kyllä se on kohtuullista jos suomen maassa irtisanotaan huvinvointialueen työntekijöitä tuhansia niin myös johtajistoa karsitaan puolella ,
siitä säästöjä tulee jokaisesta melkein 400 000 vuodessa kun miettii että 20 000 palkkaa, sivukuluja ja työsuhde etuja sekä lomarahoja . jotka tulevat kuluina julkisiin menojen kuluiksi.
miten suomen valtion tilintarkastajat ja muut talousnerot ovat päästäneet tähän tilaan että meillä maksetaan sote johtajille, valtion firmojen johtajille ja ministereille ihan poskettomia palkkoja , sen lisäksi muita etuja ja bonuksia vaikka menee ihan helkkarin huonosti.
velkaa otetaan vuosi vuodelta enemmän ,kaikkein eniten eu maissa
työttömiä tulee kuukausittain ja nyt kunnilla velvoitetaan työttömien saamiseksi töihin,,,, mihin töihin??
sen lisäksikunta maksaa työttömistä sakkoja valtiolle
nyt uusinta tietoa että hyvinvointialueiden työntekijöien työpaikka terveydenhoito viedään alas säästösyistä
silti mtut saavat terveydenhoidon ja palvelut jopa nekin jotka maassa ilman lupaa
kyllä jotain rajaa sentään pitäisi olla mitenkä kohdennetaan palveluita
vanhukset jo monta vuotta nyksin hyljättyinä kotonaan.
kaikilla ole omaisia lähellä,
sokeita dementisiä, kaatuilevia vailla hoivaa
irtisanoutunut varhila, toivottavasti säästöä alkaa syntyä
8
266
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvinvointialueen työntekijöitä ei tarvita mihinkää ihan turhia ovat. Heikot sellasia tarttee, ja jos ei osaa itteensä hoitaa nii olkoot yksin.
- Anonyymi
Äitis yritti tonkia sinua pois rautalangan pätkällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitis yritti tonkia sinua pois rautalangan pätkällä.
Isot on ongelmat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitis yritti tonkia sinua pois rautalangan pätkällä.
17:25:32
Osuikin muutaman kerran kun päästä on jäänyt tärkeimmät "massat" vajaiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
17:25:32
Osuikin muutaman kerran kun päästä on jäänyt tärkeimmät "massat" vajaiksi.Nyt on selvillä miksi se yksi hemmo kirjoittaa aina ISOT ON ONGELMAT. Rautalankaa on jäänyt aivoihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on selvillä miksi se yksi hemmo kirjoittaa aina ISOT ON ONGELMAT. Rautalankaa on jäänyt aivoihin
Isot on ongelmat
- Anonyymi
Lyijymyrkytys.
- Anonyymi
koko sote täyttä farssia, eilenkin kun MOT ohjelmaa katoi
ihan persiilleen menee rahaa kuin kankkulan kaivoon
hoitoisuus laskee, ja isot johtajat evetävät poskettomia palkkoja vaikka taso on
laskenut ja työntekijät ihan helkkarin stressaantuneita johdon toimista
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait523285Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso31013Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3880- 18797
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68790Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60724Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä43667Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es24656- 42600
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4597