Olen

ja romahdus uhkaa. Kukaan muu samassa tilanteessa? Elämänilo kadonnut ja tuska melkoinen. Kumpa saisin aikaa vedettyä taaksepäin.
51177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisiko kannattanut miettiä hiukan kauemmin? Keskustele exän kanssa, ehkäpä asia selviää vielä. Täähän on vaan elämää ja olisiko mahdollista, että palaisitte yhteen vielä? Parisuhdeterapiaa tai ainakin keskusteluja ja kompromisseja se vaatisi. Asiat kannattaa aina selvittää, muuten ne seuraa seuraavaan suhteeseen. tsemppiä vaan, toivottelee eroamassa oleva nainen, jonka mies halusi erota yhtäkkiä tuosta vaan...

Äänestä

Joo, sama tilanne. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen ajatellut myös tappaa itseni.

Äänestä
  • Miehen avioeroilmoituksesta on nyt yli kaksi kuukautta.

    TÄnä aikana en ole kertaakaan nauranut, saati hymyillyt. Jatkuva ahdistus ja tuskan tunne käy jo mielenterveyden päälle, vaikka ns. mielialalääkkeet kuuluvatkin kuvioon.
    Kaikessa tunnen olevani ulkopuolinen, mikään ei kiinnosta, yksinäiset illat ja viikonloput ovat melkein pakokauhun aihe.

    "Harrasta jotain", sanovat, mutta mitä harrastaa, kun mihinkään ei tunne vetoa eikä kiinnostusta!!! Käyn silloin tällöin lenkillä ja pyöräilemässä, siinä se on. TV pauhaa kotona ja yritän tappaa aikaa kanavahyppelyllä; mikään ohjelma tosin ei jää mieleen. Jokin leffa tai syventyminen kirjaan suo hetken paon ahdistuksesta, mutta siinä se silti ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla sängynvierellä nököttää.

    Kuten yllä kirjoitettiin, mhös minulla on itsetuhosia ajatuksia. Fileerausveitsi, pilleripurkit jne. Ajattelin käydä useammalla lääkärillä hakemassa unilääkereseptin, ja niin vahvoja, että varmasti nukkuisin ikuiseen uneen.
    Tosin en usko, että minusta olisi moiseen; mutta pelkkä ajatuskin siitä, että tämän tuskan lopettaminen (ei: loppuminen!) on mahdollista, suo lohdutusta.

    Eikö ole kauheaa, kun ei ole enää ketään jolle olisi tärkeä tai edes merkityksellinen??????????
    Kuinka kauan tätä pitää kestää?

    Äänestä

  • Hajalla kirjoitti:

    Miehen avioeroilmoituksesta on nyt yli kaksi kuukautta.

    ku mullakin. Elämähalu on kadonnut ja en jaksa tehdä mitään. Pelkkää ahdistusta koko elämä. Yksinjääminen on tuskallista ja vielä tuskallisemmaksi se käy kun ajattelen että puolisoni on toisen kanssa. Paikkani on varastettu, tunnen suurta avuttomuutta asian edessä. Miksi minulle kävi näin? Mitä tein väärin kun piti pettää? En jaksa syödä, käydä missään, tavata ketään, en jaksa muuta kuin katsoa tv.tä ja juoda whiskyä ... Vihaan kaikkia ihmisiä, jotka yrittää tarjota apuaan ... mene ulkoilemaan, hanki uusi harrastus, tapaa ystäviä, prkl, jos en jaksa, eikä huvita.

    Äänestä

  • on samanlainen kirjoitti:

    Masennukseen on lääkkeitä, mutta alkoholi torpedoi niiden vaikutuksen. Miettikää, että olisiko nurkan takana kuitenkin jotain, ei nyt mutta parin vuoden kuluttua. Kun huomaa, että kieriskely itsesääli on eräs sairauden muoto, on voitolla.
    Onkohan niin, että se ihminen, jonka olette menettäneet, on se ainoa miljardien ihmisten joukossa, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi kuollut onnettomuudessa, menisittekö samaan hautaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eronnut kirjoitti:

ja romahdus uhkaa. Kukaan muu samassa tilanteessa? Elämänilo kadonnut ja tuska melkoinen. Kumpa saisin aikaa vedettyä taaksepäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu