Eilisiltana Trumpin esiintyessä perussuomalaisten ö-indeksi kävi lukemassa 94, mikä on korkein sitten taannoisen Soinin jytkyvuoden.
Öyhötysindeksi on laskenut jo 82:een (klo 21.30)
Anonyymi-ap
5114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Me voitettiin jo, se on selvää.
Aikamoista öyhötyspersuilua pukkaa edelleen. Jatkuvasti tulee öyhötystä siitä mikä kaikki tulee nyt Suomessa muuttumaan kun meillä on uusi presidentti.
Näille jälkeenjääneille heikkolahjaisille koulupudokkaille eli öyhötyspersuille on aivan turha kertoa että Trump ei ole Suomen presidentti eikä päätä täällä mitään, vaan Suomen presidentti on edelleenkin Stubb.
👍👍👍
82 on myös persun ÄO.
Mikähän mahtaa olla persujen raivoindeksi kuukauden kuluttua, kun nämä (ehkä) vihdoin tajuavat, että täällä Suomessa mikään ei olekaan muuttunut, vaan kaikki jatkuu kuten ennenkin.