Miksi yhteiskunnastamme tuli niin polarisoitunut?

Muistan vielä 2010-luvun alussa kun kaikki länsimaat oli samaa mieltä että yhtenäisyyttä tarvitaan ja demokratia ja sananvapaus on äärimmäisen tärkeää. Heti 2010-luvun puolivälissä sitten alkoi koko ajan polarisaatio kasvaa ja oikeistonkin nousu. Mitä oikeen tapahtui? Eikö demokratia olekaan niin hyvä mitä vuosikymmeniä sitten ajateltiin? Miksi monet EU-maat haluavat irtaantua siitä? Ja miksi syntyi niin suuri polarisaatio?
2145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taisit itse sanoa ne ratkaisevat sanat -> "Heti 2010-luvun puolivälissä sitten alkoi koko ajan polarisaatio kasvaa ja oikeistonkin nousu".

Tässäkin vihjaillaan asian liittyvän oikeiston nousuun ja tavallaan ollaankin oikeilla jäljillä MUTTA ei niin kuin vasemmalla laidalla kuvitellaan. Jos ajatellaan Suomea ja Sipilän oikeistohallitusta niin silloinhan tämä vastakkainasettelu alkoi nostaa päätään ja johtui siitä että poliittinen vasemmisto EI suvainnut monissa asioissa oikeiston näkemyksiä vaan aloitti kaikenlaisen leimaamisen ja maalittamisen. Eihän tuollaisia termejä edes ennen oltu kuultukaan!!!

Vasemmistolainen demokratia, tasa-arvo ja sananvapaus toimii niin kauan kuin ollaan heidän kanssaan samaa mieltä MUTTA erimielisyyksiä he eivät suvaitse VAAN aletaan syyttelemään toista ihmisvihamieliseksi, rasistiksi, natsiksi jne...

Eli kyllä se on vihervasemmisto joka koko ajan vieläkin "buustaa" tuota yhteiskunnan polarisoitumista.

Äänestä

Koska on vuosikymmenen toiminut maassamme hybridikeskus, ulkopuolella lakiemme ja täysin koskematon minkään suomen instanssin taholta, jumalasta seuraava, ylöspäin.

Päättäjämme on näin halunneet ja luovuttaneet vallan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistan vielä 2010-luvun alussa kun kaikki länsimaat oli samaa mieltä että yhtenäisyyttä tarvitaan ja demokratia ja sananvapaus on äärimmäisen tärkeää. Heti 2010-luvun puolivälissä sitten alkoi koko ajan polarisaatio kasvaa ja oikeistonkin nousu. Mitä oikeen tapahtui? Eikö demokratia olekaan niin hyvä mitä vuosikymmeniä sitten ajateltiin? Miksi monet EU-maat haluavat irtaantua siitä? Ja miksi syntyi niin suuri polarisaatio?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu