Toimeentulotukeen suunnitellaan muutoksia

Viimevuosien lakiesitysten sähläyksien vuoksi toivon, että lakipykälät toimeentulotuessa menee kerralla oikein eikä lispahduksia tule.

Esim julkisuudessa esitetään että "kannattamatonta yritystoimintaa pyörittävillä ja ilman opintotukimahdollisuutta opiskelevilla olisi jatkossa velvollisuus ilmoittautua kokoaikaisen työn hakijaksi."

Kunhan ei käy niin, että jopa ne, jotka eivät tukea hae, joutuvat ilmoittautumaan työttömiksi, "jotta eivät jää työmarkkinoiden ulkopuolelle".
10153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Kunhan ei käy niin, että jopa ne, jotka eivät tukea hae, joutuvat ilmoittautumaan työttömiksi"

No eihän ne tuolloin tarvitse edes mitään tukia!?
Ne saa joko palkkaa tai työkkärinkorvausta = työnhakija tai osa-aikainen. Ja sitten on ne jotka pärjää omillaan.....

Äänestä

Tuosta se itku ja valitus alkaisi.

Äänestä

Pahimmassa tapauksessa, tosin epätodennäköistä, työtön voisi joutua töihin.

Äänestä

Linkki asiaan: https://yle.fi/a/74-20135284

Tavoitteena on puolittaa toimeentulotukea tarvitsevien määrä väestöstä ja vahvistaa julkistaloutta 70 miljoonalla eurolla.

Työryhmä hakisi säästöjä toimeentulotuen menosta muun muassa ottamalla täysimääräisesti huomioon myös vähäisiksi katsottavat tulot, kuten veronpalautukset, erilaiset rahalahjat sekä vanhempien antamat avustukset.

Nykyisin toimeentulotuen ansiotuloista jätetään ottamatta huomioon 150 euroa kuukaudessa, eli tämän verran on mahdollista tienata ilman, että se vaikuttaa maksettavan toimeentulotuen määrään. Työryhmä ehdottaa tämän suojaosan poistamista, koska sillä ei ole ollut työryhmän mukaan erityistä työllisyysvaikutusta. Muutos säästäisi toimeentulotuen menoista noin 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Työryhmä väläyttää myös toimeentulotuen perusosan tason alentamista ja toteaa, että perustuslaista ei seuraa “välttämättä” ehdotonta estettä tälle. Muistiossa on laskettu esimerkkisäästö, jossa perusosan tason alentaminen yhdellä prosentilla toisi noin 12 miljoonan euron säästöt ja neljän prosentin alennus 48 miljoonan euron säästöt. Vuonna 2025 perusosa on esimerkiksi yksinasuvalla 593,55 euroa.

Äänestä
  • Kokoomus Orpon porvarihallituksen harjoittamaa porvarillista talouspolitiikkaa.

    Äänestä

Kaikki tuet pois ja ihmiset töihin. Jos työnteko ei kiinnosta, kuolkoot pois.

Äänestä
  • Sopeutumistuet ensin. Tuottamattomia maataloustukiakin maksetaan ihan liikaa. Metsänomistajien tuet joutaa myös leikkuriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sopeutumistuet ensin. Tuottamattomia maataloustukiakin maksetaan ihan liikaa. Metsänomistajien tuet joutaa myös leikkuriin.

    Tuet sallittava vain ulkomaiden maatalouksille.

    Äänestä

  • Sanoo kotona asuva ja äidin helmoissa pyörivä sosiaalipummi persu.

    Äänestä

Ihanan kristillistä. Hallitukselle kolehti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viimevuosien lakiesitysten sähläyksien vuoksi toivon, että lakipykälät toimeentulotuessa menee kerralla oikein eikä lispahduksia tule.

Esim julkisuudessa esitetään että "kannattamatonta yritystoimintaa pyörittävillä ja ilman opintotukimahdollisuutta opiskelevilla olisi jatkossa velvollisuus ilmoittautua kokoaikaisen työn hakijaksi."

Kunhan ei käy niin, että jopa ne, jotka eivät tukea hae, joutuvat ilmoittautumaan työttömiksi, "jotta eivät jää työmarkkinoiden ulkopuolelle".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu