Eosta kulunut jo kohta kaksi kuukautta. Minut jätettiin yllättäen, tosin aavistelin parin viime päivän aikana jotain mutta viimeiseen iltaan asti kaikki kuitenkin vaikutti olevan kunnossa hänen tekemisiensä ja sanojensa perusteella. Vaistosin vain kaiken hänen äänestään, sillä tunsin hänet niin hyvin.
Tuntuu ettei elämällä ole enää mitään merkitystä ilman häntä. Olen aika masentunut, miettinyt kaikkea synkkää... Kukaan kavereistani ei ymmärrä minua tai sitä miltä minusta tuntuu. Kaikki kliseet on käyty kavereiden kanssa läpi; "se ei ollut vaan sulle se oikea", "oikea prinssi tulee vielä", "se mikä ei tapa niin vahvistaa". Jälkimmäiseen lauseeseen en enää usko, sellaista alamäkeä elämäni on nykyään ollut. Ryyppään viikot ja seuraavana päivänä töihin. Töissä jaksan hätinmiten mut illat menee vain murehtiessa ja juodessa. Kavereilla ei riitä aikaa, he eivät tajua miten pohjalla olen vaikka olen yrittäny selittää. Heistä kaikki on vain ohimenevää. Ei myöskään vanhempani. Kaikki toitottavat sitä että vielä joskus löydän sen oikean ja kaikki järjestyy. Itse en enää usko siihen. Mistä saisin apua? Joltain psykologiltako? Monesta erosta olen selvinnyt mutta tämä tuntuu ylivoimaiselta, omat voimat ei enää riitä. En ole viitsinyt edes kertoa toiselle osapuolelle mitä tunnen. Sanoin kylläkin eron hetkellä etten tiedä miten tästä selvitään kun olen niin heikko ihminen muutenkin. Toinen ei vain noteerannut asiaa mitenkään, ei ole edes kysynyt miten mulla menee vaikka olin ihan hysteerinen eron hetkellä. Miten tästä tuskasta voi selvitä???
Tuntuu ettei elämällä ole enää mitään merkitystä ilman häntä. Olen aika masentunut, miettinyt kaikkea synkkää... Kukaan kavereistani ei ymmärrä minua tai sitä miltä minusta tuntuu. Kaikki kliseet on käyty kavereiden kanssa läpi; "se ei ollut vaan sulle se oikea", "oikea prinssi tulee vielä", "se mikä ei tapa niin vahvistaa". Jälkimmäiseen lauseeseen en enää usko, sellaista alamäkeä elämäni on nykyään ollut. Ryyppään viikot ja seuraavana päivänä töihin. Töissä jaksan hätinmiten mut illat menee vain murehtiessa ja juodessa. Kavereilla ei riitä aikaa, he eivät tajua miten pohjalla olen vaikka olen yrittäny selittää. Heistä kaikki on vain ohimenevää. Ei myöskään vanhempani. Kaikki toitottavat sitä että vielä joskus löydän sen oikean ja kaikki järjestyy. Itse en enää usko siihen. Mistä saisin apua? Joltain psykologiltako? Monesta erosta olen selvinnyt mutta tämä tuntuu ylivoimaiselta, omat voimat ei enää riitä. En ole viitsinyt edes kertoa toiselle osapuolelle mitä tunnen. Sanoin kylläkin eron hetkellä etten tiedä miten tästä selvitään kun olen niin heikko ihminen muutenkin. Toinen ei vain noteerannut asiaa mitenkään, ei ole edes kysynyt miten mulla menee vaikka olin ihan hysteerinen eron hetkellä. Miten tästä tuskasta voi selvitä???
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tiedä sun ikää enkä muutenkaan sun suhteesta joten en pysty antaa mitään kovin tarkkoja vinkkejä. No muutenkaan en kenties osaa auttaa kun mun suhteet ei oo koskaan kestäny n. vuotta pitempään. Mutta yritän.
Se yks jätetyksi tuleminen oli paha. Mun ois pitäny aistia sen jo muutaman kuukauden ajan. Mun rakas vaan oli yhä hiljaisempi ja miettivämpi päivä päivältä. Sitte tuli vaan se päivä, kun oli ihan pakko kysyä. Hän vaan halus lähteä ja minä olin pitkään ihan shokissa. Ei se niin pitäny käydä, meillähän kaikki oli just niin ku pitiki!
Mä tein sitten vielä yhen pahan virheen. Yritin koko ajan kuitenki pysyä exäni kaverina. Se ei tietenkään onnistunu sillä tottakai tavalla tai toisella exä paljasti juttuja omista uusista miehistään. Niitä riittikin. Ja ne kaikki jutut masensi mut niin että mä en enää pystynyt enää menemään kouluunkaan. (Onneksi sentään käydään eri koulua). Kun olin tehny sen päätöksen, olo pikku hiljaa alko parantua. Ny on menny pari vuotta enkä ole exääni nähny koko aikana ku vilaukselta. Elämä jatkuu ja muutaman kuukauden oon jo deitannu yhtä luokkakaveria. Toivottavasti tää kestää.
Mikä meitä auttaisi? Itse samassa tilanteessa.. Erosta tosin jo 8 kk.. Mutta yhä mä iltaisin mietin... masennun. Eilen kävelin taas yksikseni sateessa.
Se viina ei kuitenkaan auta. Pahentaa vaan. Anna itsellesi mielummin lomaa, jos onnistuu, helli itseäsi.
Terapiassa olen käynyt 3 kertaa, mutta en mä tiedä auttaako sekään. Musta tuntuu, että vaikka kaikkihan on loppujen lopuksi itsestäni kiinni, omasta asennoitumisesta, niin kyllä se lopullinen "paraneminen" tapahtuu vasta rakkauden avulla. Siis uuden suhteen, uuden minusta välittävän ihmisen turvin.. Siihen asti kai tässä pitää haavojaan nuolla ja koittaa pysyä hengissä.
Niin ja kannattaa jollekin kaverille puhua. Suurimmassa hädässa, yksin iltaisin yksiössä, on hyvä että on joku jolle voi lähettää vaikka yhden tekstarin. Mutta hävettää muokin jo niille puhua tai paljastaa kuinka paskana sitä ollaan vieläkin. Kun mä olen seurassa usein niin iloinen ja sosiaalinen, niin ei ne arvaakkaan kuinka asiat mun sydämessä onkaan..
Ja siellä sydämessä asustaa ikävä.
Semmoinen kaipuu ja pahamieli, joka kesäpäivän peittää ja pienen ihmisen lannistaa..
Voi hyvin, koita jaksaa.. Sinulle ja hänelle.
Kyllä sinä selviät ja joskus vuosien kuluttua osaat nähdä asiankin eri tavalla, kun tuska ei ole sumentamassa ajatusmaailmaasi.Uskon, että kykenet silloin näkemään tämänkin tänään tuskalliselta tuntuvan eron sellaisena asiana, joka sinua kuitenkin vahvisti ja kasvatti ja toi aivan jotain uuttaa elämääsi ja ihmisenä olemiseen. Sanat voivat nyt kuulostaa latteilta ja kliseilta,mutta näin se vaan on.
Kun ihastuu ja rakastuu,niin silloin antaa itseltään valtaa tuolle toiselle ihmiselle.Hänella on valta tehdä sinut iloseksi,onnelliseksi,ihastuneeksi ja rakastuneeksi. Mutta tällä samalla luovutetulla vallalla hän voi siis tehdä sinut onnettomaksi,tuskalliseksi ja haavoittaa sinua.Näin on nyt käynyt.
Ota elämä omiin käsiisi. Ota valta oman elämäsi suhteen takaisiin itsellesi. Mennyt on mennyttä.
Päästä irti tästä ihmisestä. Älä tee mitään päätöksiä hänen suhteen. Yritä vain henkisesti irroittautua.
Yritä huomata, että olet antanut hänelle liian paljon valtaa itsesi suhteen.Rakkaus ei ole riippumista,riippuvaisuutta. Nyt mielesi näkee kaiken hyvän elämässäsi vain tässä yhdessä ihmisessä.Yritä tajuta, että elämässäsi on muutakin hyvin arvokasta.Kaikki hyvä ei koskaan ole vain yhdessa asiassa. Listaa kaikki elämäsi muut hyvät asiat: vanhemmat,siskot,veljet,muut ystävät,naapurit,lemmikit,harrastukset..
Irti päästäminen on hyvin vaikeaa. On vain luotettava, että elämä kantaa ja kyllä se kantaa.
Irti päästämällä saat levon ja vapaudut menneistä asioista ja voit aloittaa suremisen.Suru on vain läpäistävä ja kun sen läpäiset,niin ilo palaa elämääsi. Se tulee vähitellen,hiljaa hiipimällä,ensin vain minuutti kerrallaan.
Pidä itsestäsi huolta,rakasta itseäsi,hemmottele itseäsi, sillä olet sen arvoinen.
Älä pilaa surutyötäsi turruttamalla alkoholilla aistejasi.
Usko minua. Olen jo vanha mies,papparainen:) Minut on jätetty monesti ja minä olen myös jättänyt.Olen aina läpäissyt tuskan ja huomannut kasvaneeni ihmisenä.
Elämä on kantanut minua - kyllä se kantaa sinutkin!
papparainen
"Irti päästämällä saat levon ja vapaudut menneistä asioista ja voit aloittaa suremisen.Suru on vain läpäistävä ja kun sen läpäiset,niin ilo palaa elämääsi. Se tulee vähitellen,hiljaa hiipimällä,ensin vain minuutti kerrallaan."
Kiitos...