ano turtiainen hieno mies vai

Puolustaa henkeen ja vereen tällaistää kansaa jolle ihminen on arvoton häpeä ano häpeä ja hävetkää anon kannattajat!

"- Jos venäläiset näkevät korealaisten jäävän vangiksi, he käyttävät droneja tappaakseen heidät - tappaen sekä korealaisia että meidän sotilaitamme, kertoi Oleksi-niminen sotilas NYT:lle.

Lehden mukaan Pohjois-Korean 1,2 miljoonan miehen armeija on yksi maailman suurimmista. Oleksin mukaan taisteleminen yhtä maailman suurimpiin kuuluvaa armeijaa vastaan olisi jo tarpeeksi kovaa, mutta kahta vastaan taistelemisessa ollaan "äärirajoilla" sen suhteen, mikä on mahdollista

Ukrainan viranomaisten mukaan pohjoiskorealaiset ovat kärsineet merkittäviä tappioita rintamalla. Ajatushautomo ISW (Institute for the Study of War) arvioi viime viikolla, että Pohjois-Korean Venäjälle lähettämästä noin 12 000 sotilaasta kaikki ovat saattaneet kuolla tai haavoittua taisteluissa huhtikuun puoliväliin mennessä, jo tappioiden tahti jatkuu nykyisellä tasolla."
36967
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

pääsöö paljon vähemmällä ku ei koko miehestä lue mitään

Äänestä

Ano on normi persu. Heistä 90,% kääntyy heti Putinin kavereiksi, jos saavat siitä lisä ääniä/kannatusta. Se kuuluu populistien tapoihin.

1Äänestä
  • Ano Turtiainen potkittiin perussuomalaisista pois juuri koska on tuollainen kommunistifoliohattuhöpönassu

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ano Turtiainen potkittiin perussuomalaisista pois juuri koska on tuollainen kommunistifoliohattuhöpönassu

    Ei ole ainut sellainen persu

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole ainut sellainen persu

    Kyllä nyt on niin ainutlaatuinen tapaus että varmasti on...

    2Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä nyt on niin ainutlaatuinen tapaus että varmasti on...

    Puolet persuilta nuolee putinia

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Puolet persuilta nuolee putinia

    Olitko koulusta pois kun opeteltiin kirjoittamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Puolet persuilta nuolee putinia

    Jokainen Suomen merkittävä puolue oli Natoon liittymisen kannalla, myös persut. Aloituksessa mainittu henkilö ei muuten edes ole kyseisessä puolueessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olitko koulusta pois kun opeteltiin kirjoittamaan?

    Olin persujen makkarajonossa silloin kun opeteltiin oikeinkirjoitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ano Turtiainen potkittiin perussuomalaisista pois juuri koska on tuollainen kommunistifoliohattuhöpönassu

    Jotkut vielä jaksavat kuvitella venäjän olevan jotenkin kommunistinen. Kommunismi kuihtui pois Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Venäjälläkin on rikkaat vallassa ja raha määrää. On pikemminkin Kokoomuslainen meno siellä.

    3Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ano Turtiainen potkittiin perussuomalaisista pois juuri koska on tuollainen kommunistifoliohattuhöpönassu

    Meni möläyttämään ääneen.

    Äänestä

  • Ano on Vassari,kommari Ei persu...vaan Perse

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ano on Vassari,kommari Ei persu...vaan Perse

    Persu, oikein perinteinen persu. Kannattaa sitä mistä luulee hyötyvänsä populistinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Jotkut vielä jaksavat kuvitella venäjän olevan jotenkin kommunistinen. Kommunismi kuihtui pois Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Venäjälläkin on rikkaat vallassa ja raha määrää. On pikemminkin Kokoomuslainen meno siellä.

    Kusipäisyys säilyi kuitenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Persu, oikein perinteinen persu. Kannattaa sitä mistä luulee hyötyvänsä populistinen.

    Ei huolittu enää persuihin. Perusti oman VKK puolueen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Persu, oikein perinteinen persu. Kannattaa sitä mistä luulee hyötyvänsä populistinen.

    Ano on persreikä ja peresut vihaa putinia. Miksi tuo yksi valehtelee kokoajan?
    Persut vihaa venäjän diktauuria.

    Äänestä

Propagandaa leivttävä mies. Ajaa Kremlin asiaa.

2Äänestä
  • Joo, samoin kuin puolet persuista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joo, samoin kuin puolet persuista.

    Ei ole persujen jäsen. On VKK puolueen jäsen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei ole persujen jäsen. On VKK puolueen jäsen.

    Oli persujen jäsen, erotettiin sen takia että Persut pääsi hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei ole persujen jäsen. On VKK puolueen jäsen.

    J mäenpään ihailema aateveli. Muistattehan vanhat kahlekuvat joissa istuivat rinnakkain ja tusksilivat sananvapaudettomuuttaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Oli persujen jäsen, erotettiin sen takia että Persut pääsi hallitukseen.

    Ano oli aluksi persuissa, mutta nosti sieltä kytkintä ja perusti VKK puolueen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joo, samoin kuin puolet persuista.

    Kummasti olivat persut myös Natoon liittymisen kannalla, kuten kaikki merkittävät puolueet olivat. Anon VKK puolue ei taas ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei ole persujen jäsen. On VKK puolueen jäsen.

    samoja hörhöjä

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    samoja hörhöjä

    Eri porukkaa. Persuista lähti "ääripää" pois VKK ja Sinimusta Liike joukkueisiin.

    Äänestä

  • Venäläisten seassa Ano tuntee varmaan itsensä älykkääksi. Suomessa sitä tunnetta ei tainnut tulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ano oli aluksi persuissa, mutta nosti sieltä kytkintä ja perusti VKK puolueen.

    Väärin,erotettiin Persuista. Valheet on paha ongelmasi.
    ” Ano oli aluksi persuissa, mutta nosti sieltä kytkintä ja perusti VKK puolueen.”

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kummasti olivat persut myös Natoon liittymisen kannalla, kuten kaikki merkittävät puolueet olivat. Anon VKK puolue ei taas ollut.

    Taas valhe ja väärä kirjoitus! Tietysti ryssää vastaan natoon tietysti! ano taas on vvk eli valta kuuluu kremlille nuoleskelija petturi.
    ” Kummasti olivat persut myös Natoon liittymisen kannalla, kuten kaikki merkittävät puolueet olivat. Anon VKK puolue ei taas ollut.”
    Tuommoiset väärän informaation levittäjät kuuluu saunan taakse ja vain meno jäljet toisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Väärin,erotettiin Persuista. Valheet on paha ongelmasi.
    ” Ano oli aluksi persuissa, mutta nosti sieltä kytkintä ja perusti VKK puolueen.”

    Nosti kytkintä kun heitettiin pihalle. Perusti sitten oman VKK puolueen.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Taas valhe ja väärä kirjoitus! Tietysti ryssää vastaan natoon tietysti! ano taas on vvk eli valta kuuluu kremlille nuoleskelija petturi.
    ” Kummasti olivat persut myös Natoon liittymisen kannalla, kuten kaikki merkittävät puolueet olivat. Anon VKK puolue ei taas ollut.”
    Tuommoiset väärän informaation levittäjät kuuluu saunan taakse ja vain meno jäljet toisella.

    Kyllä jokainen merkittävä puolue Suomessa oli Natoon liittymisen kannalla. Ota selvää asioista.

    Äänestä

  • Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannatti Nato-jäsenyyttä yksimielisesti maaliskuussa 2022.

    Äänestä

  • Eduskunta hyväksyi Suomen Nato-jäsenyyden äänin 184–7 – katso, miten edustajasi äänesti

    https://yle.fi/a/3-12689401

    VKK yksi kansanedustaja äänesti Natoa vastaan. Jokainen tietää, että kuka. Persuissa ei yksikään äänestänyt vastaan.

    Äänestä

  • Ensiksi eduskunta hyväksyi Suomen Nato-jäsenhakemuksen äänin 188–8. Sen jälkeen eduskunta hyväksyi Suomen Nato-sopimuksen äänin 184–7.

    Äänestä

Miksi Ano Turtiainen esiintyy uimalakki päässä venäjällä?

Äänestä
  • Koska hänellä on cuppatauti levinnyt aivoihin ☝️

    1Äänestä

  • Suojautuu joltakin?!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Puolustaa henkeen ja vereen tällaistää kansaa jolle ihminen on arvoton häpeä ano häpeä ja hävetkää anon kannattajat!

"- Jos venäläiset näkevät korealaisten jäävän vangiksi, he käyttävät droneja tappaakseen heidät - tappaen sekä korealaisia että meidän sotilaitamme, kertoi Oleksi-niminen sotilas NYT:lle.

Lehden mukaan Pohjois-Korean 1,2 miljoonan miehen armeija on yksi maailman suurimmista. Oleksin mukaan taisteleminen yhtä maailman suurimpiin kuuluvaa armeijaa vastaan olisi jo tarpeeksi kovaa, mutta kahta vastaan taistelemisessa ollaan "äärirajoilla" sen suhteen, mikä on mahdollista

Ukrainan viranomaisten mukaan pohjoiskorealaiset ovat kärsineet merkittäviä tappioita rintamalla. Ajatushautomo ISW (Institute for the Study of War) arvioi viime viikolla, että Pohjois-Korean Venäjälle lähettämästä noin 12 000 sotilaasta kaikki ovat saattaneet kuolla tai haavoittua taisteluissa huhtikuun puoliväliin mennessä, jo tappioiden tahti jatkuu nykyisellä tasolla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu