Ensimmäistä kertaa elämässäni ihastuin reilu vuosi sitten varattuun, kihloissa/avoliitossa olevaan mieheen. Olin ensin varuillani koska mies oli kihloissa, enkä halunnut olla pettäjän kanssa. Mies kuitenkin oli kimpussani, ja annoin pikkuhiljaa periksi, menin ja ihastuin. Hän sanoi kokoajan jättävänsä avovaimonsa, heillä ei ollut yhteisiä lapsia. 4-5kk:n kuluttua suhteemme alkanmisesta mies erosi avokistaan, tätä ennen suhteemme oli ollut kerran jos toisenkin katkolla ja yritin lopettaa sitä.
Hänen lopullinen eropäätöksensä syntyi sen jälkeen kun olin ilmoittanut etten jaksa enää sitä,olin silloin jo nähnyt ohimennen avovaimon ja se oli hirveää, itkin vain kun pääsin kotiin, sillä silloin tämä avokki ei ollut enää kasvoton, vaan hän oli ihminen ja tunsin oikeasti olevani todella paha.
mies erosi ja kaiken piti olla hyvin mutta ei ollutkaan. olin erittäin epävarma ja käytöksellään mies vielä ruokki tätä, hän ei uskaltanut liikkua missään kanssani, etteivät kaikki tutut/ystävät ym. yhdistäisi minua hänen eroonsa. muiden naispuolisten kavereiden kanssa kyllä liikkui. avovaimo oli tässä vaiheessa jostain saanut nimenikin selville. Toisinaan meillä meni oikein hyvin, toisinaan oli hirveät sodat. joka toinen päivä mietin milloin ja miten sanon ko. miehelle että ei tästä tule mitään, ainoa mikä meitä yhdisti oli seksi. Seuraavat 4kk sen todistivat, ja ainoa mikä piti meitä yhdessä oli melkoisen hyvä seksi sekö unelmat tulevaisuudesta, sittenkun hän on eronnut...Mies osoittautui arkielämässä aivan toisenlaiseksi kuin mitä olin kuvitellut aiemmin.
Hän halusi määräillä tekemisiäni yms. eikä mikään mitä tein ollut oikein/hyvin. Hän yritti parhaansa mukaan alistaa minut toimimaan kaikessa tahtonsa mukaan. En suostunut siihen ja siitä johtui suuri osa riidoistamme. Oli myös minua kohtalaisen paljon vanhempi.
Loppuaikoina näin miehen avovaimon eron jälkeen kirjoittaman kirjeen. Siitä tajusin miten paljon tuo nainen oli rakastanut ko. miestä. Ei hän ollut ollenkaan sellainen hirviö jollaiseksi mies oli hänet kuvaillut, yritti vaan tehdä kaikkensa pelastaakseen suhteen kun tajusi ettei kaikki ollut kunnossa.
Erosimme yhteensä n. 8kk:n "suhteen" jälkeen. Tunsin itseni vapautuneeksi ja vapaaksi. En tiedä olisiko suhde toiminut jos se olisi alkanut miehen ollessa vapaa, tuskin.
Nyt suren enää ex-avovaimoa, toivon että hän jaksaa ja selviää elämässään eteenpäin. Haluaisin pyytää häneltä anteeksi.
Kertoa että koskaan en olisi ryhtynyt suhteeseen jollei mies olisi vakuuttanut minua siitä, että heillä oli kaikki ohi ja että he olivat joka tapauksessa eroamassa eikä heillä ollut mitään yhteistä ollut aikoihin. Avovaimon kirjeen perusteella näin ei ollut mutta sen tajusin liian myöhään.
Jokin aika sitten tapasin vapaan miehen ja siltä pohjalta on ollut todella hyvä lähteä rakentamaan suhdetta ja elämää eteenpäin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pikkukirjoitusvirheitä näemmä mutta eiköhän asia selvinne..
Sanotaan, että entiset pitäisi ensin hoitaa alta pois, ennen uusia suhteita. Se pitää paikkansa.
Ja nuo varattuihin sekoamiset ovat kenties niitä pahimpia mokia. Pettäjän puheet omasta suhteestaan ovat aina vain hänen näkemys asiasta. Ja kun pettäjä valehtelee ainakin yhteen suuntaan, joten miksei myös molempiin suuntiin. Ja kun tuollainen petossuhde vielä tahtoo olla pelkkää illuusiota, ei sellainen arkipäivää kestä. Mutta on ihmisiä joille se sopii mainiosti, eivät muuta haluakaan.
Jos elinkumppania etsii, ei tuo varattuun sekoaminen tosiaankaan ole se paras pohja jolle hommaa rakentaa.
Olipa hyvä kirjoitus!
Kauhistuin kun luin kuvaustasi miehestä, teidän välisestä suhteesta ja hänen avokistaan,aivan kuin olisin sen itse kirjoittanut!
Minun tarinani loppu olisi varmasti ollut samanlainen kuin sinun jos en olisi taistellut itseäni irti miehestä.
Ainoa ero on, että miehellä oli kaksi lasta joita hän palvoi lähes sairaalloisesti.
Nyt kun luin tarinasi, en voi kun toivottaa sinulle onnea että pääsit eroon miehestä ja taputtaa itseänikin olkapäälle ja hymyillä voitonriemuisesti:)
Kiitos, pelastit päiväni!