jätin tyttöystäväni kahden vuoden suhteen jälkeen. hän jollain tavalla elättelee toiveita minusta vielä, vaikka olen tehnyt hänelle selväksi, että pysytään ystävinä. ja näin olen ainakin itse sen asian ymmärtänyt. eron jälkeen muutimme erikseen asumaan. vaikka olen edelleen tämän tytön kanssa ystävä, hän ei ymmärrä sitä, että elämän pitää mennä eteenpäin. hänellä on omia murheita ja masennuksia, jotka ovat tulleet osana minusta, sekä osana hänelle tapahtuneista tapahtumista, jotka tietenkin vaikuttavat hänen tämän hetkiseen omaan tilaansa.
erosta on mennyt jo vähän yli kuukausi ja sitten hieman humalaspäissäni löysin yöseuraa baarista... heikkona ihmisenä kerroin sitten ex tyttöystävälle tämän tapahtuneen. x ei pystyisi aloittamaan uutta suhdetta, saatika sitten halua ketään yhden yön juttujakaan näin aikaisessa vaiheessa..
jollain tasolla olen nyt tehnyt väärin kun näin pääsi käymään? en halua pilata välejäni ex tyttöystävääni ja haluan auttaa hänen masennustaan kaikin mahdollisin keinoin, silloin kun hän sitä tarvitsee, mutta hän syyttää minua tästä tapahtuneesta ja siitä että hän on menettänyt oman mielenterveytensä tämän takia? (ja yleisesti osana minun takiani) olenko tehnyt sitten pahaa? joudunko itse katumaan omia tekosiani tämän tapahtuneen johdosta? en oikein ymmärrä miten tämän selittäisi, mutta tunnen syyllisyyttä tapahtuneeseen.
elämän pitäisi mennä eteenpäin, mutta en uskalla tavata ketään uusia tuttavuuksiakaan, kun hänen mielestään se on paha asia ja joka loukkaisi häntä...
onko mikään enään oikein??
erosta on mennyt jo vähän yli kuukausi ja sitten hieman humalaspäissäni löysin yöseuraa baarista... heikkona ihmisenä kerroin sitten ex tyttöystävälle tämän tapahtuneen. x ei pystyisi aloittamaan uutta suhdetta, saatika sitten halua ketään yhden yön juttujakaan näin aikaisessa vaiheessa..
jollain tasolla olen nyt tehnyt väärin kun näin pääsi käymään? en halua pilata välejäni ex tyttöystävääni ja haluan auttaa hänen masennustaan kaikin mahdollisin keinoin, silloin kun hän sitä tarvitsee, mutta hän syyttää minua tästä tapahtuneesta ja siitä että hän on menettänyt oman mielenterveytensä tämän takia? (ja yleisesti osana minun takiani) olenko tehnyt sitten pahaa? joudunko itse katumaan omia tekosiani tämän tapahtuneen johdosta? en oikein ymmärrä miten tämän selittäisi, mutta tunnen syyllisyyttä tapahtuneeseen.
elämän pitäisi mennä eteenpäin, mutta en uskalla tavata ketään uusia tuttavuuksiakaan, kun hänen mielestään se on paha asia ja joka loukkaisi häntä...
onko mikään enään oikein??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ensinnäkin, mä olen sitä mieltä, että erota ei voi ystävinä, koska muuten ei erottaisikaan. Siihen tarvitaan joku kolmas osapuoli, toisen osapuolen kehityskriisi (josta hän maksaa kovaa hintaa kuvittelemalla, että toinen ihminen tai perhe olisi siihen syypää tms. tai ei ole kykyä keskustella ja käsitellä vaikeuksia vaan lakaisee ne maton alle) tai sitten se eroa haluava ei yksinkertaisesti ole sen toisen arvoinen, koska ei ole kykyä sitoutua ja ottaa vastuuta toisesta ihmisestä ehkäpä vielä perheestä ja lapsista puhumattakaan.
Käsittelemättömyytesi tähden ilmeisesti menitkin jo hetikohta uuden pikakumppanisi kanssa sänkyyn. Kuitenkin ystävyys ja kumppanuus ovat ajanoloon parisuhteessa niitä helmiä, jotka kantavat vaikeuksienkin yli. Tarvitaan vain tahtoa selvittää asioita. Ja tietysti sitä vastuuta ja yleensä kykyä välittää toisista ihmisistä teoin eikä vain sanoin vaikka nekin ovat tärkeitä kun tulevat sydämestä.
Milestäni olet ajattelematon ja vastuuton, etkä ansaitse ex-naisesi luottamusta.
saan aina syyt niskoilleni tein sitten melkein mitä vain.... aina se on väärin...
---
heti kohta kuukauden päivien jälkeen? millä tavalla sitten voi jatkaa omaa elämää, kun suhde on loppu?
---
yhdessä asiassa olet oikeassa, että erota ei voi ystävänä, sillä muuten se tuntuu kuin ei erottaisi ollenkaan. mutta jos jossain vaiheessa suhdetta huomaa, että tästä ei tule mitään, mutta kumpikin haluaa pitää toisensa ystävinä. mutta miten se tosiasia, että jos käy näin niinkuin kävi minulle, voi jatkaa omaa elämää ja jollain tavalla auttaa sitä toista. tuon teon jälkeen huomasin kyllä, miten olen välillä laiminlyönyt xtyttöäni. ja se valaisi minua jollain tavalla sisäisesti. en silti halua palata siihen vanhaan parisuhteeseen, sillä se ei oikein toimi niinkuin sen pitäisi. vaikeata, mutta näin taas sain syyt niskoilleni, jopa täällä forumeissa :(
No, mutta... aiheestahan sinua arvostellaan. Mitä odotuksia sinulla nyt sitten on niin suuria, että suhde toimisi vaimon kanssa sillä tavalla kun sen pitäisi? Vaaditko häneltä liikaa ja misää voisit itse tulla vastaan? Ehkä näistä tulisi keskustella hänen kanssaan, jos mahdollista. Ja miksi ei olisi. Rehellisyys on tärkeää. Ota vastuu siitäkin, että ihmiset eivät ns. vastuuttomiin tekoihin voi suhtautua hyväksyvästi. Ainahan virheitä voi pyrkiä korjaamaan. Pitääkö palata vanhaan vai pitäisikö miettiä miten suhdetta voisi uudistaa? Käytä mielikuvitustasi ja tahtoa se vaatii ja kykyä ottaa vastuuta kunniallisesti.
ensiksi en ole avioliitossa ja toisekseen tyttö on minua 9 vuotta nuorempi...
lähdetään vaikka siitä...
lopetin suhteen sen takia, sillä en ensinnäkään halua pilata hänen nuoruuttaan (minkä olen todennäköisesti tehnyt ja saanut siitä syyt niskoilleni) kuin en omaa "nuoruuttanikaan". tämä kaikki tapahtui suhteen jo ollessa loppu. ei koskaan ennen sitä. ja olen aina ollut rehellinen x:lleni. kuin myös nyt, kun olen hänen ystävänsä. pitääkö tässä todeta, että rehellisyys ei kannata ja joitain asioita pitäisi pitää vain omana tietonaan?
Kuules juippi...ei rehellisyys sitä tarkoita että sinun on kerrottava KAIKKI mitä tiedät.
niinpä. ensi kerralla sitten en sano mitään kenellekään... kaikki on hyvin, ennen kuin se tulee jossain vaiheessa esille jossain muodossa. ja sittenhän siitä vasta syntyisikin episodi, että miksei ei kertonut aikaisemmin... voi sitäkin rulianssia...
terveisin: tossun alla näemmä elänyt, tai omasta rehellisyydestään kärsivä henkilö...
pistä peli vain poikki. alkaa ainakin naisen "parantumisprosessi" välittömästi. kun olet yhteyksissä tai kun hän näkee sinut, roikkuu hän kuin löysässä jojossa. vaikka hassulta se tuntuukin.
ja toisekseen, olette eronneet, et ole vastuussa hänelle omista teoistasi.
kiitoksia mielipiteestäsi. näitä mielipiteitä on nähtävästi erilaisia eri henkilöillä. en voi tietenkään jättää ystävääni pulaan, sillä olen sellainen henkilö, joka yrittää auttaa toisia ihmisiä, ja varsinkin, kun kyse on x:stäni, niin haluaisin auttaa häntä nyt ystävänä. en vain voi lopettaa häneen yhteyksiä, sillä silloin tunnen itse ainakin suurta mielipahaa. tunnen hänet liian hyvin ja hänen vaikeutensa. olen todennäköisesti hieman jumissa :/
On asioita, joiden kertominen satuttaa vastajätettyä lisää. Esimerkiksi juuri sen kertominen että on ollut jo sängyssä toisen kanssa. Toiselle tulee siitä luultavasti sellainen olo että "minä en merkinnyt toiselle mitään, kun toinen pystyy olemaan jo muiden kanssa". Se sattuu, tiedän sen kokemuksesta.
Rehellisyys on hyvä asia, mutta joskus on mietittävä milloin totuus satuttaa liikaa. Sitä kutsutaan hienotunteisuudeksi. Tässä tapauksessa se varmasti satuttaa, jätetyn tunteet harvoin sammuu siihen kun toinen ilmoittaa että sori, tää oli nyt tässä. Jos sinun rakastamasi nainen olisi jättänyt sinut ja olisi viikon päästä toisen miehen sängyssä, eikö se sattuisi? Sitä paitsi, mikä tilitysvelvollisuus sinulla yleensä on exällesi nyt kun olette eronneet? Elämäsi on nyt yksin sinun, ei hänen. Sinun ei tarvitse kertoa hänelle tekemisistäsi muutenkaan. Samoin kuin hänellä ei ole tilitysvelvollisuutta sinulle tekemisistään. Se on osa sitä suhteen loppumista. :)
Kun rakkaussuhde loppuu teidän kaltaisella tavalla, yksipuolisesti - ymmärsin, että sinä olet ollut aloitteellinen osapuoli, toinen olisi vielä halunnut jatkaa - sinun on hyväksyttävä tosiasia, että ette ole enää läheisiä kuten ennen. Kumppanisi on alettava toipua. Vaikka kuinka välität ja haluaisit häntä auttaa toipumaan, sinä et ole se henkilö joka häntä voi auttaa. Etkö ymmärrä, että tyttöystväsi toivoo sinun palavan hänen luokseen? Pysyttelemällä ystävänä ja läheisenä sinä ylläpidät hänen toivoaan etkä edistä hänen toipumistaan lainkaan. Teidän molempien pitäisi löytää voimia päästää irti ja irtaantua läheisestä suhteestanne. Ehkä joskus myöhemmin voitte taas lähentyä ja olla ystävät, juuri nyt, tällä hetkellä, ette ole tasaveroisessa asemassa ja ystävyyssyhteen rakentaminen ei perustu ystävyyteen, vaan osin rakkauteenne ja osin tottumuksiinne ja tapoihinne. Satutat tyttöystävääsi soutamalla ja huopaamalla. Kun suhde on loppu, se sattuu - molempiin. Lohduttaja olisi hyvä olla, mutta ette voi olla sitä toisillenne juuri nyt.
kiitos mielipiteestäsi. yritän päästä itsekin eroon tytöstä, vaikka se ei helppoa ole. hän vielä kyselee minulta yksityiskohtaisesti tuon tapauksen asioita. vähän ehkä liian henkilökohtaisia. ehkä on parempi että en vähään aikaan ole häneen yhteydessä. tuntuu kyllä enemmän pahalta kuin hyvältä... näin se vaan on.
Toi on asiaa...Nimettömän täytyy antaa ex-tyttöystävänsä toipua erosta ja siihen tarvitaan aikaa,jolloin ollaan erossa toisistaan. uskon että jonain päivänä tämän exän tunteet ovat jo haihtuneet ´ja pystyy olemaan nimettömän kanssa yhteyksissä kaverimerkityksessä.
haluisin itse oman ex-poikaystäväni takaisin, erottiin viikko sitten. hänellä taas on jo viikon sisään ilmestynyt uusi mahdollinen tyttöystäväehdokas. (ainakin luulen niin). kaiken järjen mukaan mun pitää luovuttaa mutta sen näkee parin viikon päästä, kun ensin otan selvää onko meillä enää mahdollisuuksia.