Odotan lasta. Se on ensimmäinen lapsenlapsi anopilleni. Kun raskaus tuli ilmi, niin alkoi neuvot liikunnasta ja ruokavaliosta. Utelut alkoholinkäytöstä ja että olenko nyt ihan varmasti ollut tupakoimatta koko raskauden ajan! Nyt on pari kertaa tullut käytyä neuvolassa. Heti neuvolasta päästyäni puhelin soi ja kas, anoppihan se siellä kyselemässä, että kuinka meni ja oliko erikoista ja oliko kasvanut ym. ym.
Onko kaikki anopit/vanhemmat tällaisia? Ei oma äitini (ensimmäinen lapsenlapsi hänellekkin) tenttaa tai jaa neuvojaan ja täytyy sanoa, että arvostan sitä suuresti, kun hän antaa meille oman rauhan!
Pelottaa vain jo etukäteen se aika kun lapsi on syntynyt. Jos anoppi ravaa kotonamme taukoamatta tai soittelee jatkuvasti. Tekisi mieli mennä synnyttämään "salaa" heiltä ettei vain tule neuvoja, että kuinka pitää punnata ym. Ja tietenkin hän tungeksii heti ensimmäisenä sairaalaan katsomaan tulokasta!
En tiedä kauanko jaksan, ennenkuin räjähdän! Onko teillä keinoja kuinka tämän tilanteen voisi ratkaista, ilman että anoppi ottaa nokkiinsa?
Onko kaikki anopit/vanhemmat tällaisia? Ei oma äitini (ensimmäinen lapsenlapsi hänellekkin) tenttaa tai jaa neuvojaan ja täytyy sanoa, että arvostan sitä suuresti, kun hän antaa meille oman rauhan!
Pelottaa vain jo etukäteen se aika kun lapsi on syntynyt. Jos anoppi ravaa kotonamme taukoamatta tai soittelee jatkuvasti. Tekisi mieli mennä synnyttämään "salaa" heiltä ettei vain tule neuvoja, että kuinka pitää punnata ym. Ja tietenkin hän tungeksii heti ensimmäisenä sairaalaan katsomaan tulokasta!
En tiedä kauanko jaksan, ennenkuin räjähdän! Onko teillä keinoja kuinka tämän tilanteen voisi ratkaista, ilman että anoppi ottaa nokkiinsa?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Katso,jos suinkin voit asiaa myös anopin näkökulmasta. Vauva on hänen ensimmäisensä, eli tekee historiaa, siis tekee anopistasi mummon.
Se on iso käänne ihmisen elämässä. Yhtä iso kuin sinulle, joka tulet äidiksi.
Hän ei varmaankaan tarkoita pahaa, ja sehän on pääasia, se, mitkä ovat anopin tarkoitusperät. Hän vain haluaa olla jollain lailla mukana. Miltä sinusta tuntuisi, jos hän ei olisi ollenkaan kiinnostunut asiasta, tai ilmaisisi peräti, ettei halua lapsenlasta nimenomaan sinulta?
Laita ne anopin neuvot omaan lokeroon ja lokero kiinni, niin minä tein.
Me ollaan ihmisinä erilaisia, jos äitisi ei tenttaa, niin hyvä on, hän luottaa, ettet hylkää häntä ja tarvittaessa otat neuvoja vastaan. Anoppisi saattaa olla epävarmempi, ja kokee että hän neuvoineen pysyy kelkassa mukana.
Laita ne kyselyt ja ohjeet toisesta korvasta ulos ja hymyile sisäänpäin viisaasti. Monasti ne ohjeet ainakin minun anopillani ovat enemmän muisteluita, miten ennen hoidettiin. Hän kai vertailee entisajan tapoja ja nykyisiä. Toisaalta on mielenkiintoista tietää, miten ennen hoidettiin. Ei anoppinikaan tarkoita, että minun pitäisi hoitaa sillä tavalla.
Voisit vähän makeilla anoppiasi ja kysellä, miten hän hoiti vauvojaan ennen vanhaan, ja kertoa mitä ohjeita nykyisin neuvolasta annetaan. Säilyypähän sopu. Kun anoppi on näin tyydytetty, ei hän niin usein häiritsekään. Minä tein näin, ja se osoittautui hyväksi jipoksi. Oli hauskaa kuulla, millainen oli anopin oma raskausaika.
Anna hänen olla innoissaan, kyllä se siitä aikaa myöten laimenee.
Ja tottahan anopit ja äidit haluavat olla melkein ensimmäisiä vauvan katsojia. Ketkä sitten? Minusta se kuuluu heille suoda, ei vauva katsomisesta rikki mene. Itsenäinen ihminen kestää normaalit kuviot sukulaisten kesken. Valitettavasti on näin, että näillä aviomiehillä on myös äidit, jotka vaan on jotenkin hyväksyttävä mukaan. Ei se puolisosta tuntuisi kivalta, jos panttaa lasta hänen vanhemmiltaan.
Sinun se vauva loppupelissä kuitenkin on.
Niin. Kun vain pystyisi siihen. Olen aina ollut hyvin itsenäinen ihminen ja minua ei haittaisi, vaikka anoppi ei olisi kiinnostunut ollenkaan. Mutta tosiaan parempi näin päin, kuin se että hän ei haluaisi tätä lastenlasta minulta jne.
Tämä kaikki on vaan niin rasittavaa. Haluaisin enemmän omaa rauhaa, enkä jaksaisi kuunnella joutavia höpinöitä ja neuvoja.
koska anopin apu saattaa olla jossain vaiheessa todella tarpeen esim voit tarvita lastenhoitoapua, ja jos suhtaudut noin ylimielisesti jo nyt, on varmasti melko turha odotella apua, kun sitä tarvitset. Olen tässä huomannut, että kn on raskaana, kaikki ympärillä olevat ovat innoissaan ja lupailevat tulevansa lapsenvahdiksi AINA tarvittaessa, mutta kun se vauva on sitten syntynyt, huomataan,ettei sen hoito olekaan ihan niin helppoa ja kivaa, eikä sitä hoitoapua meinaa saada mistään.
Minun ei tarvitse alistua pikkulapsen tasolle, kun kerran olen aikuinen itsestäni huolehtiva ihminen. En minä halua kuunnella anopilta joutavia neuvoja vain häntä miellyttääkseni ja siinä toivossa että saisin sitten joskus hoito-apua lapselleni.
Minun ei auta muu kuin sanoa asiasta anopilleni. Eihän tätä kukaan jaksa.
Mitä v**ua? Painu nyt jonnekin. Kyllä eka vauva on ÄIDILLE maailman valtavin juttu. Anoppihan on jo lapsensa saanut ja hoitanut ja raskaudet kokenut.
Vai muka "yhtä iso" juttu anopille! Poistun nauramaan.
silmään osu just sama asia..muka yhtä iso juttu..en kyl mäkään allekirjoittais tota.. ;)niin ja alkuperäiselle lähettäjälle haluan sanoa et mun mielestä et oo ylimielinen, niinku joku pöllö väitti, vaan kuulostat aivan vilpittömästi siltä, ettet enää jaksa kuunnella neuvoja sun muuta. niin ja eihän siinä mitään jos kerran sanotaan mut tuntuu et sä oot joutunu kuulemaan samoja asioita vähän useammin..?! onnea odotukseen!! :)
Jokainen tarvii apua aina, silloin luontaisin äitiini tai anoppiin, heillä on luontainen kiintymyssuhde lapseen, mitä vieraalla ihmisellä ei juurikaan ole. Lapselle tulee luoda mahdollisuus tutustua läheisiin turvallisiin ihmissuhteisiin pienestä pitäen. Mitä laajempi tukiverkko ympärillä sitä paremmin myös ydinperhe jaksaa. Jakamalla ilonhetket kaksinkertaistuvat ja surut hieman pienenevät. Iloja ja suruja joudumme kokemaan halusimmepa tai emme. Nykyisin kuulee ydinperheen sulkeutuvan kuin simpukan. Jos apua tarvii isä tai äiti, silloin apua ei saada mistään, eikä uskalleta edes pyytää, koska pitää vain pärjätä omillaan. Tälläinen asenne ei toimi mitenkään, apua aina tarvitsemme ja toivottavasti sitä myös silloin saamme ja vuorollamme olemme itse apua myös antamassa.
Yritä pitää mielessäsi, että anoppisi haluaa lapsen parasta. Se, että hän huolehtii lapsesta ja hösää kaikesta, ei ole epäluottamuslause sinua kohtaan. Hän huolehtii lapsesta eikä välttämättä edes ymmärrä, että sinä loukkaannut siitä huolehtimisesta.
Voisitko jutella anoppisi kanssa asiasta? Kertoisit, että arvostat hänen huolenpitoaan lapsesta mutta että se tuntuu sinusta myös siltä kuin anoppisi epäilisi sinun kykyjäsi. Ehkä sen jälkeen hän osaisi antaa neuvonsa paremmalla tyylillä.
Et ole tosissasi! Vaikka varmaan oletkin :((((
Panen vaikka pääni pantiksi siitä, että kuulut niihin äidinpoikanössyköihin, jotka eivät osaa edes kuvitella millaista on OMA ELÄMÄ.
Tuo lapsen parasta haluaminen; sillä on moni anoppi ja anopin poika tehnyt vaimon ja miniän elämän helvetiksi.
Eikä se yleensä ilman sinun kaltaisesi miehen apua edes onnistuisi.
Paljon kannattaa keskustella anoppinsa kanssa, jos tuloksena on samat neuvot eri tyylillä.
Muuta pois (lapsuuden) kodistasi - myös henkisesti.
On kertonut äitinsä käyvän pesemässä ikkunat.
Sääli tulee "Tanen" vaimoa, mitenkähän se jaksaa. Ja sitten tuo raukkis kirjoittelee näilläkin palstoilla muka jonakin kaikkiviisaana. Isä Aurinkoinen? Hmm.
Tässähän tuntee itsensä julkkikseksi.
No teille femakoille kerrottakoon, että viimeksi edes näin äitiäni pääsiäisenä. Sitä ennen joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Nyt kesälomalla pitää taas piipahtaa kylässä. Jos tuon perusteella joku pitää minua mammanpoikana, niin hänen on häpeänsä. Kuinka harvoin äitiään pitää käydä tervehtimässä, jotta voisi nimittää itseään itsenäiseksi?
Anoppi kuitenkin asuu lähempänä ja häntä tulee nähtyä useammin. Ja olen hänen kanssaan hyvissä väleissä, vaikka välillä riitelemmekin.
Tiedättekö, mikä on ilmeisesti suurin ero minussa ja teissä? Minä yritän nähdä hyvää jokaisessa ihmisessä, jopa anopissa. Teille anoppi ilmeisesti on lähtökohtaisesti paha ja ilkeä kunnes toisin todistetaan. Olen huomannut tuota samaa vikaa monissa muissakin ihmisissä. He näkevät asiat vain omalta kannaltaan, eivätkä edes yritä ymmärtää, miksi joku toimii niin kuin toimii. Kun heille yrittää selittää muiden motiiveja, alkaa haukkuminen. Maailmanhan ja erityisesti muiden ihmisten pitäisi toimia juuri niin kuin he haluavat. Erilaisia mielipiteitä ei suvaita.
Se, että äitini on joskus kylässä ollessaan pessyt ikkunamme, ei tarkoita ettemmekö itsekin osaisi sen tarvittaessa tehdä. Mutta sinullehan se sitä tarkoittaa, eikö vaan? Onko kukaan koskaan auttanut sinua missään? Onko kukaan esimerkiksi korjannut autoasi tai vaihtanut renkaasi? Tarkoittaako se sitä, ettet itse osaa niitä hommia tehdä? (Tosin sinun kohdallasi se taitaa tarkoittaa. Muuten tekemäsi johtopäätökset on vaikea selittää.)
Mutta palataan aiheeseen. Monet isoäidit hyysäävät lapsenlapsiaan. Siinä vaiheessa miniä voi
- yrittää ymmärtää anoppiaan ja pysyä hänen kanssaan väleissä
- kiljua itsenäisyyttään ja aloittaa sota anopin kanssa
- pakata kassinsa ja erota miehestään.
Jokainen voi miettiä, mikä noista on järkevintä. Se, että ymmärtää vastapuolen tekojen syyt, ei tarkoita sitä, että menettäisi itsenäisyytensä. Asioita voi ymmärtää ja niistä voi jutella, vaikka pitäisikin oman päänsä.
Suoraan sanottuna tuollainen mammanpojaksi nimittäin vain siksi, että joku ajattelee muitakin kuin itseään, on täysin naurettavaa. Tämän kirjoituksen alussa nimitin sinua femakoksi. Juuri sellaiselta sinä ainakin vaikutat. Olet niin pirun itsenäinen, että lopulta oletkin vain kitkerä jääräpää. Yritä löytää sellainen sopiva kultainen keskitie. Voit olla itsenäinen, vaikka välillä kuuntelisitkin muiden mielipiteitä ja yrittäisit pitää rauhaa yllä.
"Monet isoäidit hyysäävät lapsenlapsiaan. Siinä vaiheessa miniä voi
- yrittää ymmärtää anoppiaan ja pysyä hänen kanssaan väleissä
- kiljua itsenäisyyttään ja aloittaa sota anopin kanssa
- pakata kassinsa ja erota miehestään."
Tuopa oli aika paksua. Onko anoppi joku auktoriteetti jota tulee ymmärtää ja totella tai muuten joutuu pakkaamaan kassinsa ja erota häntä ja minua yhdistävästä ihmisestä???
Kukas minua ymmärtää ja tottelee minua itseäni koskevassa asiassa? Tämä lapsihan tulee kuitenkin olemaan MINUN. Ei hänen.
Anoppini on kerännyt tiedot neuvola-ajoista pojaltaan ja äidiltäni. Ensimmäisen käyntikerran onneton menin hänelle sanomaan ja siitähän se alkoi. Ja aina kun hän aloittaa neuvonnan, niin lause alkaa näin :" En minä nyt halua sinua neuvoa millään tavalla, mutta......." Argh!
Tästälähtien käyn salaa neuvoloissa ja en ole muka tietävinäni milloin seuraava aika on. Katsotaan miten käy.
Mikä luetun ymmärtämisessä on noin vaikeaa?
"Tuopa oli aika paksua. Onko anoppi joku auktoriteetti jota tulee ymmärtää ja totella tai muuten joutuu pakkaamaan kassinsa ja erota häntä ja minua yhdistävästä ihmisestä???"
Juurihan minä kirjoitin, että toista ihmistä voi ymmärtää, vaikka pitäisikin oman päänsä. Sinä voit ymmärtää anoppiasi, vaikket tottelisikaan häntä.
Miten voi keskustelu olla noin vaikeaa? Luitko sinäkään ajatuksen kanssa sitä, mitä minä kirjoitin? Ei ymmärtäminen tarkoita sokeaa tottelemista. Ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että tietää toisen motiivit. Ei sinun siitä huolimatta tarvitse niitä motiiveja hyväksyä.
Tuo ymmärtäminen auttaa kuitenkin välien säilyttämiseen. Tuskin sinäkään haluat katkaista välisi anoppiin kokonaan. Sen vuoksi elämä on helpompaa, jos edes ymmärtää, miksi toinen toimii niin kuin toimii.
Mutta ainahan voi aloittaa oman kiljumisensa ilman, että edes yrittää ymmärtää. On helppo syyttää muita ajattelematta ollenkaan, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Ymmärtäminen vaatii hiukan viitseliäisyyttä ja älyä. Ymmärtämättä jättäminen ei vaadi mitään.
Peräänkuulutat itse kovasti tuota toisten ihmisten ymmärtämistä. Missä sinun ymmärtämyksesi on? Ja toisten mielipiteiden kuunteleminen?
Näetkö omat reaktiosi? Heti, kun toinen ei ole samaa mieltä kanssasi, aloitat nimittelyn. Jäljempänä alkuperäinen kirjoittaja tulkitsee tekstiäsi, jolloin sinä kyseenalaistat kirjoittajan lukutaidon?
Tuohonko se parhaimmillaan se ymmärtäminen johtaa? Jos et tee niin kuin minä sanon ja ajattele niin kuin minä ajattelen, niin olet tyhmä, itsekeskeinen jääräpää tai vaikkapa sitten femakko. Sehän oli viestisi, tavoitteesi ja ydinajatuksesi.
Sinä se siellä et osaa lukea. Alkuperäinen kirjoittaja monen muun kohtalotoverinsa kanssa on kyllästynyt siihen, että anoppi tunkee itsensä toisten elämään. Sinä kehotat siellä ymmärtämään, ja väität että ymmärryksen kautta tulisi myös hyväksyntä.
Otan osaa, mutta olin femakko tai en (sehän riippuu täysin siitä, miten sinä määrittelet femakon), sinun ajatuksesi tässä ovat sillä tasolla, että niille ei voi tehdä mitään muuta kuin kehittää.
Sinä kuule puhut yhtä ja teet toista.
Sinulla ne on veikeät johtopäätökset. Enhän minä sinua nyt sen perusteella pitänyt äidinpoikana, että tapailisit äitiäsi tiuhaan, joten ei se kuvitelma poistu, vaikka et äitiäsi näkisikään. Kyse on katsos SUHTAUTUMISESTA ja ASENTEISTA. Näköjään jossain viestiketjussa kerroit eronneesi ensimmäisestä vaimostasi, eikä tuo eka vaimo tykännyt juuri tuosta anoppinsa tuppautumisesta.
.. mutta.. aivan... siis tietenniii... et kai sinä nyt vain pura katkeruuttasi ex-vaimoasi kohtaan täällä... mutta et tietenkään, ja tottahan toki se on minun häpeäni, että tulin edes ajatelleeksi.
Anopin hyvyys tai pahuus harvemmin on lähtökohtaisesti muuten miniässä. Hyi mikä ajatus, häpeä!!! Ethän sinäkään ollut lähtökohtaisesti hmmm...sanotaanko yksipuolinen... vaan sain sinusta sen kuvan vasta sitten, kun olit kirjoittanut kommenttisi tähän viestiketjuun. Siis ensin teko, sitten päätelmät. Miksi haluat ajatella asian toisin päin? Siksi, kun sinä et kerta kaikkiaan näe metsää puilta.
Minkälaisen neuvon antaisit pahoinpidellylle vaimolle? Eikö vain olekin turhaa mennä ensiapuun ja tehdä rikosilmoitus, koska sehän olisi asian näkemistä vain omalta kannaltaan. Kaikki voima ja taito pitäisi laittaa siihen, että yrittää ymmärtää, miksi mies löi... Nyrkiniskut ovat epäilemättä eriäviä mielipiteitä, ja siksi ne tulisi suvaita?
Esitit myös kolme vaihtoehtoa miniälle alkup. tilanteiden varalle. Sinähn oudosti lopetit, vaikka vaihtoehtoja on vielä vaikka kuinka:
4. HEITÄ ANOPPI ULOS ASUNNOSTASI JA ELÄMÄSTÄSI
5. HEITÄ MIES PERÄSSÄ
6. SANELE ANOPILLE EHDOT, JONKA MUKAAN ELETÄÄN, JOS EI SOVI, TOTEUTA KOHTA 4.
7. KERTOA ANOPILLE VAIHTOEHDOT 1-3 KÄÄNTÄEN.
Miten sinä nyt noin yksinkertaisit ne vaihtoehdot, onhan niitä. Vai jäikö ymmärtämättä toista osapuolta?
Luetun ymmärtämisessä on vaikeaa luettava teksti. Sinulta puuttuu Tane sanoma siitä tekstistä. Tavoitteesi on siis ristiriidassa sen kanssa, mitä kirjoitat. Lukija joutuu ymmälle..
Se on vähän sama kuin haukkuisi parasta kaveriaan, mutta samalla hymyilee ja käyttäytyy niin kuin olisi kehumassa.
Siis sinänsä sanoissa ei vikaa, mutta joku mättää.
Riisutaan se hymy pois, niin aukeaa totuus.
Sitten ei ole niin vaikea ymmärtääkään.
Että silleen.
Siispä, olen täsmälleen samaa mieltä Tanen kanssa asioista. Hän yrittää pitää rauhaa ja sopusointua yllä, riitaisasta yhteisöstä huolimatta. Eli siis, ei lähde riitelemään asioista, joita voi käsitellä myös ilman riitaa.
Olen kahden lapsen äiti ja myös oma anoppini aikoinaan sekaantui joka asiaan. Mutta onneksi olen saanut hyvän ja ymmärtävän kasvatuksen, ettei tarvinnut alkaa hirviö miniäksi. Siispä keskustelin anopin kanssa rakentavasti asioista ja sain itseäni ja lapsiani tukevan anopin meille. Olen kiitollinen anopistani, hän on hyvä ihminen. Tosin, en ole riitelevää tyyppiä, mutta oman pääni osaan pitää ilman tulenpalavaa riitaakin. Ei aina tarvitse alkaa vinkumaan ja rääkymän, asioista voi ja kannattaa keskustella rauhallisesti.
jotenkin särähti korvaan tuo MINUN lapseni... luulin että avio/avoliitossa sentään lapset olisi "MEIDÄN", sis molemmat vanhemmat lapsen elämässä läsnä.
minulla on sellainen käsitys että jos omaa itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta täytyy erikseen kovasti alleviivata ja korostaa niin aitoon itsenäisyyteen on vielä jonkin verran matkaa...
kannattaiskohan fokusoida lapsen etuun ja oikeuksiin eikä MINUN? luulis että ihan tavallinen avoin ja rehellinen keskustelu syyttämättä ja syyllistämättä toimis aikuisten ja itsenäisten ihmisten kesken paremmin kuin nettikirjoittelu?
Suomenmaalla on lukemattomia perheitä ja näiden ympärillä eläviä lähisukulaisia, joiden välinen keskustelu on parasta pitää tasolla "kaunis päivä tänään", sillä mikään omaa napaa tai kahvikuppia syvempi ei joitakin kiinnosta ainakaan muutoin kuin arvostelutarkoituksessa.
Lukemattomille äideille / anopeille ei saa sanoa mitään, mikä on jollakin lailla näiden yliviisaiden mielipiteiden kanssa ristissä, koska kaikki sellainen on automaattisesti huonompaa ja pahaa.
Keskustele siinä sitten sivistyneesti.
Jos minä joskus yritän tuota, niin äitiliini vaihtaa helppeästi puheenaihetta vaikka mihin triviaaliin, kunhan pääsee keskustelemasta itse asiasta.
Miehistä nyt puhumattakaan. Yritä nyt saada heitä mukaan mihinkään syvälliseen keskusteluun, saati muuttamaan jollakin lailla kiusallista tilannetta parempaan suuntaan.
Tanesta kirjoitettu:
"On kertonut äitinsä käyvän pesemässä ikkunat.
Sääli tulee "Tanen" vaimoa, mitenkähän se jaksaa. Ja sitten tuo raukkis kirjoittelee näilläkin palstoilla muka jonakin kaikkiviisaana."
Tane vastaa:
"No teille femakoille kerrottakoon, että viimeksi edes näin äitiäni pääsiäisenä. Sitä ennen joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Nyt kesälomalla pitää taas piipahtaa kylässä. Jos tuon perusteella joku pitää minua mammanpoikana, niin hänen on häpeänsä. Kuinka harvoin äitiään pitää käydä tervehtimässä, jotta voisi nimittää itseään itsenäiseksi?"
Mistäs "Tane" nyt noin kovin suuttui tuossa kirjoituksessa? Etkö ymmärrä?
Luepa kuule viestit uudelleen kirjoittamisjärjestyksessä. Ensimmäinen viestini alkuperäiselle oli täysin asiallinen. Sen sanoma oli: "Anoppi huolehtii lapsesta, mikä on täysin normaalia. Yritä jutella anopin kanssa asiasta. Ehkä sen jälkeen hänkin osaa antaa neuvojaan tavalla, jonka voit hyväksyä." Tuohon tekstiin sinä - tai joku muu, mistä sen tietää, kun nimimerkki vaihtuu tiuhempaan kuin mustalaisella hevonen - vastasit viestillä, jossa annoit ymmärtää minun olevan mammanpoika.
Siis vain se, että kehotin alkuperäistä yrittämään keskustelua ja asian rauhanomaista ratkaisua, sai sinut kirjoittamaan mm. "Tuo lapsen parasta haluaminen; sillä on moni anoppi ja anopin poika tehnyt vaimon ja miniän elämän helvetiksi.
Eikä se yleensä ilman sinun kaltaisesi miehen apua edes onnistuisi. "
Siis se, että yritän ratkaista asian rauhallisesti, sai sinutkin kirjoittamaan jotain tuollaista. Oletusarvoisesti oletit, että teen vaimoni elämästä helvetin vain sillä, että kehotan ymmärtämään anoppia. Kyllä se minusta osoittaa, että sinunkin tapasi ratkoa kiistoja on alentua sen vastapuolen tasolle. Ja niinhän minäkin nyt tein. Jatkoin nimittely- ja henkilökohtaisuuslinjalla. Ei minua huvita enää puhua asioista asiallisesti sen jälkeen, kun lähdetään mammanpoika-femakko-linjalle.
Luuletko sinä, ettei minulla ole omaa anoppia? Luuletko sinä, ettei miesten tarvitse riidellä anoppiensa kanssa? Riidellyt olen minäkin, mutta juuri siitä syystä tiedän, miten riidat ratkotaan. Tosin anoppinikaan ei ole ilkeä kusipää, vaan ihan tavallinen ihminen. Teillä kaikilla on varmaan käynyt tosi huono tuuri, kun teille jokaiselle on sattunut ilkeä anoppi.
Olihan ketjussa muutakin - vedettiin asiaan mm. se, miten äitini on joskus omaksi ilokseen pessyt minun ikkunani. Ihan niin kuin tuolla olisi ollut jotain tekemistä tämän anoppiasian kanssa.
Ennen kuin vastaat tähän, lue tosiaan ajatuksella se ensimmäinen viestini, josta tämä sättiminen lähti liikkeelle. Sen jälkeen mieti, kuka on reagoinut ja mitenkin. On se helvetin ihmeellistä, että rauhanomaista ratkaisua ehdottaessaan saa päälleen haukkumiset. (Ei, päiväni ei ole mennyt pilalle näistä kirjoituksista. Niin tärkeitä nämä eivät ole...)
Alkuperäinen tosiaankin olisi voinut lukea kirjoittamani tekstin paremmin. Minä kirjoitin:
"Se, että ymmärtää vastapuolen tekojen syyt, ei tarkoita sitä, että menettäisi itsenäisyytensä. Asioita voi ymmärtää ja niistä voi jutella, vaikka pitäisikin oman päänsä."
Tähän ap vastasi: "Onko anoppi joku auktoriteetti jota tulee ymmärtää ja totella[...]"
Minusta tuo vaikuttaa kyllä siltä, että hän ei minun tekstiäni vaivautunut edes lukemaan.
"4. HEITÄ ANOPPI ULOS ASUNNOSTASI JA ELÄMÄSTÄSI
5. HEITÄ MIES PERÄSSÄ
6. SANELE ANOPILLE EHDOT, JONKA MUKAAN ELETÄÄN, JOS EI SOVI, TOTEUTA KOHTA 4."
Kuvaavaa, että vaihtoehtosi perustuvat riitelyyn ja siihen, että muita ei edes kuunnella. Sanellaan vain, niin anopille kuin miehellekin, asioita. Jos anoppi on samanlainen, niin varmasti tulee riita. Mutta mikäs siinä, tee niin kuin haluat. Minusta vain on mukavampaa mennä anoppilaan hymyssä suin, kun sekä anoppi että appi ottavat minut vastaan kuin oman poikansa.
Ai niin, vielä yksi kysymys: Miksi jotkut naiset haukkuvat miehiään selkärangattomiksi paskoiksi mutta ovat kuitenkin menneet naimisiin moisen paskan kanssa? Pitäisikö katsoa peiliin, jos siippana on ihminen, josta ei pidä?
Samoilla linjoilla olen kuin Tane. Lapsella ei voi olla liikaa tukijoita ympärillään. Sitä voi tosin voi olla vaikea kuvitella siinä vaiheessa, kun odottaa ensimmäistä lastaan ja nainen on herkimmillään.
Lisään nyt vielä sen verran, että tietenkään kenenkään ei tarvitse sietää mitä tahansa paskaa edes anopiltaan. Joskus vain olisi hyvä miettiä ennen sitä ensimmäistä reagointia. Eli yrittää sovitella aluksi. Jos se ei onnistu, niin sitten ottaa kovemmat otteet käyttöön.
Aika moni valittaa, kun anoppi ei ymmärrä olla puuttumatta. Samaan hengenvetoon kuitenkin kerrotaan, ettei anopin kanssa olla edes yritetty jutella asioista. Minusta sitä juttelua kannattaisi yrittää ennen kuin katkaisee välit.
samoilla linjoilla. :)
Ehkä se on tää elämänkokemuksen vähäisyys, joka saa aikaan sen, että ollaan niin jyrkkiä noissa kannanotoissa. Eihän niitä lapsia kukaan omista.
Ja hyvistä sukulaissuhteista tuskin mitään haittaa tulee olemaan lapsellekaan...
"MINUN lapsellani" tarkoitin sitä, että anopin on turha tulla neuvojansa jakelemaan kasvatusvaiheesa (hyvä olisi jos ei jakelisi niitä nytkään). Hän on aikanaan lapsensa kasvattnut ja nyt pian on minun vuoro kasvattaa omaa lastani, omalla tavallani.
Tietenkin lapsi on mieheni ja minun yhteinen.Mutta tässä en nyt käsittelekkään mieheni vinkkelistä tätä asiaa vaan omastani jolloin puhun MINUN lapsestani. Älähän nyt heittäydy pikkumaiseksi.
... Hitto tuon nimimerkin kanssa... Siis kirjoitin tuon edellisen.
T:Alkup.
Oletko jutellut asiasta miehesi kanssa? Ymmärtääkö hän, miten anoppisi sinua riepoo? Entä haluaako hän neuvoja äidiltään? Lapsihan on teidän yhteinen ja voi olla, että mies ottaa mielellään vastaan neuvoja. Onko hän pyytänyt neuvoja äidiltään? Voi olla, että miehen käytös ja tiedonhalu ruokkii anoppisi intoa neuvoa asioita. Lisäksi on niin, että miehesi voisi ehkä paremmin pistää äitinsä kuriin, jos tietäisi, että sinä sitä haluat.
Varsinainen sovun ylläpitäjä. Tämän keskustelupalstan törkeimmät jutut olen lukenut nimimerkin Tane K kohdalta. Liian herkästi olet lähtenyt nimittelylinjalle. Vaikea uskoa, että olisit niin fiksu mies, mitä väität. Mitä tekee tällä keskustelupalstalla mies, jonka hermot pätkäisevät niin helposti, ettei pysty olemaan haukkumatta toisia. Tuskin olet toisten mielialaa kohottamassa tai sitten olet todella kieroutunut. Mitä tekee Tane K ylipäätänsä anoppi&appi -
palstalla, jos oma elämä on tässä suhteessa ongelmatonta - vai onko se sittenkään...
Ajattele positiivisesti! Minusta on ainakin kiva lukea miesten ajatuksia ongelmien ratkaisemiseksi ja hyvä, että jotkut miehet jaksaa vaivautua niitä tänne kirjoittamaan.
Ensiksikin tämä keskustelupalsta on täysin eri asia kuin oikea elämä. Jos täällä joku heittää minun asialliseen viestiini lokaa, vastaan samalla mitalla. Onhan se välillä mukavaakin kirjoittaa joskus ystävällisesti mutta pyydettäessä kirjoittaa kitkerämpää tekstiä. Oikeassa elämässä pitää olla diplomaattisempi, koska ne jutut vaikuttavat elämääni ihan oikeasti.
"Tämän keskustelupalstan törkeimmät jutut olen lukenut nimimerkin Tane K kohdalta."
Kiitoksia tästä, koska minulla onkin tarkoituksena vastata törkeästi saamiini törkeyksiin. Katsopa vaikka, mistä tämä ketjun osa on saanut alkunsa. Mitä törkeää oli viestissäni otsikolla "Anoppi huolehtii"? Sen jälkeen katso ne kaksi vastausta, jotka sain. Semmoisiin vastauksiin vastaan mielelläni samalla mitalla. Miksi suotta tuhlata asiallisia ajatuksia kyseisiin ihmisiin?
Oikea elämä on kokonaan toinen juttu. Jos olen väleissä anoppini kanssa, on elämäni helpompaa. Lisäksi ilon tuottaminen jollekin läheiselle tuottaa iloa myös minullekin. En halua olla riidoissa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, en myöskään halua olla riidoissa vaimolleni tärkeiden ihmisten kanssa. Haluan, että hänellä on hyvä olla. Sen vuoksi pyrin ratkomaan riidat järkevästi. Joskus annan periksi, jos katson, että se on kokonaisuuden kannalta tärkeää. Mutta tietenkään en anna periksi asioissa, jotka ovat minulle itselleni tärkeitä ja merkittäviä. Täytyy osata elää ja toimia tilanteen mukaan. Lisäksi täytyy ajatella kokonaisuuksia ja välillä muutakin kuin sitä omaa napaa.
Keskustelupalsta on ihan eri asia kuin oikea elämä. Täällä pyrin olemaan fiksuille ystävällinen, mutta törkeille törkeä. Tavallaan tuollainen toisen sättiminenhän on vähän niin kuin peliä, eikös vaan? Asiastahan voi olla eri mieltä fiksustikin, mutta tuntuu turhalta kirjoittaa fiksuja ihmisille, jotka itse eivät sitä ole.
Jos taas yrittää väitellä asiasta, ei siitä tule mitään, jos toinen ei edes perustele sanomisiaan. Kommentit ovat tyyliin "anoppisi on paska ja sinä olet huora". Mitäpä noihin muuta osaa vastata kuin samalla mitalla - tai olla vastaamatta kokonaan, mutta eihän siitä sitten saa mitään iloa ;)
Tilanne muutoin sama, mutta onneksi emme anopin kanssa voi nähdä kovin usein. Mutta kun minulla on jo yksi lapsi maailmassa jonka hirveillä tuskilla synnytin, kävin sen vuoksi pelkopolilla ja tein virheen, suuren virheen uskoutuessani hänelle synnytyspeloistani, kas, kun hänellä ei sellasta pelkoa ole ollut vaikka kolme luomuna synnyttänyt. Minä sektiovaihtoehtoineni olen hänelle nyt kummajainen ja hän kyllä on muistuttanut ja ihmetellyt sektiohöpinöitäni. "Kerran se vaan kirpasee" hän letkautti viimeksikin, vaikka synnytyskipujeni kovuus oli totisinta totta, eikä mitään liioittelua. Kaukana kirpaisusta. Hänellä nähtävästi oli helpommat synnytykset, kun niin kepeästi kykenee suhtautumaan pelko-ongelmiini, joista en enää halua mennä hänen kanssaan kuunaan puhumaankaan.
Minä puolestani nautin tästä toisen lapsen saamisesta siinä mielessä, ettei minulla ole nyt anoppia joka tunkisi elämääni kaiken aikaa, kuten ensimmäisessä avioliitossa oli. Minulla oli helvetillinen, ylihuolehtiva anoppi niin kauan kun suhde hänen pilalle hemmoteltuun poikaansa kesti.
Nyt välit ovat nykyisin ihan hyvät niin entiseen kuin nykyiseenkin anoppiin, kunhan (ja kun joudun) ymmärrän heitä, vanhoja ihmisiä ;) Lapsenlapsi on anopillekin monesti se silmäterä. Iloitse nyt ainakin siitä, että anoppisi välittää tulevasta lapsestasi. Se on aika luonnollista, vaikkakin joskus hämmentävää ja nöyryyttävää..
ja ihan varmasti tulee välillä kysyttyä näitä terveydellisiä asioita. En tee sitä siksi, että kyttäisin ja vahtisin vaan kokonaisuudessaan tytär ja tuleva vauva ovat lähellä sydäntäni. Turha ottaa nokkiinsa esim. kysymyksistä tupakanpoltosta. Olen samaa kysynyt tyttäreltä ja saanut suoran vastauksen. Neuvoni hän on ottanut vastaan ja noudattanut niitä, jos on kokenut ne tarpeellisiksi.
Emme ole yhteyksissä päivittäin, näemme noin 2 kertaa kuukaudessa max ja puhelimessakin puhumme harvakseltaan.
Välimatka on tyttären perheen etu, enpähän kyläile usein;) Koska innostuessani voisin olla aika riesa.
olisit tykännyt jos anoppisi olisi tiedustellut tupakanpoltostasi ja alkoholin kulutuksestasi ja antanut terveellisen elämän ohjeita? Emmeköhän me suurin osa tiedä nuo asiat ihan itsekkin, mikä on parasta mikä ei. Ja jos ei tiedä, niin tuskin anoppikaan saa päätä kääntymään.
tuli tivaamaan minulta teenkö abortin vai menenkö naimisiin hänen poikansa kanssa. En tehnyt kumpaakaan vaan olin mieluummin itsenäinen, tein lapsen, vuokrasin asunnon ja hoidin lapseni ja elämäni. Seurustelusuhde jatkui 10v ja olimme avoliitossakin.
Kyllä niitä neuvoja satelee aina. Ja mitä ihmeellisempiä. Esimerkiksi kun halusin ottaa koiran ja sitä ennen kissoja, siihenkin anoppi päivittelemään, että kauheata, mitä sotkua ja karvoja ne aiheuttaa... Meitä on moneen junaan, eikä kaikista tarvitse ottaa pulttia. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Äsken soitin hänelle ja kommentti oli "ai kauhee, eikö siitä tule sotkua?" Naurattaa ja hihityttää.
Ei aikuiset ihmiset kauhiast muutu suuntaa eikä toiseen.
"olisit tykännyt jos anoppisi olisi tiedustellut tupakanpoltostasi ja alkoholin kulutuksestasi ja antanut terveellisen elämän ohjeita? Emmeköhän me suurin osa tiedä nuo asiat ihan itsekkin, mikä on parasta mikä ei."
Surullista kyllä, Suomessakin on ihan liikaa vanhempia, jotka eivät tosiaankaan tiedä, mikä on lapselle hyväksi ja mikä ei. Pahimmat vetää sekä viinaa että tupakkaa raskausajan aikana ja sen jälkeen.
tässä yksi oma kokemus: mulla oli aivan samanlainen hössöttävä anoppi heti siitä lähtien kun hän sai tietää raskaudestani. Sen kestin, kun ymmärsin tosiaan, että ensimmäinen lapsenlapsi se hänelle on - tosin niin myös omille vanhemmilleni eikä äitini silti hyörinyt ja hössöttänyt...
Mutta nyt se ilkeämpi puoli asiasta: kun lapsi oli syntynyt, anoppi ei (ja kenenkään on turha tulla tätä kumoamaan, koska ei ole ollut itse tässä mukana ja nähnyt ja kuullut kaikkea tapahtunutta!) ajatellut, että lapsi on minullekin ensimmäinen lapsi. Ainoa mikä hällä oli mielessä, oli, että lapsi on hänelle ensimmäinen lapsenlapsi!
Minun olisi pitänyt viettää koko äitiyslomani heillä - enkä olisi saanut itse siellä ollessa hoitaa vauvaani lainkaan vaan anoppi olisi varmaan jopa tissin vauvalle suuhun laittanut jos hältä olisi maitoa tullut! Lapsi kiskottiin multa sylistä, pari kertaa jopa rinnoilta, anopin syliin.
