Demokratia eli kansanvalta on hyvä asia myös seurakunnassa.
Siellä ei ole silloin puoluellisuutta.
Siellä ei suosita vain tiettyjä ihmisiä jotka saavat vain puhua pöntössä.
Seurakunnan johtaja on toisten palvelija Raamatun mukaan.
Seurakuntaa sanotaan yhdeksi ruumiksi jonka kaikki jäsenet ovat ovat yhtä arvokkaita.
Job 13:10:
"Hän teitä ankarasti rankaisee, jos salassa olette puolueellisia."
Siellä ei ole silloin puoluellisuutta.
Siellä ei suosita vain tiettyjä ihmisiä jotka saavat vain puhua pöntössä.
Seurakunnan johtaja on toisten palvelija Raamatun mukaan.
Seurakuntaa sanotaan yhdeksi ruumiksi jonka kaikki jäsenet ovat ovat yhtä arvokkaita.
Job 13:10:
"Hän teitä ankarasti rankaisee, jos salassa olette puolueellisia."
Vastaukset 42
Vanhimmat
Jeesus on seurakunnan pää. Seurakunta on teokratia, ei demokratia.
Teokratia (kreikaksi: θεοκρατια / theokratia)
Nykyisin teokratialla tarkoitetaan sellaista hallitsemismuotoa, jossa uskonnollisilla johtajilla on suurin päätösvalta.
Jäsenien tehtäväksi on jäänyt toiminnan rahoittaminen.
Kehoituksen Sana seurakunnalle
1Kor 7:5:
"Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden."
Jaak 1:2: "Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin,"
Matt 20:26: "Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,"
Room 12:10: "Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne."
1Kor 11:18: "Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin."
Jeesus oli demokratian kannattaja.
Että te yhtä olisitte.
2Kor 13:11: "Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, >>> ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä<<<, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne."
Millaisia diakonisia palveluksia helluntaiseurakunnalta saa jos on taloudellisesti tiukkaa, tarvitsee ruokaa tai on sairas ?
Millaisia hengellisiä palveluksia saa seurakunnasta ?
Käytännössä seurakunta on jakautunut eri kuppikuntiin ?
Miten helluntaissa suoritetaan vanhemmiston valinta ja kauanko he saavat olla vallassa ?
Sellainen seurakunta, jossa vaikuttaa Pyhä Henki, eikä mätkitä Raamatulla päähän.
Seurakuntaelämässä tutkitaan yhdessä Raamattua.
Koko Raamattu on kristityille Jumalan Sanaa.
"Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin."
Tee valitukset Jumalalle jos et kestä totuutta.
Mitä siellä helluntaiseurakunnassa oikein touhutaan kun jäsenet ovat noinkin tietämättömiä.
Harhaoppiset vaihtavat puheenaihetta keskustelun avauksesta.
Ei ole muut mahdollisuutta kuin että Pyhä Henki ohjaa seurakuntaa.
Myös siinä miten se sana ilmenee ihmisissä.
Jos sitä ihmisviisaudella tutkitaan kuten fariseukset ja kirjanppineet, niin se ei aivan varmasti johda mihinkään kuin siihen puolueellisuuteen, että yksi on toisen puolta ja sanakiistoihin, jotka vain tuhoavat ihmisen elämän.
Tässä perus ohje Seurakunnan kokoukselle:
1. Kor. 14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
Siis !
Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa !!!
Tämähän ei toteudu ollenkaan seurakunnissa !
Vaan se vähälukuinen "kerma" kemuilee ja esiintyy muiden yläpuolella esiintymislavoilla ja korokkeilla !
Ja valtaosa saa istua vain penkissä hiljaa, korkeintaan aamantamassa noille ESIINTYJILLE !
Näin kaukana ollaan siis Raamatun selvästä ohjeesta !
Seurakunnassa mennään metsään jos Raamatun kehoituksia ei oteta todeksi ja panna niitä käytäntöön.
Siellä ei sitten Pyhä Henki pääse vaikuttamaan.
Se menee toisin päin. Pyhä Henki saa aikaan sen että Raamatun sana tulee todeksi. Seurakunta on sellainen pyhien yhteisö kuin mitä pitää. Jos yritetään toisin päin lihan käsivarrella olla muka raamatullisia, niin se ei johda mihinkään muuhun kuin toinen toisiaan Raamatulla päähän mätkimiseen eikä kukaan ole yhtään sen parempi uskova. Sama hullunmylly mitä koko ajan näemme miten jokainen on tietävinään paremmin kuin joku toinen.
Eikö se Pyhä Henki muka kykene avaamaan edes näin selvää ohjetta ?
Tässä perus ohje Seurakunnan kokoukselle:
1. Kor. 14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
Siis !
Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa !!!
Tämähän ei toteudu ollenkaan seurakunnissa !
Pyhässä Hengessäkö ja Jumalassako on siis vika ?
Vai niissä mainitsemissasi "lihan käsivarrella" toimivissa srk vanhimmissa ?
Kummassa siis vika, kun ei toimita Sanan selvänkään ohjeen mukaan ?
1) Pyhässä Hengessä / Jumalassa / Sanassa ?
2) Niissä ihmisissä, jotka johtavat seurakuntaa ?
Nyt voit valita vapaasti syyllisen / syylliset !
Eräs tunnettu helluntaipastori sanoi että hän tuntee olevansa ohjelmatoimiston vetäjä.
Jos haluaa nauttia vahvaa ruokaa niin silloin ei tarvitse mennä mennä istumaan johonkin seurakuntaan "sanaa" kuulemaan.
Jokainen voi lukea myös Sanaa yksinään ja kun Jeesus meni Isän kanssa kahdestaan hän meni yksinäisen paikkaan.
Myös netistä löytyy vahvaa ruokaa ja hyviä opetuksia jota tuskin saat seurakunnastasi.
Seurakunta = yhdyskunta.
Virallinen nimitys on seurakunnalle on yhdyskunta.
Vert. käsitteeseen Yhdys-Vallat.
Helluntai yhdyskunnan säännöistä ote
"Henkilön, joka tahtoo erota yhdyskunnasta, tulee ilmoittaa eroamisesta kirjallisesti yhdyskunnalle tai maistraatille. Henkilö katsotaan eronneeksi siitä päivästä lukien, kun vanhimmisto tai maistraatti on saanut eroamisilmoituksen.
Jäsen voidaan erottaa yhdyskunnasta, jos hänen katsotaan luopuneen uskosta tai yhdyskunnan opetuksen mukaisesta kristityn elämäntavasta, taikka jos hän toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa yhdyskunnalle."
Raamatussa ei puhuta mistään yhdyskunnista.
Jokainen voi pohtia itsekseen onko yhdyskunnan johtaja tulosvastuullinen ?
Oletko saanut paljon todellisia ystäviä seurakunnastasi joihin voi luottaa ja avautua heille ?
Kun pastori aloittaa puheensa: "Hyvät ystävät" fraasilla.
Mitä tarkoittaa pastorin hyvä ystävä ?
Oikeastaan Jeesus varoitti lipeväkielisistä puhujista.
Jumalan profeetta varoittaa saastaisesta huulista.
Hänellä itsellä oli kokemus siitä.
Jes 6:5:
"Niin minä sanoin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.""
Milloin olet nähnyt "uskovan" lankeavan Herran kasvojen eteen, ei taida onnistua seurakunnassa.
Itse olen nähnyt.
2Aik 20:18:
"Silloin Joosafat kumartui kasvoillensa maahan, ja kaikki Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat lankesivat Herran eteen, rukoilemaan Herraa."
Pyhälle Hengelle keksitään kaikenlaisia korvikkeita.
Vinkki pastorille jos haluat tehdä vaikutuksen seurakunnassasi.
Pidä seuraava puhe kastealtaassa älä korokkeella sillä eihän altaassa ole vettäkään.
Henkiä on monia ja samoin seurakuntia
Ei olla opittu erottamaan aitoa Pyhän Hengen toimintaa? - Ja, pahojen henkien tasolla olevaa ”hengen toiminnan jäljittelyä”.
Ei olla opittu erottamaan ”väärää rahaa” -aidosta!
Jos ei olisi, niin se vasta ihme olisikin.
Raamattu läpikotaisin kuvaa eksytystä, niin miten ihmiset nyt sitten olisivat Herran enkeleitä uskossaan.
Juutalaiset eivät totelleet Jumalaa ja heitä kohtaisi moni vaikeus.
He eivät ottaneet Jeesusta vastaan vaan tappoivat sapattirikkomuksista.
Alkuseurakunta kipuili lakihenkisyyden kanssa.
Ei ole mitenkään mahdollista että kaikki ihmiset tänä päivänä ovat automaattisesti Pyhän Hengen vallassa ja he pelastuvat sen pelastuksen sinetin avulla. Aivan varmasti kukin etsii kaikenlaisia oikoteitä.
Seurakunnassa voi olla
- eksytystä
- rahastusta
- tyhmiä neitsyitä
- hurmahenkiä
- laki henkisyyttä
Yms.
Jeesuksen edessä ne oppilaat ... kysyivät "kuka meistä on suurin!"
Eli sama kilpailun ja ylpeyden synti riepoo näitä VoiteluMiehiä!
Vallanhimo, kunnianhimo, rahanhimokin ja muut siitä jyllää!
Jos puuttuu syvällisempi raamatuntuntemus niin menee harhaan.
Pyhä Henki voidaan korvata tunneuskolla ja henkien pumppauksella.
Miten seurakunnassa usko kasvaa ja vahvistuu ?
Pitää kysyä että mitä sitten?
Olisi ihme jos ei olisi eksytyksiä ja jos Paavalin ei olisi tarvinnut kirjoittaa galatalaiskirjettä siitä miten Pyhä Henki on korvattu lakihenkisyydellä.
Paikallisseurakuntaa johtaa vanhemmisto ja sen yläpuolella on vain Jeesus.
Käytännössä seurakunta on rekisteröity yhdistys.
Käytännössä helluntailaiset harjoittavat hengellistä kerhotoimintaa ja kokouksia.
Demokraattinen seurakunta ei ole Jumalan seurakunta laisinkaan.
Demokratia on pakanallinen, poliittinen aate, jota hallitsee "Keisari" = mammona = raha = maallisuus = jumalaton, nk. "Kansa Kaikkivaltias" (heh, noinko on?).
Kristillinen seurakunta taas perustuu teokratialle, eli aitoa, kristillistä seurakuntaa hallitsee Kristus, kaikkivaltias Jumala.
Jumala ja Keisari / Kristus ja Beliar, eivät mahdu saman katon alle: toinen hallitsee, toisen on pysyttävä pois.
Tästä syystä itse erosin Suomen Ev.lut.kirkosta, viimeisen kerran, lähes tasan 9 vuotta sitten. Minä ja arkkihiippa T. Luoma wokeineen ja maturaiskaajineen emme mahdu saman kirkonkaton alle. (Me mielenosoittajat, jotka Hgin Narinkkatorilla vaadimme naisrauhaa, olimme kuulemma rasisteja, eikä Jeesuksen ristikään kuulu meille.)