Kertokaa hyvät ihmiset - kuinka paljon kertoilette ns. perheenne sisäisiä asioita omille vanhemmillenne? Meillä tilanne, jossa ei todellakaan ole mitään ns. omaa. Mieheni kertoilee kaikki risaukset ja rasahdukset omalle äidilleen. Ja hänen äitee soittelee joka päivä useampaan otteeseen ja kyselee tilannekatsausta. Mua ainakin asia rassaa - enkä tykkää....
Yhteistä
kaikki on vaan
51117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kas kun ennen kertomani on tullut toista kautta takaisin ja vääristeltynä pahemman kerran. Lisäksi äitini haukkuu minulle kaikki tuntemansa ihmiset järjestään niin pahasti, etten edes osaa kuvitella hänen kertovan meistä muille yhtään mitään hyvää. Ehkä keksii jotain negatiivista.
Haukkuminen tuntuu olevan hänen harrastuksensa.
Meidän perheasiamme eivät ole niin ala-arvoisia, että antaisin hänelle niistä aihetta pahantahtoiseen juoruiluun. Saattaahan hän sitten tyhjän täytteeksi keksiä kaikenlaista pahaa, mistäpä sen tietäisin, mutta enpä toisaalta ole kuulemassakaan eikä se vaikuta elämäämme mitenkään.
Totta on että joidenkin elämänasenne on sellainen että kääntävät kaiken negatiiviseksi ja esittävät asiat huonossa valossa sekä tuntuvat nauttivan panettelusta. Meillä se on toiminut niin että vävyni on kaikesta moittinut minua anoppiaan. Mitä tahansa olen tehnyt tai heille tuonut tai tarjonnut, kaikki on ollut "roinaa" ja koirankeksejä ja huonoa. Hän on mielessään vääristellyt hyvää tarkoittavat motiivini kaikki väärinpäin, niinkuin olisin joku kiero hyväksikäyttäjä, vaikka olen paljon auttanut taloudellisesti jne. Tänä jouluna olen ajoissa ajatellut ilmoittaa joulupukin (itseni) jääneen eläkkeelle, kun laadukkaatkin lahjat haukutaan. Jotkut ovat vain niin kieroja etteivät voi ymmärtää jonkun olevan antelias ihan omaksi ilokseen.
tarvittaessa henkisenä tukena ja ystävänä. Ei ole äidin asia tunkea nenäänsä nuorten asioihin. Neuvoa tyttö kysyy, kun sitä haluaa. Nuorten välisestä suhteesta ja sen hoitamisesta ei juuri keskustella. Aiheet ovat ihan omia juttuja.
Välimatkaakin on sen verran, etten ole vielä ehtinyt nuorten uudessa kodissa vierailemaan. Lupasin, että yritän kerran tänä kesänä päästä käymään.
Ja jos tulee ryppy rakkauteen, kotiin saa aina tulla haavojaan nuolemaan.
Minä kerron aika vähän. Pikkuasioista tulee juteltua, mutta isommista kertoilen yleensä vasta siinä vaiheessa, kun olemme itse harkinneet ja miettineet asioita pitkään. Muuten äitini tuppaa sotkemaan asioita :)
Anopin kanssa olen hyvissä väleissä, ja hänen kanssaan juttelen asioista. Tosin en hänelle kerro enempää kuin äidillenikään. Vaimoni puolestaan ei tykkää siitä, kun hänen äitinsä joskus utelee asioitamme, joten hänenkin takiaan anopille tulee tärkeät asiat kerrottua vasta sitten, kun päätös on tehty.
Tuollainen joka päivä soittelu lähentelee jo sairautta minun mielestäni.
omille vanhemmillemme suhteestamme. Lapsesta kyllä kerrotaan joka pikkujuttu ja muita asioita puhutaan parikin kertaa viikossa.
Meillä oli aika paha suhdekriisi tuossa keväällä ja silloin tuli itkettyä äidille asioita. Mutta yleensä pyrin välttämään sitä, sillä mun vanhemmat on loppupelissä mun vanhemmat: eli jos meillä on miehen kanssa kränää niin aika herkästi he asettuvat mun puolelle. Ja koska en taas halua mitään kränää heidän ja miehen välille, pyrin hoitamaan suhdesotkumme itse tai sitten valitan kavereille... =)