Ja ne kommentit. Esim. kun lapsi oli pari kuukautta vanha, ja olin taas kerran käymässä heillä, päätin samalla reissulla mennä näyttämään lastani ensimmäisen kerran kummisedälleni ja -tädilleni. Anoppi sanoi, että mitä sitä lasta sinne raahaat, paljon parempi sen on täällä olla, menet vaan yksin sinne kyläilemään. Myöhemmin sain kuulla esim. siitä, kuinka kauan oikein aion imettää siitä, miksi en anna antaa lapselle suklaata (lapsi oli tuolloin alle vuoden!)...
Että sellasta. En todellakaan viitsi tässä luetella kuin osan tapahtuneesta. Paljon saattaa olla odotettavissa sinullakin, jos nyt jo höösätään kuin viimeistä päivää. Mutta miten siitä vältyt, jos ja kun haluat kuitenkin olla siedettävissä väleissä anoppisi kanssa? En osaa neuvoa. Itse olen itkenyt monet itkut ja huutanut huudot (ja tietenkin mies-paralleni, kun anopille en kehtaa ja enkä halua todellakaan välejä ihan katkaistakaan)...
Hyvähän se on, että lapsella on rakastavat isovanhemmat, mutta äideille ja isille pitäisi antaa tilaa toimia omilla tavoillaan ja heidän pitäisi antaa kasvaa itse vanhemmiksi. Isovanhemmat ovat parhaassa tapauksessa vanhempieni tukena ja lapsen ilona, silloin mun järjenkulun mukaan he itsekin saavat eniten!
Sitä se varmaan valitettavasti tulee olemaan; mihin se loppuisi ellet sitä itse lopeta.
Tuollaista ei tarvitse sietää. Ei se vauva mummon ole eikä tule koskaan olemaankaan. Kyllä sitä voi tulevista lapsenlapsista iloita tuppaamattakin.
Jotkut näköjään ottavat kantaa ja pitävät sinua ylimielisenä. Ei itsenäisyys ja omien asioiden hoitaminen ole mitään ylimielisyyttä. Ja vaikka tarvitsisittekin joskus lastenhoitoapua, niin ei se sitä tarkoita, että mummo saa käyttäytyä miten tahansa.
Yksinkertaista on sekin ajattelutapa, että ottaisi tuollaiset kälätykset anopilta omien kykyjen arvosteluna. Jotkut eivät vain edes tiedä, miten kasvaa aikuiseksi ja elää aikuisen elämää.
Älä siitä huonoa omaatuntoa kanna, että olet fiksu ja osaat ajatella!
Jos et tee asialle mitään nyt, tulee sekin päivä, kun ei yksinkertaisesti jaksa enää anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ehdota tulevalle mummolle, että suhtautuisi asiaan niin kuin se onkin: SINUN YKSITYISASIASI!
Ja kerro, että jos neuvoja tarvitset niin kysyt niitä. Muuten et neuvoja halua.
Jos se anoppi siitä nokkiinsa ottaa niin anna ottaa. Kerro, että asian ottaminen puheeksi oli välttämätöntä, koska sinua ahdistaa moinen kyseleminen - vaikka sillä ei ole pahaa tarkoitettukaan. Kerro, että olet tottunut hoitamaan itse asiasi, ja haluat tilanteen pysyvän jatkossakin sellaisena.
Mistä anoppi muuten tiesi ne päivät, kun olit neuvolassa? Mieti siis itsekin, miten paljon asioitasi kerrot.
Me lakkasimme kertomasta mitään asioita, kun ei tahtonut tulla loppua juuri kuvaamasi kaltaisista asioista.
Arvaas kuka oli odottamassa kotonani, kun tulin ensimmäisen lapsen kanssa kotiin?? Ensimmäiseksi tuli onnittelut komeasta pojasta, toiseksi tuli terävä käsky: "Sitä et viereesi ota". Sen jälkeen vuosien valtataistelu siitä, kumpiko sen lapsen äiti oikein olikaan. Lopputuloksena lopullinen välirikko ja taivaallinen perherauha.
Mikä sinulle on siis tärkeää? Oma mielenrauhasi vai anopin mielenrauha? Toimi sen mukaan.
Parhaimmassa tapauksessa asiat siirtyvät oikealle tolalleen, ja tuloksena on molempien mielenrauha.
Kuule ei kande välittää, minäkin olen jo keski-ikäinen nainen ja joulun tietämissä minulla on 4 henkilöä neuvomassa puuronkeitossa.
Hyvää ne äidit, isät, anopit ja apet tarkoittaa, vaikka välillä tuntuu, että menevät liian pitkälle.
Mutta sellaista se elämä vaan on. Kun suhtaudut anoppiisi positiivisesti ja et ota häntä niin kamalan "vakavasti". Niin asiat hoituu helpommin ja tilannetta on helpompi kestää.
Mulla myös rasittava anoppi. Jos yritin naureskella puhelimessa ensimmäistään odottavan pohtivan kaikkea hassua, se työnsi puhelimen jollekkin luonaan kyläilleelle ihmiselle, jolla sattui olemaan alle kouluikäisiä lapsia, että voin siltä kysyä. En edes tuntenut ko. ihmistä, ja tarkoitin koko heiton vitsiksi. Anoppi tietää kyllä mun saavan tarpeelliset neuvot sisareltani, jolla on neljä lasta ja sattuu olemaan terkkarina neuvolassa... Mutta kun oli niin pirun innoissaan kun heti löysi "asiantuntijan".
Anoppi aloitti lastenlapsista puhumisen mun ollessa 20. Opiskelin edelleen, samoin kuin mieheni, eikä me oltu seurusteltu ees vuotta. Sittemmin kävi ilmi etten ehkä voi ees saada lapsia, sitä en tosin katsonut tarpeelliseksi selittää anopille, koska sen jälkeen asiaa olis puitu koko kylän voimin. Niinpä anoppi jaksoi painostaa lastentekoon seuraavat seitsemän vuotta.
Laitokselle anoppi olis varmaan myös ängennyt, mutta mieheni ilmoitti ettei anoppi ole tervetullut meille silloin. Anoppi asuu 600 km:n päässä, joten se olis yöpynytkin meillä. Olisin ihan oikeasti tappanut itseni, jos rankan synnytyksen jälkeen olis vielä tarvinnut sietää anopin kääkätystä. Olin jo etukäteen katsellut Ensi- ja turvakodin osoitteen valmiiksi ja pohdin viimeisen raskauskuukauden huoliiko ne mut sinne vaan sillä perusteella etten voi mennä kotiin anopin vierailun takia.
Ristiäisiksi anoppi oli pakko kutsua, sitä ennen se oli ihaillut vauvaa vain valokuvista. Ja näytti mm. ne synnytyssalissa otetut kuvat, joissa mua vielä ommellaan (oli pahat repeämät) koko kylälle, siis paitsi naapureilleen myös postin ja kaupan henkilökunnalle. Vaikka pyysin useampaan otteeseen häntä valikoimaan mitä kuvia näyttää kenellekin, se ei mennyt perille. Ei myöskään mieheni sanomana. Miksi ne kuvat sitten lähti anopille? Kuten sanottu, ihan järkky synnytys, pääsin kotiin vasta reilu viikko sen jälkeen. Kuvat lähti matkaan kaks päivää vauvan tulon jälkeen, suoraan tuplakuvat ilman ennakkosensuuria. Paha moka!!!
Oon tänä vuonna puhunut anopin kanssa kerran puhelimessa ja silloinkin jaksoin vaivoin olla kohtelias. Jätän sen pahimpiin keekoiluihin suoraan vastaamatta ja kyläily-yritysten torjunnan jätän mieheni huoleksi. Nyt ollaan menossa kesäloman velvollisuusvisiitille anoppilaan ja mietin mistä saisin pam-loppuisia rauhoittavia, joko itselleni tai ehkä vaivihkaa anopin kahvikuppiin tiputettavaksi, todennäköisesti molempi parempi. Luulin nuorempana että jaksaisin anoppilassa käynnit periaatteella "muutaman päivän jaksaa vaikka päällään seisten". Tiukkaa on tehnyt tähänkin asti, nyt on vielä vauva matkassa. En tiedä mitä tehdä, en voi vielä päästää miestä ja lasta sinne kahdestaankaan.
Älä hyvä ihminen päästä anoppia hyppimään nenillesi missään vaiheessa. Tee selväksi että SINÄ olet raskaana, ei hän. Sinusta ja miehestäsi tulee vanhemmat, kyseessä on teidän perheenne, EI ANOPIN. Mukavaa tietysti, jos välit anoppiin on asialliset, sellaisiakin kuulemma on, mutta nyt on aika laittaa tiukat rajat, missä on sinun ja miehesi alue ja mitkä asiat jaatte muiden sukulaisten kanssa. Niin ja vaikka jakaisitkin jotkut raskauteen/ synnytykseen/ äitiyteen kuuluvat asiat esim. oman äitisi kanssa, se ei tarkoita että sinulla olisi velvollisuuksia kertoa ne myös anopillesi. Pidä puolesi!
Nautin kun luin sitä! Voisit kirjoitella enemmänkin vaikka jotain bloggia tai kolumneja, oletko harkinnut?
Kyllä meiltä miniöiltä ilmeisesti monet ihan tosissaan vaatii, että ymmärrämme aivan loputtomiin noita kohnoja anoppeja. Ei kai kukaan jaksa oikeasti. Pitäisihän vanhemman (ja viisaamman?) ymmärtää muita ilman että tarvitsee riidellä, eikö vain?
Tarvitset itsekin rajat!
Että anoppis ei nähny poikansa lasta vasta kun ristiäisissä?
Eli vauva oli pari-kolme kuukauden ikäinen jo.
Kamalaa. Varmaan paistoi teistä vastenmielisyys läpi, kun tunsitte että anoppi oli PAKKO kutsua. Miltäköhän vanhasta ihmisestä tuntui?
Voin kuvitella, kuinka lapsen näyttämistä on pantattu.
Siis pientä rajaa!
Hyviin tapoihin kuuluu ottaa lähisukulainen huomioon. Varsinkin isoäiti. Hänelle sivistyneet ihmiset antavat anteeksi töppäyksiä enemmän kuin muille sukulaisille.
Pientä rajaa!
Kuinka olet antanut synnytyssalissa kuvata pyrstösi tikkaamista? Minkä takia tuollaista on kuvattu? Kenelle? Itsellesi ja miehellesikö?
Jos minulle lähetettäis tollaset kuvat, katsoisin sen v...luksi.
Tästä syystä näyttäisin kuvan posti, -sähkö, -ja putkimiehelle.
Vastuu on ollut teidän, kun olette kuvat vanhalle ihmiselle lähettäneet.
Siis vauvaa ei anopille näytetty, näytettiin vain revenneen pyllyn kuva. YÖK!
Yritin ihan tosissani etsiä, mitä konkreettisesti kauheaa anoppisi on tehnyt:
Anoppi painosti lapsentekoon.
Miten?
Siis pakotti? Pyysi? Vai puhui ihan lämpimikseen?
Anoppi työnsi puhelimen luurin jollekin ystävättärelleen, jolta olisit voinut kysyä neuvoa.
Siinäkö kaikki?
Ilmeisesti anoppisi on puhelias ja seurallinen ihminen ja se sinua potuttaa.
Ja sinua potuttaa hänen olemassaolonsa. Et hyväksyisi sitä.
Ja anoppi asuu 600 km päässä, ettei nyt ihka joka päivä varmaan ole sinua oven takana henk.kohtaisesti härnäämässä?
Siis pientä rajaa itsellesi!
Pitäisikö anopin tappaa itsensä, että SINÄ saisit olla rauhassa siellä 600 km päässä.
Kyllä on nykyään joillakin kestokyky alhainen!
Jos oisit miniäni, katkaisisin välini sinuun välittömästi.
Saisit olla ihan omassa ylhäisessä rauhassasi hamaan loppuun asti. Piste.
Mutta onneksi minulla on miniät, jotka eivät tarkkaile käyttäytymistäni mikroskoopin kanssa. Saan olla oma persoonani heidän seurassaan.
Joo ihan oikeessa oot, MEISTÄ paistoi vastenmielisyys koko anopin vierailun ajan läpi. Siis en oo erottamassa miestäni äidistään, kyllä hän ihan itse on vittuuntunut siihen akkaan ensin. Aluksi en uskonut anopin olevan niin rasittava ja tunkeileva kuin mieheni antoi ymmärtää ja tasoittelin hänen lausuntojaan yrittäen parhaani mukaan tulla toimeen mukavan (kuten silloin kuvittelin), vaikkakin ajattelemattoman ja puheliaan ihmisen kanssa. Nykyisin olen jo oppinut mieheni olevan oikeassa äitinsä suhteen, meistä kumpikin sietää sitä akkaa vain pakosta ja säälistä, koska anopilla ei muitakaan ole (Muut lapset on älynneet muuttaa vielä kauemmaksi).
Kaikkia viimeisen kymmenen vuoden aikana sattuneita vitutuksen aiheita en jaksa kirjoittaa, joten toivottavasti seuraavat esimerkit kertoo tarpeeksi:
1. Anoppi kertoi mieheni pyytäneen häntä viihtymään kaikessa rauhassa naapurissa (haluttiin olla hetki ilman jatkuvaa kälätystä) ja lisäsi sitten että pääsivät sillä aikaa rauhassa vähän "hommiin". Keskustelu käytiin yksissä sukujuhlissa meidän istuessa samassa pöydässä.
2. Viimeisimmällä visiitillään anoppi totesi nähdessään keittiössä italianpatapussin ja peruna-sipulipakasteen pitäneensä niitä aina uusavuttomien juttuina. Samoin hän sitten loihe lausumahan ihan kaikesta, mitä ei ollut markkinoilla 70-luvulla. Repertuaariini keittiössä kuuluu kyllä sekä kaalikääryleet että karjalanpiirakat ihan itsetehtyinä. En vain aina viitsi nähdä vaivaa joka asiasta, varsinkin kun oli vielä toi anopin vierailu ja ristiäiset koliikkivauvan lisäksi.
3. Anopin 60-vuotisjuhliin olimme menossa vain vieraiksi. Olin tietysti kysynyt josko hän tarvitsisi apua juhlan järjestelyissä, mutta kaikki oli kuulemma hienosti ja hyvin. Kuinka ollakkaan juhlapäivänä löysin itseni tiskialtaan vierestä ja minut pidettiin siellä tomerasti anopin parhaan ystävättären avustuksella. Eräs vieraista itseasiassa luuli minua tarjoiluavuksi. Kävin omatoimisesti esittäytymässä parille vieraalle, kun ei kerran talonväki moiseen vaivautunut. Poikansa, silloisen kihlattuni, anoppi piti tiukassa talutusnuorassa vierellään.
4. Yhdelläkään tapaamisella en ole havainnut anopin olevan edes varttia putkeen hiljaa. Ja kyllä kolmen tai neljän päivän aikana nyt jossain kohtaa pitäisi hengähtääkin. Niinpä olen kehittänyt migreenin ja innostunut sauvakävelystä (lainasin työkaverilta sauvat anoppilassa käyntiä varten) saadakseni edes hetken hengähdystaukoja.
5. Kyläilemme missä tahansa niin jotenkin aina osallistumme ruokakuluihin. Anoppilassa menemme yhdessä kauppaan ja mieheni maksaa laskun. Anopin ollessa meillä, viimeksi viikon ajan, yhdessä miesystävänsä kanssa on ruokakauppa se ainoa paikka missä saimme olla kahden. Ja oli vielä juhlapyhä johon kuuluvat sörsselit piti tietenkin olla pöydässä.
Niistä kuvista vielä; niissä ei siis tosiaankaan näy mitään gynekologiaan viittaavaa, näpsittiin vaan kuvia meistä ja vauvasta että olis ees jotain anopin lohduksi kun ei kerran kestetä eukkoa livenä. Ja olihan se innoissaan vauvasta, mutta ei tajunnut missä kulkee meidän ja hänen elämänsä rajat. Vaikka niissä ei näkynyt mitään muuta kuin vauva ja me onnesta soikeena, ne on silti otettu INTIIMISSÄ TILANTEESSA, sen intiimimmäksi ei oikeestaan enää voi mennä. Ja me suostuttiin jakamaan se anopin kanssa, mutta hän päätti jakaa sen koko kylälle. Se oli se viimeinen niitti. Mun puolesta koko akka sais kuolla pois. Ja ei, sieltä ei todellakaan ole tulossa perintöä meille, jos se sattuis olemaan sun seuraava huolenaiheesi.
Musta tän ketjun aloittajan kantsis laittaa rajat anopille tässä vaiheessa, ettei välit tulehtuis niin pahasti kuin meille kävi. Jossain vaiheessa pinna kuitenkin palaa anopin törttöilyjen takia ja ne viileän kohteliaat YYA-henkiset suhteet on kuitenkin parempi vaihtoehto. Mun olis itseni pitänyt toimia aiemmin ja paljon napakammin. Kohteliaat pyynnöt ei kertakaikkiaan mennyt sen kaiken kouhotuksen läpi, pari kunnon karjaisua ois ehkä olleet tehokkaampia.
hiljentyä miettimään..
Jos anoppi saa 600 km päähän kuvan jossa näkyy lapsenlapsi (vaikkakin intiimitilanne), niin totta helvetissä hän näyttää kuvaa koko kylälle! Siinähän on hänen lapsenlapsensa!!! Olisiko kannattanut lähettää vähemmän intiimi kuva, mitä anoppi olisi saanut näytellä?? Et kai oikeasti kuvittele että isovanhempi voi olla näyttämättä ihanan lapsenlapsen kuvaa muille??
Kirjoituksesi kuvastaa muilta osin minun tilannetta kuvailemasi anoppi vain on oma mummuni ja paljon löytyy myös äitiäni..
Vanhemmat ihmiset vain eivät ole eläneet sitä aikaa kun eineksiä ja pakasteita on ollut helppo napata hyllystä kotiin.. Joten ymmärrettävää on että ne arvostavat itse tehtyä. -Mutta sinun ei kannata ottaa "nokkiisi" moisesta. Tai sukujuhlilla heitetystä pikku tuhmasta jutusta; minusta se oli hauska!!! Ja olisin varmasti tokaissut että totta joka sana (oli tai ei).. Ihan provosoidakseni tylsiä sukujuhlia!! Minä sukuni nuorimpia (32v.) naisihmisiä seison kyllä kaikissa juhlissa tiskialtaalla tai kahvipannu kourassa, enkä koe sitä mitenkään ala-arvoisena.. (Näin muistan myös äitini tehneen kun itse olin lapsi!) Ja totta h...tissä auttaisin anoppini juhlissa samalla tavoin! Hyvä että saa olla vanhemmalle avuksi.
Säälittävintä tuossa kaikessa on se että erkaannutatte lapsenlapsenne isovanhemmastaan!! Omat lapseni ovat olleet kokoajan tekemisissä isovanhempiensa kanssa ja voin kertoa että tytölle 11v. vaari on maailman tärkein ja pojalle 7v. mummut.. Vaikka itse en heitä jaksaisikaan aina, se että näen kuinka paljon heillä on toisilleen annettavaa saa minut ajattelemaan muutakin kuin itseäni! Toki tiedän että valta on vanhemmilla, mutta en voisi omilta lapsiltani viedä niin tärkeitä ihmissuhteita pois vain sillä että minä tai mieheni "ei jakseta kuunnella"..
Ymmärrät vain anoppia etkä ollenkaan poikaa ja miniää. Miksi?
Esiinnyt kokeneena, mutta etpäs vain suostu jakamaan ymmärtämystä tuolle avioparille, joka tosiaan ei mitään mahdottomia ole vaatimassa.
Minähän vain ilmaisin mielipiteeni? Kuten kirjoituksestani käy ilmi, en ymmärrä miten vanhemmat voivat erkaannuttaa lapsen isovanhemmistaan.. Näin vääjäämättä käy, jos ei olla tekemisissä. Aika itsekeskeistä meininkiä. Ja jos et huomannut, en kommentoinut alkuperäistä kirjoittajaa mitenkään!
Hänen kannattaisi puhua anopilleen suoraan, miltä tuntuu. Sekä kertomaan että pyytää jos/kun apua/neuvoja kaipaa.. Homma ei ratkea ilman että asioista puhutaan suoraan.
Minusta surullisimman mahdollisen ratkaisun ovat tehneet nämä, joiden viestiä kommentoin..
Ja eikö tämän palstan tarkoitus ole mielipiteiden jako? Minun mielipiteeni oli edellinen, ja siihen kai sinunkin on tyydyttävä.. ;-)
Sinä kirjoitit jollekin, ja minä kommentoin sinun kirjoitustasi. Tajusin, ettet kirjoittanut ketjun aloittajalle vaan toiselle.
Miten se nyt sitten mitään muuttaa?
Ja jos kerran täällä on tarkoitus keskustella, niin pidä vain hyvänäsi minunkin kommenttini.
Minusta yletön ymmärtäväisyytesi on yksipuolisesti anopin suuntaan eikä lainkaan kommentoimasi kirjoittajan suuntaan.
Se on mielipiteeni enkä sille mitään voi. Ugh. Pidä hyvänäsi.
Tilanne on tosiaan surullinen. Anoppi on varmasti ihana isoäiti, mutta miten paljon minun ja mieheni on siedettävä hänen käytöstään meitä kohtaan? Tällä hetkellä saan hien pintaan kuukausia ennen vierailua. Ja kuten sanottu, kaikkea vuosien varrella sattunutta en jaksa kirjoittaa.
Omaa käytöstäni olen ehtinyt pohtia monet kerrat, onhan se ensimmäinen ja helpoimmin muutettavissa oleva asia. Olen puhunut aiheesta myös oman äitini kanssa ja hän ymmärtää anoppia, onhan äitini itsekin isoäiti ja anoppi. Viimeisimmän vierailun jälkeen hän on pikkuhiljaa alkanut ymmärtää meidänkin kantaamme (näki vihdoin tilanteen ihan livenä) ja tukee minua nyt selviytymisessä. Enhän tietenkään voi omaa pahaa oloani purkaa miehelleni, hänellä on ihan tarpeeksi omassa olossaan. Ja tottakai tunnen syyllisyyttä tilanteesta. Mutta vaikka tekisin mitä, tosi asia on että ennen kuin ensimmäinen vuorokausi anoppilassa on kulunut, alan laskea tunteja kotiin lähtöön. Kaikkein pahinta on katsoa mieheni käytöstä, kun hän yrittää parhaansa mukaan ensin kieltää ahdistuksensa ja sitten alkaa välttelemään anoppia. Pienessä asunnossa se ei ole helppoa ja mitä kauemmas hän pyrkii, sitä innokkaaammin anoppi seurustelee ja tunkee lähemmäs (sekä fyysisesti että kysymyksillään myös psyykkisesti) ja mieheni ahdistuu yhä enemmän.
Toki isovanhemmat ovat lapselle tärkeitä, mutta niin on vanhempien mielenterveyskin. Ja se on näillä velvollisuusvisiiteillä todellisessa vaarassa. Hienoa, että sinä olet päättänyt laittaa lasten oikeudet isovanhempiinsa ja isovanhempien oikeudet lastenlapsiin niin korkealle prioriteettilistallasi, olen periaatteessa samaa mieltä, mutta käytännössä en pysty sitä toteuttamaan.
Olisiko niin, että anopin mielenterveys on tosiaan järkkynyt?
Fyysinen ja psyykkinen tunkeilu toisen elintilaan viittaisi siihen. Hän siirtää oman tasapainottomuutensa teihin, ja sinä herkkänä reagoit siihe, mikä on luonnollistakin.
Suhtautukaa häneen niin kuin sairaaseen ihmiseen. Älkää odottako häneltä liikoja.