Täytyy myöntää, että nautin EU:n nykytilanteesta

En sano tätä sillä ettäkö Trumpista tykkäisin, vaan päinvastoin inhoon sitä, sen neitimäistä puhetapaa ja tekoja, mutta pidän siitä, että se höykyttää EU:n etenkin isompien maiden päämiehiä.

Me ollaan oltu Venäjän naapureita iät ja ajat. Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä ovat kyykyttäneet meitä milloin mitenkin. Kaikki se hybridivaikuttaminen ja kaikki muu kiusanteko on ollut nykypäivää jo kohta 3 vuoden ajan. EU:n isommat maat pl. Puola ovat jatkuvasti vähätelleet ja ikäänkuin tuoneet julki, että Suomi ei ole niin tärkeä.....selvitkööt itse....... ei paljon liikuta meitä.... meidän maidemme välissä on vähäpätöisempiä maita pidättelemässä Putinia..... Siis sellaista vähättelyä Suomea ja toki myös niitä maita kohtaan joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

Nyt, kun Trump on uhitellut Euroopan isommille maille ja etenkin, kun Trump on mesonnut, että se liittää Gröönlannin vaikka aseiden avulla osaksi USA:aa, niin nythän hätäkokoustetaan ja vaaditaan yhtenäisyyttä kaikilta Euroopan mailta. Vaaditaan, että pitää tuomita Trumpin harrastama politiikka ja nyt kaikkien pitää tehdä niin ja näin jne. jne... Toi kaikki tuollainen sataa Putinin pussiin.

En voi mitään sille, että tuo kaikki pistää hymynkareet karehtimaan nassukkataulussani.
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En sano tätä sillä ettäkö Trumpista tykkäisin, vaan päinvastoin inhoon sitä, sen neitimäistä puhetapaa ja tekoja, mutta pidän siitä, että se höykyttää EU:n etenkin isompien maiden päämiehiä.

Me ollaan oltu Venäjän naapureita iät ja ajat. Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä ovat kyykyttäneet meitä milloin mitenkin. Kaikki se hybridivaikuttaminen ja kaikki muu kiusanteko on ollut nykypäivää jo kohta 3 vuoden ajan. EU:n isommat maat pl. Puola ovat jatkuvasti vähätelleet ja ikäänkuin tuoneet julki, että Suomi ei ole niin tärkeä.....selvitkööt itse....... ei paljon liikuta meitä.... meidän maidemme välissä on vähäpätöisempiä maita pidättelemässä Putinia..... Siis sellaista vähättelyä Suomea ja toki myös niitä maita kohtaan joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

Nyt, kun Trump on uhitellut Euroopan isommille maille ja etenkin, kun Trump on mesonnut, että se liittää Gröönlannin vaikka aseiden avulla osaksi USA:aa, niin nythän hätäkokoustetaan ja vaaditaan yhtenäisyyttä kaikilta Euroopan mailta. Vaaditaan, että pitää tuomita Trumpin harrastama politiikka ja nyt kaikkien pitää tehdä niin ja näin jne. jne... Toi kaikki tuollainen sataa Putinin pussiin.

En voi mitään sille, että tuo kaikki pistää hymynkareet karehtimaan nassukkataulussani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu