Asioiden kertomatta jättäminen kunppanille

Olen ollu puoli vuotta suhteessa, ja huomaan, etten täysin luota toiseen, koska on hänellä voimakkaat mielipiteet. Emme asu yhdessä, olemme olleet puoli vuotta suhteessa. En kerro hänelle kaikkea, mitä olen tehnyt päivällä. Esimerkiksi minne olen laittanut työhakemuksia. Huomaan kertovani työnhakuun liittyviä asioita ensin ystävälleni kuin miehelle. Mies on kiltti olemassaan, mutta mietin, että silti tulee jännitteitä välille minun puolesta. Mietin, voiko tämä vaan olla ettei heti alussa sitoudu? Olen ollut pitkässä suhteessa aiemmin, ja tämä on eka suhteeni sen jälkeen. En kaipaa edellistä. Nykyisessä koen, että kumppani on kilpailija jollain tasolla. Meillä on samat kiinnostuksen kohteet ja on hienoa, että voimme tehdä yhteisiä projekteja - kuitenkaan en koe, että pystyn täysin yhteistyöhön, kun hän on vaativa, ja en tiedä, mikä hänelle käy. Kallio mitä tekee, ei kelpaa, on liian vaativa. Muiden kanssa pystyn toimimaan projekteissa ja on rakentavaa keskustelua. Eli ei kyse ettenkö kritiikkiä kestä
0288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ollu puoli vuotta suhteessa, ja huomaan, etten täysin luota toiseen, koska on hänellä voimakkaat mielipiteet. Emme asu yhdessä, olemme olleet puoli vuotta suhteessa. En kerro hänelle kaikkea, mitä olen tehnyt päivällä. Esimerkiksi minne olen laittanut työhakemuksia. Huomaan kertovani työnhakuun liittyviä asioita ensin ystävälleni kuin miehelle. Mies on kiltti olemassaan, mutta mietin, että silti tulee jännitteitä välille minun puolesta. Mietin, voiko tämä vaan olla ettei heti alussa sitoudu? Olen ollut pitkässä suhteessa aiemmin, ja tämä on eka suhteeni sen jälkeen. En kaipaa edellistä. Nykyisessä koen, että kumppani on kilpailija jollain tasolla. Meillä on samat kiinnostuksen kohteet ja on hienoa, että voimme tehdä yhteisiä projekteja - kuitenkaan en koe, että pystyn täysin yhteistyöhön, kun hän on vaativa, ja en tiedä, mikä hänelle käy. Kallio mitä tekee, ei kelpaa, on liian vaativa. Muiden kanssa pystyn toimimaan projekteissa ja on rakentavaa keskustelua. Eli ei kyse ettenkö kritiikkiä kestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu