Kysymys juomisen peittelystä

Anonyymi-ap

Hei!

Minulla on epäilys, että tutustumani mies ei hallitse alkoholinkäyttöään.
Syyt epäilyyn:
1. Sopinut useita treffejä siten, että iltasella ehdottaa ja muutenkin viestintä eloisampaa. Seuraavana päivänä aivan erilainen käytös ja kommunikaatio. Peruu sovittuja tapaamisia helposti.
2. Yritti siirtää ensitreffejä baariin. Kun en halunnut, hän ehdotti uutta päivää.
3. Aluksi laittoi runsaasti kuvia mm.baarista ja saunailloistaan, kun sitten jossain vaiheessa kysyin alkoholinkäytöstä, ne loppuivat kuin seinään. Samoin ilta-aikaan lähetetyt hellät viestit. Ihankuin olisi jopa jättänyt puhelimen sivuun ulkona ollessaan.
4. Selkeästi toisaikaisuutta käytöksessä.

Ainoa mikä hämää, on hyvin puhdas koti ja hyvä työ. Itselläni ei pysy edes hiusharja omalla paikallaan kotona.

Nyt haluaisin kuulla kokemuksia muilta miehiltä, joilla aiheesta on kokemusta.

Eli voiko alko olla ongelma vai eikö sitä vaan nappaa?

2

326

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pysyyhän se koti helposti siistinä, jollei siellä koskaan ole.

    • Anonyymi

      Koti voi olla siisti, vaikka alkoholisti olisikin. Ja mikäli palkka on hyvä, voi palkata siivoojan.
      Tuntuu viihtyvän baareissa, joten varaudu siihen, että haluaa joka perjantai baariin tai useammin.
      Itse seurustelin jonkin aikaa naisen kanssa, joka aina treffeillä halusi lähteä baariin. Ei kestänyt se suhde pitkään.
      Toinen exä Tiina (nimi muutettu) taas meni naimisiin baarisiepon kanssa, tekivät lapsen ja sitten baarisieppo lähtikin lätkimään.
      Meidän suhde taas päättyi siihen, että Tiina halusi naimisiin ja lapsen. Minä en kumpaakaan.

      Mikäli olette pidempään sopineet treffit ja hän perunut, suosittelen etsimään parempaa suhdetta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1168
    2. 69
      1071
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      838
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      761
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      741
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      694
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      633
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      618
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      38
      518
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      487
    Aihe