Työkkärin työntekijän potkut

Anonyymi-ap

Mitä arvelette?

Jos entisellä työkkärin omalla asiantuntijalla lukee edelleen linkedIn:ssä työpaikkana TE-palvelut ja työtehtävänä asiantuntija, niin onko hän saanut itse asiassa potkut.

Työttömät siirrettiin työllisyyspalveluihin vuoden vaihteessa. Osa työttömistä oli siirretty sinne aiemmin kuntakokeilun takia. Eikös työkkärin asiantuntijat siirretty samalla työllisyyspalveluiden työntekijöiksi.

Tuli vaan mieleen, kun ei mennyt tällä omalla asiantuntijalla työt aina ihan niinkuin olisi pitänyt. Täytyi useamman kerran korjata virheitä, joita oli tehnyt. Varmaan oli liikaa töitä. No, ehkä nyt helpotti. Työttömällä on aikaa levätä.

18

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uudistuksen myötä TE-toimistot lakkaavat, kun niiden tehtävät, henkilöstö, palvelut ja asiakkaat siirtyvät kuntiin. TE-palvelut 2024 –uudistus koskettaa valtavaa määrää valtion henkilöstöä ja yhteensä yli 30 TEM:n hallinnonalaista virastoa. Yli 4400 osaajaa siirtyy valtiolta kuntiin.

      Mitenkähän moni noista sai työpaikan työllisyyspalveluista?

      Siellä on kuitenkin jo omat työntekijät, jos alueella on ollut ennestään kuntakokeilu.

    • Anonyymi

      Työttömen kuntoutttaminen vaatii erikoisosaajia jatkossakin

      Esim psykologien tarve on suuri koska pitää arvioida mistä työttömyys johtuu

      • Anonyymi

        Niin se on ollut varmasti aika stressaava työpaikka, kun työttömiin kohdistuu niin kova poliittinen paine ja samalla myös TE-palveluiden työntekijöihin. Tullut koko ajan uusia ohjeita ja lakeja sekä ilmeisesti aika kovat tavoitteet annettu työntekijöille. Työttömiäkin tullut paljon lisää viime aikoina.

        Voi tosiaan olla, että moni entinen TE-palvelujen työntekijä tarvitsee kuntoutusta. Sitä kai se on ollut, kun on jouduttu siirtämään tapaamisia TE-palvelujen työntekijän sairastumisen vuoksi. Ollut liian stressaava työ, että työntekijä on sairastunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se on ollut varmasti aika stressaava työpaikka, kun työttömiin kohdistuu niin kova poliittinen paine ja samalla myös TE-palveluiden työntekijöihin. Tullut koko ajan uusia ohjeita ja lakeja sekä ilmeisesti aika kovat tavoitteet annettu työntekijöille. Työttömiäkin tullut paljon lisää viime aikoina.

        Voi tosiaan olla, että moni entinen TE-palvelujen työntekijä tarvitsee kuntoutusta. Sitä kai se on ollut, kun on jouduttu siirtämään tapaamisia TE-palvelujen työntekijän sairastumisen vuoksi. Ollut liian stressaava työ, että työntekijä on sairastunut.

        TE-palveluihin asiantuntijaksi (eli asiakaspalvelijaksi) töihin päästäkseen ei ole tarvinnut psykologin tutkintoa. Kyse on ihan perustyöstä, jossa palvellaan työttömiä, tehdään määräaikaishaastatteluja jne. Tämän työn tekijöitä on suurin osa tuosta noin 4400 työntekijästä, jotka siirtyy TE-palveluista.

        Psykologin tutkinto on ihan eri ammatti ja niistä on jo muutenkin pulaa. Eli on vara valita muitakin työpaikkoja kuin työkkäri.


    • Anonyymi

      Työttömyys lisääntyy, niin mt-sairauspoissaolot vähenee. Sellaista se on sairas työelämä.

      "Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrä pysyi kahtena vuonna peräkkäin samalla tasolla.

