Luitteko Hesarista Trumpin voitosta

Eilen sunnuntaina yks suomalainen professori otti kantaa trumpin voittoon ja siihen, että etenkin nuoret miehet kannattivat Trumppia ja näin hylkäsivät demokratian. Ja kuinka hän oli havainnut useassa opettaessaan, ettei vapaata keskustelua juuri esiintyny. Että keskustelua rajoitettiin ja se patoutui. Eli tietyt mielipiteet leimattiin heti incel ajatuksiksi. Ja hänen mukaansa jos keskustelu olisi sallittu, niin ääriajatukset tukahtuisivat luonnostaan. Aattelin kun asiasta kovasti olette kiinnostuneet, niin eilisen sunnuntain Hesarista a26 löytyy. Käykää vaikka kirjastossa lukasemassa.

46

647

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Millon rumppi menee myskin kanssa naimisiin? Niin, kyllähän nekin on mädätettävissä vaikka eliitti itse mädätystä harrastaakin. Mä haluun Amerikan! Saahan sitä haluta vaikka mitä. Useimmiten elämässä ei saa mitä haluaa, eikä varsinkaan sormia napsauttamalla. Rahalla ei pysty lunastamaan aivan mitä tahansa, ja sitä miljardöörit eivät ymmärrä.

    • Anonyymi

      jossain pwlissä niin rulee blackoutr eli menettää tajunnan ja sitfen niin hittioa niin tehot täydille jotts ei törmää..

    • Anonyymi

      niimpä niin SDuomedssds päåäministeerni vslintsw pitäidi olls viikottwsinen äänedtyd.

      viikottsin eri pääministeei..

    • Anonyymi

      siten olisi eilispäivän preeiswendentti tswi pääminisreeikin.

    • Anonyymi

      Jero, jos sulla olis hetki aikaa joskus niin mulla olisi sulle asiaa. Laitan tälle puolelle viestin kun sä et kirjoita juurikaan tuonne ikävä-palstalle. Mulla olis tärkeetä asiaa sulle.
      En oo sinkku mut sua yritän yhellä kyssärillä tavoittaa

      🚬👩🏻‍🦳 t.Veronika

      • Saa tänne muutkin kirjottaa, kun sinkut ja monet kirjottaakin. Ja saa kysyä, mutta en tiedä osaanko vastata.

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Saa tänne muutkin kirjottaa, kun sinkut ja monet kirjottaakin. Ja saa kysyä, mutta en tiedä osaanko vastata.

        Oon ollut kiireinen etten oo ehtinyt tänne ja nytkin hoppu töihin. Mä yritän illalla muotoilla kysymyksen😀palataan. Laitan sen tähän ketjuun sitten

        🚬👩🏻‍🦳

    • Anonyymi

      Eihän Trumpissa mitään demokratiaa näy, omista diileistään vain kiinnostunut.

      Nyt yritän ottaa Trumpin huumorin kannalta seuraavat neljä vuotta. Trump on käsittämätön narsisti, amerikkalaiset outoja äänestäjiä ja koko äänestyssysteemikin on epäkelpo. Se mahdollistaa äänestämisen vaikka kuinka monta kertaa.

      - Sheena

      • Kiitos vastauksesta. Harmillisesti tää sivusto sekos just Trumpin virkaan astujais päivänä. Ois voinu pohtia tarkemmin tätä. Ymmärrän kyllä siten, että Trump osasi hyödyntää syrjäseutujen köyhiä ihmisiä. Paljon kun ovat menettäneet työpaikkoja kiinailmiön takia. Eihän Trump niitä takasin saa, mutta taitavasti osannut puhua.

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Harmillisesti tää sivusto sekos just Trumpin virkaan astujais päivänä. Ois voinu pohtia tarkemmin tätä. Ymmärrän kyllä siten, että Trump osasi hyödyntää syrjäseutujen köyhiä ihmisiä. Paljon kun ovat menettäneet työpaikkoja kiinailmiön takia. Eihän Trump niitä takasin saa, mutta taitavasti osannut puhua.

        Kiinailmiö on jatkoa menneille ajoille jolloin Jouluna pikkupojat sai lahjaksi leluautoja, made in Hong Kong. Tuosta ajasta on kulutut jo 50-vuotta, eikä enää leluissa tuollaista tekstiä usein tapaa.

        Kansainväliset pörssiyritykset ja niiden suuromistajat asettavat yritysten hallituksille taloudellisia tavoitteita. Yritysten hallitukset piirtävät suuntaviivoja siitä miten tavoitteisiin päästäisiin ja antavat käskyn toimintojen ulkoistamisesta halvempiin tuotantomaihin.

        Näin on käynyt myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa, Trumpin tullut tuovat mukanaan suuria kustannusvaikutuksia ja sen kautta suuryritysten kannattavuuden heikkenemistä.
        Loppujen lopuksi häviäjiä ovat yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset suursijoittajat.

        Lisääntyvätkö työpaikat Yhdysvalloissa, se on riippuvainen siitä siirtävätkö suuryritykset toimintaansa Yhdysvaltoihin vai ei. Tehdäänkö Teslan Model 3 kohta Yhdysvalloissa? Saako Elon Musk Trumpilta jonkun hyvän diilin jossa mahdolliset tullimaksujen korotukset eivät koskisi Teslaa?

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mä muistan lapsuudesta, juuri ne Hong Kong lelut. Ei kylläkään mitään laadukkaita olleet. Ja laatuhan noissa aasialaisissa vaihtelee. Jossain määrinhän se on järkevää siirtää tuotantoa edullisiin maihin. Mutta se on mennyt överiksi. Riippuvuus on liian suurta ja länsimaiden työväestöä on jäänyt työttömäksi tai joutuneet siirtymään huonommin palkattuihin palvelualoille.

        Suomella oli varoittava esimerkki Nokian Renkaat, joka oli siirtänyt suurimman osan tuotannosta Venäjälle. Yhdysvalloilla on vastaavia suhteita Kiinaan. Kiina on nyt jo tukenut venäjää ja sen pitäisi jo olla pakotteiden alainen. Entäs sitten kun kiina hyökkää Taiwaniin? Venäjäkin olisi pitänyt laittaa pakotteiden alaiseksi heti sodan alkuvaiheessa, eikä vasta suurhyökkäyksen jälkeen. Sota on pitkittynyt eikä pakotteet enää niin hyvin pure. En myöskään ymmärrä sitä puun tuontia Venäjältä. Suomessa nykyään kuulemma liikaa hakkuita. Miten sama puu voi edistää ilmaston muutosta, jos se kaadetaan suomesta, mutta venäjän puolelta ei? Niin kun huomataan, tässä ei ole mitään järkeä, ja siihen on helppo erheellisen poliitikon iskeä, esim Trumpin.

        Kiinassa taitaa toimia jo yli 200 suomalaista yritystä jotka valmistavat Kiinassa ja myyvät joko maailmanlaajuisesti tai vain Pacificin alueelle.

        Maailmanlaajuisesti suomalaiset yritykset ovat pikkutekijöitä. Suurimmat muutokset ovat tulleet muualta, suomalaiset vain pyristelevät maailman murroksessa siten miten parhaaksi katsovat.

        Se mitä länsimaalaiset pääomat päättivät 30-vuotta sitten...sitä ei ole heti helppo muuttaa.
        Menee varmaan toiset 30-vuotta, vaikka Trump miten keuhkoilee, se on melkoisen turhaa. Todellisuus iskee kasvoille, ja puheet tyyntyvät sen myötä.

        AV

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Harmillisesti tää sivusto sekos just Trumpin virkaan astujais päivänä. Ois voinu pohtia tarkemmin tätä. Ymmärrän kyllä siten, että Trump osasi hyödyntää syrjäseutujen köyhiä ihmisiä. Paljon kun ovat menettäneet työpaikkoja kiinailmiön takia. Eihän Trump niitä takasin saa, mutta taitavasti osannut puhua.

        Vähän vaikea kuvitella, että amerikkalaisia kiinnostaa tehdä niitä pienipalkkaisia töitä, joita maahanmuuttajat nyt tekevät. Syrjäseutujen ja muut köyhät ihmiset eivät tule rikastumaan äänestettyään Trumpia. Miljonäärit sen sijaan rikastuvat entisestään. Huonosti koulutettuja on helppo vetää nenästä.

        - Sheena

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Mä muistan lapsuudesta, juuri ne Hong Kong lelut. Ei kylläkään mitään laadukkaita olleet. Ja laatuhan noissa aasialaisissa vaihtelee. Jossain määrinhän se on järkevää siirtää tuotantoa edullisiin maihin. Mutta se on mennyt överiksi. Riippuvuus on liian suurta ja länsimaiden työväestöä on jäänyt työttömäksi tai joutuneet siirtymään huonommin palkattuihin palvelualoille.

        Suomella oli varoittava esimerkki Nokian Renkaat, joka oli siirtänyt suurimman osan tuotannosta Venäjälle. Yhdysvalloilla on vastaavia suhteita Kiinaan. Kiina on nyt jo tukenut venäjää ja sen pitäisi jo olla pakotteiden alainen. Entäs sitten kun kiina hyökkää Taiwaniin? Venäjäkin olisi pitänyt laittaa pakotteiden alaiseksi heti sodan alkuvaiheessa, eikä vasta suurhyökkäyksen jälkeen. Sota on pitkittynyt eikä pakotteet enää niin hyvin pure. En myöskään ymmärrä sitä puun tuontia Venäjältä. Suomessa nykyään kuulemma liikaa hakkuita. Miten sama puu voi edistää ilmaston muutosta, jos se kaadetaan suomesta, mutta venäjän puolelta ei? Niin kun huomataan, tässä ei ole mitään järkeä, ja siihen on helppo erheellisen poliitikon iskeä, esim Trumpin.

        Venäjähän viis veisaa ilmaston muutoksesta, ei ole koskaan välittänyt luonnosta paitsi taloudellisessa mielessä. Sen vuoksi myös kärkkyää mm muiden maiden öljy, maakaasuvarantoja ja merialueita on vallattu. Ei mikään sattuma, että heillä on mm "konsulaatti" Ahvenanmaalla, Kaliningrad on vallattu Saksalta, Pietari nyysitty Ruotsilta.

        Eikä Venäjällä ole mitään luonnonsuojelua, ei yhden yhtä jätteenkäsittelylaitosta. Moskovalaisten jätteen raahataan jäämerelle. Surkeakuntoiset alukset rahtaavat öljyä ja muita polttoaineita. Jäämeri on ydinsukellusveneiden hautapaikka. Ym ym.

        - Sheena

    • Anonyymi

      Hupaisaa seurata taas kaikenlaisia asiantuntijoita ja ennustajaukkoja- ja akkoja. Kuin hyvin ne ovat ennenkin osuneet arvioissaan oikeaan.

      • Anonyymi

        Mitä mieltä asiantuntijat on esimerkiksi tästä?

        "Biden armahti veljensä James Bidenin ja tämän vaimon Sara Jones Bidenin, sisarensa Valerie Biden Owensin ja tämän aviomiehen John Owensin sekä veljensä Francis Bidenin.

        Presidentti Biden korosti, että ennaltaehkäisevä armahdus ei tarkoita, että hänen perheenjäsenensä olisivat tehneet mitään väärää tai laitonta."

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3c4abb99-9914-414d-ab95-112d259e48b4

      • Anonyymi

        Juuri näin.

    • Anonyymi

      Eipä kiinnosta mielenkiinnolla toki seuraan monellako triljoonalla usan velkaa onnistuu neljän vuoden aikana kasvattamaan joko nyt saa usan pakkotilanteeseen että joutuvat myöntämään olevansa konkassa

    • Anonyymi

      yritin katsoa etä näkyykö tuota sen tytörtä Ivankaa ollenkaan melkein että kun joskus sanoi että donaldin jutut ei kiinnosta osallistua niihin tai jos on ollut valepuvussa.

      • Anonyymi

        Ei näkynyt meidän *maailman tähteä* sannaakaan.olisko ollut nukkumassa,,rankan juhlimisen jälkeen. uniper

    • Anonyymi

      Enpä tiedä siitä, mikä Trump on, mutta sen huomasin, että uskonnonvapaus on eri luokkaa rapakom takana.Toista se on Suomessa. Täällä hönkii heti joku mielipuolisena haukkumaan hörhöksi jos tunnustaa uskoaan. Uskomattoman ateistinen ja suvaitsematon takapajula.

    • Anonyymi

      aamun lambio eli lämmöt konetieto näyttää vähän tullut lunta ulko
      -8.1 astelmaakin asrewtta.

    • Anonyymi

      Trump tanssi miehekkäästi miekan kanssa, jota käytettiin kakkulapiona. Paraatisotilaalta saamansa miekan kanssa tanssinut Trump hyräili samalla YMCA kappaletta, joma soi taustalla.

      Mies ja kakkulapio. Siinä hyvä alku presidenttidelle. Sanna Marin aurasi tietä poliitikkojen tansseille.

    • Anonyymi

      Hesarissa oli myös mielenkiintoinen kirjoitus kotimaisista yrityksistä.
      Ruoskaa?
      Vilma

      • Oliko ne oikeesti kotimaisia vai niitä joilla on pelkkä nimi, tai voi se nimikin olla myyty, kuten Karhu tai Upo. Mulle ei tuu Hesaria kun lauantai ja sunnuntai.

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Oliko ne oikeesti kotimaisia vai niitä joilla on pelkkä nimi, tai voi se nimikin olla myyty, kuten Karhu tai Upo. Mulle ei tuu Hesaria kun lauantai ja sunnuntai.

        Anssi Miettisen kokoama. Sunnuntainumero.
        Mielipiteet Eero Vassinen.
        Vilma
        Olisiko kauhistelun kohde oikeastaan henkinen laiskuus?

    • Anonyymi

      uudintskierros..

      muytya tuollasinen kun jos haluaa jotasin -vg- voimia mitä v oi ollaz hävittäjälengtokoneissa niin iyse v oi kokeilla jos nousee sänbvystä tosi nopesasti, mutta niin hyvä olla joku pehmuste-p<atgja alla..

    • Olen monesti ihmetellyt miten sellainen tyyppi kuin Trump on päässyt Usassa valtaan. Mutta Usa on iso maa ja kaikenlaista tapahtuu. Näköjään on ollut tarpeeksi kannattajia. Suomessa tuollainen tyyppi ei menisi läpi.

      • Anonyymi

        Olihan siellä edelliset 4 vuotta dementikkokin vallassa.

      • Anonyymi

        Jos Suomen laki estäisi sen, tuleehan ehdokkaan olla nuhteeton suhteessa maan lakiin.
        Rikossyytteissä vellovaa tuskin valittaisiin.

        AV

      • Monelta kun lähtee työpaikka alta. Ei sitä siinä vaiheessa niin aattele. Tarttuu kuin viimeiseen oljenkorteen. Niin isoja tehtaita pistetty usan ruostevyöhykkeellä kiinni. Moni työskennellyt kymmeniä vuosia samassa paikassa.

    • Anonyymi

      onko nimwai nrri Ahnwua, Jouko Jum ,alanpiulkka cai mikä onko Out Oulusra hähähä

    • Anonyymi

      Huomasin itsekin median sortuneen ultraräikeään valehteluun uutisoinnissaan jopa asioissa, joissa jokainen lukija voi vieressä julkaistulta videolta tarkistaa, ettei asia ole niin kuin kirjoitettiin: Musk lyömässä "nyrkillä rintaan" ja heittämässä "natsitervehdyksen" (no ei heittänyt, vaan löi kämmenellä ja heitti kuvaannollisesti sydämensä yleisölle). Tai Zuckenberg katsomassa Bezosin heilan kaula-aukkoon (no ei kyllä katsonut, vaan ihan sivuilleen ja eteensä, vaikka katsoi videon kuinka monta kertaa (vaikka olisi kyllä ollut tuijotettavaa, sen verran vastoin etikettiä oli jättää rintaliivit näkyville)). Ainoa tulkinta: monet toimittajat ovat vihaisia ja se purkautuu vastuuttomina syytöksinä.

      • Toimittajien ja höpöhöpö-asiantuntijoiden ja muiden vihervasemmistolaisten vinkujien vitutuksesta saa hauskaa viihdykettä taas seuraavat 4 vuotta. :D

    • Anonyymi

      Trump 77 302 580 ääntä, Harris 75 017 613 ääntä, erotus 2 284 967 ääntä.

      • Ensin mä katoin, että ompa pieni ero. mutta sitten katoin erotusta, niin onhan siinä yli kaksi miljoonaa, että meni Trumppi heittämällä ohi.

        Mutta ei hyvältä näytä maailman rauhan kannalta, ainakaan mitä tän päivän otsikoita lukee.

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Ensin mä katoin, että ompa pieni ero. mutta sitten katoin erotusta, niin onhan siinä yli kaksi miljoonaa, että meni Trumppi heittämällä ohi.

        Mutta ei hyvältä näytä maailman rauhan kannalta, ainakaan mitä tän päivän otsikoita lukee.

        2016: Clinton 65 853 514 ääntä, Trump 62 984 828 ääntä

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Ensin mä katoin, että ompa pieni ero. mutta sitten katoin erotusta, niin onhan siinä yli kaksi miljoonaa, että meni Trumppi heittämällä ohi.

        Mutta ei hyvältä näytä maailman rauhan kannalta, ainakaan mitä tän päivän otsikoita lukee.

        Kaksi miljoona on vähän Ömerikän mittakaavassa.

        - Sheena

    • Anonyymi

      oli pitkä puhe katsoin yli 2 tuntinen taisi olla.

      astronautit marsiinkin hyvä joo... itselläni on kyllä tähtikiikari millä joskus katson juttuja, kuun kraaterit näkyy aika hyvin... oikeasti on joku tähtitornikin lähistöllä minne voisi mennä tuijottelemaan taivaalle..

      • Anonyymi

        Ei ollut yli 2 tuntinen vaan noin 30 minuuttia.

    • Anonyymi

      sääjuttuni näyttää hyvin toimii joten saeuraavaan projektiin, joka olisi joku pelijuttu jossa nuoria naisia konsultteina..

      ulko näyttää nyt: -6.5 astetta, lunta tullut arvioin noin 5cm yöllä

    • Anonyymi

      joa kqlN Hkqmuaeqwn käaieewly kqaeää noin 3726 vuotta niin eläkwikä olisi noasettava noin 2727 uoteen.

    • Anonyymi

      biub 827828 cyirraq oueöö erwgsö ginnu hieeq qwköjq KJ JQWETNÖÖB,

      joku tuo niin 5tyttöje4n kqwnswswqw pwlijurru coi rullq qikq hquakqa jueeu.

    • Anonyymi

      ny -4.4 aarwerra niin murra niin eyeeröjwn kqnassa joku ruo pwlijurru niin wrrä joo eomanreiikkaakin piräisi lairraa mukaan..

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe