Kalvinistit ovat aina pilkanneet ja haukkuneet luterilaisia laiskoiksi ja juoppoiksi, koska he eivät pitäneet siitä, että luterilaiset arvostivat vapaa-aikaa ja lepoa, mutta kalvinistit ovat aina uskoneet, että ihmisen elämä ei voi olla muuta kuin raatamista, hikeä ja loputonta työtä.
Luterilainen etiikka aidoimmillaan ei kannusta pakotettuun, liialliseen uurastukseen, vaan iloiseen arjen työhön ja vastapainoksi rentoon lepoon ja rauhalliseen elämänrytmiin. Luterilaisuus kyllä arvostaa ahkeruutta ja asianmukaista työntekoa, mutta näkee työn rinnalla myös levon ja rentoutumisen tärkeyden ja pyhyyden.
Ihmisen on hyvä noudattaa kohtuutta kaikessa, myös työssä. Vaihtaminen arjen ja pyhän, työn ja lepon välillä tekee ihmiselle hyväksi. Lutherin mukaan se on ihmiselle luonnollinen elämäntapa, jopa meille määrätty luomisjärjestys.
Calvinin ja Weberin toksinen ja puritaaninen työetiikka puolestaan on vastoin Lutherin ihannetta ja haluaa riistää ihmisiltä kevyen, hitaan, sävyisän, kodikkaan ja rauhallisen elämän.
Ps. Luther opetti myös, että kun paholainen yrittää tehdä ihmisen surulliseksi ja sydämemen raskaaksi, paholaista voidaan vastustaa etsimällä hyvää seuraa musiikin ja jopa hyvän oluen parissa. Näin sydän pysyy kevyenä ja paholainen poissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
veronmaksajien rahoilla 😠
Minä suosittelen vahvasti että herra Luther menee AA-kerhoon hakemaan apua ja hoitoa alkoholiongelmaaansa. Sitten menemään oikeisiin töihin.