Merikaapelithan voitaisiin sijoittaa suojaan meren pohjan alle kaivettuun tunneliin, mutta tämä olisi paljon nykyistä kalliimpi vaihtoehto. Sitä paitsi kekseliään sabotöörit voisivat vahingoitaa tunnelin kaapelita muilla keinoin.
Vaan jos kaapeleiden annettaisiin olla nykyisillä sijoillaan ja niiden kummallekin sivulle järjestettäisiin "ankkuriansoja", joihin laahaava ankkuri jäisi. Ne sitten kerättäisiin vaikkapa vuosittain romuraudaksi?
Eräs mieleen tuleva ankkuriansa olisi V:n muotoinen luistava aitaus, jossa V:n pohjalla olisi vankkarakenteinen tarttumaosa, joka olisi riittävän masiivinen, että laahaaja joko vetäisi ankkuriketjunsa poikki tai pysähtyisi. Irrotusmaksu sitten voisi olla vielä erikseen.
Tässä siis on ajatuksena, että putkirunkoinen aitaus olisi kohtuu halpa rakenne, vaikka siihen tulisikin kilometrejä paljon kaapelia enemmän. Varsinaisia ansakoukkuja/loukkuja olisi ehkä kilometrin välein kaapelin molemmin puolin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten olisi sinnetänne pohjaan _ankkuroidut_ syvyyspommit?
Sekin. Vaatisi vaan aika urakan... Avonainen kaapeli turvemmassa uomassa, suojaputkessa ja/tai noin mutta taitaa olla myös helpoin /kustannustehokkain myös korjata jos/kun poikkeaa.
Vaan on niillä piruilla kumminkin konstit vaikka ne hyvin suojaisikin. Eli ei muuta ku tästä edeskinpäin vaan vastaava rynnäkkö/kommandoisku sabotööripaattiin ja pakotus purjehtia rannemmas. Lasti takavarikkoon, laiva purkuun jos ei joku osta sitä ja kaikkinaiset kulut sabotaasista toimeksiantajalleen lastin menetyksen muodossa. Kyllä se hillitsee.
Kaapiin voisi kiinnittää miinoja jotka irtoaisivat kun joku kajoaa kaapeliin.
Vaihtoehtona olisi tietenkin kaivaa jokin tunneli johon kaapelit sijoitettaisiin. Samaa tunnelia voisi sitten käyttää huoltotoimenpiteisiin. Yhteen tunneliin kannattaa tietenkin laittaa mahdollisimman monet kaapelit.
Helsinki-Tallinna tunnelin hinta-arvio on jossain 30 miljardin euron paikkeilla. Tunneli olisi merkittävä taloudellisesti kuin sotilaallisestikin. Nopea junaliikenne Viroon mahdollistaisi tavaroiden vaivattoman kuljettamisen. Kaapelit olisivat hyvässä turvassa ankkureiden ja muiden ulottumattomissa.
Tunnelin tuhoaminen ei olisi enää mikään hybridi operaatio vaan se ei olisi selvää kykenisikö Venäjäkään siihen. Tunnelin päällä olisi 100 metriä vettä ja yli 50 metriä maata. Jonkinlainen bunkkeri-tuhoaja ohjus voisi tulla kyseeseen… Helpompi olisi iskeä tunnelin päihin, mutta esimerkiksi Suomen suunnalle ollaan kaavailtu kolmea nousutunnelia.
Sotilaallisesti ajateltuna tuollainen tunneli olisi kultaa arvokkaampi Viron kannalta.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005456269.html
Menisi hukkaan rahat ja vaiva niin kauan kuin ryssä nykyisenkaltaisena naapurina. Se tuhottaisiin ensimmäisenä niiden toimesta.
Ois nopeaaa käydä VIINAA
Nyt ne laivat jää heti kiinni. Kaapelirikot paljastuu sekunneissa ja sateliitit tietää mikä laiva liikkunut ylitse. Ja tuholaiset sitten tuhotaan vaikka Raidilla!