      Tämä tarkoittaa sitä, että saajien määrän pitkäaikainen kasvu näyttää toistaiseksi tyrehtyneen.

      Kela kertoo tiedotteessaan, että sairauspäivärahaa sai mielenterveyden häiriöiden perusteella 100 673 henkilöä vuonna 2024. Määrä pysyi siis samalla tasolla kuin vuonna 2023."

      https://yle.fi/a/74-20139771

      Kannattais pysyä työttömänä, niin ei rasita terveydenhuoltoa, niin kuin työssäkäyvät, jotka hakee sairauslomaa. Työttömänä voi vaan pistää peiton korville, jos on vähän flunssaa. Mt-syyt on jo suurin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Työttömillehän näitä eläkkeitä annetaan harvemmin kuin työssäkäyville.

      Siispä työssäkäynti sairastuttaa.

      • Anonyymi

        Tässä alkaa tottavieköön mielenterveys jo rakoilla itsekullakin, kunnon perskänni vähän helpottaa!


    • Anonyymi

      No ei kai ne nyt jotain linked-in profiilia päivitä ja tarkista joka päivä...ehkä just silloin jos on saanutkin ne potkut...eli kyllä se "asiantuntijja" siellä edelleen hommissaan on.

      • Anonyymi

        TE-toimistot on lopetettu. Nykyinen työpaikka pitäisi olla Työllisyyspalvelut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TE-toimistot on lopetettu. Nykyinen työpaikka pitäisi olla Työllisyyspalvelut.

        Ehkä ei tiedä itsekään, mihin kuuluu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ei tiedä itsekään, mihin kuuluu.

        Kyllä näyttää olevan monella nyt työnantajana "Työllisyys" + paikkakunta. Esimerkiksi "Työllisyys Espoo".

        Ehkä kaikille ei ole vielä selvää, jääkö työttömäksi. Voisi tehdä ihan hyvää nähdä asiat pöydän toiselta puolelta.


    • Anonyymi

      Kun päätyy työllisyyspalveluihin näyttelemään työntekoa, niin ei kannata odottaa sellaisilta henkilöiltä paljoakaan. Sehän on heikomman aineksen suojatyö, kun ei kelpaa oikeisiin työtehtäviin.

    • Anonyymi

      On kaikenlaisia sähläreitä te-toimiston virkailijoissa, eivät TODELLAKAAN MITÄÄN LUOTETTAVIA, jos joku työnantaja esim. puhuu perättömiä, jopa valehtelee poispotkitusta työntekijästä, niin nämä kahjot vielä uskovat kaiken paskanpuhumisen ja uhkaavat vielä karensseilla!

    • Anonyymi

      Toivotan kaikille Suomen työttömille Tsemppiä ja HYVÄÄ KEVÄÄN ODOTUSTA, vielä tulee parempiakin aikoja kun saadaan hallitus vaihtoon! VOIKAA HYVIN!

    • Anonyymi

      Ei kehtaa tunnustaa julkisesti, että on jäänyt työttömäksi?

      Tai odottaa tai kuvittelee löytävänsä uuden työpaikan, ennen kuin muuttaa tiedot julkisesti nettiin.

      Onko noloa, jos jää työttömäksi työkkäristä?

      • Anonyymi

        "Onko noloa, jos jää työttömäksi työkkäristä?"

        No kyllähän tuo kuulostaa aika surkuhupaisalta :D ....itse menisin kyllä häpeämään maanrakoon!


    • Anonyymi

      Ei muuta kuin Kuntouttavaan työtoimintaan automaattisesti niin saavat elämänhallinnan kuntoon ja pääsevät maistamaan omaa paskaa lääkettä!

    • Anonyymi

      Voi olla. En tiedä kuinka moni noista on määräaikainen. Olihan niitä jo aikoinaan vaikea saada Kuntakokeiluun töihin. Sairaslomia on ainakin ollut paljon. Ei kerro hyvää työpaikasta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe