Uskonnottomia uhkaa kuolemantuomio 13 maassa

Ateisteja on 13 % ja epäuskonnollisia 23 % mutta kaikkialla ei uskalleta tuoda sitä julki. Esimerkiksi Suomessa Ateisteja on yli puolet, mutta lähes kaikki salaavat sen julkisuudelta.

https://www.maailma.net/uutiset/selvitys-uskonnottomia-uhkaa-kuolemantuomio-13-maassa
6205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja kristittyjen jumalaan uskomattomia ikuinen kidutus heidän kuoltuaan, siis mikäli siihen raamatuksi mainittuun tarinakokoelmaan on luottamista.

Äänestä

Kaikki humpuuki ideologiat tappavat ne, jotka eivät usko hulluuteen! Se ei ole uutta.

Hullut tappavat ihmisiä!

Äänestä

Uskovia uhkaillaan helvetillä, ei sekään ole kiva mesta.

Äänestä

2013 ? mitkä ovat nykyiset luvut ?

Äänestä

Vuonna 2023 Suomessa uskontokuntiin kuulumattomia oli 33,6 prosenttia väestöstä eli noin 1 883 000 henkilöä. Vuonna 2018 tehdyssä kansainvälisessä ISSP-kyselyssä Suomen väestöstä 40 prosenttia vastasi ettei usko jumalaan, 34 prosenttia vastasi uskovansa jumalaan ja 26 prosenttia ei osannut sanoa.

-Wiki

Vuonna 2020 uskontokuntiin kuulumattomia oli 29,4%.

-oph

Ateistejen määrä heittelee hyvinkin paljon alueittain. Esimerkiksi Helsingissä on alueita, missä on jo yli 50% ateistejen osuus.

Se miksi monet eivät luokittele itseään ateistiksi, saattaa johtua vielä hyvin nuoresta termistä Suomessa. Monia on peloteltu kristinuskon nimiin mitä ihmeellisemmillä väitteillä ateistisuudesta. Ja he eivät niinkään välitä koko aiheesta, että edes vaivautuisivat enempää pistämään siihen mietintää.

Kuten palstallakin on tullut esille, monet luulevat ateistisuuden tarkoittavan jumalien kieltämistä, jota se ei ole.

Mitä uskonnollisuuteen tulee, niin Suomessa on paljon tapakristityitä. Jotainen tietää tämän. Heidät on lapsena liitetty kirkkoon, ja uskonto vain ei merkkaa heille mitenkään. Mutta kirkkoon kuuluminen on lähinnä suoja, ettei kristinuskoiset häiritse heitä. Ja siitä voi kuvitella häitä ja hautajaisia helpommaksi.

Äänestä
  • Olen mikkä tahansa mittapuulla ateisti, mutta en näe tarpeelliseksi määrittää itseäni uskonnon kautta. Kuten Krauss asian ilmaisi, useimmille tutkijoista kysymys Jumalasta on niin merkityksetön, ettei heitä voi pitää edes ateisteina.

    Valtaoja kertoi (tietoteorian hallitsevana tutkijana), että agnostikko on hänelle liian hieno sana. Hän sanoi olevansa pakana. Jumalan olemattomuuttakaan kun ei voi todistaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ateisteja on 13 % ja epäuskonnollisia 23 % mutta kaikkialla ei uskalleta tuoda sitä julki. Esimerkiksi Suomessa Ateisteja on yli puolet, mutta lähes kaikki salaavat sen julkisuudelta.

https://www.maailma.net/uutiset/selvitys-uskonnottomia-uhkaa-kuolemantuomio-13-maassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu