansa voi ollakin toiselle loukkaava ja kyllä minua ainakin kiinnostaa kuulla myös toisenlaisia näkökulmia. Se, että annetaan kaikenlaisille miepiteille tilaa, ei tarkoita automaattisesti sitä, että kaikkea pitää heti muuttaa, jos joku kokee asian loukkaavana, mutta keskustelun avulla voidaan päästä lähemmäs yhteisymmärrystä. Asiat muuttuvat vain muuttamalla niitä ja on mielestäni tärkeää, että nostetaan esiin asioita, jotka ylläpitävät tai edistävät haitallisia käsityksiä tai toimintamalleja. Sen takia tästäkin asiasta pitäisi mielestäni voida keskustella ilman öyhötystä ja vouhotusta.

        En tiedä, mihin perustat tuon käsityksen, ettei useimmilla afrikkalaisilla olisi käsitystä siitä, miten edeltävät sukupolvet ovat eläneet. Afrikassa on toki valtioita, joissa esim koulutus ei ole kovin korkealla tasolla, mutta tietoa voidaan siirtää sukupolvelta toiselle muillakin tavoin. Ja tuskinpa kukaan on väittänyt että afrikkalaiset itse olisivat täysin syyttömiä kaikkeen, mutta ei se silti poista sitä tosiasiaa, että länsimaat ovat riistäneet Afrikan maanosaa satojen vuosien ajan törkein keinoin. Jotain voi päätellä jo siitä, miten moni länsimaa on esittänyt anteeksipyynnön ja palauttanut Afrikasta vietyjä arvokkaita esineitä sinne, minne ne kuuluu.

        "mihin perustat tuon käsityksen, ettei useimmilla afrikkalaisilla olisi käsitystä siitä, miten edeltävät sukupolvet ovat eläneet. "

        No jo esim. ihan siihen, että ei meilläkään tieto periydy sukupolvelta toiselle. Tuskin se sitä tekee kovin hyvin missään muuallakaan. Haetaan esimerkkejä lautaselta. Suomalaiset pitävät perunaa supisuomalaisen ruokana, italialaista keittiötä ei voi kuvitella ilman tomaattia ja aasialaiseen ruokaan kuuluu chili. Ja kaikki kuitenkin ovat peräisin Amerikasta ja levinneet uusiin maihin vasta paljon Kolumbuksen matkan jälkeen. Ihan samalla tavalla muitakin uusia asioita imetään kulttuuriin ja parin sukupolven jälkeen ne ovat ihmisten mielessä olleet siellä aina. Vasta kirjoitetut ja tallennetut lähteet sitten auttavat palauttamaan todellisuuteen ja vertailemaan mikä on historiallista totta ja mikä ledendaa. Ihmisillä on taito puhua muunneltua totuutta ja se on hirvittävän helppoa sukupolvelta toiselle, eikä totuuteen oikeastaan kannusta mikään.

        Ja Afrikasta pääsääntöisesti puuttuvat edes ne kielet, joita olisi kauan kirjoitettu. Tarkistin Angolan, Ghanan ja Tansanian ja jokaisessa puhutaan luokkaa sataa eri kieltä. Monilla näistä kansoista ei ikinä ole ollut omaa Agricolaa tai Jusleniusta tai ketään vastaavaa herättämässä ideaa kansallisvaltiosta. Euroopan eri kansat ovat jo vanhalla ja keskiajalla olleet jollain tapaa vuorovaikutuksissa keskenään ja tietoisia toistensa olemassaolosta. Afrikassa on voitu hyvin elää omassa kielellisessä, uskonnollisessa ja kulttuurillisessa kuplassa tietäen vain ne muutamat naapuriheimot, joihin on satunnaisesti törmätty.

        "länsimaat ovat riistäneet Afrikan maanosaa satojen vuosien ajan törkein keinoin"

        Jos jätetään Välimeren rannikko ja Niili huomioimatta, niin paljon lähempänä totuutta on sanoa että länsimaat ja Afrikka eivät ole olleet missään tekemisissä keskenään satojen vuosien ajan. Se totuus on koskenut määrällisesti paljon suurempaa joukkoa alueita ja ihmisiä kuin riisto. Käynnissä on suuri ja uskomaton kusetus, jonka mukaan satunnainen eurooppalainen olisi jotain velkaa satunnaiselle afrikkalaiselle. Ja tuon idean mukaan sitten melkein täyspäiseksi kuvitellut poliitikot hyppäävät tasajalkaa ihmeellisistä asioista, kun joku tummahipiäisempi ilmoittaa pahoittavansa mielensä jostain. :D

        "siirtää sukupolvelta toiselle muillakin tavoin"

        Suomalaisillahan on tästä erinomaisen esimerkki: kalevalaiset runot. Osumatarkkuus tässä vain sitten on sellainen, että tieto ja uskomukset menevät sujuvasti sekaisin ihan kuten erilaiset historialliset kerrostumat.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        "Suomalaisillahan on tästä erinomaisen esimerkki: kalevalaiset runot."

        Vastikäänhän, ilmeisesti karjalaisten aktiivien toimesta, ilmestyi Lönnrotin patsaaseen teksti "kolonialisti" verenpunaisten töhryjen ohella. Lönnrot keräsi Kalevalan aineistoa runonkeruumatkoillaan runsaasti myös Karjalasta, karjalaisilta karjalan kielellä, mm. Vienan Karjalasta joka alueena ei ole koskaan Suomeen kuulunut. Onkin esitetty, että Lönnrot olisi syyllistynyt kulttuuriseen omimiseen, että Kalevala olisi karjalaisilta varastettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osa Kalevalastahan lienee myös Lönnrotin omasta kynästä, siis ei pelkästään niin että hän rakenteli (ja suodatti) kaikesta keräämästään edes jotenkuten yhtenäisen kokonaisuuden, vaan lisäksi täydensi sinne jotain siltoja.

        Kalevala tietenkin on paljon Suomea vanhempi. Erilaisilla suomensukuisia kieliä puhuvilla on ollut samantyyppinen runomitta ja samoja tarinoita. Mutta kai aika yleinen hyväksyntä on sille, että samaa kamaa on ollut liikkeellä Suomen alueella suomea puhuvilla, mutta kristinusko, lukutaito ja järjestäytynyt yhteiskunta nämä vain olivat jo ehtineet suurelta osin hävittää ja Lönnrot ns. yhdennellätoista hetkellä tallensi muistiin mitä jäljellä oli.

        Ei se mitään karjalaisten yksinomaisuutta ole. Mutta tarjoaa tietenkin jälleen yhden mahdollisuuden yhdelle ryhmälle uhriutua.

        Mutta turhaan sinäkään sillä pullistelet, jos ei tuo sinun sukusi historiasta kerro paljoa sen enempää kuin jonkun Kenialaisen kaverin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta turhaan sinäkään sillä pullistelet, jos ei tuo sinun sukusi historiasta kerro paljoa sen enempää kuin jonkun Kenialaisen kaverin.

        No siis näiden Afrikan Tähdestä muka loukkaantuneiden mielestä keihään kanssa savannilla asteleva tyyppi antaa koko Afrikasta primitiivisen kuvan ja ilmeisesti kolonialismin ajan kuvastoa ei saisi käyttää. Jos mun pitäisi samalta ajalta ahtaa yhteen kuvaan oman sukuni historia, niin melko primitiiviseltä sekin näyttäisi: ehkä joku eukko lypsyjakkaran kanssa niityllä.

        Mutta ehkä tuo afrikkalaisten "historiattomuus" on oikeasti suurempikin ongelma. Melkein kaikki kirjoitettu historia kun on länsimaalaisten näkökulmasta ja kirjoittamaa.

      • scrg kirjoitti:

        "mihin perustat tuon käsityksen, ettei useimmilla afrikkalaisilla olisi käsitystä siitä, miten edeltävät sukupolvet ovat eläneet. "

        No jo esim. ihan siihen, että ei meilläkään tieto periydy sukupolvelta toiselle. Tuskin se sitä tekee kovin hyvin missään muuallakaan. Haetaan esimerkkejä lautaselta. Suomalaiset pitävät perunaa supisuomalaisen ruokana, italialaista keittiötä ei voi kuvitella ilman tomaattia ja aasialaiseen ruokaan kuuluu chili. Ja kaikki kuitenkin ovat peräisin Amerikasta ja levinneet uusiin maihin vasta paljon Kolumbuksen matkan jälkeen. Ihan samalla tavalla muitakin uusia asioita imetään kulttuuriin ja parin sukupolven jälkeen ne ovat ihmisten mielessä olleet siellä aina. Vasta kirjoitetut ja tallennetut lähteet sitten auttavat palauttamaan todellisuuteen ja vertailemaan mikä on historiallista totta ja mikä ledendaa. Ihmisillä on taito puhua muunneltua totuutta ja se on hirvittävän helppoa sukupolvelta toiselle, eikä totuuteen oikeastaan kannusta mikään.

        Ja Afrikasta pääsääntöisesti puuttuvat edes ne kielet, joita olisi kauan kirjoitettu. Tarkistin Angolan, Ghanan ja Tansanian ja jokaisessa puhutaan luokkaa sataa eri kieltä. Monilla näistä kansoista ei ikinä ole ollut omaa Agricolaa tai Jusleniusta tai ketään vastaavaa herättämässä ideaa kansallisvaltiosta. Euroopan eri kansat ovat jo vanhalla ja keskiajalla olleet jollain tapaa vuorovaikutuksissa keskenään ja tietoisia toistensa olemassaolosta. Afrikassa on voitu hyvin elää omassa kielellisessä, uskonnollisessa ja kulttuurillisessa kuplassa tietäen vain ne muutamat naapuriheimot, joihin on satunnaisesti törmätty.

        "länsimaat ovat riistäneet Afrikan maanosaa satojen vuosien ajan törkein keinoin"

        Jos jätetään Välimeren rannikko ja Niili huomioimatta, niin paljon lähempänä totuutta on sanoa että länsimaat ja Afrikka eivät ole olleet missään tekemisissä keskenään satojen vuosien ajan. Se totuus on koskenut määrällisesti paljon suurempaa joukkoa alueita ja ihmisiä kuin riisto. Käynnissä on suuri ja uskomaton kusetus, jonka mukaan satunnainen eurooppalainen olisi jotain velkaa satunnaiselle afrikkalaiselle. Ja tuon idean mukaan sitten melkein täyspäiseksi kuvitellut poliitikot hyppäävät tasajalkaa ihmeellisistä asioista, kun joku tummahipiäisempi ilmoittaa pahoittavansa mielensä jostain. :D

        "siirtää sukupolvelta toiselle muillakin tavoin"

        Suomalaisillahan on tästä erinomaisen esimerkki: kalevalaiset runot. Osumatarkkuus tässä vain sitten on sellainen, että tieto ja uskomukset menevät sujuvasti sekaisin ihan kuten erilaiset historialliset kerrostumat.

        Olen hieman eri mieltä tuosta, etteikö tieto periytyisi sukupolvelta toiselle. Ei takuulla täydellisesti ja ajan kuluminen tietenkin vaikuttaa niin, että tieto saattaa jopa vääristyä, mutta ainakin itse koen, että sukupolvelta toiselle siirtyy paljonkin asioita. Ainakin minulla on omasta suvustani melko hyvä käsitys monta sukupolvea taaksepäin. Kohdallani tätä helpottaa se, että suvustani löytyy paljon dokumentoitua tietoa. Lehtiartikkeleita, videoita, kirjeitä, sukututkimusta, esineitä.. Mutta en kiellä sitä, etteikö tieto muuttuisi ja jalostuisi ajan saatossa paljonkin, mikä tietenkin antaa aihetta suhtautua menneisyyteen vähintäänkin varauksella.

        Tietenkin erilaiset kirjoitukset, fyysiset todisteet yms lisäävät tiedon luotettavuutta ja joissain kulttuureissa on oltu tuotteliaampia kuin toisissa tällaisen materiaalin tuottamisessa onpa kyse sitten kirjoituksista tai taiteesta. Paljonhan kaikenlaista kirjallisuutta ja muuta dokumenttia/materiaa/rakennuksia on ajan saatossa ihan tarkoituksella tuhottu, mikä muokkaa ihmisten käsityksiä. Sitä en osaa arvioida, miten paljon eroavaisuuksia eri maiden tai maanosien välillä on tässä asiassa, siihen ei tietämykseni riitä.

        Mielestäni eri ihmisryhmien kokemaa sortoa ei silti ole syytä koskaan vähätellä, vaikka miten tiedostaisi sen, että historiankirjat eivät välttämättä anna absoluuttisen oikeaa kuvaa tapahtumien kulusta. Esimerkiksi siitä ei ole mitään epävarmuutta, etteikö Afrikasta olisi aikoinaan myyty ihmisiä orjiksi Yhdysvaltoihin. Tuolla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia lukemattomiin ihmisiin ja traumat siirtyvät herkästi monta sukupolvea eteenpäin. Aivan kuten Suomessakin on tapahtunut sotien myötä.

        Kukahan ne orjat Afrikasta Yhdysvaltoihin ja Brasiliaan ja Länsi-Intian saarille ja muuallekin Amerikkaan on myynyt? Olisikihon ihan nykyisten Afrikkalaisten esi-isät? Eurooppalaisten laivoilla ne kyllä kuljetettiin Atlanttin yli. Mutta orjuus sinänsä ei ole mikään Eurooppalaisten Afrikkaan tuoma innovaatio vaan hyvin laajalti ihmiskunnan historiaa lähes kaikkialla. Viikingitkin harrastivat orjakauppaa. Jos joku minun esi-isäni sisko tai veli on tuhat vuotta tai edes 300 vuotta sitten kaapattu orjaksi vieraille maille niin miten se vaikuttaa minun elämääni 2000-luvulla? Sen jälkeisillä sukupolvilla on ehtinyt olla ihan muita murheita käsiteltävänä.

        Mun käsitys on että perimätietoa kulkee varsin hyvin yhdeltä sukupolvelta toiselle, mutta hyvin harvat kuitenkaan kertomalla pystyvät välittämään mitään tietoa ajalta jolloin eivät ole itse eläneet. Vanhuksilla ehkä olisi halua kertoa, mutta lapsilla ei kiinnostusta kuunnella ja sitten kun kiinnostus menneisiin herää, ei kukaan enää ole kertomassa. Suomessa sanomalehtitietoa alkaa olla melko hyvin 1800-luvun lopulta ja niitä tietoja voi sitten peilata perimätietona kerrottuun. Ja mihin sitä tietoa tarvitaan? Ei välttämättä mihinkään, mutta auttaapahan ainakin arvioimaan millainen sortaja tai sorrettu kukakin on taustansa mukaan.

        Ei kukaan ole väittänytkään, että orjuus olisi pelkästään eurooppalaisten keksimää ja harjoittamaa toimintaa. Ihminen on kautta aikain osoittanut kykynsä julmuuteen olipa etninen tausta mikä tahansa.

        Menneisyys vaikuttaa meidän kaikkien elämään enemmän tai vähemmän, vaikka jokin 300 vuotta sitten tapahtunut tuntuukin kaukaiselta. Et voi kuitenkaan tosissasi väittää, etteikö esim. Yhdysvalloissa harjoitettu orjuus enää millään tavalla vaikuttaisi nyky-yhteiskuntaan. Vaikka orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla, on orjuuden vaikutukset nähtävissä vielä tänä päivänäkin. Orjuudessa syntyi jopa 14 sukupolvea. Yli 12 miljoonaa orjaa vietiin Afrikasta Amerikoihin. Se on laajin vapaudenriisto koskaan maailmanhistoriassa ja sen merkitys eriarvositumiseen on valtava. Tummaihoiset ovat sukupolvi toisensa jälkeen kärsineet näistä vaikutuksista ja siltä ei saa sulkea silmiä.

        Tiesitkö muuten, että isän kokema stressi vaikuttaa siittöiden dna:han ja muuttaa lapsen aivokemiaa tavalla, joka lisää lapsen mahdollisuutta sairastua masennukseen? Ei tule ehkä heti tuollaistakaan ajatelleeksi, mutta pointti on, että edellisten sukupolvien kokemukset vaikuttavat monin tavoin tulevien sukupolvien elämään. Kaikkea ei tietenkään voi kaataa menneisyyden syyksi, mutta menneisyyden ja syy-seuraus-suhteiden ymmärtäminen auttaa löytämään ratkaisuja ja toimimaan paremmin tulevaisuudessa.

        "Tummaihoiset ovat sukupolvi toisensa jälkeen kärsineet näistä vaikutuksista ja siltä ei saa sulkea silmiä. "

        Meillä on kaksi täysin eri joukkoa: 1) tummaihoiset Amerikoissa, esim. USA:ssa tai Haitissa. Historia näkyy tietysti monella tapaa, esim. 1a) siten että tummaihoiset orjien jälkeläiset yhä asuvat samoilla seuduilla mihin orjat tuotiin ja 1b) sellaisetkin tummaihoiset, joilla ei geneettisesti olisi mitään yhteyttä orjiin, pelkästään ihonvärinsä vuoksi saattavat jopa itsekin identifioida itsensä tuohon joukkoon

        Sitten meillä 2) tummaihoiset Afrikassa, joilla suurimmalla osalla ei ole yksinkertaisesti minkäänlaista yhteyttä Atlantin yli käytyyn orjakauppaan. Isät ja esi-isät ovat täysin tietämättömiä, että sellaista on tapahtunut eikä se mitenkään voi vaikuttaa heihin geneettisesti. Ainoastaan psykologisesti voi kehittää itselleen harhan, että on jonkinlaisen sorron uhri, koska joku Kunta Kinte on joskus rahdattu orjalaivassa:D

        Ja tässä uhriutumishurmiossahan kaikenlaiset ihmiset kehittävät itselleen perusteita, miksi juuri he ovat kärsineet sortoa.

        On itsestäänselvää, että orjuuden vaikutukset näyttäytyvät erilaisina eri ihmisjoukoille ja yksilöille. Eiväthän tummaihoiset ole sen enempää yksi ja sama ryhmä kuin valkoihoisetkaan, mutta yleisellä tasolla on ilmeistä, että tummaihoisiin kohdistuu vielä nykyäänkin enemmän syrjintää ja negatiivista asennetta kuin valkoihoisiin. Samaan aikaan myös valkoihoinen saattaa kokea syrjintää ihonvärinsä takia eli ei se, että puhutaan yhdestä ongelmasta tarkoita jonkun toisen ongelman kieltämistä.

        Tunnut herkästi ajattelevan, että ihmisten kokemukset sorretuksi tulemisesta ovat pelkkää uhriutumista. Joidenkin kohdalla noin ehkä onkin, mutta en lähtisi vähättelemään kenenkään tuntemuksia. Jos nyt palaan taas lähemmäs alkuperäistä aihetta, niin Suomessa esiintyy tutkitusti paljon rasismia eli ongelma on todellinen. Yksilöiden kokemukset tästä kuitenkin vaihtelevat suuresti. Siinä missä eräs somessa seuraamani tummaihoinen henkilö on kertonut, että hänet on otettu vastaan Suomessa ystävällisesti eikä hän ole kokenut minkäänlaista rasismia, on jonkun toisen kokemukset aivan päinvastaisia. Erot yksilötasolla ovat siis valtavia, eikä kenenkään kokemusta sovi väheksyä.

        "Suomessa esiintyy tutkitusti paljon rasismia "

        Juu. On Afrikantähteä ja kaikkea. No aina voi mennä muuallekin. Ei täällä kenenkään ole pakko olla. Ei voi syyttää että olisi väkisin orjalaivalla tuotu. Ihan voi peiliin katsoa tai vanhempiaan syyttää.

        Ei kenenkään tarvitse täältä sen takia lähteä, että osa täällä olevista ihmisistä ei osaa kohdella toisia ihmisiä ihmisarvoisesti. Tuskinpa kukaan Afrikan tähteä suurimpana ongelmana rasismin suhteen pitää. Merkittävästi vakavampi ongelma on esim viharikokset.

    • Anonyymi

      Näiden juttujen suurin ongelma minun mielestäni on se, että ne todelliset ongelmat hautautuvat tämän älämölön alle. Siitä itse historiasta ei oijeasti nytkään puhuta yhtään mitään, vaan räksytetään yhdestä lopulta hyvin mitättömästä lautapelistä, suuntaan tai toiseen. Nyt meillä "ongelmana" on lautapeli ja jossain toisaalla se taas patsas. Siitä itse asiasta sen sijaan ei puhuta kuin sivulauseissa ja etäännyttävillä termeillä (kolonialistinen historia, rakenteellinen rasismi). Ja mikään ei tietenkään muutu, eikä kenellekään tule parempi olo, kun ei mistään oleellisesta oikeasti puhuta mitään. Se, että historia siivotaan pois näkyvistä, ei muuta sitä historiaa eikä korjaa niitä asioita. Sitten ei ole edes sitä vähää, mitätöntä lautapeliä, jonka varjolla voisi tapella. Jos ei historiasta voi puhua, jos pitää leikkiä, ettei sitä ole olemassa, niin ei siitä voi myöskään oppia.

      • Anonyymi

        Lisään vielä, että itseäni saamelaistaustaisena v.tuttaa jatkuva valitus "kulttuurisesta omimisesta" ja "stereotyyppisestä kuvastosta". Haluaisin kysyä ja olen muutamilta kysynytkin, että häpeätkö sä omaa kulttuuriasi ja sen historiaa, vai mikä siinä niin nyppii? Mun nenääni siinä puheessa nimittäin haisee häpeä, se ettei halua itse tulla assosioiduksi siihen kuvastoon. Mä en tunnista sitä puolta itsessäni saamentaustaisena, mutta suomalaisena joskus menneiltä vuosilta kyllä. Joskus oli aika, kun todella moni asia Suomessa "hävetti", kun siitä joku ulkomailla kysyi tai kommentoi, vaikka se ihminen puhui positiiviseen sävyyn. Kaikki "eukonkannot" ja "karjalanpiirakat" oli nolo juttu ja muilla oli "paljon hienompia juttuja". Nykyään olen jo aikaa sitten kasvanut eroon tuosta noloudesta ja vaikka en henkilökohtaisesti kaikkea "suomalaista" tajuakaan, niin mä voin silti olla tietyllä tavalla ylpeä ihan vaikka vain innovaation ja mielikuvituksellisuuden tasolla.

    • Anonyymi

      Muistakaa äänestää jatkossakin vassareita, vihreitä ja demareita. Sillä varmistatte sen, että sama meininki jatkuu. Koska heillä ei ole enää oikein mitään muuta jäljellä huomion saamiseksi.

      • Anonyymi

        Eivät heistä läheskään kaikki ole näiden juttujen takana, joten tarvitsee vain valita ketä äänestää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät heistä läheskään kaikki ole näiden juttujen takana, joten tarvitsee vain valita ketä äänestää

        Jokaisella on vapaus valita. Sitä sanotaan demokratiaksi. Jos haluaa tämän menon jatkuvan, kannattaa äänestää punavihreää blokkia.

        Meidän epäonneksemme meillä ei ole oikeastaan asialle mitään kunnollista vaihtoehtoa. Kokoomuskin on vähän niin ja näin Kirsi Pihoineen natseilla hänen ikkunan alla. Persut menettää oman uskottavuutensa nyt hallitusvastuussa. Pieni marginaalinen sinimusta liike on täynnä älyllisiä ameeboja.

        Mutta aina tulee kuitenkin vastavoima. Ja usein se vastavoima vähintään yhtä huono kuin se voima mitä vastaan se vastavoima syntyy. Näin käy aina kun järki jättää ihmiset.

        Mutta siitä huolimatta en näe Suomessa mitään muuta vaihtoehtoa kuin persujen äänestäminen suurimmaksi puolueeksi seuraavissa vaaleissa. Ei sen takia, että ne korjaisi kaiken. Vaan sen takia, että kaikki muut saisi kunnon näpäytyksen ja alkaisivat ehkä edes vähän miettimään mitä tekevät.

        Nimenomaan en halua nykymenon jatkuvan, joten kyllä äänestän. 😂

    • Anonyymi

      Kaiken maailman Afrikan tähdet kielletään, mutta Suomea siirtomaana käyttänyt Ruotsi on aina vaan pakollinen kieli kouluissa.

      • Anonyymi

        Kun se on katsos osan äidinkieli yhäkin. Eiköhän tuo perustu tasa-arvoon jossain määrin. Vaikka joskus muinon ruotsalaisuus oli merkki paremmasta ihmisestä, ei se enää ole.

        Onneksi. Häpeäisin sukuani, jos noin olisi.

        Jasu

      • Suomen valtiolliset rakenteet ovat Ruotsista ja kirkonkin valta tuli pääosin Ruotsista. Siirtomaaksi Suomea on vaikea sanoa jo siksikin, että täällä ei ollut oikeastaan mitään emämaahan ryövättävää. Suomi oli osa Ruotsia ja ruotsi enemmistön kieli tietyissä osin maata.

        En kannata pakkoruotsia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun se on katsos osan äidinkieli yhäkin. Eiköhän tuo perustu tasa-arvoon jossain määrin. Vaikka joskus muinon ruotsalaisuus oli merkki paremmasta ihmisestä, ei se enää ole.

        Onneksi. Häpeäisin sukuani, jos noin olisi.

        Jasu

        Ollaan ruotsalaisuudesta ja "paremmuudesta" keskusteltu ennenkin.

        Ruotsi on ollut valtion virkakieli eikä mitään kansainvälistä kauppaakaan suomeksi tehty. Tuosta seurasi, että suomalaiset ja suomenkieliset alkoivat käyttää ruotsia edetessään jonkinlaiseen asemaan. Samoin menneinä vuosisatoina ihan muunmaalaiset (siis ei-ruotsalaiset) aateliset käyttivät Suomessa ruotsia. Joten hyvin pitkään suomi säilyi lähinnä vain puhuttuna kielenä. Toisaalta sitten fennomaanit, jotka 1800-luvulla suomelle maan virallisen kielen aseman taistelivat, olivat itse pääosin jopa äidinkieleltään ruotsalaisia.

        Mutta talonpoikaisväestöä on maassa asunut kahdella kielellä eikä näiden välillä ollut mitään kieleen perustuvaa paremmuutta. Heikit ja Henrikit, Britat ja Riitat ovat olleet ihan samanarvoisia.

        Suomi oli rahvaitten kieli, mistäpä muusta sanonta bättre folk olisi voinut tulla? Huhutaan, että suomenruotsalaiset saivat opiskelupaikkojakin mitä supusuomen kieliset eivät.

        "Ruotsin kielestä tuli hallitseva kieli aateliston ja hallinnon keskuudessa ja koulutuksen kielenä. Suomen kieli jäi rahvaan, alempien virkamiesten ja paikallisten tuomioistuinten käyttöön suomenkielisillä alueilla. Suomi ja ruotsi ovat olleet Suomen virallisia kieliä vuodesta 1922."

        Lähde: wiki

        Juontaa niihin aikoihin, kun suomalaiset ei osannu esim. kirjoittaa, ja elivät torppareina ja talonpoikina. Ruotsalaisilla oli parempi koulutus, ja toimeentulo.

        Nojuu, näinpä sen oon itsekin ymmärtänyt. Pieni paremmuus etu, ken ruotsia osasi.

        Onhan se selvä, jos Ruotsin vallan alla eletään, ei suomalaisia altavastaajina ole niin ylös arvostettu ilman luku ja kielitaitoa. Silloin luokkaerot oli muutenkin ihan toista luokkaa, kun nyt, vaikka nytkin luokkajako näkyy. Rikkaat ja köyhät, työntekijät ja työttömät jne.

        Kateus etuoikeutettuja kohtaan on ollut olemassa ja voimissaan silloinkin.

        Säätyhän se sana oli jota hain. Säätyläisyys.

        Jasu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi oli rahvaitten kieli, mistäpä muusta sanonta bättre folk olisi voinut tulla? Huhutaan, että suomenruotsalaiset saivat opiskelupaikkojakin mitä supusuomen kieliset eivät.

        "Ruotsin kielestä tuli hallitseva kieli aateliston ja hallinnon keskuudessa ja koulutuksen kielenä. Suomen kieli jäi rahvaan, alempien virkamiesten ja paikallisten tuomioistuinten käyttöön suomenkielisillä alueilla. Suomi ja ruotsi ovat olleet Suomen virallisia kieliä vuodesta 1922."

        Lähde: wiki

        Jasu

        Alusta on aloitettava. Ei opiskelupaikkojakaan ole ennen kuin niitä tekee.

        Pernajan Mikaelille oli ihan sama oliko äidinkielensä suomi vai ruotsi: lähikouluun piti mennä yli 100 km päähän Viipuriin ja opiskella latinaksi. Jatko-opintoja sai Wittenbergissä. Ruotsin Uppsalassa olisi myös ollut yliopisto, mutta latinaksi sielläkin opiskeltiin.

        Lutherit, Calvinit, Agricolat ym. sitten käänsivät ensin kirkon puhumaan kansan kieltä. Turkuun perustettiin 1600-luvulla Ruotsin kolmas yliopisto, mutta mitään muuta kuin pappien juttuja ei sielläkään opetettu ennen kuin joskus 1700-luvulla.

        Kirkko piti huolen, että lapset saivat jonkinlaisen sisä- ja ulkolukutaidon. Paljon mitään luettavaahan ei ollut pitkään aikaan. Kansakoulunopettajia alettiin enemmän kouluttaa 1800-luvun lopulla ja tarvetta oli, koska halua perusopetuksen järjestämiseen lienee ollut aika yleistä. Muutama isovaareistani on eri paikkakunnilla ollut jossain roolissa puuhailemassa 1900-luvun vaihteen kansakouluja. Ja intoa varmasti on ollut enemmän kuin kokemusta, koska mitään koulutaustaahan heillä itsellään ei ole ollut. Yhdellä mamulla lienee kotimaastaan ollut jonkinlainen alkeiskoulu käytynä.

    • Anonyymi

      Mun mielestäni myös pasianssi on sellainen peli, jonka saisi kieltää. Jotenkin se kuulostaa simpanssilta, joka on suora viittaus Afrikkaan ja kun mennään riittävän pitkälle niin sehän on viittaus Afrikan alkuperäisväestöön ja sitä kautta loukkaava. Toisaalta pelin nimestä voidaan erottaa myös Anssi ja Pasi eikä tämä ole oikein kummallekaan osapuolelle. Jos olisin Pasi tai Anssi niin häpeäisin kyllä todella!

    • Anonyymi

      Joillekin, jotka eivät ole opiskelleet ruotsinkieltä edes vähäisesti, on kieliongelmat.
      Ja vaikkeivät edes koskaan puhuisi, ruotsinkieli on ongelma.
      Onhan se vähän niinkin, että jos ei tykkää kaurapuurosta, sen Porina kattilassa on ongelma.
      Vilma

    • Näitä tällaisia liikkeelle laittavat ihmiset tai ryhmät missä kompostissa nyt sikiävätkään ovat täydellisen sokeita todellisille ongelmille, malliesimerkkejä tyhjänlässyttäjistä.
      Voisivat käyttää hukkaamansa hapen johonkin edes etäisesti hyödylliseen eivätkä vain haukkoa henkeä kuin kala kuivalla maalla. Sen luokan potaskaa että tässä kohtaa huumorintaju loppuu ihan täysin. Piste.

    • Anonyymi

      Lapsellista nillitystä. Ihmiset vain tyhmistyvät entistä pahemmin. Kiitos netin.

    • Mä oon pläränny tätä ketjua ylös ja alas. Mutta en löydä kuka tänne ois tänään kirjoittanut, mutta itsekseen vaan nousee.

      No sanotaan sitten. Että toi Afrikan tähti juttu on ihan vaan siks. Ettei todellisia ongelmia nähtäs. Eli noi venäjän ja kiinan toimet Afrikassa vaatis kyllä tutkimista. Tietyllä tapaa siirtomaakausi on monet Afrikan ongelmat aiheuttanut, mutta ei se mitenkään oikeuta venäjän ja kiinan toimia tai pienennä niiden vastuuta.

    • Anonyymi

      KOKEILE P0ELIÄ FARCAPEW-LUMISWEIKKAILU

      NIIN ON PELI SELLAINWEN

    • Siitä tuli vasemmistoedustajan vallanväline. Häipyypä ne nyt Turun lasten hoitopaikoista tai ei, niin hän on jo saanut mitä kohulla aikoi saada.
      Näkyvyyttä.

      • Vahvistivat ainakin stereotyyppistä mielikuvaa järjenjuoksun ja ihonvärin korrelaatiosta. Musta on ihan oikea väri kumisaappaalle.

    • Anonyymi

      Ketään ei kiinnosta, kova äänisen vähemmistön turhan päivästä lässyttämistä. Todellista rasismia on täyttää tämä pieni maa enemmistö roduilla

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1448
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1003
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      876
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      727
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      718
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      677
    10. 68
      672
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      654
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    14. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      12
      645
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      141
      524
    Aihe