Olemme eläneet mieheni kanssa etäsuhteessa jo pari vuotta. Alkuaika oli ihanaa rakkauden huumaa, ja ikävöintiä kun toinen oli poissa. Nyt kaikki on kuitenkin muuttunut. Olen oudon tunteeton, kun vertaa siihen kuinka tunteellinen yleensä olen. En jaksa enää toitottaa poikaystävälleni joka puhelun aikana rakastavani häntä. Jos kuitenkin sanon niin, en ole varma onko se totta, rakastanko minä... Kun hän on poissa, hän tuntuu melko yhdentekevältä, mutta kun hän tulee kotiin kaikki tuntuu taas niin ihanalta. Välillä yhdessä olokin tökkii pahasti. Tulee pientä riitaa mitä ihmeellisemmistä asioista, ja kumpikin tuntuu olevan useammin huonommalla tuulella kuin ennen.
Onko tämä vain sitä kun arki tulee vastaan alkuhuuman jälkeen...? Minkälaisia kokemuksia teillä on siitä kun alkuhuuma on ohi? Tuntuu oudolta kun kaikki on niin samaa vanhaa arkea, kun ennen sitä jotenkin osasi nauttia joka hetkestä enemmän. En jaksa itsekään enää nähdä niin paljoa vaivaa suhteen eteen kuin ennen...kirjeitä tulee kirjoitettua enää harvoin, yms. Ehkä tämä johtuu siitä että olen vihdoin tajunnut että jos miehenikään ei näe vaivaa suhteen eteen, miksi minunkaan pitäisi.
Minua ahdistaa myös se että suhteemme ei etene mihinkään. Olemme melkeinpä samassa tilanteessa nyt kuin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Ainoa ero on se että tunteet eivät ole enää niin vahvoja.
*huokaus*...
Onko tämä vain sitä kun arki tulee vastaan alkuhuuman jälkeen...? Minkälaisia kokemuksia teillä on siitä kun alkuhuuma on ohi? Tuntuu oudolta kun kaikki on niin samaa vanhaa arkea, kun ennen sitä jotenkin osasi nauttia joka hetkestä enemmän. En jaksa itsekään enää nähdä niin paljoa vaivaa suhteen eteen kuin ennen...kirjeitä tulee kirjoitettua enää harvoin, yms. Ehkä tämä johtuu siitä että olen vihdoin tajunnut että jos miehenikään ei näe vaivaa suhteen eteen, miksi minunkaan pitäisi.
Minua ahdistaa myös se että suhteemme ei etene mihinkään. Olemme melkeinpä samassa tilanteessa nyt kuin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Ainoa ero on se että tunteet eivät ole enää niin vahvoja.
*huokaus*...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kehoittaisin miettimään, miksi yrittää elää yhdessä jos ei ole tahtoa jakaa arkea toisen kanssa kuitenkaan?
Omasta kaukosuhdekokemuksestani:
Asuimme yhdessä välillä pitkiäkin ihania aikoja, mutta molempien opiskelu-ja työkiireiden sekä lentojen kalleuden vuoksi loppuaikoina huomasin itsessäni samoja tuntemuksia kuin sinä nyt. Huomasin, että ikävä alkoi laantua, puhelut vähentyä omasta aloitteestani ja tunteeni viiletä. Lopulta tajusin sen johtuvan siitä, että olin varattu, mutta silti yksin. Jonkin aikaa sitä jaksoi, mutta koska en nähnyt kaukosuhteen loppuvan aivan lähitulevaisuudessa, lopetin suhteen. Puhelinta ei voi rakastaa loputtomiin.