Tapasin mieheni alle parikymppisenä, reilusti toistakymmentä vuotta sitten, ja se oli menoa. Muutimme nopeasti yhteen ja kihlauduimme, joitakin vuosia myöhemmin menimme naimisiin ja saimme kaksi lasta. Meillä oli kriisimme, koimme kaikenlaista yhdessä, mutta koskaan en kyseenalaistanut rakkauttani häneen. En voinut edes kuvitella että voisi olla joku muu minulle.
Sitten tutustuin toiseen mieheen, meillä oli yhteinen tuttavapiiri ja aluksi olimmekin vain ystäviä, vaikka jutut usein olivat aika flirttailevia. En osannut pelätä, olinhan toki kokenut ohimeneviä ihastuksia ennenkin. Koskaan ennen ne vain eivät olleet olleet molemminpuolisia... Tällä kertaa kävi niin, että rakastuimme kumpikin. Päädyimme sänkyynkin, ja se oli jotain mitä en ollut koskaan aiemmin kokenut.
Hoipuin eron partaalla, miehenikin oli tietoinen tilanteesta mutta halusi minun tekevän itse päätökseni - hän toivoi minun jäävän muttei aikonut painostaa. Lopulta päädyinkin jäämään. Olimme jo puhuneet erosta ja siitä kuinka järjestäisimme asiat, kuinka lasten huoltajuus ja tapaamiset hoidettaisiin ja niin edelleen. Ajattelin, että jos kykenemme sopimaan erosta näin asiallisesti ja yhteisymmärryksessä, ei ero ehkä olekaan oikea ratkaisu. Koin, että jos en vielä tee parastani avioliittoni eteen, en anna itselleni anteeksi myöhemmin.
Kysyin mieheltäni, voisiko hän ajatella vielä yrittämistä yhdessä. Vastaus oli myönteinen. Hakeuduimme pariterapiaan, teimme todellakin kaikkemme korjataksemme liittomme. Tunsin syyllisyyttä menneestä suhteestani, mutten kuitenkaan voinut kieltää tunteitani toista miestä kohtaan. Ilmoitin hänelle etten voisi tavata häntä enää.
Aluksi kaikki menikin hyvin, olin taas rakastunut mieheeni ja elämä näytti seesteiseltä. Olimme pelastaneet lapsemme rikkinäiseltä perheeltä.
Kuukausien kuluttua näin toisen miehen jossain juhlissa, joissa olimme kumpikin. Huomasin, ettei minun ollut vaikea olla, enkä tuntenut kiusausta heittäytyä hänen syliinsä. Lakkasin välttelemästä häntä, tapasimme silloin tällöin tuttavien seurassa.
Jossain vaiheessa sain kuulla yhteiseltä ystävältä, ettei hän ollut päässyt yli minusta. Erehdyin lähettämään kohtuullisen viattoman tekstiviestin jonain iltana jolloin olimme kumpikin tahoillamme alkoholin vaikutuksen alaisina, ja sain vastauksen, ettei hän koskaan löytäisi ketään joka voisi vetää minulle vertoja.
Tunteet, jotka olivat olleet piilossa, nousivat taas pintaan. Hillitsin itseni parhaani mukaan, en alkanut taas siihen sähköposti- ja tekstiviestivaihtoon, joka aikoinaan oli lietsonut tunteitamme. Ajattelin kuitenkin häntä jatkuvasti. Tapasimme taas ystävän bileissä, joissa mieheni ei ollut paikalla, ja puhuimme pitkään. Kävi selväksi, että hän rakastaa minua eikä kykene näkemäänkään muita. Toki hänellä oli ollut lyhyitä suhteita jälkeenikin, muttei mitään mikä olisi vienyt minut hänen mielestään.
Minä kerroin, etteivät omanikaan tunteeni olleet muuttuneet, mutta että olin tehnyt valintani ja pitäisin siitä kiinni. Hän ymmärsi.
Haluaisin vain jatkaa elämääni perheeni kanssa, mutta en pysty unohtamaan tätä toista miestä. Oma mieheni on kaikin puolin hyvä ja kunnollinen, älykäs ja huumorintajuinenkin, enemmän kuin voisin koskaan toivoa. Kuitenkaan en tunne hänen sylissään sitä mitä tunnen, kun tuo toinen mies kietoo kätensä ympärilleni. Nyt suhdettamme värittää myös - ainakin minun näkökulmastani - syyllisyyteni ja tunteeni siitä, että olen miehelleni velkaa, vaikka hän itse on vakuuttanut ettei mitään sellaista tarvitse tuntea. Koen entistä syvemmin, etten voi pettää mieheni luottamusta, vaikka sydämeni palaa kiivaasti toisen miehen luo.
Ennen kaikkea tunnen, ettei minulla ole riittävästi oikeutusta eroon. Avioliitossani ei ole mitään vialla - tai on, minä olen. Miehelläni olisi kaikki syyt jättää minut, mutta minulla ei mitään "todellista" syytä jättää häntä. Ja itsekin avioeron lapsuudessa kokeneena haluaisin säästää lapseni siltä.
Arvaan mielipiteenne. Olen huorintekijä ja petturi ja ansaitsisin tulla jätetyksi ja hyljeksityksi. Mutta kun mieheni on niin uskomattoman armollinen, että haluaa jatkaa kanssani (anteeksiannosta ei ole kyse, koska hän ei koe että olisin tehnyt mitään mitä pitäisi pyytää anteeksi), niin minun pitäisi vain olla tyytyväinen ja onnellinen ja tehdä parannus. Ja lapseni, heitä en varsinkaan ansaitse... Olen huono äiti ja heillä olisi parempi ilman minua, eikö niin?
Niin ja se toinen mies, hänhän haluaa minua vain seksin takia ja sanoo mitä vain sen saadakseen. Kumma juttu tosin, että kyseisellä miehellä riittää tarjokkaita vaikka kuinka... Ei hän minua seksiin tarvitse.
En oikeastaan edes tiedä mitä halusin sanoa... Kaiketi vain purkaa asiaa joka on mielessäni jatkuvasti. Voi olla että pääsisin toisesta miehestä yli, jos en näkisi häntä enkä kuulisi hänestä mitään moneen vuoteen. Ikinä? Mutta samalla joutuisin hyvästelemään monta yhteistä ystävää ja tuttavaa... Suurin toiveeni on että voisimme olla jälleen ystäviä tämän miehen kanssa, ja ehkä jos hänkin löytäisi oikean naisen rinnalleen, ei olisi vaaraa muusta.
Sitten tutustuin toiseen mieheen, meillä oli yhteinen tuttavapiiri ja aluksi olimmekin vain ystäviä, vaikka jutut usein olivat aika flirttailevia. En osannut pelätä, olinhan toki kokenut ohimeneviä ihastuksia ennenkin. Koskaan ennen ne vain eivät olleet olleet molemminpuolisia... Tällä kertaa kävi niin, että rakastuimme kumpikin. Päädyimme sänkyynkin, ja se oli jotain mitä en ollut koskaan aiemmin kokenut.
Hoipuin eron partaalla, miehenikin oli tietoinen tilanteesta mutta halusi minun tekevän itse päätökseni - hän toivoi minun jäävän muttei aikonut painostaa. Lopulta päädyinkin jäämään. Olimme jo puhuneet erosta ja siitä kuinka järjestäisimme asiat, kuinka lasten huoltajuus ja tapaamiset hoidettaisiin ja niin edelleen. Ajattelin, että jos kykenemme sopimaan erosta näin asiallisesti ja yhteisymmärryksessä, ei ero ehkä olekaan oikea ratkaisu. Koin, että jos en vielä tee parastani avioliittoni eteen, en anna itselleni anteeksi myöhemmin.
Kysyin mieheltäni, voisiko hän ajatella vielä yrittämistä yhdessä. Vastaus oli myönteinen. Hakeuduimme pariterapiaan, teimme todellakin kaikkemme korjataksemme liittomme. Tunsin syyllisyyttä menneestä suhteestani, mutten kuitenkaan voinut kieltää tunteitani toista miestä kohtaan. Ilmoitin hänelle etten voisi tavata häntä enää.
Aluksi kaikki menikin hyvin, olin taas rakastunut mieheeni ja elämä näytti seesteiseltä. Olimme pelastaneet lapsemme rikkinäiseltä perheeltä.
Kuukausien kuluttua näin toisen miehen jossain juhlissa, joissa olimme kumpikin. Huomasin, ettei minun ollut vaikea olla, enkä tuntenut kiusausta heittäytyä hänen syliinsä. Lakkasin välttelemästä häntä, tapasimme silloin tällöin tuttavien seurassa.
Jossain vaiheessa sain kuulla yhteiseltä ystävältä, ettei hän ollut päässyt yli minusta. Erehdyin lähettämään kohtuullisen viattoman tekstiviestin jonain iltana jolloin olimme kumpikin tahoillamme alkoholin vaikutuksen alaisina, ja sain vastauksen, ettei hän koskaan löytäisi ketään joka voisi vetää minulle vertoja.
Tunteet, jotka olivat olleet piilossa, nousivat taas pintaan. Hillitsin itseni parhaani mukaan, en alkanut taas siihen sähköposti- ja tekstiviestivaihtoon, joka aikoinaan oli lietsonut tunteitamme. Ajattelin kuitenkin häntä jatkuvasti. Tapasimme taas ystävän bileissä, joissa mieheni ei ollut paikalla, ja puhuimme pitkään. Kävi selväksi, että hän rakastaa minua eikä kykene näkemäänkään muita. Toki hänellä oli ollut lyhyitä suhteita jälkeenikin, muttei mitään mikä olisi vienyt minut hänen mielestään.
Minä kerroin, etteivät omanikaan tunteeni olleet muuttuneet, mutta että olin tehnyt valintani ja pitäisin siitä kiinni. Hän ymmärsi.
Haluaisin vain jatkaa elämääni perheeni kanssa, mutta en pysty unohtamaan tätä toista miestä. Oma mieheni on kaikin puolin hyvä ja kunnollinen, älykäs ja huumorintajuinenkin, enemmän kuin voisin koskaan toivoa. Kuitenkaan en tunne hänen sylissään sitä mitä tunnen, kun tuo toinen mies kietoo kätensä ympärilleni. Nyt suhdettamme värittää myös - ainakin minun näkökulmastani - syyllisyyteni ja tunteeni siitä, että olen miehelleni velkaa, vaikka hän itse on vakuuttanut ettei mitään sellaista tarvitse tuntea. Koen entistä syvemmin, etten voi pettää mieheni luottamusta, vaikka sydämeni palaa kiivaasti toisen miehen luo.
Ennen kaikkea tunnen, ettei minulla ole riittävästi oikeutusta eroon. Avioliitossani ei ole mitään vialla - tai on, minä olen. Miehelläni olisi kaikki syyt jättää minut, mutta minulla ei mitään "todellista" syytä jättää häntä. Ja itsekin avioeron lapsuudessa kokeneena haluaisin säästää lapseni siltä.
Arvaan mielipiteenne. Olen huorintekijä ja petturi ja ansaitsisin tulla jätetyksi ja hyljeksityksi. Mutta kun mieheni on niin uskomattoman armollinen, että haluaa jatkaa kanssani (anteeksiannosta ei ole kyse, koska hän ei koe että olisin tehnyt mitään mitä pitäisi pyytää anteeksi), niin minun pitäisi vain olla tyytyväinen ja onnellinen ja tehdä parannus. Ja lapseni, heitä en varsinkaan ansaitse... Olen huono äiti ja heillä olisi parempi ilman minua, eikö niin?
Niin ja se toinen mies, hänhän haluaa minua vain seksin takia ja sanoo mitä vain sen saadakseen. Kumma juttu tosin, että kyseisellä miehellä riittää tarjokkaita vaikka kuinka... Ei hän minua seksiin tarvitse.
En oikeastaan edes tiedä mitä halusin sanoa... Kaiketi vain purkaa asiaa joka on mielessäni jatkuvasti. Voi olla että pääsisin toisesta miehestä yli, jos en näkisi häntä enkä kuulisi hänestä mitään moneen vuoteen. Ikinä? Mutta samalla joutuisin hyvästelemään monta yhteistä ystävää ja tuttavaa... Suurin toiveeni on että voisimme olla jälleen ystäviä tämän miehen kanssa, ja ehkä jos hänkin löytäisi oikean naisen rinnalleen, ei olisi vaaraa muusta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt lopetat tuon haihattelun kokonaan!
Kerrot että haluat elää onnellisena miehesi ja lastesi kanssa ja olet päätöksesi tehnyt. Elä sitten hyvä ihminen sen mukaan. Ajatuksissasi petät miestäsi nyt edelleen. Miltä tuntuisi jos hän kohtelisi sinua joskus samoin?
Kerrot että miehesi on sinulle kaikin puolin hyvä ja haluat elää hänen kanssaan. Panosta sitten suhteeseesi - kaikkesi! Suunnittele jotain piristystä arkeen, helli ja hoivaa miestäsi minkä ehdit, mieti miksi häntä niin rakastit/rakastat, miksi olisi kamalaa jos hänet menettäisit? Se, mihin panostat ja keskityt alkaa kasvaa. On pötypuhetta ettei tunteilleen voi mitään! Kyllä niille voi paljonkin :).
Usko vaan, tuo toinen mies, josta edelleen haaveilet on aivan tavallinen ihminen. Piereskelee ja haisee pahalle - saattaa olla huomattavasti huonompi elämänkumppani sinulle kuin nykyisesi. Arki tulisi siinäkin suhteessa vastaan. Aika ei ollut teille oikea - kenties tämä kaikki sinun piti käydä läpi vain, jotta ymmärtäisit oman miehesi arvon? Toivon niin...:)
Älä uskottele itsellesi ettet voi tilanteelle mitään. Sinä päätät annatko tilaa tuolle toiselle miehelle ajatuksissasi vai toteatko vain että höpsistä ja keskityt olennaisempiin asioihin elämässäsi. Etkö sitten ole onnellinen nyt? Voitko tehdä jotain asioiden eteen jotta olisit onnellinen? Joskus asioita kannattaa lähestyä siltäkin kantilta, voisinko tehdä mitään jotta mieheni olisi onnellinen kanssani? Hänkin on kokenut kovia kanssasi viime aikoina. Olisi aika sinun tulla jo järkiisi...:) Valinta on sinun.
Toivottavasti et loukkaantunut sanoistani...
Olen yrittänyt suunnata kaiken mielenkiintoni mieheeni, mutta jollain tavalla se tuntuu keinotekoiselta. Inhottava sanoa näin, mutta mitä tahansa teenkin mieheni kanssa, kuvittelen että se toinen mies on hänen tilallaan. Vietimme mieheni kanssa talvella pitkän viikonlopun kahdestaan ulkomaanreissulla, mutta se tuntui kuin olisin ollut hyvän kaverin kanssa matkalla.
Tiedän että arki hiipii jokaiseen suhteeseen. Arjessa sinänsä ei ole mitään vikaa, ja tämän avioliittonikin (ja sitä edeltäneen avoliiton) arkea jaksoin oikein hyvin kymmenkunta vuotta. En mielestäni ehdoin tahdoin etsinyt jännitystä elämään. Varmasti iso osa kaipuustani liittyy siihen rakastumisen tunteeseen, siihen erityisyyteen jota tunnen tämän toisen miehen seurassa. Ehkä se olisi mahdollisuus löytää vielä oman miehenikin kanssa, mutta en vain tiedä miten. Hän ei ole luonteeltaan romanttinen eikä välitä halailusta, joka taas minulle on tärkeää - fyysinen läheisyys. Seksi on "ihan kivaa" verrattuna toiseen mieheen. Ja vaikka tiedän etten saisi verrata niin miten voin olla vertaamatta? Jos olet kerran (tai muutaman) saanut maistaa jumalten ruokaa, syötkö sen jälkeen lopun ikääsi kaurapuuroa tyytyväisenä?
Olen kiittämätön, tiedän sen. Minulla on asiat hyvin, minun kuuluisi olla onnellinen. Miksen voi olla? Miksi haikailen jotain jonka vuoksi pitäisi rikkoa niin paljon?
Osuit asian ytimeen kun kerroit ettei ero saisi johtua kolmannesta osapuolesta. Et olisi edes valmis uuteen suhteeseen suin päin jos vaikka nyt päättäisitkin erota. Vaikuttaa tosiaan siltä että olet jotenkin tyytymätön itseesi, haet henkistä kasvua, itsenäisyyttä, aikuistumista tms. Jostain syystä ilmeisesti kohdistat tuon sinänsä ihan luonnollisen muutospaineen suhteeseesi. On totta että ihmiset muuttuvat iän myötä - parisuhde parhaimmillaan on yhdessä kasvamista. Ei sinun tarvitse rikkoa elämäsi perustuksia saadaksesi aikaan muutoksia ja tullaksesi onnelliseksi.
Kukaanhan ei pakota sinua piiloon miehesi selän taakse, eihän? Nyt olisi hyvä hetki sinun miettiä millainen ihminen oikeasti olet ja mitä elämältäsi haluat. Olet juuri niin aikuinen ja itsenäinen kuin päätät olla. Viihdytkö työpaikassasi? Oletko oikealla alalla? Vietätkö riittävästi aikaa ystäviesi seurassa?
Niin kauan kun haaveilet siitä toisesta miehestä, et voi koskaan Aidosti oman rakkaasi kanssa mitään kokeakaan. Onko se oikein? Niinkö sinä alttarilla lupasit? Voin kokemuksesta kertoa että mikään ei ole tärkeämpää kuin se että pystyy katsomaan peiliin hyvällä omalla tunnolla. Toivottavasti opit ennen kuin on liian myöhäistä katua.
Kaikki mikä tuntuu itsestä hyvältä ei ole oikein. Et ole luvannut rakastaa miestäsi myötä ja vastamäessä vain niin kauan kunnes kohtaat jonkin oman elämäsi itsenäistymis-kriisin tai jonkin vielä hurmaavamman herrasmiehen, ethän? Ota vastuuta omista teoistasi ja tunteistasi. Vain sinä itse voit seisoa omien sanojesi takana. Sinulla on paljon anteeksi pyydettävää mieheltäsi.
Kiitollinen saisit olla jos hän vielä kanssasi haluaa olla. Siihen tunteeseen kannattaisi ihan ensiksi keskittyä...
Valitettavasti tuo ihana toinen mies ei poistu elämästäsi ellet itse niin päätä. Minkälainen mies sitä paitsi vokottelee varattua naista? Sellaisen kanssako haluasit lapsesi kasvattaa?
Suosittelen että siivoat hänet elämästäsi kerta laakista ja kohdistat häneen ajatuksissasi vain negatiivisia tunteita. Valitettavasti ystävyydestä ei tuossa tilanteessa ole toiveita. Teet asioista kaikille osapuolille helpompia kun repäiset itsesi lopullisesti irti ja keskityt tärkeämpiin asioihin elämässäsi. Hän on vapaa etsimään jonkun toisen ja sinä keskittymään sen kadonneen kipinän löytämiseen avioliitostasi.
ja se kolahti täysillä. Nöyränä minun täytyy todeta, että olet ihan oikeassa. Minun täytyy ottaa vastuu omista tekemisistäni ja omista tunteistani.
Ja ilmeisesti on hyväksyttävä myös se, etten voi tavata toista miestä edes kaverina. Kaveruus ja ystävyys ei toimi meidän kohdallamme, koska tunteita on liikaa. Kaipa minun on mahdollista yrittää välttää yhteistä kaveripiiriä, ainakin bileitä tai muita isompia tapaamisia.
Kiitos sinulle asiallisista vastauksistasi. Olet antanut paljon ajattelemisen aihetta ja sysännyt minua oikeaan suuntaan. :)
Enpä tiiä, pahalta miust tuntuis jos oma ukko vertais toiseen naisen jonka kans pettänyt, että se oli sitä jumalten ruokaa, ja tämä joka on vaimona pelkkää kaurapuuroo..miltä siust ittestäs tuntuis jos ihteäis vertailtais noin? Ja luuletko ettei oma ukkos sitä mitenkään vaistoo jos tuolla tavalla ajattelet? Toivon niin ettei omat lapset ikinä kuule mitään halventavaa, kun aikusiks kasvavat, mitään loukkaavaa intiimeistä asioista. Vaan tämä maailma se on monella tapaa julma, ja eihän sitä lapsia voi suojata kaikelta. Miksei aikuiset immeiset osaa puhua nätisti, ja antaa esmerkkiä? Sitä en ymmärrä. Jos olet rakastunut, ja avioliitto on pelkkää velliä, niin miks sie itteäs ja ukkoas kiusaat? Hänkin saattais löytää sitä jumalten ruokaa sitten jostain muualta. Anteeks, että sanon näin, mutten tosiaankaan ymmärrä miks vuosikymmeniä kestänyttä liittoa pitää katsoa alas, vai yritätkö joteski puolustella tunteitas? Se ompi ihan yksinkertaista, joko olet valmis panostamaan avioliittoon, tai sitten hyppäät toisen miehen matkaan. Mut et sie sitä avioliittoa paranna kutsumalla seksiä ukkosi kanssa kaurapuuroks..ja tämän tiedän todeksi. Sie vain koet uhrautuvas lastes ja ukkosi takia jos sillä tapaa ajattelet ja jatkat, niin siin on monelle käynyt. Ja se voi olla myös niin että tätä uutta miestä katselet ruusunpunaisin linssein, ja omaa ukkoas arkisin: toisen sie nostat korokkeelle, ja toisen jätät maan tasolle. Miten siinä sit käy, aika vaan näyttää. Nykyaikana nää pettämiset on yleistyny, ja harmittaa niiden uskollisten puolesta, ne kun tuntuvat saavan kaiken paskan niskaansa, eivät edes seksualisesti ole mitään kuin nollia. Miksei he sitten saisi kerrankin maistaa nektaria myös? Tätä mieltä olen.
Tilanteesi olet hallinnut erittäin hyvin, onneksi sinulla on tosiaan mies joka välittää sinusta. Muutenhan lapsesi olisi jo kiistakapulana välillänne tällä hetkellä ja olisit sen toisen kanssa. Mutta, katsotaanpa jos olisit valinnut toisin, miten voisi käydä: suhteenne arkipäiväistyisi 70 prosentin todennäköisyydellä, tosin ikinä ei tiedä kuinka hyvin synkkaa vuosien jälkeen, jos on noin pitkään rakastunut johonkuhun. Ja silloin viimeistään vaakakupissasi alkaisi painaa enemmänkin esimerkiksi se, että miten on lapsesi laita, hänellä kun ei ole kuin yksi isä ja äiti.
Jouduin joskus samaan, hirvittävään valintatilanteeseen ja tein ihan pähkähullun päätöksen pitää se uusi suhde yllä. Olin suunnattoman rakastunut, niin etten kenellekään paljastanut eläväni kaksoiselämää. Tätä jatkui vuosi enkä voinut asioille mitään, ne vain tapahtuivat. Silloinen avomies kun oli jo valmiiksi hyvin etäinen ja kylmä, oli helppo pitää peliä selän takana..kun lapseni alkoi tulla murrosikään, tämä ukko sai tarpeekseen meistä ja julisti meidät talosta ulos. Menetin suunnattoman omaisuuden siinä touhussa ja minusta tuli jälleen köyhä yksinhuoltajaäiti. Nyt odotan tälle "salarakkaalleni" lasta ja asumme toisella paikkakunnalla. Mutta kas kummaa, suhteemme on edelleen samanlainen, tapaamme toisiamme kuten aina ennenkin, hänen ystävänsä ja sukulaisensa ovat minullekin tärkeitä, kuten minun vanhempani hänelle, mutta... emme varmaankaan koskaan tule emmekä pysty muuttamaan yhteen! Että ojasta allikkoon ehkä tämäkin meni, mutta onpahan eletty ja koettu se suunnaton rakastuminen, josta moni voi koko elämänsä vain unelmoida..
Se on varmaan avainsana. En ole heittäytynyt mihinkään. Toisenlaisella luonteella olisin tosiaan lähtenyt tuon toisen miehen matkaan jo aikoja sitten... Nyt mietin ehkä ensisijaisesti lapsia ja sitä miten ero ja uusi mies vaikuttaisivat heihin, toisekseen - myönnän - sitä, jos alkaisikin kaduttaa. Olen oikea varmistelija ja pelkuri. Ja sitten kuitenkin - minullahan on jo eräässä mielessä unelmien mies, miksi siis edes erota? Minusta eron pitää johtua avioliiton sisäisistä syistä, ei kolmannesta ihmisestä. Miten kukaan voisi kantaa sitä taakkaa, että on ollut toisen ihmisen eron syy?
Toisaalta kaipaan itsenäisyyttäkin. Olen muuttanut nykyisen mieheni luo suoraan nuoruudenkodistani, ja muutaman kuukauden mittaisia opiskelujaksoja lukuunottamatta olen asunut hänen kanssaan siitä asti. Eroa pohtiessani tunsin saavani voimaa ajatuksesta, että kerrankin olisin oman itseni herra ja voisin näyttää itselleni ja muille että tulen toimeen omillani. Tajuan, että yksinhuoltajan arki on raskasta ja alituista senttien laskemista, mutta silloin ainakin olisin vastuussa itsestäni ja lapsistani. Olisin aikuinen ihminen. Nykyisin helposti vetäydyn miehen selän taakse ja annan hänen hoitaa asiat.
Kyse on varmaan siis paljon muustakin kuin suhteestani näihin miehiin... Kyse on pohjimmiltaan minusta itsestäni. Haluan kehittyä ihmisenä, mutten tiedä miten se on mahdollista nykytilanteessa, jossa on niin helppo jäädä vanhaan rooliin.
Myös uuteen suhteeseen on niin helppo viedä vanhan suhteen ongelmat..ja sitä tapahtuu koko ajan. Et sinä muutu siitä että aloitat uuden suhteen, ei toinen ihminen sinua muuta, ainoastaan sinä itse voit ottaa vastuun itsestäsi ei kukaan muu. Minä ajattelin juuri noin ihastuessani siihen toiseen mieheen, hän oli pakopaikkani omista peloistani ja haasteistani, siksi kutsun sitä kaikkea fantasiaksi nykyään.
Voit kokea tuon aivan saman, ja vielä paremman hurman, kun rupeat tekemään asioita eri tavalla- jo tänään. Älä odota huomiseen! Jos miehesi on ymmärtänyt syrjähyppysi, hän varmasti ymmärtää myös jos halut hoitaa asioita itsenäisemmin.
Voimia sinulle!
On hyvin vaikea ellei mahdoton antaa toiselle neuvoja. Itse tiedät parhaiten tilanteesi, ja muiden on vaikea arvioida onko tämä toinen mies todella se unelmien mies. Voin vain kertoa omasta kokemuksestani.
Olin samassa tilanteessa vuosia sitten. Mies johon ihastuin oli mielestäni fyysisempi, ja hän puhui paremmin kuin mieheni. Olin suhteellisen kokematon, ja sulin siihen miten hän vakuutti että on niin heikkona minuun ja niin edelleen. Tällä miehellä oli muita naisia, ja ajattelin että hän todella tuntee jotain erityistä minun kohdallani, hakee muutakin kuin seksiä. Me päädyimme sänkyyn, ja asiat menivät huonompaan suuntaan. Vaikka aluksi tunsin hurmaa, olin jatkuvissa tunnontuskissa ja minulla oli sekava hyvähuono olo. Myöhemmin ymmärsin että se johtui siitä että en todella kuunnellut sydäntäni, olin vain omien fantasioiden lumoissa.
Sen pidemmin puuttumatta yksityiskohtiin, jatkoin kuitenkin elämääni mieheni kanssa. Näihin kriiseihin liittyi paljon kaikenlaista, mutta lyhyesti voin todeta, että silmäni vihdoin avautuivat. Mieheni ja minä päätimme jatkaa yhdessäoloa. Me muutimme paikkakuntaa, ja elämäni laatu parani huomattavasti kun aloin käsittelemään asioita realistisemmin.
Ja tänä päivänä voin sanoa, tuo toinen mies ei rakastanut minua. Hän halusi kanssani sänkyyn, mutta siinä se. Hän ei ollut seksuaalisesti sen kummempi kuin oma mieheni, minä vain kuvittelin niin. Fantasiani tekivät hänestä ihmeolennon, ja kun olimme yhdessä olin hyvin virittäytynyt.
Kun kohtasin asiat kuten ne olivat, kasvoin ja aikuistuin henkisesti. Otin vastuun omasta elämästäni, seksuaalisuudestani. Ja mieheni ja minun seksielämä parani tasolle jota en koskaan ennen ollut kokenut. Hän oli aina ollut vierelläni, hän oli aina hyväksynyt minut kuten olin, ja kun luovuin itse haihattelusta ja henkäisin syvään ja rohkaistuin seksuaalisesti...hän oli juuri se mies joka teki minut onnelliseksi.
Olen niin onnellinen, ettei hän jättänyt minua. Hänellä on ollut paljon kokemuksia naisista, mutta minä olin melko kokematon. Hän oli toinen mieheni. Joten hän ymmärsi haluni kokeilla, ja antoi anteeksi. Olen hyvilläni että jatkoimme yhteistä matkaa. Olemme kokeneet niin paljon yhdessä niiden kriisien jälkeen. Olemme matkustelleet maailmalla, tutustuneet toisiimme yhä paremmmin ja nauttineet elämästä.
Mutta kuten sanoin, vaikea sanoa mitä sinun pitäisi tehdä. Muuta kuin että tunnustele sydäntäsi. Muuten nousevatko tunteet pintaan kun olet juhlissa ja juot viiniä (tai muuta alkoholia)? Minulla kävi niin. Tapasin tätä toista miestä aina jossain bileissä, olin aina hieman hiprakassa..myös silloin kun menimme sänkyyn. Siitä häipyi "glamour" yllättävän nopeasti. Joka tapauksessa rohkeutta sulle kohdata asiat, hyvä että purat tätä!!!!
Mulla on vähän sama tilanne, mutta toisinpäin. Tutustuin naiseen joka on naimisissa ja jolla on lapsia, itse olen eronnut.
Ainakin meillä tämä suhde on toiminut tosi upeasti, tämmöisessä suhteessa kun elää siinä pysyy aina se intohimo ja rakkaus päällimmäisenä, kun ei tarvitse jaella tiskivuoroja toiselle heti aamusta.
Näemme usein ja meillä on aina ihanaa yhdessä.
täällä me elämme vain kerran ja haluankin kysyä alkuperäiseltä kirjoittajalta, oletko valmis jäämään paitsi kaikesta siitä ihanasta hellyydestä ja intohimosta ja syvän rakkauden tunteesta, ihanasta seksistä vain sen takia etä ajattelet liikaa muita ihmisiä? Lapset kasvaa ja miehesi kyllä ymmärtää.
Elä hukkaa elämääsi vaan elä sitä täysillä, ihanista tunteista ja rakkaudesta, hellyydestä nauttien.
Hyvää kesää:)
Kokeilin aikani tuota "kaksoiselämää", mutta ei se ole minua varten. En pysty hajoamaan joka suuntaan, tunnen jatkuvaa syyllisyyttä jne. Tiedän myös, että toinen mies olisi ilomielin ottamassa sen tiskivuorojen jakamisen, hän haluaa parisuhdetta ja arkea ja tavallista elämää. Siksi tunsin tekeväni väärin häntäkin kohtaan pitämällä häntä "roikkumassa" kiinni varatussa naisessa.
Ehkä ajattelen liiaksi muita, mutta se vain on minun luonteeni. En kykene heittäytymään ja olemaan onnellinen tietäen satuttavani samalla ainakin kolmea muuta ihmistä. Valintatilanteessa päädyn satuttamaan yhtä, aikuista miestä. Vetoan myös siihen, että hän on alun alkaenkin tiennyt minun olevan varattu, ja etten koskaan ole luvannut hänelle mitään...
Haluan kuitenkin vielä uskoa siihen, että hellyys ja intohimo on mahdollista löytää oman miehenikin kanssa. Ehkä se on sitten se mitä lähden tavoittelemaan.
Ja kyllä, elämme vain kerran. Olen kokenut intohimoisen rakkauden jo kahdesti - ensin mieheni kanssa, sitten toisen miehen. En kadu kokemaani vaikka tiedänkin loukanneeni muita. Olen onnellinen siitä rakkaudesta joka minulle on suotu. Nyt vain tosiaan ei ollut meidän aikamme, tiedän sen kyllä sisimmässäni.
Hyvää kesää sinullekin, Pete!
On vain vaikea luopua tuosta ihmeellisestä haavekuvasta. Tuon toisen miehen kanssa koen olevani ihmeellinen, seksikäs ja haluttava. Samaa "palvontaa" en saa osakseni omalta mieheltäni, mutta jotain kai hänkin minussa näkee, kun edelleen haluaa olla kanssani, kaiken jälkeenkin.
Toisessa miehessä on paljonkin heikkouksia, ja olen kyllä miettinyt sitäkin, kuinka paljon ne alkaisivat minua häiritä suhteen arkipäiväistyessä. Hän on kuitenkin perusluonteeltaan hyväntahtoinen, vastuuntuntoinen ja kilttikin. Ei mikään perinteinen donjuan-tyyppi, vaikka naisten suosiossa onkin. Hän on minusta edelleen hieno mies, jolle toivon pelkkää hyvää jatkossa. Kunpa voisin kirjoittaa suosituksen ;)
Mutta olen siis näiden viestien myötä taas löytänyt sen punaisen langan ja ymmärtänyt, että voin löytää itseni myös tämän parisuhteen puitteissa, minun ei tarvitse eikä pidä hajottaa sitä sen vuoksi. Seksi on varmaan yksi alue jolla voisi yrittää olla kekseliäämpi ja kehittää parisuhdetta.
Kiitos sinullekin kannustuksesta!
tuossa ylempänä oli todella hienoja kirjoituksia toiselta nimimerkiltä. Hän kyllä esitti hyviä kysymyksiä.
Mutta haluaisin vielä lisätä, sinä OLET ihmeellinen, seksikäs ja haluttava. se lähtee sinusta itsestäsi. Minä koin näitä asioita joskus niin paljon kuten sinäkin, luulen. Omalla kohdallani tämän toisen miehen sanat, eleet saivat sydämeni pomppimaan. Sivuutin aina ne hänen epämääräisemmät piirteensä, koska halusin pitää fantasiani. En avautunut kenellekään, joten fantasiat vain vahvistuivat ja realismi katosi kuvasta minun kohdallani. Fantasiat kohdallani pirskoutuivat pian sen jälkeen kun olimme olleet sängyssä. Mutta se oli minun kokemus, ja jokaisella on omansa. Sen takia on niin vaikea sanoa tee niin , tai tee näin. Ihmissuhteissa ei mikään ole varmaa.
Tämä toinen mies ei ollut paha, hän vain puhui enemmän kuin todella tarkoitti. Hän oli tyytymätön itseensä, ja haki koko ajan maailmasta jotain parempaa mikä täyttäisi sen tyhjiön. Hän halusi ja haluaa olla nuori ikuisesti (kuulen vieläkin uutisia hänestä, meillä oli yhteisiä tuttavia myös). Hänellä on oma tie, omat haasteet kohdattavana. Minä hain hänestä parannusta omalle huonolle itsetunnolleni ymmärtämättä että ainoastaan minä voin sen kohottaa, ei kukaan muu. Vaikka hänen sanansa olivat kauniit, hän ei kuitenkaan hyväksynyt minua kuten olin, mikä kävi HYVIN SELVÄKSI myöhemmin.
Oma mieheni hyväksyi vartaloni sellaisena kuin se on. Hyväksyi persoonani. Toki meillä on ollut välienselvittelyt, mutta aina kun meitä on ulkopuolelta koeteltu, hän on seissyt vierellä ja tukenut, kuten minä häntä. Ja minä kunnioita sitä todella.
Mitä tulee seksiin....koin usein ettei oma mieheni halua minua tarpeeksi. Me olemme jutelleet asiasta, ja minä olen ryhtynyt aktiivisemmaksi. Ajattelin etten enää jaksa miettiä olenko haluttava, vaan mieluummin osoitan miehelleni että HÄN ON HALUTTAVA. (punastus)...mmm, ja yöt olivat ihmeitä täynnä.
Mitä ikinä teetkin, onnea ja voimia sinulle! Suositteleisin kuitenkin että käytät aikaa itsetutkiskeluun ennen ratkaisuja. Oma miehesi vaikuttaa hyvin hienolta ihmiseltä, mieti mihin rakastuit hänessä ennen suurempia siirtoja.