Hän? Rakkaus? Hyvin nukuttu yö? Ulkomaanmatka? Enemmän rahaa? Uusi lemmikki? Ystävän tapaaminen? Joku muu?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Kaikki ehdotuksesi kuulostavat mukavilta, mutta jätän listalta pois ulkomaanmatkan. Ystävä on houkutellut ulkomaanmatkalle jo jonkin aikaa, mutta jonot, tungos, ahdas kone ja lento tuntuu epämielyttävälle.
En tiedä olenko koskaan haaveillut lemmikistä, mutta jos sellaista lähtee vain katsomaan, niin oih ja voih sellainen voi jäädä matkaa tai menettää sydämensä, jos se jää sinne. Jätetään sekin pois listalta, koska riskit ovat liian suuret.
En osaa haaveilla rahasta, mutta jos sitä olisi paljon, niin haaveilisin jonkun kivan asunnon rempasta, jonka laittamiseen voisin osallistua itse. Se voisi olla joku vanha rakennus tai muu miljöö, joka innostaisi.
Olen erityisen iloinen, että voin jostakin haaveilla, vaikken osaa tarkasti eritellä. Eihän ole koskaan itsestään selvää, että antaisi itselleen pään pehmeyteen lupaa tai edes jaksaisi mistään haaveilla.
Kiitos ajattelemisen aiheista ja hyvää yötä :)
anonyymi: "Kaikki ehdotuksesi kuulostavat mukavilta, mutta jätän listalta pois ulkomaanmatkan. Ystävä on houkutellut ulkomaanmatkalle jo jonkin aikaa, mutta jonot, tungos, ahdas kone ja lento tuntuu epämielyttävälle."
En minäkään ole kovin innostunut lentokenttä-lentojutuista, mutta muutaman vuoden päästä olen luvannut ystävälleni matkan etelän aurinkoon. Se matkan lämpö ja aurinko saa unohtamaan epämukavat puolet matkasta.
"En tiedä olenko koskaan haaveillut lemmikistä, mutta jos sellaista lähtee vain katsomaan, niin oih ja voih sellainen voi jäädä matkaa tai menettää sydämensä, jos se jää sinne. Jätetään sekin pois listalta, koska riskit ovat liian suuret."
Jasu palstalla puhui lemmikeistään ja sisko hommasi vuosi sitten uuden koiran. Se takia kävi mielessä, että joku voisi haaveilla uudesta lemmikistä.
"En osaa haaveilla rahasta, mutta jos sitä olisi paljon, niin haaveilisin jonkun kivan asunnon rempasta, jonka laittamiseen voisin osallistua itse. Se voisi olla joku vanha rakennus tai muu miljöö, joka innostaisi."
Itse haaveilen lottovoitosta, joten laitoin tähän rahan. Suuri määrä rahaa antaisi lisää mahdollisuuksia elämän valintoihin. Hyviä remppoja, jos saat jostain paljon ylimääräistä rahaa! :)
"Olen erityisen iloinen, että voin jostakin haaveilla, vaikken osaa tarkasti eritellä. Eihän ole koskaan itsestään selvää, että antaisi itselleen pään pehmeyteen lupaa tai edes jaksaisi mistään haaveilla. Kiitos ajattelemisen aiheista ja hyvää yötä :)"
Joo, haaveissa on hyvä elää. Ehkä jos ei ole haaveita niin eläminen olisi tylsää. Hyvää yötä.
Joku kirjoitti että hyvä uni. Joo, sitäkin.
Mutta on uusi suhde, jossa vasta kerran tavattu vaatteet päällä. Soiteltu usein ja on uusi tapaamisaika sovittu, sekin vielä vaatteissa. On kiva unelmoida ja vielä kivempi kun on konkreettisesti mitä odottaa.
anonyymi: "Joku kirjoitti että hyvä uni. Joo, sitäkin.
Mutta on uusi suhde, jossa vasta kerran tavattu vaatteet päällä. Soiteltu usein ja on uusi tapaamisaika sovittu, sekin vielä vaatteissa. On kiva unelmoida ja vielä kivempi kun on konkreettisesti mitä odottaa."
Onnea orastavaan suhteeseen ja hyviä unia. Jospa unelmat toteutuvat??
Edelleen loton tai eurojackpotin päävoitto. 😅
Voisin käyttää "ilmaista" rahaa hyvään, auttamiseen. Laittaa sydämeni rakkauden tulvan rahan muodossa auttamiseen. Se tuntuisi tärkeimmältä. Kurjuus ja köyhyys vaan lisääntyy maassamme niin ihmisillä kun eläimilläkin. Rahalle olisi käyttöä, mutta sen rahan pitäisi tulla motivoituneelle, joka sitä myös käyttää helppimiseen. Eli vaikka mulle. 🙂
Itseään on niin helppoa hemmotella jo sillä, kun näkee hyvinvointia ympärillään. Saa jollekin paremman olon ja pystyy helpottaa ahdingossa. Mulle ei tuu hyvä olo itelleni ostelusta, eikä oman omaisuuden kartuttamisesta. Tuli joskus, ei enää vuosiin. Niinpä tilanne on helppo, kun on vaan mistä antaa.
Jasu
Ja ne marsut mistä aiemmin oli juttua, saivat kodin meiltä. Ei jäneet kodittomiksi eikä dööd. ❤️
Jasu
Pistääkö marsut Eurjaska-kuponkia vetämään tänään?
Yhdessä marsvinien kanssa laitettu jo. 😂
Jasu
"Edelleen loton tai eurojackpotin päävoitto. 😅
Voisin käyttää "ilmaista" rahaa hyvään, auttamiseen. Laittaa sydämeni rakkauden tulvan rahan muodossa auttamiseen. Se tuntuisi tärkeimmältä. Kurjuus ja köyhyys vaan lisääntyy maassamme niin ihmisillä kun eläimilläkin. Rahalle olisi käyttöä, mutta sen rahan pitäisi tulla motivoituneelle, joka sitä myös käyttää helppimiseen. Eli vaikka mulle. 🙂
Itseään on niin helppoa hemmotella jo sillä, kun näkee hyvinvointia ympärillään. Saa jollekin paremman olon ja pystyy helpottaa ahdingossa. Mulle ei tuu hyvä olo itelleni ostelusta, eikä oman omaisuuden kartuttamisesta. Tuli joskus, ei enää vuosiin. Niinpä tilanne on helppo, kun on vaan mistä antaa.
Jasu"
On sinulla raha-haaveita voitosta. Toivottavasti toteutuu. Hankkisitko lisää marsuja, jos voittaisit?
Rakennuttaisin puitteet, missä kaikki on tip top jyrsijöille. Kun on koirakoteja ja kissaloita kodittomille, mulla olisi jyrsijäkoti minne kaikki pitovaikeukeuksien yms. vuoksi saisi tuoda hoiviini.
Löytyisi kaikki lajikohtaiseen tarpeeseen asutukset, ruoat, virikkeet, hoito ja eläinlääkärin apu tarvitseville, terveystarkastukset jne. Bisnesideana heikko, mutta omalla rahalla saisi toimintaan. 🙂
Jasu
"Rakennuttaisin puitteet, missä kaikki on tip top jyrsijöille. Kun on koirakoteja ja kissaloita kodittomille, mulla olisi jyrsijäkoti minne kaikki pitovaikeukeuksien yms. vuoksi saisi tuoda hoiviini.
Löytyisi kaikki lajikohtaiseen tarpeeseen asutukset, ruoat, virikkeet, hoito ja eläinlääkärin apu tarvitseville, terveystarkastukset jne. Bisnesideana heikko, mutta omalla rahalla saisi toimintaan. 🙂
Jasu"
Onnea rahareiällesi, jos sattuisi tulemaan voitto. Jasun jyrsijähoitola? Nuo terveystarkastukset ehkä on tarpeen, jos on paljon jyrsijöitä.
Mitä loppuviikkoon kuuluu?
Pidän sun ideastasi. Jotenkin niin lämminhenkinen. Sellainen... maailmasta vähän parempi paikka. Ainakin omasta maailmastaan voi tehdä paremman. Vaikka pienemmilläkin toimilla.
xLiner
"Pidän sun ideastasi. Jotenkin niin lämminhenkinen. Sellainen... maailmasta vähän parempi paikka. Ainakin omasta maailmastaan voi tehdä paremman. Vaikka pienemmilläkin toimilla.
xLiner"
Minustakin Jasun idea on hieno. Jos voittaisit lotossa niin perustaisin jyrsijähoitolan - harva noin ajattelee.
Jos minä voittaisin lotossa, voisin antaa rahaa siihen. Mulla itselläni on aika halvat huvit, niin jakaisin paljon hyväntekeväisyyteen.
xLiner
"Jos minä voittaisin lotossa, voisin antaa rahaa siihen. Mulla itselläni on aika halvat huvit, niin jakaisin paljon hyväntekeväisyyteen.
xLiner"
Sinähän antelias olisit. Itse en kyllä lahjoittaisi Jasulle jyrsijähoitolaa varten rahaa, vaikka voittaisin lotossa. Suullisesti voin rohkaista Jasua tekemään niin, mutta taloudellisesti en tukisi.
Tänään rakennellut lisää marsulaa, käyny paikkauttaa sormeni ja nyt huilin. 😜
Synttärit olisi viikonloppuna juhlittavaksi. Muuten yritän käydä luistelemassa reilun 30 vuoden jälkeen. Ostin luistimet, että pääsen lasten kanssa luistelemaan. Saa nähä katkeeko jotain jäällä. 😅
Joo, en tiedä hoitolasta mutta surettaa kun eläimiä jää niin valtavasti kodittomiksi, haluan auttaa kun eläimen elämä on mielestäni ihan tasan yhtä arvokas, kun ihmisenkin. Se ettei ole kuin ihminen ei tee siitä vähemmän tärkeää ja arvokasta.
Jasu
Jasu
Kiitos. 🤗
Saisin tehdä osaltani jotain mikä on sydäntäni lähellä. Ihmisiä autetaan paljon, eläimiä vähemmän. Mutta kyllä sitä rahaa likenisi ihmisillekin. Sairaat lapset mm. on ihmisiä joita haluaisin auttaa jotta saavat hoitoja joita tarvitsevat. Ja nälkäisiä ihmisiä Hursti jo tukeekin, muttei lisäapu pahasta olisi. Pitäisi vaan saada ne jonoista pois, jotka tienaa mutta käyttää ruokajonoja sumeilematta hyväksi, vieden ruoan köyhemmän suusta, v*ttu.
Jasu
Mä ajattelen sen mitä sydän ja mun oikeustaju sanoo. Lotot on rahaa mitä mulla ei ikinä olisi ilman tsäkää, joten lasken sen "ylimääräiseksi" rahaksi, josta joutaa oikein hyvin antaa muillekin jotka aidosti tarvii rahalla saatavaa tukea.
Toki lapsieni tulevaisuutta haluaisin myös tukea, mutta itse en tarvi kun ruokaa, vaatteet, kodin. Mitään muuta en kaipaa.
Jasu
"Tänään rakennellut lisää marsulaa, käyny paikkauttaa sormeni ja nyt huilin. 😜
Synttärit olisi viikonloppuna juhlittavaksi. Muuten yritän käydä luistelemassa reilun 30 vuoden jälkeen. Ostin luistimet, että pääsen lasten kanssa luistelemaan. Saa nähä katkeeko jotain jäällä. 😅
Joo, en tiedä hoitolasta mutta surettaa kun eläimiä jää niin valtavasti kodittomiksi, haluan auttaa kun eläimen elämä on mielestäni ihan tasan yhtä arvokas, kun ihmisenkin. Se ettei ole kuin ihminen ei tee siitä vähemmän tärkeää ja arvokasta.
Jasu"
Hyviä synttäreitä, jos on viikonloppuna! Itsellä taitaa olla 20 vuotta siitä, kun kävin luistelemassa. Monen vuoden tauon jälkeen silloin luistelu onnistui, sillä olin pelannut 6 vuotta jääkiekkoa junioreissa.
Hyvää harrastusta eläinten parissa!
Itse muuten lopetan täällä kirjoittelun kolmeksi kuukaudeksi. Vielä maanantaina käyn täällä katsomassa, mutta sitten palaan takaisin vappuna 1.5.2025. Sinäkin olet pitänyt monta taukoa. Minusta tuntuu, että nyt haluaisin itse pitää pitkän tauon sinkut-palstassa. Mutta kirjoitellaan nyt tämä viikonloppu.
Kiitosta. Juu, taukoa kannattaa pitää jos sille tuntuu. 🙂
Mä olen aika paljon isokokousempi siis painavempikin, kun aikoinaan 50kg luistimilla. Voi olla, että elokilo pehmusteet on tarpeen. Mutta jalatkin väsyy massan alla. 😆
Jasu
"Kiitosta. Juu, taukoa kannattaa pitää jos sille tuntuu. 🙂
Mä olen aika paljon isokokousempi siis painavempikin, kun aikoinaan 50kg luistimilla. Voi olla, että elokilo pehmusteet on tarpeen. Mutta jalatkin väsyy massan alla. 😆
Jasu"
Joo, pidän taukoa kolme kuukautta.
Kannattaa ehkä teroittaa luistimet jossain liikkeessä. Terävillä luistimilla on helpompi luistella. Hyviä syntymäpäiviä ja luisteluita. Et vielä täytä täysi vuosikymmeniä, mutta vuoden päästä sekin taitaa olla edessä?
Ne on jo teroitettu, ostin pari kertaa käytetyt 5 eurolla, kuin uudet. Tai sain 2 paria sillä rahalla.
Äitini synttärit, mä olen kesäkuussa syntynyt rapu. Hän on vesimies, kuten koko perheeni paitsi iskä on jellona. Kiitos.
https://youtu.be/f1UnL4OOsNY?si=dGoovNtWhxRkeSN_
Nyt meen eläinten pariin vielä ennen nukkumista. Öitä. 🙂
Jasu
2Ne on jo teroitettu, ostin pari kertaa käytetyt 5 eurolla, kuin uudet. Tai sain 2 paria sillä rahalla.
Äitini synttärit, mä olen kesäkuussa syntynyt rapu. Hän on vesimies, kuten koko perheeni paitsi iskä on jellona. Kiitos.
https://youtu.be/f1UnL4OOsNY?si=dGoovNtWhxRkeSN_
Nyt meen eläinten pariin vielä ennen nukkumista. Öitä. 🙂
Jasu"
Kiva, jos luistimet ovat kunnossa. Hyviä äidin synttäreitä sitten. Hyvää jyrsijöintiä ja hyvää viikonloppua.
Huomaatko että nämä sinun antamat vaihtoehdot alkavat aina Hänellä tai Rakkaudella?
Itse olet siis parantumaton romantikko ja ikuinen haaveilija.
anonyymi: "Huomaatko että nämä sinun antamat vaihtoehdot alkavat aina Hänellä tai Rakkaudella?
Itse olet siis parantumaton romantikko ja ikuinen haaveilija."
Haaveilin tässä monta vuotta hänestä, mutta siitä ei johdu aloitus vaan siitä, että tämä on sinkut-palsta. Sinkut-palstalla aloitus - hän/rakkaus - sopii tänne, joten sitä ei poisteta. Joskus on muistaakseni poistettu, kun ei ole pidetty palstalle sopivana.
Haaveet ovat henkilökohtaisia salaisuuksia.
Jos salaisuudet paljastuvat, ne eivät toteudu.
Mies 65
Toisenlainen teoria väittää, että haaveiden toteutimiseen tarvitaan konkretiaa. Esim. aarrekarttojen luominen on sen tyyppistä
Haave olis kun ensikesänä menee heittokalastamaan niin joka kerralla tulis ainakin 10 noin 1-3 kg kalaa ja pääsis aika usein kalaan ja joka kerralla tapais siellä seksikkäitä naisiakin ja sais pimppii heiltä
Haaveena oli suhde. En enää pysty aloitteisiin.
anonyymi: "Haaveena oli suhde. En enää pysty aloitteisiin."
Miksi et pysty aloitteisiin? Mikä on esteenä?
Se, että lakkaat utelemasta. Aika tungettelevaa. Herää kysymys miksi?
No sopivasti kyselit😅 Tällä hetkellä on yöunet, niin katkonaisia, että kunnolla nukuttu yö kuulostaa kyllä kivalta haaveelta😁 Kovasti haaveilen ja odotan, että pääsen taas tapaamaan ihmisiä.🥰 Oon tuon loppuvuoden kaikkien ikävien tapahtumien vuoksi linnoittautunut aikalailla kotiini.. Nyt olen taas voimissani👍🏼
Haaveilija39: "No sopivasti kyselit😅 Tällä hetkellä on yöunet, niin katkonaisia, että kunnolla nukuttu yö kuulostaa kyllä kivalta haaveelta😁 Kovasti haaveilen ja odotan, että pääsen taas tapaamaan ihmisiä.🥰 Oon tuon loppuvuoden kaikkien ikävien tapahtumien vuoksi linnoittautunut aikalailla kotiini.. Nyt olen taas voimissani👍🏼"
Tuosta tekstistäsi tuli mieleen Vicky Rostin laulu "Oon voimissain". Alussa laulussa puhutaan yöunista ja tekstisi lopetus on kuin laulun sanat. Hyviä yöunia ja ihmisten kohtaamisia.
https://www.youtube.com/watch?v=IjpKyc9wN-0
Hyvän ja tyydyttävän rakastelun jälkeen saa hyvät unet henkilön ihossa johon AINAKIN hetken voi luottaa.
AV
"Hyvän ja tyydyttävän rakastelun jälkeen saa hyvät unet henkilön ihossa johon AINAKIN hetken voi luottaa.
AV"
Hyviä rakastelu hetkiä! :) Mitä loppuviikkoon kuuluu? Täällä ei toimi kaikki täydellisesti - en esimerkiksi saanut viestiä, että aloittamaani aiheeseen on kirjoitettu. Aikaisemmin kaikki toimi.
Tuskin tämä palstaelämäkään on täydellistä, jos ei ole se todellinenkaan?
En tuosta rakastelusta ole ihan varma, moni asia kun menee nykyisin jo sen edelle.
Olisihan se tietysti ihan kiva ja mukava yllätys, jos se oma mieli ja myös kumppanin sille tasolle nyt viikonloppuna hypettyisi...mjääh, onhan niitä jo koettu:)
AV
"Tuskin tämä palstaelämäkään on täydellistä, jos ei ole se todellinenkaan?
En tuosta rakastelusta ole ihan varma, moni asia kun menee nykyisin jo sen edelle.
Olisihan se tietysti ihan kiva ja mukava yllätys, jos se oma mieli ja myös kumppanin sille tasolle nyt viikonloppuna hypettyisi...mjääh, onhan niitä jo koettu:)
AV"
Hyvää parisuhdetta rakasteluineen. Itse meinaan sunnuntain tai maanantain jälkeen jäädä monen kuukauden tauolle, sillä tekniikka on täällä pettänyt - ei saa viestiä vastauksista ja inboxissa ei näy toisten vastausten lisäksi omiakaan. Päätin, että tulen takaisin vappuna 1.5.2025. Toivottavasti tekniikkamurheet on sen jälkeen korjattu.
Radikaali toimenpide jos noin teet, mutta jos muukaan ei enää auta se on ainut oikea.
AV
"Radikaali toimenpide jos noin teet, mutta jos muukaan ei enää auta se on ainut oikea.
AV"
Aikaisemmin kaikki toimi ja vastauksen hälytyksestä painoi vain nappia - niin pääsi vastaukseen. Kyllästyin nyt etsimään vastausta tekstien joukosta. Palaa sitten kolmen kuukauden päästä uudelleen.
Kiitos kappaleesta, tuolta minusta jotenkin juuri tuntuu.😊 voimissa siis ollaan.😁
Kuin myös sinulle hyviä yöunia🤩
Tämän tyylisestä genrestä saan sitä tarvittavaa lisävirtaa. Videossa on vähän niinku meidän koira.
Robert Miles vs. Guetta and Morten -
Change the children (khrym58 edit)
https://youtu.be/U1f35MdNHCE?si=u9nSAarLK_pOlTVY
Kiitos sinulle videosta. Kadulla kävelevä nukke oli erikoinen ja koirista tuli mieleen siskon koirat, nykyinen ja aiemmat. Hyvä biisi.
Hyvää loppuviikkoa! :)
Eipä mulla muuta, kun tulin toteamaan, että puhut asiaa. Silloin herkemmin tulee uni silmään.🙂
Haaveilija39: "Eipä mulla muuta, kun tulin toteamaan, että puhut asiaa. Silloin herkemmin tulee uni silmään.🙂"
Taidatte molemmat olla oikeassa, mutta joskus voi yli aktivoitua niin, että heti ei nukuta.
Juu voihan niinkin käydä ja eikun uusinta kierrokselle😉
Haaveilija39: "Juu voihan niinkin käydä ja eikun uusinta kierrokselle😉"
Ehkä tuo on hyvä neuvo ja sopii moniin asioihin. Itse meinaan jättää palstan runsaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Mutta palaan uusintakierrokselle vappuna 1.5. Nyt tuntui sopivalta pitää tauko sinkut-palstasta. Maanantaina kirjoittelen vielä, mutta sitten seuraavan kerran vappuna 2025.
No mutta oikein hyvää lopputalvea sulle. ❄️❄️❄️
On ollut ilo kun olet enemmän tehnyt aloituksia tällä puolella. 🤗 Välillä on tosiaan hyvä tehdä jotakin muuta😁
- sivusta
Kuinka oikein pystyt tekemään noin tarkkoja suunnitelmia tulevaisuuteen? Onko se pelkkä päätös vai tieto kiireisestä jaksosta, joka vaatii kaiken aikasi?
Haaveilija39: "No mutta oikein hyvää lopputalvea sulle. ❄️❄️❄️
On ollut ilo kun olet enemmän tehnyt aloituksia tällä puolella. 🤗 Välillä on tosiaan hyvä tehdä jotakin muuta😁"
Kiitos palautteesta. Muutaman kerran on ollut kiva tehdä suosittu aloitus. Hyvää lopputalvea sinne. Olen täällä maanantaihin asti ja sitten vetäydyn tauolle.
Kiitos🤗
"- sivusta
Kuinka oikein pystyt tekemään noin tarkkoja suunnitelmia tulevaisuuteen? Onko se pelkkä päätös vai tieto kiireisestä jaksosta, joka vaatii kaiken aikasi?"
Aloituksen tekeminen perjantaina ja sen kirjoituksiin vastaaminen vie liiaksi aikaa loppuviikosta. Päätin pitää taukoa, kun nyt kirjoittelu ei enää maistu niin hyvin. Osa syy on se, että tässä ei nyt juuri koskaan näy minulle tulleet vastaukset. Palstan toiminnassa on jotain häikkää nyt, mikä vaikutti siihen, että ei oikein huvita kirjoitella. Aikaisemmin oli helppoa vastailla ihmisille, kun painoi vain saadun vastauksen kohtaa. Nyt muutaman kerran on näkynyt viesti, että minulle tullut vastaus.
🤭 Teen aloituksi, mutta en koskaan edellytä itseltäni, että vastaisin aina niihin.
En välttämättä edes muista niitä seuraavalla kerralla. Tai sitten ei ole vaan aikaa vastailla.
Olet tosi vastuuntuntoinen, mutta kukaan ei syytä sinua, vaikket vastaisi. Ei minulle ole ainakaan kukaan koskaan ärhennellyt, tai sitten en ole vain huomannut :)
anonyymi: "🤭 Teen aloituksi, mutta en koskaan edellytä itseltäni, että vastaisin aina niihin.
En välttämättä edes muista niitä seuraavalla kerralla. Tai sitten ei ole vaan aikaa vastailla.
Olet tosi vastuuntuntoinen, mutta kukaan ei syytä sinua, vaikket vastaisi. Ei minulle ole ainakaan kukaan koskaan ärhennellyt, tai sitten en ole vain huomannut :)"
Perjantaina ja lauantaina suurin osa ajasta menee vastatessa aloitettuun aiheeseen. Ihan kaikkiin en vastaa, mutta suurimpaan osaan. Se tuntuu taakalta.
Aivan varmasti tuntuu.
Joskus olin niin väsynyt, etten oikeasti jaksanut enää vastata edes kiitosta. Nykyisin tunnen paremmin rajani ja säästelen itseäni, vaikkei ei ole muuta kuormittavaa.
Saatoin yrittää kirjoittaa, mutta en saanut muodostettua ymmärrettävää lausetta, enkä ilmaistuaan itseäni riittävästi. Tuijotin vaan tekstiä ja pää oli liian täynnä selkeytymättömiä ajatuksia. Täydet bönärit mielessä, vaikkei se ihmeemmin näkynyt ulkopuolelle, koska selvisin välttämättömistä.
Sinun täytyy olla itsekkäämpi ja lempeämpi itsellesi. Niin kaikki muutkin tekevät. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi ja kieltää sinua huolehtimasta asioista, jotka huolehtivat itse itsestään ja järjestyvät tavallaan.
Hyvää yötä, kauniita unia, keväällä kasvaa valon myötä energia ja voimia on paremmin :)
anonyymi: "Aivan varmasti tuntuu.
Joskus olin niin väsynyt, etten oikeasti jaksanut enää vastata edes kiitosta. Nykyisin tunnen paremmin rajani ja säästelen itseäni, vaikkei ei ole muuta kuormittavaa.
Saatoin yrittää kirjoittaa, mutta en saanut muodostettua ymmärrettävää lausetta, enkä ilmaistuaan itseäni riittävästi. Tuijotin vaan tekstiä ja pää oli liian täynnä selkeytymättömiä ajatuksia. Täydet bönärit mielessä, vaikkei se ihmeemmin näkynyt ulkopuolelle, koska selvisin välttämättömistä.
Sinun täytyy olla itsekkäämpi ja lempeämpi itsellesi. Niin kaikki muutkin tekevät. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi ja kieltää sinua huolehtimasta asioista, jotka huolehtivat itse itsestään ja järjestyvät tavallaan.
Hyvää yötä, kauniita unia, keväällä kasvaa valon myötä energia ja voimia on paremmin :)"
Kiitos näkemyksestäsi. Pitää pistää sanomasi korvan taakse. Hyvää viikonloppua! :)
Hei, ei sun tarvitse vastailla viesteihin! Palsta hoitaa itse itsensä. Kiitos kivoista aloituksista, se riittää!
Jos velvollisuus painaa, niin ilmoita jo aloituksessa ettet sen kummemmin vastaile. Ketju toimii sitten ajatusten purkupaikkana, niin kuin kaikki muutkin ketjut pääasiassa.
xLiner
Enemmän rahaa.
Rakkaus ja rakastuminen tummatukkaiseen mieheen, jonka nimeä en edes tiedä! Viime yön unen jälkeen halut ovat tulleet takaisin. Se kertoo paljon siitä miten paljon pidän hänestä!
anonyymi: "Rakkaus ja rakastuminen tummatukkaiseen mieheen, jonka nimeä en edes tiedä! Viime yön unen jälkeen halut ovat tulleet takaisin. Se kertoo paljon siitä miten paljon pidän hänestä!"
Onnea rakkaudessa ja elämässä! Jospa hän olisi sinun elämäsi rakkaus? Kiva kuulla tarinoita rakastumisesta. :)
Haaveissa on taikaa. Usein käy huonosti jos niistä kovin etukäteen kuuluttaa 🌸😊
xLiner
"Haaveissa on taikaa. Usein käy huonosti jos niistä kovin etukäteen kuuluttaa 🌸😊
xLiner"
Minä olen tuosta eri mieltä, että haaveita voi etukäteen kuuluttaa. Jos elää esimerkiksi parisuhteessa - niin toinen tietää varautua kumppaninsa haaveisiin ja ne voivat toteutua. Jos et kerro toisille mitään haaveistasi - niin eivät muut voi auttaa sinua niitten toteuttamisessa.
Minä en kaipaa ketään sotkemaan "avuliaana" asioitani, silloin ne menee aina pieleen. Mun haaveeni eivät (ainakaan yleensä, juuri ikinä) ole toisista riippuvaisia.
Kun hoidan asiani itse, saan juuri sitä mitä haluankin tai jää saamatta, mutta mun tavallani. Luotan taikaan ✨
xLiner
"Minä en kaipaa ketään sotkemaan "avuliaana" asioitani, silloin ne menee aina pieleen. Mun haaveeni eivät (ainakaan yleensä, juuri ikinä) ole toisista riippuvaisia.
Kun hoidan asiani itse, saan juuri sitä mitä haluankin tai jää saamatta, mutta mun tavallani. Luotan taikaan ✨
xLiner"
Menestystä valitsemallesi tielle haaveitten suhteen. Toivottavasti toteutuvat! :)
Kiitos! Toivotan hyvää sunkin haaveillesi!
xLiner
"Kiitos! Toivotan hyvää sunkin haaveillesi!
xLiner"
Minun haaveeni on melko maltillisia lottovoittoa lukuun ottamatta. Esimerkiksi toivon tapaavani ystävän keskiviikkona, hyvää terveyttä ja mietoa talvisäätä.
Haaveitahan on vaikka kuinka mitä si eipä ne ymmärtääkseni ole haaveita kummempia vai kui
https://youtube.com/shorts/_CbZ6DkXSmo?si=EnGR5VGelRABNgt_
Ja olisko elämä mitään ilman haaveita mitä sitä elämässään tavoittelisi edes jos ei haaveilla osaa
Kiitos, oli mielenkiintoinen video. Haaveet voi tulla monesti todeksi varsinkin, kun tekee niitten haaveitten eteen töitä.
Henkinen kasvu,ymmärrys,oivallus.🤷♀️
anonyymi: "Henkinen kasvu,ymmärrys,oivallus.🤷♀️"
Siinä on hienoja haaveita! Todennäköisesti kasvat henkisesti ja ymmärrät paremmin, kun niitä toivot ainakin itsellesi! :)
Itselleni juurikin,että osaisin muitakin silloin auttaa. 🤷♀️
Ŕauhaa&Rakkautta
anonyymi: "Ŕauhaa&Rakkautta"
Tuo on hieno haave. Itsekin toivon rauhaa Ukrainaan. Saisivat lopettaa sodan.
Hyvin nukuttu yö? - Tästä haaveilen. Välillä univelkaa kerääntyy ja se taas johtaa lisäongelmiin. Hyvin nukuttu yö on aina toivottu ja tervetullut.
Ulkomaanmatka? - Tämän toteutetaan tänä vuonna. Alustavat suunnitelmat ovat jo harkinnassa. Eipä niistä tämän enempää.
Enemmän rahaa? - Totta kai! Ratkaisu taloudelliseen riippumattomuuteen.
Uusi lemmikki? - Uutta lemmikkiä en enää ota. Meidän vanhoista kissoista oli vaikea luopua, kun he siirtyivät "vihreämmille niityille". Surutyö oli syndäntäsärkevää.
Kaiken muun olen jo saanut. Tämän listan 3 ensimmäistä otan avosylin vastaan. 🙂
tosi.typy: "Hyvin nukuttu yö? - Tästä haaveilen. Välillä univelkaa kerääntyy ja se taas johtaa lisäongelmiin. Hyvin nukuttu yö on aina toivottu ja tervetullut.
Ulkomaanmatka? - Tämän toteutetaan tänä vuonna. Alustavat suunnitelmat ovat jo harkinnassa. Eipä niistä tämän enempää.
Enemmän rahaa? - Totta kai! Ratkaisu taloudelliseen riippumattomuuteen.
Uusi lemmikki? - Uutta lemmikkiä en enää ota. Meidän vanhoista kissoista oli vaikea luopua, kun he siirtyivät "vihreämmille niityille". Surutyö oli syndäntäsärkevää.
Kaiken muun olen jo saanut. Tämän listan 3 ensimmäistä otan avosylin vastaan. 🙂"
Kiva, kun sulla on kolme ensimmäistä haavetta hyvin hakusessa. Siskollani on kuollut 3 koiraa, joten ymmärrän ettet halua lisää vihreämmille niityille siirtyviä.
Intensiivinen, kokonaisvaltainen, elämää suurempi kokemus ja tietoisuus rakkaudesta. Tämä on isompi ja laajempi kokonaisuus tietoisuudesta kuin alla oleva asia, mutta kuuluu siihen olennaisesti.
Eli tahdon oppia rakastamaan yhtä ihmistä ja saada häneltä syvää vastarakkautta.
En avaa tätä kokonaisuutta yhtään enempää. Kiitos aloittajalle palstan sisällön tuottamisesta.
XX
anonyymi: "Intensiivinen, kokonaisvaltainen, elämää suurempi kokemus ja tietoisuus rakkaudesta. Tämä on isompi ja laajempi kokonaisuus tietoisuudesta kuin alla oleva asia, mutta kuuluu siihen olennaisesti.
Eli tahdon oppia rakastamaan yhtä ihmistä ja saada häneltä syvää vastarakkautta.
En avaa tätä kokonaisuutta yhtään enempää. Kiitos aloittajalle palstan sisällön tuottamisesta.
XX"
Onnea rakkauden rintamalla - toivottavasti löydät hänet kaikilla rakkauden positiivisilla mausteilla. Kiitos palstan sisällön tuottamisen kiittämisestä.
Ole hyvä. Voit olla myös vähemmän hyvä joskus, ei tee yhtään haittaa.
XX
"Ole hyvä. Voit olla myös vähemmän hyvä joskus, ei tee yhtään haittaa.
XX"
Sitten toukokuun alussa jatkan palstalla kirjoittamista, kun olen pitänyt kolme kuukautta taukoa. Nyt kirjoitan maanantaihin asti ja en yritä olla täydellinen - katsotaan mitä syntyy viimeisinä päivinä ennen taukoa.
Mistä nimimerkki XX ?
Sinulla on sellainen aikataulu lukittuna.
Oma mielipiteeni on, että kohtelias ihminen on hyvän kasvatuksen käyntikortti. Hyvästä olostaan voi jakaa hyvää, mikäs siinä.
Pieni kuittaus lopussa, sanotaan vaikka nimimerkki, voi tarkoittaa monia asioita: muuttujaa, jonka arvoa ei tunneta, sukupolvea, suukkoja jne.
anonyymi: "Sinulla on sellainen aikataulu lukittuna.
Oma mielipiteeni on, että kohtelias ihminen on hyvän kasvatuksen käyntikortti. Hyvästä olostaan voi jakaa hyvää, mikäs siinä.
Pieni kuittaus lopussa, sanotaan vaikka nimimerkki, voi tarkoittaa monia asioita: muuttujaa, jonka arvoa ei tunneta, sukupolvea, suukkoja jne."
Joo, aikataulu on lukittu 1.5.2025, sillä se on yleinen vapaapäivä ja silloin minulla ei ole menoa. Kävi jo mielessä uusi aloitusaihe, mutta ilmeisesti keksi paremman kolmessa kuukaudessa ennen paluuta palstalle. Kiitos vastaamisesta ja arvoituksesta nimimerkin suhteen. Hyvät viikonloput!
Vappu hauskin juhla ja itselle lempivuodenaika.
Harmi, jos et kirjoittele niin pitkään aikaan. Ehkä muutat mieltäsi, se olisi mukavaa.
XX
"Vappu hauskin juhla ja itselle lempivuodenaika.
Harmi, jos et kirjoittele niin pitkään aikaan. Ehkä muutat mieltäsi, se olisi mukavaa.
XX"
Pidän tauko, sillä enää kirjoittelu ei maistanut niin hyvin kuin viikkoa tai kahta aikaisemmin. Törmätään sitten vappuna tai sen jälkeen. Tuskin muutan mieltäni.
Sivullinen ymmärtänee tämän viitaukseksi kromosomipariin, voi olla väärässäkin ja kyseessä onkin nuori vin diesel :)
Naaras olen juu. Ja aloittajalle vielä huikkaan samalla kivaa taukoa :)
XX
"Naaras olen juu. Ja aloittajalle vielä huikkaan samalla kivaa taukoa :)
XX"
Kiitos tauon toivottamisesta. Hyvää lopputalvea. Sitten toukokuun ensimmäinen, torstaina 1.5., talvi on jo ohitse. Sitten uusia aloituksia. Tarkistan vielä maanantaina onko täällä sellaisia viestejä, joihin pitää vastata.
Hän? - tällä hetkellä viihdyn sinkkuna
Rakkaus? - saa tulla, jos on tullakseen, on elämässä muitakin rakkauksia kuin Hän.
Hyvin nukuttu yö? - hyvin nukuttu yö tekee Eedvarttia.
Ulkomaanmatka? - sellainen olisi suunniteltuna kaverin kanssa, ajan kohta on vielä auki.
Enemmän rahaa? - rahaa saisi tietysti olla enemmän.
Uusi lemmikki? - en ole lemmikki-ihmisiä, ei koiralle, ei kissalle, ei marsulle.
Ystävän tapaaminen? - tapaan ystäviä ensiviikolla viikonlopun jälkeen.
Joku muu? - palstan toiminnon voisi olla paremmassa kunnossa. Nyt ei toimi niin kuin aikaisemmin täydellisesti.
Minäkin viihdyn sinkkuna, mutta koska tämä sinkut-palsta liittyy suhteisiin - niin lisäsin Hän kohdan.
Minne suunnittelet kaverin kanssa ulkomaanmatkaa?
Kaverin kanssa suunnittelemme matkaa Kanarian saarille. Ajankohta on vielä auki, mutta ei tänä vuonna. Mille saarelle kannattaisi matkustaa? Onko suosituksia?
Minä olen käynyt lapsena tai nuorena Puerto de la Cruzissa Teneriffalla. Suosittelen sitä, sillä se subtrooppinen kasvillisuus suuremman sademäärän takia kuin monet muut paikat Kanarialla. Mutta jos haluaa pelkkää aurinkoa ja bailu-menoa niin Playa de las Americas saattaisi olla parempi paikka. Siellä olen käynyt myös Teneriffalla.
"Enemmän rahaa? - rahaa saisi tietysti olla enemmän."
Noin yleensä ajatellaan. Itse kuitenkin huomasin joku vuosi tässä takapaerin, että minulla on LIIKAA rahaa. Hämmästyin itsekin tästä. En puhu nyt mistään miljoonista, vaan sadoista tuhansista.
Olen aina elänyt vähäisellä kulutuksella, koska ei vain kiinnosta monikaan asia, mihin ihmiset yleensä rahojaan käyttää. Harrastukseni ovat melkein maksuttomia.
Nykyisin rahaa on vähemmän [joskin riittävästi tarpeisiini] ja tässä on varmaankin iso perintö tulollaan, joten kohta minulla on taas "liikaa rahaa".
Joten haavailen keksiväni jotakin kiinnostavaa, mihin käyttäysin rahaa. Ei ole muuten niin helppoa kuin luulisi.
anonyymi: ""Enemmän rahaa? - rahaa saisi tietysti olla enemmän."
Noin yleensä ajatellaan. Itse kuitenkin huomasin joku vuosi tässä takapaerin, että minulla on LIIKAA rahaa. Hämmästyin itsekin tästä. En puhu nyt mistään miljoonista, vaan sadoista tuhansista.
Olen aina elänyt vähäisellä kulutuksella, koska ei vain kiinnosta monikaan asia, mihin ihmiset yleensä rahojaan käyttää. Harrastukseni ovat melkein maksuttomia.
Nykyisin rahaa on vähemmän [joskin riittävästi tarpeisiini] ja tässä on varmaankin iso perintö tulollaan, joten kohta minulla on taas "liikaa rahaa".
Joten haavailen keksiväni jotakin kiinnostavaa, mihin käyttäysin rahaa. Ei ole muuten niin helppoa kuin luulisi."
Olipa uutinen, että jollakin on liikaa rahaa. Ensimmäisen kerran kuulin sellaisesta henkilöstä.
Noista vaihtoehdoista haaveena olisi rakkaus ja nukkuakin voisi paremmin.
Uutta lemmikkiä en enää hanki, koska en halua jättää sitä vieraalle hoitoon työ- ja vapaa-ajan matkojeni ajalle. Rahaa on riittävästi ja muutamaa hyvää ystävääni tapaan tarpeeksi usein.
anonyymi: "Noista vaihtoehdoista haaveena olisi rakkaus ja nukkuakin voisi paremmin.
Uutta lemmikkiä en enää hanki, koska en halua jättää sitä vieraalle hoitoon työ- ja vapaa-ajan matkojeni ajalle. Rahaa on riittävästi ja muutamaa hyvää ystävääni tapaan tarpeeksi usein."
Kiva, kun sieltä tuli se ystävätkin. Itse soittelin sunnuntaina kahdelle ystävälle, joita tapaan viikolla. Mukavaa on se, että rahaa on riittävästi. Niin minullakin on, mutta haluaisin vielä lisää, kun rahat ei vielä riitä kahden henkilön ulkomaanmatkaan. Yksi ystävä on minulle velkaa 3000 euroa, joten kun hän maksaa velkansa niin pääsen ulkomaille mitä ilmeisemmin.
Menestystä rakkaudessa ja hyviä yöunia! :) :)
uskoontulo ja itsemurha heti sen päälle ;)
No tällä hetkellä hyvin nukuttu yö. Jotenkin huonosti nukkunu viimeaikoina. Toi mun elämänrytmin iltapainotteisuus on mulla aina ollu, mutta ikää kun tulee, niin se käy aina vaan voimakkaammaksi. En oo niin kauheen luterilainen, että joka aamu pitäs herätä viideltä.
Toinen on tietenkin ulkomaan matka. No se edellyttäisi että sais sitä vapaata.
Ihmisen sisäinen kello edistää. Sitä pitää vaan käydä ajoissa nukkumaan, jättää iltariekkumiset ja rauhoittua.
Mihinkä matkustaisit?
- Sheena
Niinhän se on. Aiemmin nukkuun.
Mielellään eurooppaa kiertelin, katselis vähän eri kaupunkeja, mieluummin vähän syrjäsempiä, ei niinkään turistirysiä. Jos vaikka hylätynkin paikan löytäisi. Saksasta mä oon aina tykänny.