Miksi on pelottavaa

Ei ole. Toimeksi vaan. Jotakuta voi tietysti ehkä pelottaa että jää yksin. Jotakuta auttaa uusi rakkaus. Yritä jutella jonkun kanssa.

Siksi, että on totuttuihin kaavoihin vahvasti tottunut ihminen, jolle muutokset ovat aina haitaksi? Suuret muutokset ovat aina pahasta, jollekin se voi tarkoittaa tuuliajolle joutumista, jolloin kaikki asiat ovat sekaisin, eikä osaa hakea tukea ja turvaa muista? Hallitsematon kaaos voi olla edessä toisille?

Perusta elämälle, jonka on hyväksynyt katoaa samalla? Mihin voi sen jälkeen tukeutua?

Ei se ole pelottavaa ihan helppo homma. Voin olla vertaistuki jos joku haluaa jutskaa🤭

Väkivaltaa ei saa hyväksyä, itse erosin lopulta vaikka kestin ihan liikaa.

Pelottava ei ole ihan oikea adjektiivi, ainakaan itselleni. Enemmän se oli epävarmuutta monesta asiasta. Ihan vaikka jo se miten kaikki käytännön asiat lopulta sai järjestettyä ja tietysti se, että varmasti tekee oikean ratkaisun ja miten toinen osapuoli reagoi eri asioihin. Tietysti myös se, että ihan jokainen totuttu asia muuttuu ja vaikka ne muuttuvat parempaan niin tuttuminen vie hetken jne.

Huoli pärjäämisestä. Monet sellaiset asiat joita hoiti ennen kaksi ovat sitten vain yhden varassa.

Sitten tietysti voi pelottaa miten ero vaikuttaa lasten psyykkeeseen.

Joku voi pelätä myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Varmaan siksi että ei ole tarvinnu olla yksin

Hyppy tuntemattomaan on pelottavaa. Pitkään liittoon on kuulunut muutakin kuin se parisuhde. Yhteinen historia ei häviä minnekään.

Tätä pohdin. En ajattele, että pelkään, mutta vaikeaa on ottaa asia puheeksi. Ihan ok liitto, mutta ei mitään puhuttavaa, seksi ei itseöni kiinnosta hänen kanssaan ja viihdyn paremmim yksin. Nyt lapset jo lähes täysi-ikäisiä. Eroa pohdein ekan kerran 10v sitten ja kärvistelin useamman vuoden kunnes päädyttiin asumaan hetkeksi erilleen. Hiomasin, että en pysty olemaan lapsista erossa joka toinen vko, käytiin terapiassa ja päädyttiin jatkamaan liittoa. Tämä oli hyvä ratkaisu ja hetken aikaa olin tosi onnellinen. Nyt viime vuosien aikana olen odottanut lasten kasvua ja rakentanut elämääni ja olen siihen muilta osi
tyytyväinen. Mutta ajatus siitä, että lapset muuttaa pois ja jäädäön kaksin, ahdistaa paljon. Uskon olevani yksin onnellidempi kuin puolison kanssa En jaksa enää yrittää saada itsräni rakastamaan ja haluamaan väkisin.. puolisollekin ero olisi varmasti reilu ratkaisu, jotta vpisi yrittää löytää itselleen sopivan puolison. Mutta jostain syystä hän ei ikinäkään ole halunnut erota ja itseä pidättelee puheeksiottamisesta se, että satutan häntä ja vastuu päätöksestä tuntuu isolta. Eli uskon itseäni pidättelevän muutoksen pelko ja vastuu päättää toisen puolesta yksin.