Grönlannin pääministeri Mute Edegen mukaan Grönlanti on valmis lähempään puolustusyhteistyöhön ja hyödyntämään kaivosresursseja Yhdysvaltojen kanssa, uutisoi BBC.
Edege sanoi maanantaisessa tiedotustilaisuudessa Kööpenhaminassa, että Grönlannin hallitus yrittää löytää keinoja tehdä tiiviimpää yhteistyötä maanantaina 20. tammikuuta presidentin virkaan astuvan Donald Trumpin kanssa.
Hän lisäsi kuitenkin, että alueen maankäyttö on ”Grönlannin oma asia”.
Trump sanoi aiemmin, että olisi ehdottoman tärkeää, että Yhdysvallat saisi Grönlannin itselleen. Grönlanti kuuluu Tanskan kuningaskuntaan, mutta alueella on itsehallinto.
Trump ei aikaisemmassa tiedotustilaisuudessa sulkenut myöskään pois vaihtoehtoja sotilastoimiin turvautumisesta tai talouspakotteista saadakseen hankittua Grönlannin ja Panaman kanavan Yhdysvalloille.''

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.