Ryöstöjä ja väkivalta-aalto keskustassa

Kansainvälisyys saapunut Seinäjoenkin keskustaan.
Raju ryöstö- ja vakivalta-aalto iski seinäjokisten kimppuun.

https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja-onnettomuudet/vakavia-rikoksia-sein%C3%A4joella-kolme-otettu-kiinni
241165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jos ei äitin pikku räppärit osaa olla kunnolla niin eipä tuo vielä kovin kansainvälistä rikollisuutta oo. EI PELOTA.

Äänestä

Täytyy olla fakenews, eihän Seinäjoen keskustassa ole noin montaa ihmistä viikonlopun aikana.

Äänestä

Omsaspn potkut saanut porukka jatkaa toimintaa, nyt pankin ovien ulkopuolella?

Äänestä

Siinä on rasisti aloittajalle faktaa.

Kaikissa kolmessa tapauksessa epäillyt ovat samoja henkilöitä, jotka poliisi otti kiinni. Poliisi tavoitti tekijät sivullisen tekemän havainnon perusteella. Napparin mukaan kiinniotetut ovat poliisille entuudestaan tuttuja. He ovat alle 20-vuotiaita miehiä ja suomen kansalaisia.

Äänestä
  • Ei olisi noillekaan saanut Suomen kansalaisuutta myöntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei olisi noillekaan saanut Suomen kansalaisuutta myöntää.

    Ei olisi ei. Toivottavasti nyt otetaan opiksi ja kansalaisuus evätään.

    Äänestä

  • Siis tarkoitin kansainvälistä touhua sillä että tehdään ryöstöjä..se on sitä kansainvälityyttä. Mutta ethän sinä juntti sitä tiedä.

    Äänestä

Miksi tästä ei uutisoida enempää?

Äänestä
  • On siitä uusi juttu ilkka - pohjalaisessa mutta en ala linkkiä jakamaan kun se on maksumuurin takana

    Äänestä

suomen kansalaisia on eri asia kuin kantasuomalaisia.
Sitten on kiertoilmaisuja, kuten Tamperelaismies, jota rasisti Sanna ei päästänyt joulukyläilemään.
Tilastoissakin naisten "rikastajat" kirjataan suomalaisiksi heti 5 vuoden täyden ylläpidon jälkeen. Sitten kun katsoo juttuluettelosta nimen, niin siellähän on kivasti muhammad tai muhammed tai ahmed mikä lie....
Kaikki ei ole lehmiä, jotka navetassa syntyvätkin.
Kärjistetysti !
Täysin Suomalaisiksi voidaan lukea sellaiset henkilöt, joiden isoisä ja äiti ovat asuneet suomessa ja heidän etunimensä löytyy nimipäivä listasta.

Äänestä
  • Onko sinulla kenties joku ongelma ulkomaalaisia kohtaa, Et varmaan ole edes Virossa tai Ruotsissa käynyt kun pelkäät vieraskielisiä. Enempi kannattaa pelätä nahkatukka persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onko sinulla kenties joku ongelma ulkomaalaisia kohtaa, Et varmaan ole edes Virossa tai Ruotsissa käynyt kun pelkäät vieraskielisiä. Enempi kannattaa pelätä nahkatukka persuja.

    Ei niitä kukaan pelkää, ne ei vaan kuulu tänne

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei niitä kukaan pelkää, ne ei vaan kuulu tänne

    Vielä vähemmän natsit

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vielä vähemmän natsit

    Ilman Natsi-Saksaa ja sen aseapua Suomelle, sinäkin puhuisit venäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vielä vähemmän natsit

    Arvaan, että nimität natseiksi jokaista, joka tohtii arvostella haittamaahanmuuttoa?
    Kun Turun terrori-iskun jälkeisenä päivänä perussuomalaiset kokoontuivat kauppatorille paheksumaan terroritekoa, niin siihen tuli mielenosoittajia hyppimään raivosta punaisina ja huutamaan: "Natsit pois Turusta!" Siis oli natsismia paheksua murhia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vielä vähemmän natsit

    Natsit on kaikki kuolleet.se oli -40 lukua..herää pahvi

    1Äänestä

Jos menen lomamatkalle ja muutan Somaliaan,
kauanko menee, että saan Somalian passin ?
ja sitten pössöölen siellä "ghatti päissäni" kaiken laista.
Olenko Somalimies 5 vuoden päästä?
Sitten alkaa maa polttaa jalkojen alla ja haen suomesta turvapaikkaa kiintiöpakolaisen, saanko kivan kämpän vaikka kultavuoresta? Aion kotoutua hyvin jos vain saan riittävästi harkinnanvaraisia tukia, kuten harrastusrahaa jne...

Äänestä
  • No älä nyt taas jauha skeidaa kun et sä uskalla ulkomaille mennä

    Äänestä

  • Et saa yhtään mitään koska olet valkoihoinen.

    Äänestä

Älä vaan ikinä matkusta ulkomaille! Siellä sinä olet se outo ulkomaalainen ja mahdollinen maahanmuuttajauhka.

Äänestä

Aina joku tietää ja tunnistaa. Jättäkää poliisille nimettömänä havaintojanne. Saadaan ajoois poikien rikosura katkaistua sekä kantasuomalaisilta että Suomen kansalaisilta.

Äänestä

Pitäkää kersanne kuriin!!

Äänestä

Tätä se on, kun ei lapsia saa enää kuriin pistää!

Äänestä

Tuomiot kovemmaksi ja kaikki toistuvasti rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset tulee tarkoittaa Suomesta, välittömästi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansainvälisyys saapunut Seinäjoenkin keskustaan.
Raju ryöstö- ja vakivalta-aalto iski seinäjokisten kimppuun.

https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja-onnettomuudet/vakavia-rikoksia-sein%C3%A4joella-kolme-otettu-kiinni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu