Valehteliko Raamatun Jumala?

Raamatun Jumalaa pidetään uskovien keskuudessa erehtymättömänä, rakastavana ja oikeudenmukaisena. Raamatun Jumala on oman ilmoituksensa mukaan A ka O - kaiken alku ja kaiken loppu.

Raamatun Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys tarkoittaa sitä, että Jumala näkee ja tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu. Sen kohteena ovat kaikki luodut olennot, sekä hyvät että pahat.

Ottamatta tarkemmin kantaa Raamatun Jumalan toimintaan paratiisissa eikä Jeesuksen asemaan, haluaisin keskittyä Raamatun Jumalan lupaukseen pelastuksesta, jonka Hän oli antanut Jeesuksen suulla (Joh. 11:25-26):

11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

Jumalan ennaltatietämyksen määritelmän mukaan Raamatun Jumala siis tietää, näkee ennalta, että kaikki eivät tule pelastumaan. Tästä ovat todisteena Jeesuksen puheet "ahtaasta portista" sekä se, että Jeesus ei tule tuntemaan kaikkia ihmisiä omikseen.

Tarkkasilmäisimmät ovat jo havainneet ilmiselvän ristiriidan:

Raamattu korostaa hyvin voimakkaasti sitä, että Raamatun Jumala on valmistanut pelastuksen kaikille ihmisille (Tiit. 2:11, 1. Tim. 2:4), mutta ilmiselvästi Jeesus ei sitä hyväksy (Matt. 7:13).

Tragikoomista tilannetta voi kuvata yksinkertasesti niin, että Raamatun Jumala lupaa pelastuksen kaikille eläville, jotka pystyvät kiipeämään korkealle puuhun ("uskovat Jeesukseen") ja nappaavat herkun ("saavat ikuisen elämän"). Raamatun Jumala tietää myös sen, että kaikki ihmiset eivät edelliseen kykene.

Valehtiko Raamatun Jumala luvateessaan enemmän kuin hän pystyy käytännössä täyttämään, kuten Raamattu asian ilmoittaa?

11

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, yläpilven Jesse lupasi tulla takaisin jo parituhatta vuotta sitten sen nimenomaisen sukupolven elinaikana mutta ei kaveria sen koommin ole näkynyt. Haudattu nimettömään hautaan.

      • Anonyymi

        Annettu lupaus on kyllä emävale 😇


      • Anonyymi

        Jeesus tulee mutta sitä että milloin ei tiedä kukaan muu kuin Jumala.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus tulee mutta sitä että milloin ei tiedä kukaan muu kuin Jumala.

        Eikö edes Jeesus itse tiedä? Huono homma "jumalalle" joka ei tiedä mitä ja milloin tekee.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Uskossa joudumme odottamaan näkemistä. Jos ei ollut totta, asia ei koskaan selviä. Raamattua lukemalla Pyhässä Hengessä ja ukossa, usko kyllä todentuu ja vahvistuu.

      • >>> Raamattua lukemalla Pyhässä Hengessä ja uskossa...

        Tiedät itsekin, että vaikka jokainen Suomen uskovainen ryhtyisi yhtäkkiä lukutoukaksi ja liittyisi taivaalliseen lukukerhoon, niin toiminta ei nopeuttaisi Jeesuksen toista tulemista.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Raamattua lukemalla Pyhässä Hengessä ja uskossa...

        Tiedät itsekin, että vaikka jokainen Suomen uskovainen ryhtyisi yhtäkkiä lukutoukaksi ja liittyisi taivaalliseen lukukerhoon, niin toiminta ei nopeuttaisi Jeesuksen toista tulemista.

        Ei tietenkään, en ole koskaan ajatellutkaan niin .


    • Jumalan ennaltatietämyksen määritelmä?

    • Anonyymi

      Pyhä Henki virittää ihmisen toiselle tasolle se on uudestisyntyminen, silloin saa Jeesuksen uskon joka ohjaa kun sen ottaa vastaan.
      Se vapautta synnistä ja laista.
      Silloin eletään armosta ja anteeksiannosta, kun annat anteeksi niin Herrakin antaa anteeksi, Hengessä eläminen ei lihassa. Ei tarvitse kinata usko on syvä luottamus kuten Jeesuksella on, ihan ristinkuolemaan asti.
      Usko muuttaa sydämen ja tuottaa iloa ja parannusta vialliselle syntiselle ihmiselle.

    • Anonyymi

      https://biblehub.com/multi/titus/2-11.htm

      Ei-helluntailainen kommentti:

      Tuo voidaan tulkita siten, että Jeesuksessa pelastus ilmestyi kaikille ihmisille. Olla Kristuksessa, tarkoittaa olla pelastuksessa.

      Timoteuskirjeissä Jumala tahtoo kaikkia ihmisiä pelastukseen ja totuuden tuntemiseen. Tämä tahto sitten ilmenee siinä, että Raamattua on ihmisille ilmoitettu, ja evankeliumia julistetaan. Pelkkä pelastuksen esilläolo tai ilmestyminen ei kuitenkaan implikoi pelastusta kaikille. Niin kuin ei sekään, että synnit on sovitettu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2064
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe