Laihduttaminen on kuulemma "vaarallista". Voi jopa menettää henkensä ennenaikojaan. Tällaista väittivät aamun TV- uutisissa.
Päivän uutinen
Aasiantuntija
5948
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitten jaksat, koskiko se taas kasvissyöjiä se uutinen?
Ei koskenut.
siellä se on ainakin vielä nyt.
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=750555
Laihdutus voi kasvattaa kuolemanriskiä
[Erpo Pakkala 28.6.2005, 11:07]
Lihavuuteen liittyvät krooniset sairaudet ja niiden vaaratekijät lievenevät painonlaskun myötä, mutta laihtumisen vaikutukset terveyteen ovat osin vielä huonosti tunnettuja. Vastikään julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan näyttää siltä, ettei laihduttaminen välttämättä ole yksinomaan hyväksi terveelle, vaikkakin ylipainoiselle aikuiselle.
PLoS Medicine -lehdessä julkaistussa suomalaisessa tutkimuksessa seurattiin 2 975:n alunperin vähintään lievästi liikapainoisen (painoindeksi >25), terveen kaksosen terveydentilaa parin vuosikymmenen ajan. Kaksoset olivat tutkimuksen alkaessa vuonna 1975 ilmoittaneet painonsa ja kertoneet, aikoivatko laihduttaa lähiaikoina. Painotiedot kerättiin uudelleen vuonna 1981, minkä jälkeen kaksosten terveydentilaa seurattiin edelleen 18 vuoden ajan. Saatujen tietojen avulla tutkittiin painonmuutoksen yhteyttä kuolleisuuteen.
Tutkimus osoitti kuolleisuuden olevan suurempi niiden kaksosten joukossa, jotka olivat ilmoittaneet aikovansa laihduttaa ja jotka sittemmin olivat myös laihtuneet kuin niillä, jotka eivät laihtuneet. Niillä kaksosilla, jotka eivät ilmoittaneet aikovansa laihduttaa, painonnousu näytti selvästi suurentavan kuolleisuutta seuranta-aikana. Terveiden, liikapainoisten suomalaiskaksosten laihtuminen ei tässä tutkimuksessa näyttänyt pienentävän vaan pikemminkin lievästi lisäävän kuolemanvaaraa seuraavina vuosikymmeninä.
Tutkijat kuitenkin painottavat, että tutkimus perustuu melko pieneen tutkimusjoukkoon (268 kuolemantapausta) eikä sen havaintojen perusteella tule vetää Suomen koko liikapainoista väestöä koskevia johtopäätöksiä. Tutkimukseen osallistuneista vain 10 prosenttia oli lihavia (pain-indeksi>30). Tutkijat korostavat, että lihavuuteen liittyvistä sairauksista kärsivien, kuten diabeetikoiden ja verenpainetautia sairastavien, tulisi pyrkiä laihtumaan. Lihavuuden ehkäisy on kuitenkin tehokkaampaa kuin sen hoito.
- Terveiden henkilöiden, joilla ei ole selkeää riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitautiin, verenpainetautiin, syöpään tai joilla ei ole sukurasitusta muihin ylipainon liitännäissairauksiin, ei ole edullista pudottaa lievääkään ylipainoaan. Kyse on jopa niinkin pienestä määrästä kuin keskimäärin noin viidestä kilosta, varoitteli Helsingin yliopiston kansanterveyslaitoksen professori Jaakko Kaprio viime vuonna Sosiaalivakuutus-lehden haastattelussa jo ennen tutkimuksen virallisia tuloksia.
Lisätietoa lihavuuden ehkäisystä ja hoidosta saa terveydenhuollosta sekä mm. seuraavilta www-sivuilta www.diabetes.fi, www.sydanliitto.fi
Jutussa puhuttiin ihmedieeteistä. Jos lihakset katoavat eikä saa tarpeeksi esim. kalsiumia luustolle, niin toki on vaarallistakin.
Siis järkevä ja monipuolinen ruokavalio, mutta kaikkea aikaisempaa vähemmän ja lisäksi liikuntaa kohtuullisesti. Se laihduttaa ja pitää terveenä. Myös mielen.
Ossi (-12 kg, nyt normaalipainoinen!)