Kompromissi minun itseni ja ihmissuhdetilanteen kanssa

Mietin tätä. On paljon mitä en voi tehdä asian suhteen. Sanoisin että yritin liian kovasti. Mutta sekin oli vain minä, vahingoittuneena ja satutettuna. Ja olen sitä yhä, ja myönnän sen, enkä ole siitä vihainen kenellekään.
Ehkä kukaan ei tarkoittanut satuttaa minua - ja jos tarkoitti, niin häntä itseään sitten sattui, siksi hän satutti.
Alan nähdä tämän. Joten miten voisin olla vihainen toisille... aina jokainen olisi voinut toimia paremmin. Ehkä minun tarpeeni oli niin suuri, että välit kaatuivat siihen. En haluamiseltani osannut huomioida toista.

Sitten on myös minä ja omat ominaisuudet joita vastaan en voi mennä - ulospäin, hänelle, jos hän on edes huomannut, olen varmaan näyttänyt ristiriitaiselta. Ja ehkä sivustaseuraajille myös.
Minulla on ongelmallinen piirre joka on kaikista vahvin; uteliaisuus.
En haluaisi pistää itselleni hanttiin blokkaamalla ketään, mutta se ei tarkoita ettenkö olisi pahoittanut mieltäni. Se miten olen sen näyttänyt on vain ilmennyt omalla erilaisella tavallaan... ja sen voi moni nähdä ongelmallisena.
Se on minulle itsellenikin.

Olen kuitenkin maistellut vapautta välillä. Vapautta pahasta mielestä ja kärsimyksestä.
Tai jokin sisäinen silmä on vaihteeksi avautunut ja näyttänyt ymmärryksen elämän mahdollisuuksista ennen sulkeutumistaan.

Se tuntuu paremmalta olla vapaa.
Mutta samalla olen kahlehdittu olosuhteisiin ja etenkin omaan luonteeseen ja sen piirteisiin.
Ehkä toisella piirteet on erilaiset mutta samaa meissä voi olla se ettemme voi itsellemme mitään.

Tietysti tahdon parantua kivusta jonka sain ja jota eniten annan itselleni.
Luulen että hän ymmärtää jotain sisimmässään, vihje siitä helpottaa oloa ainakin vähän.
Minua kaduttaa että näytin pahan mieleni hänelle... taas ja turhaan.
Tiedän miksi haluan tukeutua toiseen... joskus, lähentyminen oli hyvä asia. Jotain uutta ja ihmeellistä. Kunnes toinen ihminen... osoitti välittävänsä minusta vähemmän kuin minä hänestä. Se sattui, tietysti. Ja minun olisi pitänyt sanoa "ei, en luota sinuun." Mutta luonteenpiirteet voitti ja ne voittaa myös nyt, ja tästä kaikesta pitää minun pienen pääparan jotenkin selvitä...
Olisipa kaikki vain mennyt hyvin.
Ehkä olen sitten hankala itsekin, kun en halua niellä sivuutetuksi tulemista. Mutta se on minulle helpompaa kun pysyn itse sivussa - ei tarvi välittömästi pelätä mitään. Ei tarvitse ottaa ihmissuhteitaankaan tosissaan kun ajattelee olevansa ei-mitään. Tai kuinka olisi ainut ihminen maailmassa ja loput on vaan ohjelmia... mutta oikeesti olen vaan yksin itseni, tunteideni ja ajatusteni kanssa vaikka niitä välillä joku kuuntelisikin.

En tiedä mitä tulevassa on mutta tiedän että voin itse siihen vaikuttaa paljonkin. Ainakaan en halua kärsiä... en halua tuntea olevani huono...
Ehkä tänään, taas miettimällä sain vähän selvennettyä itseäni. Toivottovasti siitä jää jotain pysyvää ja myönteistä minuun.