Eihän se ole oikein mutta miten selität päässäsi että se olisi oikein?
Miten selität itsellesi että lapsen murhaaminen eli abortti on oikein?
Anonyymi-ap
94466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Kaikkina aikoina, joku valaistuu henkilökohtaisesti tässä teemassa.
Se kuuluu ilmeisesti tiettyyn ikään.
Sitten kun on kasvanut, marinoitunut, saanut lapaan ja
oppinut asioita, näkee asioista useampia eri näkökulmia.
Tuomitseminen jää vähemmälle.
Siis kumpaan suuntaan "valaistumista" tarkoitat?
Sitä että valaistuu että äidin vatsassa olevan lapsen murha on huono vai hyvä asia?
Murha on toki aina väärin, eikö?
Minusta on huvittavaa että juuri ne ihmiset joiden mielestä abortti eli lapsen tappaminen on aina väärin, eivät kuitenkaan näe mitään väärää siinä että on tapettu 15000 lasta Gazassa. Tämän he hyväksyvät täysin ja kannattavat sitä.
Murhan pitäisi aina olla väärin, mutta kuitenkaan se ei näytä sitä olevan.
Abortista keskusteltiin? Mikäli äidin henki ei ole vaarassa, niin onko oikein esim taloudellisiin syihin nojautuen päätyä abortoimaan lapsi. Siis tässä meikäläisessä hyvinvointivaltiossa? Mehän emme nyt ole edes Gazassa, vaan täällä turvallisessa kotimaassa.
No jos 15000 lapsen tappaminen Gazassa ei ole millään tavalla väärin, niin sitten aborttikaan ei voi olla väärin. Hyvin yksinkertaista. Ei voi vastustaa sellaista mitä kuitenkin puolustelee ja hyväksyy toisaalla.
Juuri näin. Pitää asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Eikö kaikki tappaminen muka ole väärin? Vai ajatteletko siten, että kerran Gazan tilannetta ei saada aisoihin, niin eipä kannata muuhunkaan satsata. Että anti mennä vaan kerran on mennäkseen.
Ihmekös tuo. "Elämän puolesta" toimivat abortinvastustajat ovat murhanneet lääkäreitä. Uskovaisilla fanaatikoilla ei ole kaikki muumit laaksossa.
Eihän se näytä olevan väärin, kun Gazan 15000 lapsen tappaminen hyväksytään täysin ja sitä puolustellaan. Juuri niissä samoissa piireissä jotka vastustavat abortteja.
Minusta on huvittavinta, että ne ketkä eniten pitävät meteliä Gazan kuolleista lapsista, eivät sanallakaan tuominneet Hamasin terrori-iskua Israeliin, jossa myös kuoli paljon viattomia lapsia. Eivät sanallakaan. Murhan pitäisi aina olla väärin, mutta ei ilmeisesti heidän mielestään silloin, kun se kohdistuu israelilaislapsiin.
Avioehdon pyytäminen riittää abortin syyksi ....
Onko sinulla todisteita tästä murhaamisesta?
Tuo aloituksen tekijä laittaa aloituksen ihan vaan sillä että saisi aikaan taas saman keskustelun kun vähän aikaa sitten . Omalta kohdaltani voin sanoa että minun ikäiselläni ei ole pelkoa että tulee raskaaksi edes joten en voi erityisemmin ottaa edes kantaa. Mutta olen nähnyt monia kohtaloita näistä tapauksista, jossa lääkäri esim ehdotti raskauden keskeytystä ihmiselle koska katsoi ettei hän tulisi elämään synnytystä ,nainen o,i uskovainen ja kieltäytyi raskauden keskeytyksestä . Ei kestänyt synnytystä Joten muutama pieni lapsi jäi ilman äitiä , että näin ne uskovat saivat tahtinsa läpi hänen kohdallaan . Ei edes huono terveys saanut naista muuttamaan kantaansa . Niin että kun ;saisi nähdä sen päivän kun ihmiset ei enää ole niin vietävissä että ovat mukan lahkoissa missä on säännöt että hinnalla millä hyvällä pidetään kolmen viikon vanha sikiö joka kuitenkin menehtyi äitinsä kanssa . Niin että kun nämä abortista huutelijat lopettaisivat tuomitsemasta ja muistaisivat että jokainen päättää itse omat asiansa, ei kenelläkään ole mitään oikeutta sanoa ihmisille mikä on oikein ja mikä väärin .eräät rakastavat juoruilua ja moralisointia . Mutta eivät näe omia virheitään .
Miksi on keskusteltava abortista sellaisen ihmisen joka ei sitä itse halua edes tehdä. Mikset ole onnellinen omassa elämässäsi , vaan alat vetelemään samoja aloituksia , laki on olemassa aiis sillä on asia päätöksessä . Mene sinne omaan hyvänhyvyyteesi ja mieti hieman sitä ettei ole ainun asiasi mitenkään tuomita ketään toista ihmistä .äja sen jälkeen voit soittaa puhelin soiton, tiedät kyllä mihin, eikö vaa
Sota on aina asia josta siviilit kärsii valtavasti. Näin tapahtuu kun vassujen ihannemaa pommittaa Ukrainaa.
Jatkan. Israel tekee kaikkensa että siviilit lähtisivät pois ennenkuin pommittavat terroristeja joltakin alueelta. Hamas jonka puolella Putte ja vihervassut ovat, ei varoita ikinä mitään.
Aloittaja olen vain sinun mielikuvituksessasi. Paha olo sinulla? Solvaat siihen malliin, ettet itsekään tiedä, kuinka noin pääsikään lähtemään käsistä.
No kyllä se siitä. Ajan oloon helpottaa. Toivon parasta. Kaikella rakkaudella.
On se parempi vaihtoehto kuin synnyttää uskovainen tai trumppilainen.
Älä unohda pahinta, eli Persua.
Ihan niin
Tappaminen on aina hyväksyttävää, kun se tehdään yhteiskunnan tuella.
Muun muassa sodat, poliisin aseen käyttö, abortti, armokuolema, kuolemantuomiot, terroristien kiduttaminen kuoliaaksi, vain muutamia mainitakseni.
Milloin tappaminen ei ole oikein? Kun, yksilö tai valtiota pienempi yhteisö pyrkii samaan itselleen taloudellistam henkistä tai fyysistä etua.
Suomen väkiluku ( ja sama ilmiö näkyy muissakin länsimaissa) on tasaisesti vähentynyt kun abortti tuli 70-luvulla lailliseksi. Nykyään sitten ollaan tilanteessa, että itketään vähäisen syntyvyyden takia ja haalitaan maahanmuuttajia korvaamaan suomalaisia. Kuinkahan monia potentiaalisia insinöörejä, koodareita, ravintolatyöntekijöitä ja terveydenhoidon ammattilaisia tai ylipäätään potentiaalisia veronmaksajia on viime vuosikymmeninä Suomessa abortoitu? Tämän siitä saa, kun emme anna arvoa lapsille.
Sinun arvostus perustuu työntekijöihin, ei ihmisiin.
Ei, vaan molempiin.
On täysin mahdotonta tietää, miten aborttien kieltäminen olisi mihinkin asiaan vaikuttanut.
Ei ole mahdotonta tietää. Lapsen kanssa oppii kyllä tulemaan toimeen, kun taas abortista ei niinkään. Toki molempiin valintoihin yhteiskunnasta luvataan tukea. Abortin myötä naisen on kuitenkin selvittävä lähinnä itsensä kanssa.
"Abortin myötä naisen on kuitenkin selvittävä lähinnä itsensä kanssa."
Useimmat selviävät ilman mitään ongelmia.
Ja sekin on tavallaan huolestuttavaa, että tuhoat oman jälkeläisesi eikä se tunnu missään. Kuin kusella kävisit 🙁
No hyvähän se onettei niitä 60 luvun pakko avioliittoja enää tartte olla , muista kun kaikki kaverit joutuivat menemään naimisiin kun oli lapsi tulossa . Tänään tehdään perhe suunnnittelu toisilla tavoilla siisti pakolla.. joten puhuvat kovasti netissä tappamisesta ja murhaamista vaikka kyseessä on raskauden keskeytys koska jostain suåyystä ei voida ottaa juuri sillä ajankohdalla lasta vastaan.
Joten eikö ole parempi ettette yritä syyllistää nuoria ihmisiä jotka ovat joutuneet tekemään tärkeän ja vaikean päätöksen , mikä ei tietenkään ole helppoa. Mutta uskon veljet ja sisaret ovat aina olleet pää auki asioista mitkä ei kuulu edes heille. Koska he eivät voisi edes uskoa millaisiin tilanteisiin naiset ovat joutuneet, mutta omista jutuistaan ovat hiljaa , eivät mainitse komeaa pappia seurakunnassa jossa hölmöilevät m vaan ollaan iåniin kamalan oikeuden mukaisia abortti kysymyksessä mukamas. Oikein sääliksi käy näitä raukkoja
Moni joka on joutunut keskeyttämään raskauden on myöhemmin hankkinut kolmekin muksua, joten ei ole kysymys siitä etteikö arvostettaisiin lpsia vaan se joka haluaa lapsia laittaa ensin elämänsä siihen malliin että voi ajatella perheen lisääntymistä? Nykyään ovat naisetkin töissä ja tienaavat omaa eläkettään; ihan kuten miehetkin joten lapsen; teko harkitaan nuukasti nykyajan i että on resusseja taloudellisesti ottaa vastaan uusi elämä .niin että antakaa olla tuomitsemiset ettei teitä tuomittaisi, se mikä teille on ainut oikea elämässä voi olla niin että joku toinen ajattelee asioista hieman toisella tavalla. Ja aiihen on jokaisella oikeus päättää omat asiansa.
Eivät nämä muuta halua kirjoituksillaan kun tuomita toisia vetävät tämän tästä saman asian esiin, siis sekaantuvat toisen asioihin joissa heillä ei pitäisi olla mitään oikeutta tuomitsemiseen . Jotain puuttuu näiden elämästä totaalisesti .
Toivon mukaan ehkäisy hoituu ihmisillä ettei heidän tarvitsisi tehdä päätöstä asioista mikä ei ole mitenkään helppo, ja jos ehkäisy pettää niin tietävät haluavtåatko lapsen vai eivät. Aiis uskonveljiltä si kukaan mene mitään kyselemään.
En haluaisi kenellekkään isätöntä lapsuutta kuten itse olen saanut kokea , en ollut mikään vahinko sinänsä vaan muutaman vuoden päästä erosivat vanhempani ja minusta tuli yksinhuoltajan lapsi, ei mitenkään unelma olotila joten siksi on hyvä nykyisin että parit päättävät yhdessä että jos haluavat lapsia tai eivät . Kukin siis tavallaan
Tuhoat ? Joskus vaan on nii että raskaus keskeytetään , ja viisas ihminen osaa sen ajatella realistisesti, koska on pakko.
Nämä ” ns kunnolliset ihmiset” mikä on syynä että jauhatte asioita joilla ei ole teidän elämässä mitään merkitystä .jossain pahasti vikaa koska ajatuksena on että naisille tulisi suåyyylkisyyden tunteita, vaan ovat puhuneet lääkärin kanssa asioista ja osaavat ajatella asiat ilman uskonnollisia mantroja . Onhan sentään oma päätös jokaisella tehdä oman elämänsä kanssa kuten haluavat . Siis keksikää jotain muuta moralisointia , tämäasia on jotenkin ainoa mistä jauhatte aina , siltikään ei mikään ole muuttunut . Siis sinä,hoitelet ainoastaaan vaan omat asiasi , ja joku toinen omansa
Ikävä kyllä avioerot eivät ole vähenemään päin. Lapsethan näistä joutuvat kärsimään. Tosin monet ovat sitä mieltä, että ilman avioeroja kärsisivät vieläkin enemmän.
Tosiasia siis, että ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Syyttelevät toisiaan, eivätkä näe itsessään mitään vikaa. Aikuiset ihmiset. Tätä menoa heidän lapsensa sitten seuraavat silmät suurina, eivätkä saata ymmärtää.
Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Aivan varmasti. Jeesus oli täydellisen oikeassa.
Laittaisitko nimilistaa murhatuista lapsista.
Vaikka lasta ei olisi ehditty nimetä ei se tee murhasta yhtään vähemmän todellista.
Ai jos ihmisellä ei ole nimeä ja tämä murhataan niin se ei ole silloin murha?
Jokaisella ohmisellä on nimi. Kehitysmaissa ehkä vain kutsumanimi, mutta nimi kuitenkin.
Kyse ei taida olla siitä, että "ei ole ehditty antaa nimeä", joten älä tietoisesti vääristele asiaa omien tarkoitusperiesi takia.
Ehditty? Montako kertaa olet ollut ristiäisissä, joissa ei ole lasta, vain rouva paksuna??
Sitä sanotaan raskauden keskeytykseksi tietyistä ayistä , ja mitä kenellekkään kuuluu miten joku toinen elää elämänsä,
Sen minäkin haluaisin tietää . Näillä menee överiksi nuo jutut
Paljon parempi tapa tehdä (jälki-) abortti onkin ostaa kasa rynnäkkökiväärejä paikallisesta maitokaupasta ja painoa lähimmälle koululle teurastamaan kasa tenavia. Tämä on Jumalan suosima tyyli Amerikan Yhdysvalloissa.
Jumalaa en tuohon sotkisi. Kysymyshän on mielenterveydestä. Tarkemmin asiaan perehtyessä lääketieteestä. Kaikkien ihmisten ennaltalääkinnästä, mikä on täysin mahdoton yhtälö, mikäli ihmisten mielenterveys tahdotaan pelastaa.
Jos sinut raiskataan ja tulisit siitä raskaaksi, niin silloin ei abortti olisi vain hyvä teko?
Tai raskauden aikana todetaan sikiön olevan pahasti sairas ja synnyttyään täysin vajaavainen ja elämä tulisi olemaan pelkkää tuskaa?
Tuollaisissa tapauksissa abortti voi olla perusteltu, mutta enimmäkseen niitä tehdään kuitenkin muista syistä kuin noista mainitsemistasi. Tiedän naisen, joka 23-vuotiaana teki abortin, koska ei halunnut vielä lasta opiskelunsa takia. Hän oli kuitenkin terve täysi-ikäinen ja eli vakinaisessa parisuhteessa, mutta halusi suorittaa opintonsa rauhassa loppuun ja koki lapsensaannin häiritsevän sitä. Noin 30-vuotiaana hän koki olevansa valmis hankkimaan lapsia, mutta ei tullut enää raskaaksi eikä ole tullut tähän päivään mennessä ja on jo kohta nelikymppinen. Mitkään lapsettomuushoidot eivät ole tehonneet.
Ei tuomitsevat tuollaista osaa ajatella.
Raiskauksesta alkanut raskaus ja lapsen syntyminen on jokapäiväinen muistutus raiskauksesta. Voiko lasta rakastaa? Raiskaaja jatkaa elämäänsä kuten ennenkin.
Tuollaiset tapaukset ovat hyvin marginaalinen osa aborteista, mutta kuitenkin niitä käytetään eniten sen puolustamiseen.
Eli kun joku raiskaa naisen niin sekö pitää kostaa tälle äidin vatsassa olevalle lapselle raiskaajan teko?
Tuleeko sillä tavalla elämänsä saaneen lapsesta sitten joku insinööri tai koodaaja? Miten selitetään se että hän ehkä joutuukin epätoivottuna kaltoinkohdelluksi?
Eikö lasten pitäisi syntyä toivottuina, eikä alaikäiselle raiskauksen seurauksena?
Kyllä tässä asiassa on niin monta puolta, ettei pidä suoraan vetää johtopäätöstä.
Lupa täytyy olla aina noissa erityistapauksissa, mutta jos vaan taloudellisista tai mukavuussyistä ei halua sitä ensimmäistäkään, niin siinä pitää olla lääkärin painava sana ettei ole sallittua.
Mistäs sinä muista syistä tiedät mitään . Et tiedä edes millaista on synnyttä. Lapsi jolta puuttu elimet päästä kokonaan ja joka on kuollut kohtuun. Joten kuten moni on sanonut kukin tekee tavallaan ja moraalin vartija ovat saaneet kiihkoihinsa taas uutta ( vanhaa) asiaa jatkossa seuraa kunhan ovat keksineet jotain muuta jauhettavaa
Raiskaajan vastuulla sekin asia, kuka halua lapsen joka on raiskaamalla tehty. Mene jo maate siitä naurettavien juttujesi kanssa
Abortti ei onneksi ole Suomessa suuri asia samaan tapaan kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.
"Suuri asia"?
Tarkoitan asiaa, joka olisi poliittisesti merkittävä ja vaikuttaisi ihmisten äänestämiseen.
Niinpä. Poliittisestihan nämä tällaiset omantunnon asiat huitaistaan olemattomiin.
Abortti ei ole asia, jota kovin moni suomalainen hirveästi pohtisi. Siitä seuraa se, että se ei ole poliittisia puolueita jakava asia.
Ihmisten mielenterveyden pitäisi kyllä olla poliittisesti pohdinnan arvoinen asia. Aborttihan on juuri sellainen ihmisen mielen tasapainoon vaikuttava tekijä.
Lapsilla ja nuorilla ei mene nyt kovinkaan hyvin. Tässä hyvinvointivaltiossa juuri he ovat heitteillä. Samalla kun aikuiset panostavat urakehitykseensä. Ura ja lapset eivät oikein sovi yhteen, vaikka noin väitetäänkin. Kehuskellaan jopa sillä, että äiti painaa suoraan synnytyslaitokselta uransa pariin mainiten samalla, ettei aio päiväksikään keskittyä lapseensa.
Sinulla taitaa olla pakkomielle. Olet "yhden asian ihminen".
Onneksi en ole ajatusteni kanssa yksin tässä hyvinvointivaltiossa. Tosin lapset ja nuoret ovat kyllä hyvin lähellä sydäntäni. Pakkomielteeksi en kylläkään tuota nimittäisi.
Minulla on aika monta muutakin asiaa sydämelläni. Niitä yksiä asioita kukin.
Aikuisopiskelijan huolia. Sain neljännen lapseni opiston lopputenttien aikaan. Englannin tentti uhkasi jäädä syksyyn. Onneksi sairaala oli samassa kaupungissa. Kysyin sairaalassa saanko käydä tekemässä tentin. Lupa annettiin ja hyppäsin taksiin. Läpi meni!
Onneksi olkoon. Hienoa että selvisit opiskeluistasi perheesi hoitamisen myötä. Jatko sujuikin sitten jo varmaan paljon helpommin. Kaikkea hyvää eteenpäin.
Sehän riippuu lapsen iästä. Esim äidin henki voi olla vaarassa. Älä vedä käteen, nehän on potentiaalisia lapsia.
Tyhmäpojalle ei kannata selittää mitään. Fiksummat tietävät, että alkio ja sikiö eivät ole lain mukaan lapsia.
Kysymys on lopulta siitä, miten arvokkaina me pidämme lapsia tässä yhteiskunnassa. On toki tilanteita, joissa abortti on ns. välttämätön paha. Esimerkiksi silloin, kun äidin henki ja terveys ovat vaarassa tai raiskaustapauksissa tai lapsi on niin pahasti epämuodostunut, ettei tule selviämään hengissä pitkään. Mutta abortteja tehdään kuitenkin harvemmin näistä edellä mainituista syistä. Paljon yleisempää on, että niitä tehdään mukavuussyistä. Mutta hyvin liberaali suhtautuminen aborttiin johtaa siihen, ettei lapsia enää arvosteta samalla tavalla ja kun heitä ei riittävästi arvosteta, ei heitä erityisemmin välitetä hankkiakaan turhaksi riesaksi itselleen ja sitten ihmetellään rajua syntyvyyden
laskua. Kun yhteiskunnan ilmapiiri on sellainen, että lapsia pidetään oikeasti arvossa ja vanhemmuutta hienona asiana, niin kynnys tehdä abortti on silloin korkeampi ja lapset otetaan helpommin vastaan.
Aloittajan äitikin harkitisi aborttia, mutta ei toiminut harkitusti. Tämä on nyt lopputulos. Monen kohdalla abortti olisi paras ratkaisu.
Suomessa on lääketietellisesti tarperttomissa nk. mukavuusaborteissa surmattu yli 700 000 täysin tervettä lasta.
Tämä lasten teilaus pelkän kuvitellun edunsaannin perusteella on niin hirvittävä tapahtuma, ettei sitä haluta myöntää tapahtuneeksi.
Nämä mukavuussyistä tehdyt abortit ovat siinäkin mielessä käsittämättömiä, kun ehkäisyvälineitä on kuitenkin helposti saatavilla. Jokaisen kannattaisi myös miettiä, että kannattaako niitä yhden illan kännipanoja harrastaa, jos ei ole valmis kantamaan seurauksia ja jos kuitenkin harrastaa, niin huolehtikoon edes ehkäisystä.
Tässä tulee huomioida myös lääkärin näkemys asiaan. On kohtuutonta pakottaa lääkäriä ko toimenpiteeseen vastoin tahtoaan. Näin kuitenkin tapahtuu ja lääkärin tulee taipua, siis vastoin tahtoaan.
Suurin osa mukavuusaborteista tehdään vakaissa parisuhteissa oleville, hyvin toimeentuleville ihmisille. Mitään taloudellista tms. syytä lapsen murhaamiseen mukavuusabortissa ei ole. Kyse on muodista ja joukkopsykoosista sekä vieraantumisesta itsestä ja aidosta elämästä.
Ihmisen vastuuntunto omasta elämästä. Onko se kadonnut?
Mukavuusabortit? Tuosta meille suomalaisillekaan ei seuraa mitään hyvää. Mikäli kuvittelemme, että on mahdollista kieltäytyä ajattelemasta tekemisiämme, niin tuo on kyllä erehdystä. Toki on mahdollista saada anteeksi, sillä jokainenhan meistä erehtyy, tavalla tai toisella. Viisautta on kuitenkin myöntää erehdyksensä ja anoa anteeksiantoa.
Kun aikoinaan Venäjällä tapahtui kommunistinen vallankumous v. 1917 ja maa muuttui Neuvostoliitoksi, niin se oli ensimmäinen valtio jossa abortista tuli laillinen ja nainen sai abortin lääkäriltä aina pyytäessään. Laillistamalla abortti pyrittiin vähentämään esim. puoskareiden tekemiä laittomia abortteja, jotka olivat usein hengenvaarallisia. Mutta aikaa myöten huomattiin Neuvostoliitossakin, että hyvä tarkoitus kääntyikin itseään vastaan ja aborttia alettiin käyttämään yleisenä ehkäisykeinona, mikä romahdutti syntyvyyttä. Sen jälkeen abortin saamisen ehtoja tiukennettiin Neuvostoliitossakin eli et saanutkaan enää aborttia mistä syystä tahansa.
Se mikä ainulle ei ole oikein, niin ei ole ainun asiasi tehdä kysymyksiä ihmisille jotka ovat jokaisen ihan omia päätöksiä . Jos et sinä tee aborttia niin sen pitäisi riittää sinulle, puhut asioista joista et tiedä yhtään mitään et tiedä toisten ihmisten kohtaloista yhtään mitään , etkä tule tietämäänkään, joten keksi jokin muu keskustelun aihe eikö tätä ole puitu tarpeeksi netissä . Mitä se antaa ainulle että jauhat asioista mistä on laki päätös . Niin että kai sitä nyt muutakin keskustelun aihetta on maailmassa kun jonkun ihmisen abortti , joka on tehty ajalla mikä seisoo laissa , sillä laittomia abortteja ei ole.
Kyllä näillä keskustelupalstoilla keskustellaan paljon turhemmistakin asioista. Tämä on kuitenkin tärkeä eettinen kysymys. Kyse on pienestä ihmisen alusta.
Onko abortti keskustelunaiheena tabu? Varmaankin satuttaa monia, mutta eikö silti voitaisi tuostakin asiasta vaihtaa näkemyksiä, kuten muistakin elämän kipupisteistä.
Itse tulin vahingossa raskaaksi. En tehnyt aborttia. Olin valmis keskeyttämään opintoni. Lapsen isä kosi ja menimme naimisiin. Ja valmistuin ammattiin.
Nyt kun katson nykyajan teiniäitejä, joiden miesystävä on vaihtunut ja kahdesti raskauden aikana, jotka ovat hankkineet koiran ja sisustaneet asunnon muotituotteilla, suren syntyvää lasta ja hänen tulevaisuuttaan. Jos ei ole terveitä isovanhempia auttamassa!
Lapsi on uusi elämä. Kokonainen ihminen, joka vaatii 24/ 7 sitoutumista aluksi ja siitä se sitten vähenee, ei lopu koskaan!
Haluan ja toivon, että jokainen lapsi saa syntyä rakastettuna.
Kannatan aborttia!
Enkä hyväksy Israelin harjoittamaa kansanmurhaa, en sitä, että Palestiinaa ei alunperin tunnustettu, vaikka muutaman miljoonan kotimaasta ositettiin maata uudelle valtiolle, Israelille. Jonka perustamisella oli perustellut syyt, joita en väheksy!
Palestiinahan ei ole harjoittanut terrorismia? Sattumalta vain ajautunut tuollaiseen. Israelin syytä kaikki, kun ajoi toisen osapuolen pakkorakoon, niinkö?
Aborttiin erehtyvät monet hyvätuloiset puolisot, joille juuri nyt ei ole ollut sopiva hetki perheenlisäykselle. Lapsi ei kyllä haittaisikaan elämänkulkua, mutta ei aivan paraskaan tuloaika. Joten ei päätetty rakastaa tuota pienokaista.
Eihän se ole oikein mutta miten selität päässäsi että se olisi väärin?
Suomessa vapaan ja julkisin varoin kustannetun mukavuusabortin junaili 1960-1970 luvun vaihteessa Paasion hallitiksen sosiaaliministeri A. Tiekso, joka oli kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen. Näin Suomen tuhoamiseksi perustettu SKP onnistui iskemään tikarin Suomen sydämeen.
Eiköhän parasta olisi, että jos mies saattaa naisen raskaaksi ns. vahingossa, joutuu linnaan.
Ennen vanhaan mies oikeasti joutui vastuuseen siten että piti mennä naimisiin naisen kanssa jonka saattoi vahingossa raskaaksi. Ne kuuluisat haulikkohäät.
Sopiva alkutaival tukevalle iskälle.
Koska naisella on oikeus tehdä mitä haluaa....
Kai ne punikit jotenkin sen tilanteen luovii
Koska "sotilaallisissa erikoisoperaatioissa" saa tappaa ja raiskata venäjän rajattomuutta vastustavia.
Milloin muuten lakkasit hakkaamasta vaimoasi, jota sinulla ei ole?
Kännipäissään ilman ehkäisyä suoritetut sukupuoliaktit, joiden seurauksena on epätoivottu raskaus, pitäis voida hoitaa fiksusti.
Jälkiehkäisy voi olla tarpeen suojaamattoman yhdynnän jälkeen tai tilanteissa, joissa ehkäisymenetelmä on pettänyt, kuten kondomi hajonnut tai ehkäisypilleri unohtunut.
Tavallisin jälkiehkäisymenetelmä on hormonaalinen jälkiehkäisypilleri, joita on apteekeissa kahdenlaisia. Se, kuinka kauan jälkiehkäisypilleri vaikuttaa, riippuu valmisteesta ja apteekin farmaseutilta saat neuvontaa sopivan jälkiehkäisypillerin valintaan.
Tästä voisi jakaa valistusta kouluissakin.
Lapsen oikeus on syntyä suunniteltuna ja rakastettuna!
Jos mulla olisi lapsia, en osaisi sitä heille selittää parhain päin.
Mulla on. Olen kertonut heille , että seksin seurauksena voi tulla raskaus. Jos se ei ole tavoitteena, on syytä ehkäistä se!
Lapsi on elinikäinen sitoumus, seuraava sukupolvi, meidän tulevaisuutemme!
Kallisarvoinen ja ihana asia!
Mulla on vaan poikia. Toivon ja rukoilen, että osaavat käyttäytyä vastuullisesti!
Kiitos. Ihanasti ja oikein valistettu. Myös täällä oivallettu, että Taivaan apu on se tärkein. Rukoilen perheiden puolesta, lasten, nuorten, vanhempien ja vanhusten. Etenkin perheiden yhtenäisyyden puolesta, jotta niiden hajoamiset saataisiin estettyä. Lapset kärsivät niin paljon avioeroista. Vielä aikuisinakin muistavat, kuinka rankinta elämässä oli juuri se perheen hajoaminen.
https://thl.fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/raskaudenkeskeytykset/raskaudenkeskeytykset
Suomessa aborttien määrä on vähentynyt vuosi vuodelta.
Minusta on hyvä, että pienen ihmisen ei tarvitse syntyä oloihin, jossa huumehörhöt kiduttavat ja jättävät hoivaa vaille kun kapakka kutsuu. Niitäkin silti on!!!
Jälkiehkäisy, jos tulee töpeksittyä!
Toki varmaan aloittaja ajattelee sitä, että seksi on vaan lapsen siittämistä varten. Ja niin ollen abortti on iso no,no!
Eihän se ole. Seksi ja porno ovat ne, joiden varjossa kaikki lapsemme kasvavat!
Ei kai ole sellaista pornofilmiä, jonka session päätteeksi pokavauva hamuaa äitinsä tissiä pyyhkeeseen käärittynä?
Seksi ei suinkaan ole vain lisääntymistä varten vaan toki siitä saa iloita ja nauttia, mutta se että nykyään seksuaalisuus ja lisääntyminen on erotettu toisistaan ikäänkuin erillisiksi saarekkeiksi, ei ole aina hyvä asia sekään. Se johtaa siihen että seksi mielletään helposti vain nautinnolliseksi ajanvietteeksi ja kun tulee seurauksia, niin sitten ollaan että oho, kuis tässä näin nyt kävi? Seksin yksi tärkeä tarkoitus nimittäin on se lisääntyminen ja se pitäisi ottaa vakavasti huomioon eikä ottaa seksiä pelkkänä urheiluna, jossa ei tarvitse miettiä seurauksia. Vastuu pitää aina muistaa.
Seksi on nykyisin ylikorostettua kiimaa. Näin se vaan on. Mitä turhia hienostelemaan. Olemme todella pahassa jamassa.
Ihminen on kuitenkin ensisijaisesti hengellinen olento. Tämä on päässyt unohtumaan. Mikäli tästä tätä Homo sapiensia muistutetaan, seurauksena alkaa uskonnollinen jahti.
Epätoivottu raskaus tulee keskeyttää mahdollisimman pian.
Toki helpointa olisi, jos siihen tianteeseen ei päädytä.
Koulutus ja valistus!
Hyväksyn abortin.
Kunnioitan elämää.
Pekka Siitoin, edesmennyt uusnatsien "valtakunnanjohtaja" asian kiteytti: "Jos nainen haluaa munaa, hän haluaa lapsen".
Tämä varmaankin riittää kristillissiveellis-patrioottiselle, "en ole sovinisti, mutta feminismi on syntiä"-natsille abortin kieltoon.
No enpä tiedä. Natsithan nimenomaan olivat kovia aborttien ja eugeniikan ja darwinismin kannattajia.