EI SYNNY SOPUA

Ennen kuin Ahonen ottaa lusikan kauniisti käteen ja myöntää, ettei Paperiliitto voi määrätä kuka saa tehdä töitä tehtaassa.

Muuten työtaistelu jatkuu vaikka kuinka pitkään. Työnantaja on päättänyt katsoa kortit loppuun saakka.

SAK:ssakin aletaan jo kyllästyä PL:n temppuiluun ja sooloiluun, vaikkei sitä julkisesti ole vielä sanottukaan. Jos ala jolla on ylivoimaisesti parhaat palkat ja edut ei suostu samaan mihin muut ovat suostuneet, on vaikea olla solidaarinen, varsinkin kun tietää PL:n väen solidaarisuuden tason muita liittoja kohtaan (=olematon).
4379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...mutta eipä löydy paperiliittolaisille sympatiakaan täältä. Kyllä nyt olisi TUPO kelvannut, kun tiesivät, että työnantaja tulee puuttumaan noihin seisokeihin ja alihankintoihin järein asein ja paerilaiset tiesivät, että nyt heidän neuvotteluasemansa on heikko.

Mutta silloin kun se oli vahvempi niin he katselivat muita nenänvarttaan pitkin tyyliin "me ei persaukisten kanssa samoissa pöydissä neuvotella". Paperi oli monta kertaa lähellä kaataa koko TUPO:n sillä kun herrat eivät siihen suostuneet tulemaán mukaan.

Ei voi kun nautiskellen katsella kun paperimiehet menevät lyötyinä syksyllä töihin ensi vuoden lomansa ja loppuvuoden vuorovapaansa melkein menettäneinä. Eivätkä takuulla paremmin ehdoin kun nyt tarjottiin.

Eikä käy kepulaisia ökyisäntiäkään yhtään sääliksi, eikä muita maaseudun yrittäjiä. Se pullistelu on nyt vähksi aikaa jeilläkin loppu. Ehkä lopullisesti jopa.

Äänestä
  • Kyllähän paperiliitolle tupo olisi kelvannut. Työnantajapuolelle taas ei!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Kyllähän paperiliitolle tupo olisi kelvannut. Työnantajapuolelle taas ei!

    ...olisi kelvannut muiden kanssa samaan rintamaan tuleminen. Mutta silloin menneinä aikoina kun teillä oli vielä vahva neuvotteluasema, niin eipähän meidän muiden seura teille "paremmille" kelvannut.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Kyllähän paperiliitolle tupo olisi kelvannut. Työnantajapuolelle taas ei!

    Joo keväällä paperin työnantajat ilmoittivat, että tupoon ei tulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei sittten millään kirjoitti:

Ennen kuin Ahonen ottaa lusikan kauniisti käteen ja myöntää, ettei Paperiliitto voi määrätä kuka saa tehdä töitä tehtaassa.

Muuten työtaistelu jatkuu vaikka kuinka pitkään. Työnantaja on päättänyt katsoa kortit loppuun saakka.

SAK:ssakin aletaan jo kyllästyä PL:n temppuiluun ja sooloiluun, vaikkei sitä julkisesti ole vielä sanottukaan. Jos ala jolla on ylivoimaisesti parhaat palkat ja edut ei suostu samaan mihin muut ovat suostuneet, on vaikea olla solidaarinen, varsinkin kun tietää PL:n väen solidaarisuuden tason muita liittoja kohtaan (=olematon).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu