Paras Jeesus elokuva ikinä?

Anonyymi-ap

Muistan nähneeni kerran elokuvan, jossa Jeesus päätti tulla alas ristiltä ja meni naimisiin Maria Magdaleenan kanssa, mutta sitten Magdaleena kuoli ja Jeesus meni naimisiin Marian, Martan sisaren kanssa. Sen jälkeen Jeesus tapasi Paavalin, joka julisti jonkun toisen ylösnousemuksesta, mutta Jeesus ei pitänyt Paavalista ja tämän sävystä. Ja kun Jeesus oli vanha ja nukkumassa pois Jerusalemin tuhon aikana, Juudas Iskariot tuli hänen luokseen ja suuttui, että Jeesus oli pettänyt opetuslapsensa. Mutta lopulta Jeesus palasi ristillä ja sanoi, että kaikki on nyt täytetty.

Uskoisin että sitä elokuvaa taidettiin kutsua Kristuksen viimeiseksi kiusaukseksi (The Last Temptation of Christ).

17

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä, aivan oikein! Elokuva **"Kristuksen viimeinen kiusaus" (The Last Temptation of Christ)** on Martin Scorsesen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1988, joka perustuu Nikos Kazantzakisin samannimiseen romaaniin.

      Elokuva herätti aikanaan paljon keskustelua ja kiistoja erityisesti sen uskonnollisen sisällön vuoksi, sillä se kuvaa Jeesuksen elämää ja kamppailua inhimillisten kiusausten kanssa, mukaan lukien mahdollisuus elää tavallista elämää. Willem Dafoe näyttelee Jeesusta, ja elokuvaan kuuluu myös muita merkittäviä näyttelijöitä, kuten Harvey Keitel (Judas Iskariot) ja Barbara Hershey (Maria Magdalena).

      Se on vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos, joka keskittyy Jeesuksen inhimilliseen puoleen ja hänen kamppailuunsa kutsumuksensa kanssa.

      • Anonyymi

        Kyllä, elokuvan **"Kristuksen viimeinen kiusaus" (The Last Temptation of Christ)** voi katsoa useissa suoratoistopalveluissa Suomessa.

        Tällä hetkellä elokuva on saatavilla seuraavissa palveluissa:

        :::contextList

        **Blockbuster**
        Voit vuokrata tai ostaa elokuvan Blockbusterin kautta.
        :::

        :::contextList

        **Apple TV**
        Elokuvan voi vuokrata tai ostaa Apple TV:n kautta.
        :::

        :::contextList

        **SF Anytime**
        Elokuvan vuokraus ja osto ovat saatavilla SF Anytime -palvelussa.
        :::

        :::contextList

        **Viaplay**
        Elokuvan voi vuokrata tai ostaa Viaplayn kautta.
        :::

        :::contextList

        **Telia Play**
        Elokuvan vuokraus on mahdollista Telia Play -palvelussa.
        :::

        Huomioithan, että saatavuus ja hinnat voivat vaihdella palveluittain ja ajan myötä. Suosittelen tarkistamaan kunkin palvelun ajantasaiset tiedot ennen vuokrausta tai ostoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, elokuvan **"Kristuksen viimeinen kiusaus" (The Last Temptation of Christ)** voi katsoa useissa suoratoistopalveluissa Suomessa.

        Tällä hetkellä elokuva on saatavilla seuraavissa palveluissa:

        :::contextList

        **Blockbuster**
        Voit vuokrata tai ostaa elokuvan Blockbusterin kautta.
        :::

        :::contextList

        **Apple TV**
        Elokuvan voi vuokrata tai ostaa Apple TV:n kautta.
        :::

        :::contextList

        **SF Anytime**
        Elokuvan vuokraus ja osto ovat saatavilla SF Anytime -palvelussa.
        :::

        :::contextList

        **Viaplay**
        Elokuvan voi vuokrata tai ostaa Viaplayn kautta.
        :::

        :::contextList

        **Telia Play**
        Elokuvan vuokraus on mahdollista Telia Play -palvelussa.
        :::

        Huomioithan, että saatavuus ja hinnat voivat vaihdella palveluittain ja ajan myötä. Suosittelen tarkistamaan kunkin palvelun ajantasaiset tiedot ennen vuokrausta tai ostoa.

        Jos sen ostaa, tuleeko se DVD:nä vai Blurayna? Vai onko asia niin kuin pelkään sen olevan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sen ostaa, tuleeko se DVD:nä vai Blurayna? Vai onko asia niin kuin pelkään sen olevan?

        Kysy itse. Minä katselen Viaplayta netissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy itse. Minä katselen Viaplayta netissä.

        Eli et tiennyt mutta vastasit silti... :)


    • Anonyymi

      John's gospel

    • Anonyymi

      Se jossa Jeesus esitti Mel Gipsonia
      Raamatusta
      vai olikose toisin päin, Mel käsikirjoitti myös sen

    • Anonyymi

      Ei leffa, mutta lyhyt sketsi: Ketosen ja Myllyrinteen tähdittämä ”Pääsiäinen meni”. Siinä opetuslapset toipuvat pääsiäisen kännäämisestään yrittäen muuttaa vettä viiniksi kuten Jeesus. Marialla on uusi poikaystävä. Jeesus nousee jostain ojasta. Hän oli vetänyt niin rajut kännit, että opetuslapset luulivat hänen kuolleen.

    • En ole koskaan katsonut Jeesuselokuvia, mutta ala-asteella 1-2. luokalla meillä oli ennen pääsiäistä Jeesusviikko, jolloin koko lukujärjestys oli tuutattu täyteen Jeesusta koska meillä oli vanhoillislestadiolainen opettaja ja melkein kaikki lapset olivat vanhoillislestadiolaisia.

      Olisimme varmasti katsoneet Jeesuselokuvia, jos liikkuva kuva ei olisi ollut syntiä. Sen vuoksi me katselimme Jeesusta sellaisilta isoilta pahvisilta opetustauluilta. Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja tuhannet ihmiset huusivat hoosiannaa haltioituneina, levittelivät vaatteita ja palmunoksia Jeesukselle. Jeesus syö opetuslasten kanssa omaa lihaa ja verta. Jeesus rukoilee Getsemanessa. Jeesus tuomitaan. Jeesus ruoskitaan. Jeesus kantaa ristiä. Jeesus roikkuu ristillä.

      Lisäksi opettaja luki meille Jeesustarinoita ja meidän piti piirtää Jeesuskuvia tapahtumista. Hassua, ettei noista mistään ole mitään mainintaa vuohipaimenten myyttikokoelman ulkopuolella. Siinä meni elämästä kaksi viikkoa hukkaan kun tuollaiseen soopaan joutui osallistumaan.

    • Anonyymi

      Jeesus and Moe tarinat on opettavaisia.

    • Anonyymi

      bad taste

    • Anonyymi

      Paras Jeesus löytyy Raamatusta!

      • Anonyymi

        Se tarkoitti sitä eilistä Bruce -taivaanlahja elokuvaa ?


    • Anonyymi

      Brianin elämä? Eikös siinäkin ollut Jeesus, mutta viereisellä kukkulalla ristillä...

      Paras kohta elokuvassa on, kun joku henkilöistä haluaa (vastarintaliikkeen edustajana) arvostella roomalaisia ja kirjoittaa muuriin: "Romanes eunt domi."
      Paikalle tulee roomalainen sotilas ja korjaa juutalaisen latinan kielioppia ja kertoo, miten se kirjoitetaan oikein. Ja sanoo lopuksi: "Kirjoita se 100 kertaa tähän muuriin ja ota opiksesi." Seuraavana päivä roomalaisten partio näkee muurin, joka on kirjoitettu täyteen: "Romani ite domum." Ja decurio saa hepulin.

      Paha juttu oli myös se, kun aviottomalle lapselle Brianille selvisi, että hänen isän oli roomalainen centurio nimeltään Nussius Maximus...

      • Anonyymi

        Historioitsijoiden mukaan Brianin elämä on realistisin elokuvakuvaus ristiinnaulitsemisesta. Ristillä kuoleminen ei ollut nopeaa ja se oli osa kidutusta. Ristiinnaulitut myös lauloivat lohduttakseen itseään, ja joitakin jopa käytiin hakemassa alas ristiltä.


    • Anonyymi

      Aion tehdä uuden filmin, jossa Jeesus naulitaan naulapyssyllyä puhelinpylvääseen niin tanakasti, ettei hän lähde siitä irti kuin vasta kolmantena päivänä dynamiitilla räjäyttämällä. Kuolemattomana Jeesus ei tietenkään ole siitä moksiskaan ja sitten hän lähtee opetuslastensa kanssa Golgatan lähibaariin ottamaan pienet ja syömään janssoninkiusausta.

      Syötyään Jeesukselle tulee paha olo. Hänelle iskee kiusaus lennättää pyhä yrjö pitkin pöytää ja niin hän myös tekee. Tulee valtaisa ylösnousemus! Siunattua yrjöä alkaa virrata baarin ovista ja ikkunoista ulos. Samalla myös Jeesus ja opetuslapset työntyvät yrjövirrassa pihalle. Näette mitä sitten tapahtuu, kunhan filmi on valmis.

      • Anonyymi

        Muista lisätä elokuvaasi myös PH:n eli PalliHien väkevän läsnäolon hypittävä vaikutus!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      122
      1701
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1382
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      982
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      980
    5. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      65
      826
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      78
      816
    7. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      770
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      741
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      671
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      62
      658
    Aihe