Maikkarin uutisankka. Jos vanhat autot ovat osallisena kolarissa, niin se johtuu kuljettajasta, joka ei välitä pitää autoaan kunnossa eikä välttämättä itsekään ole kunnossa. Yli 21 vuotiaiden autojen osuus onnettomuuksissa taas hyvin pieni, joten ei voi johtua turvavarusteiden puutteesta tms.
Yli 10 vuotta vanhat autot useimmin onnettomuuksissa
8
266
Vastaukset
- Anonyymi
Mulla on 11 vuotta vanha auto josta pidän hyvää huolta. Eiköhän 11-15 vuotta vanhoja autoja ole kaikista eniten Suomessa niin samasta syystä on kuolonkolareissakin eniten.
- Anonyymi
"Eiköhän 11-15 vuotta vanhoja autoja ole kaikista eniten Suomessa niin samasta syystä on kuolonkolareissakin eniten."
Juuri näin. Samassa lähetyksessä todettiin, että autojen keski-ikä Suomessa on noin 13 vuotta. Tästä voi hyvin päätellä, että juuri tuon ikäiset autot ovat tavallisimpia myös ostoskeskusten parkkipaikoilla. Samalla logiikalla voisi väittää, että suomalaiset ajavat erityisen huonosti juuri Suomessa, koska juuri täällä suomalaisille saattuu enemmän kolareita vuodessa kuin esimerkiksi Australiassa.
- Anonyymi
Aika lapsellinen uutinen, nuoret kuskit ajaa vanhoilla autoilla ja siksi niillä sattuu paljon onnettomuuksia, yli 100km/h kolareissa harvalla uudellakaan selviää hengissä.
Eikä Suoemssa edes satu enää paljon kuolemia liikenteessä, 80v sitten ollut viimeksi yhtä vähän. Kyttien pitäisi keskittyä taluttamaan jalankulkijoita ja sakottamaan jos kävelee liian nopeasti saati juoksee ja jopa ilman liukuesteitä kengissä.
"Vuosittain noin 70 000 suomalaista joutuu hakeutumaan ensiapuun kotona ja ulkona tapahtuvien liukastumisten ja kaatumisten vuoksi. Erityisesti liukkailla keleillä onnettomuuksien määrä kasvaa. Noin 1 200 liukastumista ja kaatumista johtaa kuolemaan."
https://www.ts.fi/uutiset/1074174187
Autoilu on erittäin turvallista jalan liikkumiseen verrattuna! Kyttien on otettava nollatoleranssi kuolemisiin jalankulussa. Autojen alla noista jää hyvin pieni osa ja niistäkin monet itseaiheutettuja. - Anonyymi
"Vertailun vuoksi henkilöautokannan keski-ikä vuonna 2022 oli Tanskassa 8,9 vuotta, Ruotsissa 10,7 vuotta ja EU-maissakin keskimäärin 12,3 vuotta"
Naapurimaissa uudempia, mutta koko EU:n keski-ikä ei eroa paljonkaan, kykyhallituksen politiikalla tosin auto vanhenee kovaa vauhtia. - Anonyymi
Tutkisivat automerkit, jotka ovat osallisina onnettomuuksissa, veikkaan merkkien olevan nuorison suosiossa.
- Anonyymi
Vanhoilla autoilla ajavat tyypillisesti pienituloiset nuoret ja eläkeläiset sekä muut joiden ajokyky tai kokemus ei parasta luokkaa. Yli 20-vuotta vanhoilla autoilla korostuu auto harrastus jossa varallisuus ja ajokyky ovat hyvät.
- Anonyymi
Urheiluautoilla ajetaan myös uhkarohkeammin, tämäkin ohittaa liikenteenjakajan väärä'ltä puolelta,
https://www.is.fi/autot/art-2000010955332.html - Anonyymi
Suomessa autot ruostuvat, mikäli ajetaan talvella. Syynä on tiesuola. Tiesuola heikentää myös jarrukomponenttien toimivuutta ja rakenteellista eheyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1532885Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2812576Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.451652Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e371369- 1221246
- 1081173
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151105Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La621010